Vaipparuletti

Suomessa on myönnetty tuotesuoja keksinnölle, joka mullistaa vaippojen vaihtoruletin ja helpottaa hoitajien työtä ja etenkin hajuja ja myös hygieniaa. Vanhusten ja sängyissä pakosta olevien ihmisten vaippoihin kuluu vuositasolla yli 100 miljoonaa. ja vuoden 2016 jälkeen summa yli kaksinkertaistuu, kun vaipoista tulee ongelmajätettä ja vaipat on toimitettava asianmukaisesti tuhottavaksi mm. Riihimäellä.
Sitä ennen vaipat kerättävä ja kuljettettettava tuhottavaksi. Kyse on laitteesta ja kerää ulosteet imurin tapaiseen laitteseen, huuhtelee lämpimällä vedellä ja lopulta ja kuivaa läpimällä ilmaviralla.

Laite käynnistyy automaattisesti kun anturi ilmoittaa, että ulostetta on tullut . "housuvaipaan" joka ei falskaa ja on normaallisti pestävissä. Yksi potilas tarvitsee max 3 housuvaippaa vuodessa.
Tärkeää, on ettei potilas, tai vahus jodu makamaan ulosteissaan ektä tunteja, jolloit iho ekkä ärtyy ja alkaa punoittamaan.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuossa voi olla järkeä. Mummoni makasi ulosteissaan ja koko huonen haisi pahalle. Kaksi hoitajaa puuhasteli paikalla yhteensä noin 30 minuuttia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Perushoitaja. kirjoitti:

Suomessa on myönnetty tuotesuoja keksinnölle, joka mullistaa vaippojen vaihtoruletin ja helpottaa hoitajien työtä ja etenkin hajuja ja myös hygieniaa. Vanhusten ja sängyissä pakosta olevien ihmisten vaippoihin kuluu vuositasolla yli 100 miljoonaa. ja vuoden 2016 jälkeen summa yli kaksinkertaistuu, kun vaipoista tulee ongelmajätettä ja vaipat on toimitettava asianmukaisesti tuhottavaksi mm. Riihimäellä.
Sitä ennen vaipat kerättävä ja kuljettettettava tuhottavaksi. Kyse on laitteesta ja kerää ulosteet imurin tapaiseen laitteseen, huuhtelee lämpimällä vedellä ja lopulta ja kuivaa läpimällä ilmaviralla.

Laite käynnistyy automaattisesti kun anturi ilmoittaa, että ulostetta on tullut . "housuvaipaan" joka ei falskaa ja on normaallisti pestävissä. Yksi potilas tarvitsee max 3 housuvaippaa vuodessa.
Tärkeää, on ettei potilas, tai vahus jodu makamaan ulosteissaan ektä tunteja, jolloit iho ekkä ärtyy ja alkaa punoittamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu