Iltalehti Pääkirjoitus 27.12.2010

Mitä on tapahtunut tämän jälkeen? No ainakin kansalaisaloite on eduskunnassa jossa pian äänestetään.

Iltalehti Pääkirjoitus 27.12.2010

Hufvudstadsbladetia lukiessa luulisi, että Suomessa on meneillään kielisota. Useimmat pitänevät kuitenkin kiistaa "kuudennen luokan kysymyksenä", kuten Väinö Tanner luonnehti 1930-luvulla aitosuomalaisten vaatimuksia.
Murrosikäiset koululaiset saattavat tosin murista, että ruotsi on mälsää. Joku humalainen saattaa puolestaan purkaa kompleksejaan sättimällä "hurreja". Kaikkiaan kielivähemmistöllämme on kuitenkin erinomainen asema.

Keskustelu vaikutti ensin Ruotsalaisen kansanpuolueen tavanomaiselta vaalilämmittelyltä ja Hbl:n levikkityöltä, mutta alkoi elää omaa elämäänsä. Niinpä Paul Lillrankin (Hbl 7.10.) mukaan suomenkieliset olisivat jääneet alkeellisiksi metsäläiseksi, jos uljaat germaanit eivät olisi heitä sivistäneet. Professorin mukaan suomenkieliset ovat luoneet vain kummallisia urheilulajeja.

RKP on valinnut siilipuolustuksen, jossa jokaista uudistusta isketään perustuslailla. Sen kielipykälä on ollut sama vuodesta 1919. Silti kansakoulussa ei opetettu mitään vieraita kieliä eikä suomalaisten enemmistö vielä 1950-luvulla osannut lainkaan ruotsia. "Pakkoruotsia" ei siis voi perustella valtiosäännöllä.

Realismi on kuitenkin voittamassa alaa suomenruotsalaisten sisäpiirissäkin. Nils Torvalds ehdotti (Hbl 22.12.) vaihtokauppaa "pakkoruotsin" ja joidenkin muiden kielisäädösten kesken. RKP ehkä julistaa varapuheenjohtajansa pannaan entisenä stalinistina, mutta myöskään Pär Stenbäckin (Hbl 23.12.) mukaan kaikille pakollinen ruotsinopetus ei saisi olla "kohtalonkysymys".

Jokaisen abiturientin olisi osattava molempia kansalliskieliä. Moni akateeminen asiantuntijakaan - poliitikoista puhumatta - ei tosin osaa käyttää ruotsia televisiossa huolimatta vuosikausien opetuksesta.
Peruskouluille tulee antaa kielitarjonnassaan valinnan varaa. Muutaman vuoden vastentahtoinen pänttääminen ei näy antavan edes alkeellista kykyä palvella toisella kotimaisella.

Ruotsin taito auttaa pohjoismaisessa yhteistyössä. Siinä kuitenkin teeskennellään; jopa tukholmalaiselle tanska on vaikeaa. Jos tarkoitus on todella ymmärtää, mistä puhutaan, on yhä useammin turvauduttu englantiin.

Peruskysymys on ruotsinkielisten väestöosuuden alentuminen viidenneksestä viiteen prosenttiin. Tällöin on epärealistista odottaa kaikessa kansalliskielten symmetristä kohtelua. Kielivähemmistön omien koulujen suomenopetus on sen oma asia. Ruotsinkielistä kulttuuria ja perinnettä on Suomessa tietenkin vaalittava.