Häpeän varpaitani, ne vaivaavat unissakin.

"What's the ugliest Part of your body?
Some say your nose, Some say your toes
(I think it's your mind)
But I think it's YOUR MIND
(Your mind)
I think it's your mind, woo woo"

Yleensä tuo oman kehon häpeeminen liittyy varmaan alastomuuteen.

Uskon sua... voi omista varpaisiin tulla tollanen juttu mitä alkaa hävetä.
Mulle tuli mieleen, että mä häpeän joskus mun omia käsiä ihan hirveesti. Naurakaa vaan mullekin. Mulla oli syyllä käsissä tosi paljon. Se kesti muutaman vuoden. Haettiin apteekista monta kertaa lääkkeitä. Olin jotain 11-14-vuotias.


Luulin oikeesti, etten ois niistä ikinä eroon. Piilottelin käsiäni ja sehän on käytännössä mahdotonta. Muistan muutaman tilanteen elävästi. Koulussa pelattiin jotain, missä piti kädellä koskea toiseen. Tiedän, että syylät voi tarttua kosketuksesta. Sehän on virus. Muhunkin se oli jostain tarttumalla tullut.

En tiedä, olisko sillon ala-asteikäsenä pitänyt kysyä joltain opettajalta että jäänkö sivuun kun mulla on syyliä. Ei tullut silloin mieleen kun jokatapauksessa pitää kädellä koskea päivän aikana joka paikkaan. Musta tuntui että kannan jotain saastaa mukanani. Muistan sen hyvin kun yks tyttö kehen koskin alkoi huutaa lujaa ääneen: "Syylä, HYYYYYYIIIIIII!!!!! Ja sen jälkeen hän varmaan itsekin hieman tuli ehkä ajatelleeksi että miltä musta tuntui. Hän hymyili ja hihkaisi huolettomasti "sori Maikki" ja jatkoi taas juoksemista toiseen suuntaan. Tuli vaan näitä muistoja mieleen. Taisin jäädä silloin hetkeksi paikalleen epätoivoinen ilme kasvoilla. Opettaja kattoi mua uhkaavasti. Tai säälivästi. Ihan sama.

Kävin monta kertaa sairaanhoitajan vastaanotolla kuukausien ajan kerran viikossa. Se ei auttanut YHTÄÄN. En tiedä, että tajusivatko ne aikuiset ihmiset yhtään, että ne syylät olivat vähän muutakin kuin pieni kosmeettinen haitta. Se häpeä oli lapsena vähän niin kuin osa elämää, kokoajan, olin siihen tottunut. Ei mua niiden takia kiusattu, mutta ihmiset katsoivat niitä ja aina välillä sain niistä kuulla.

Sitten kun ite tartuin toimeen ja pyysin äitiä soittamaan yksityiselle sairaalalle kun olin kuullut, että sellaisellekin voi varata ajan. Homma hoitui kerralla. Lääkäri hoiti jäädytyksen. Sattui ihan helvetisti vielä tuntien jälkeenkin, mutta ei ollut riemulla rajaa kun ne syylät hävisivät melkein hetkessä. Olin onnellinen kun se sattui, se tuntui siltä että nyt tää varmaan tehoaailtä Ku syylät lähtivät, tuntui vähän aikaa siltä että koko elämä oli kääntynyt uuteen nousuun. :D

Mutta aina tulee elämässä uusia ja erilaisia huolenaiheita.

Kuka alkaa aikuisena hävetä tukanlähtöä ja kuka roikkurintoja ja kuka selluliittiä jne.

Sulla ei ainakaan taida olla mitään ihotautia tms. Eli ihan terveet jalat mutta mielestäsi miesmäiset? Kyllä jaloistakin voi alkaa tykkäämään. Yritä päästä häpeästä irti, se on ihan turhaa. Rasvaa jalkojasi ja pidä ne pehmeinä ja puhtaina. Pidä kynnet lyhyinä. Käytä hyviä kenkiä :)

Lääkärit ovat nähneet vaikka mitä. Usko pois!! Lääkärit ovat nähneet jo koulutusvaiheessa sellaisia juttuja että jotkut oksentaa ja toiset pyörtyy. Mulla on yks tuttu lääkiksessä joka on kertonut. Sun jalat ei oo lääkärille järkytys. :)

Eräs pieni tyttö kysyi kerran äidiltään: "Miten sulla voi olla noin rumat kädet?". Äiti vastasi tähän: "Olen tehnyt paljon raskasta työtä, jotta sinulla olisi elämässä paremmat mahdollisuudet". (Jotenkin noin se tarina meni ytimekkäästi... :D )

Eli ole ylpeä jaloistakin. Kaikilla ei ole jalkoja. Muista miksi sulla ne jalat on. :) Ne on arvokkaat. Ne pitävät sut toivottavasti pystyssä. Se on jo syy arvostaa omia jalkoja.

Voi sua.. tiedän miltä sinusta tuntuu, sillä minäkin häpesin varpaitani ainakin 20 vuotta.

Minusta varpaani eivät ole sellaiset kuin toivoisin. Neljä ekaa varvasta on aika saman kokoisia ja sitten pikkuvarvas on 3,5 cm lyhyempi. Pikku varpaani on korostuneen pieni ja ei todellakaan sovi varvasriviini. Oikea jalkaterä on sentin isompi kuin vasen. En tosiaankaan pidä jalkojani kauniina. Olen aina kadehtinut naisia, jolla on kauniit varpaat ja sirot jalat (oma kengän koko on 40-41).

Teini-iässä todella kärsin ja häpesin jalkoja. Liikuntatunnilla en olisi halunnut riisua sukkia pois. Kukaan ei koskaan ole nauranut varpailleni, mutta häpeä on siltikin ollut suuri. Kun olin lähihoitaja koulutuksessa, olisin halunnut valita vyöhyketerapian kurssin, mutta en valinnut, koska en halunnut kenenkään näkevän ja koskevan varpaisiini.

Olen elämäni aikana kuluttanut paljon energiaa varpaideni suremiseen ja toivomiseen, että saisin toisenlaiset jalat. Aikaa myöten tämä ongelma on alkanut helpottamaan ja olen lähes vapautunut ongelmastani. Nämä varpaat ovat minulla elämäni loppuun asti ja se asia ei muutu, vaikka kuinka siihen kuluttaisin energiaa. Näen järkevänä vaihtoehtona hyväksyä tämän asian osaksi minua ja keskittyä elämässä muihin asioihin. Minulla kuten varmaan sinullakin on terveet jalat, joista voimme olla kiitollisia. Voimme kiittää näitä jalkoja, jotka ovat meitä kantaneet.

Kukaan ihminen ei ole täydellinen ulkonäöltään. Jopa hyvin kauniit ihmiset kokevat, että heissä on "epäkohtia". Eikö kuitenkin ole hyvä, jos se epäkohta on jaloissa, eikä naamassa? Mitä kaunista sinussa on? Mitä jos keskittyisit näkemään sen?

Mieheni mielestä varpaani eivät ole mitenkään rumat. Mieheni mielestä olen niin kaunis kaikin puolin, että minun tulisi olla hyvin kiitollinen siitä mitä olen saanut. Epäilen, että sinun varpaasi eivät ole niin kamalat muiden mielestä kuin sinun mielestäsi. Joskus tämmöiset ulkonäkö ongelmat lähtee liikkeelle siitä, kun joku ihminen on arvostellut meitä, kun me ollaan oltu lapsia tai nuoria.

yritä vapautua tästä ongelmasta. Elämä on liian lyhyt siihen, että kannattaa surra tämmöistä pikku asiaa.

Kaunis kiitos teille vastaajille. Yritän kestää varpaitani ja olla ylpeä, todellakin, että minulla on jalat ja varpaatkin.