Yle kertoo

Venäjän TV:n "sensaatiokuvassa" ukrainalainen kone ampuu MH-17:ää – näin paljastettiin kuvaväärennös

Venäjän televisio esitteli perjantaina mielestään ratkaisevan todisteen Malaysia Airlines -yhtiön koneen alasampumisesta. Taitavat netinkäyttäjät "ampuivat alas" TV-kanavan väitteen.

Venäjän valtiollinen televisiokanava Pervyi kanal (Ykköskanava) esitteli perjantai-iltana satelliittikuvan, joka ohjelman juontajan mukaan todisti "sensaatiomaisella tavalla", ukrainalaisen hävittäjän ampuneen alas malesialaisen matkustajakoneen Itä-Ukrainassa.

Satelliittikuvassa lentää matkustajakone, jonka sanottiin olleen lento MH-17. Samassa kuvassa nähdään hävittäjäkone, jonka ampuman ohjuksen savuvana suuntautuu kohti matkustajakonetta. Kuvan sanottiin olleen kohtalokkaalta päivältä 17. heinäkuuta ja otetun Donbassin alueelta.

Venäjän media on jatkuvasti sanonut, että malesialaiskoneen ampui alas Ukrainan ilmavoimien kone, eivät Itä-Ukrainan separatistit, kuten lännessä uskotaan.

Kuvan julkistamisen aikataulu ei ollut sattuma, sillä Venäjän presidentti Vladimir Putin oli juuri matkalla Australiaan G20-maiden kokoukseen, missä hänen uskottiin joutuvan vastaamaan myös MH-17-konetta koskeviin kysymyksiin. Ohjelman juontaja sanoi TV-kanavan haluavan hieman auttaa kysymyksenasettelussa.

Kuva peräisin Yhdysvalloista?

Pervyi kanal kertoi kuvan olevan peräisin yhdysvaltalaiselta George Biltiltä, jolla oli 20 vuoden kokemus ilmailusta. Bilt olisi lähettänyt kuvan Venäjän insinööriliiton varapuheenjohtajalle Ivan Andrijevskille, joka oli välittänyt sen edelleen ja esiintyi itse televisiohaastattelussa.

– Oletamme kuvan olevan peräisin brittiläisestä tai amerikkalaistesta satelliitista. Olemme tutkineet kuvaa tarkasti, emmekä ole löytäneet mitään, mikä viittaisi väärennökseen, hän sanoi.

Ohjelman juontajana toimi avoimesti Kremliä tukeva Mihail Leontjev, joka tunnetaan myös öljy-yhtiö Rosneftin hallituksen varapuheenjohtajana. Myös hän todisteli kuvan aitoutta.

Kuva pikkutarkassa analyysissä

Televisiolähetyksen jälkeen sosiaalisessa mediassa alkoi innokas keskustelu kuvan yksityiskohdista. Virheitä alkoi tulla esiin. Niistä kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Monet kommentoijat havaitsivat, että koneessa oleva logoteksti "Malaysia" oli väärässä paikassa.

Eräs venäläinen bloggaaja huomasi, että koneen kuva oli sama, joka tuli ensimmäisenä esiin, kun netin hakukoneeseen kirjoitti venäjänkielisenä tekstin "Boeing ylhäältä katsottuna". Kuva oli itse asiassa Boeing-yhtiön itsensä julkaisema, tosin kuvassa oli Boeing-767-tyyppinen kone, ei Boeing-777, mikä oli turmakoneen tyyppi.

Tarkkasilmäiset tutkijat kiinnittivät huomiota itse ilmakuvaan. Pilvien muodon perusteella todettiin, että se oli Google Earthin alueesta 28. elokuuta 2012 ottama kuva.

Lopulta havaittiin, ettei kuva ollutkaan aivan uusi. Se oli ladattu venäläiselle keskustelupalstalle jo 15. lokakuuta. Lähteeksi mainittiin tuolloin Venäjän "Wikileaks-entusiastit".

Yhdysvaltalainen Buzzfeed-nettijulkaisu tavoitti kuvan Venäjälle lähettäneen George Biltin. Tämä sanoi löytäneensä kuvan nettifoorumilta ja lähettäneensä sen enempiä ajattelematta tutkittavaksi Venäjän insinööriliittoon. Hän kertoi olleensa kauhistunut siitä, että kuva otettiin välineeksi propagandasotaan.

– Nuo ihmiset ovat joko epätoivoisia tai täysin ammattitaidottomia, hän sanoi Buzzfeedille.

Malesialaisen koneen tuhossa kuolivat kaikki koneessa olleet 298 ihmistä.
394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kysykääpä itseltänne: miksi Venäjä on niin innokas vyöryttämään syyn matkustajakoneen alasampumisesta muualle? Miksi pitää väärentää tällaista? Miksi valtion media levittää näin törkeitä valheita?

Muistammehan kaikki miten heti alasampumisen jälkeen separatistit juhlivat verkossa kun luulivat ampuneensa alas Ukrainan armeijan kuljetuskoneen.

Äänestä

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg arvostelee Venäjän sotaharjoituksia kansainvälisessä ilmatilassa. Stoltenberg sanoi Ämarin lentotukikohdassa Virossa, että Venäjän koneet ovat harvoin tunkeutuneet Nato-maiden ilmatilaan.

Venäjän koneet ovat sitävastoin aiheuttaneet useita vaaratilanteita kansainvälisessä ilmatilassa, sillä ne eivät useimmiten ole ilmoittaneet reiteistään siviililiikennettä ohjaaville lennonvarmistajille ja ovat kytkeneet tutkailmaisimensa pois päältä. Tällaisia tapauksia on tänä vuonna ollut jo 400 eli kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.

Äänestä

venäläisten aina epäonnistuvaa probagandaa. Kukaan ei usko venäläiseen tiedonvälitykseen. Ei sanat riitä kuvaamaan heidän iljettävää ja niljakasta politiikkaansa nahkansa pelastamiseksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Näin Venäjällä kirjoitti:

Venäjän TV:n "sensaatiokuvassa" ukrainalainen kone ampuu MH-17:ää – näin paljastettiin kuvaväärennös

Venäjän televisio esitteli perjantaina mielestään ratkaisevan todisteen Malaysia Airlines -yhtiön koneen alasampumisesta. Taitavat netinkäyttäjät "ampuivat alas" TV-kanavan väitteen.

Venäjän valtiollinen televisiokanava Pervyi kanal (Ykköskanava) esitteli perjantai-iltana satelliittikuvan, joka ohjelman juontajan mukaan todisti "sensaatiomaisella tavalla", ukrainalaisen hävittäjän ampuneen alas malesialaisen matkustajakoneen Itä-Ukrainassa.

Satelliittikuvassa lentää matkustajakone, jonka sanottiin olleen lento MH-17. Samassa kuvassa nähdään hävittäjäkone, jonka ampuman ohjuksen savuvana suuntautuu kohti matkustajakonetta. Kuvan sanottiin olleen kohtalokkaalta päivältä 17. heinäkuuta ja otetun Donbassin alueelta.

Venäjän media on jatkuvasti sanonut, että malesialaiskoneen ampui alas Ukrainan ilmavoimien kone, eivät Itä-Ukrainan separatistit, kuten lännessä uskotaan.

Kuvan julkistamisen aikataulu ei ollut sattuma, sillä Venäjän presidentti Vladimir Putin oli juuri matkalla Australiaan G20-maiden kokoukseen, missä hänen uskottiin joutuvan vastaamaan myös MH-17-konetta koskeviin kysymyksiin. Ohjelman juontaja sanoi TV-kanavan haluavan hieman auttaa kysymyksenasettelussa.

Kuva peräisin Yhdysvalloista?

Pervyi kanal kertoi kuvan olevan peräisin yhdysvaltalaiselta George Biltiltä, jolla oli 20 vuoden kokemus ilmailusta. Bilt olisi lähettänyt kuvan Venäjän insinööriliiton varapuheenjohtajalle Ivan Andrijevskille, joka oli välittänyt sen edelleen ja esiintyi itse televisiohaastattelussa.

– Oletamme kuvan olevan peräisin brittiläisestä tai amerikkalaistesta satelliitista. Olemme tutkineet kuvaa tarkasti, emmekä ole löytäneet mitään, mikä viittaisi väärennökseen, hän sanoi.

Ohjelman juontajana toimi avoimesti Kremliä tukeva Mihail Leontjev, joka tunnetaan myös öljy-yhtiö Rosneftin hallituksen varapuheenjohtajana. Myös hän todisteli kuvan aitoutta.

Kuva pikkutarkassa analyysissä

Televisiolähetyksen jälkeen sosiaalisessa mediassa alkoi innokas keskustelu kuvan yksityiskohdista. Virheitä alkoi tulla esiin. Niistä kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Monet kommentoijat havaitsivat, että koneessa oleva logoteksti "Malaysia" oli väärässä paikassa.

Eräs venäläinen bloggaaja huomasi, että koneen kuva oli sama, joka tuli ensimmäisenä esiin, kun netin hakukoneeseen kirjoitti venäjänkielisenä tekstin "Boeing ylhäältä katsottuna". Kuva oli itse asiassa Boeing-yhtiön itsensä julkaisema, tosin kuvassa oli Boeing-767-tyyppinen kone, ei Boeing-777, mikä oli turmakoneen tyyppi.

Tarkkasilmäiset tutkijat kiinnittivät huomiota itse ilmakuvaan. Pilvien muodon perusteella todettiin, että se oli Google Earthin alueesta 28. elokuuta 2012 ottama kuva.

Lopulta havaittiin, ettei kuva ollutkaan aivan uusi. Se oli ladattu venäläiselle keskustelupalstalle jo 15. lokakuuta. Lähteeksi mainittiin tuolloin Venäjän "Wikileaks-entusiastit".

Yhdysvaltalainen Buzzfeed-nettijulkaisu tavoitti kuvan Venäjälle lähettäneen George Biltin. Tämä sanoi löytäneensä kuvan nettifoorumilta ja lähettäneensä sen enempiä ajattelematta tutkittavaksi Venäjän insinööriliittoon. Hän kertoi olleensa kauhistunut siitä, että kuva otettiin välineeksi propagandasotaan.

– Nuo ihmiset ovat joko epätoivoisia tai täysin ammattitaidottomia, hän sanoi Buzzfeedille.

Malesialaisen koneen tuhossa kuolivat kaikki koneessa olleet 298 ihmistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu