Kuuluisan laulajan aborteista

Tällä palstalla on arveltu erään kuuluisan laulajan tehneen jopa 20 aborttia elämänsä aikana.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12774801

Olen kysynyt asiaa käsittelevisä ketjuissa mihin tuo arvio perustuu. Yhtään asiallista vastausta en ole saanut. Olen itse yrittänyt googlen kautta hakea jotain tähän palstaan liittymätöntä lähdettä 20 abortista, turhaan. En onnistu sen enempää englannin kuin suomen kielelläkään löytämään mitään tahoa, joka väittäisi kyseisen artistin tehneen peräti 20 aborttia, sen sijaan epäilyille yhdestätoista abortista löytyy kyllä paljonkin lähteitä. 20 abortista kyeisen artistin kohdalla puhutaan vain tällä palstalla sekä erään tällä palstlla aktiivisesti kirjoittavan vastustajan omassa blogissa. Miltään muulta sivustolta en ole tällaisia viittauksia löytänyt.

Minusta vaikuttaisi nyt siltä, että tuo luku on tämän palstan abortin vastustajien itse päässään keksimä luku. Pitääkö tämä epäilyni paikkansa? Jos ei pidä, niin voisiko palstan aktiivivastustaja, joka tällaista juttua levittää, ystävällisesti kertoa, mihin lähteeseen hän arvionsa perustaa?
384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Helppohan se on kiljua toisten mutu abortti määristä. Totuuden taitaa tietää nainen lääkäreineen, kukaan muu ei voi olla täysin varma asiasta.

Surkuhan se on jos oikeasti on tehnyt edes tuon 11 keskeytystä saatika vielä enemmän. Vahinkoha voi käydä kelle vaan, mutta se miten toimii sen jälkeen niin onkin sitten toinen juttu.

Itsellä on takana yksi ei toivottu raskaus ja sen jälkeen olen tehnyt kaikkeni ehkäiseekseni kunnolla. Tuplaa ehkäisy siis käytössä. Enempää lapsia en halua, tämän "vahingon" pidin ja varmasti seuraavankin pitäisin, mutta kaikkeni teen etten samaan tilanteeseen joutuisi enää koskaan.

En siis nyt tarkoita nostaa itseäni jalustalle, ihmettelen kuitenkin sitä että miten ihminen voi olla niin välinpitämätön itseään kohtaa että ajattelee abortin toimivan ehkäisynä ydä uudelleen ja uudelleen. On kuitenkin erittäin harvinaista että ehkäisy pettäisi 11 kertaa saatika se että ihminen olisi niin tyhmä ettei ymmärrä että jos pillerit pettää kerta toisensa jälkeen nii pitää vaihtaa merkkiä tai kokonaan ehkäisyä. Ja jos kumi puhkee kerta toisensa jälkeen, niin ehkä kannattaisi tehdä asialle jotain.

Surullista kuitenkin jos tuo 11 aborttia saatika 20 pitää paikkansa, siitä ei kukaan voi vastaan väittää. Jonkun asian pitää olla pahasti pielessä jos noin usein "vahinko" tapahtuu :/

Äänestä
  • Hei nanna! Kiva että kommentoit :)
    Kyllä minustakin 11 aborttia on liikaa, puhumattakaan sitten siitä kahdestakymmenestä, jos se luku nyt mihinkään edes perustuu. Ei abortti ole ehkäisykeino taikka edes keino välttää ongelmia.

    Toivottavasti palstan aktiivinen abortin vastustaja vastaa vielä kysymykseeni. Mua kiinnostaisi tosiaan tietää, onko tuolle väitteelle 20 abortista mitään pohjaa vai onko se vain vastustajan itse päässään keksimä luku. Jotenkin tuntuu ilkeältä, jos joku aloittaa tuollaisen juorun toisesta ihmisestä ihan vain huvikseen. Mikä sellaisessakaan voi olla taustalla?

    Äänestä

On olemassa kahdenlaisia julkkiksia, niitä jotka tekevät abortteja ja niitä jotka ei tee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gyssärikoo kirjoitti:

Tällä palstalla on arveltu erään kuuluisan laulajan tehneen jopa 20 aborttia elämänsä aikana.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12774801

Olen kysynyt asiaa käsittelevisä ketjuissa mihin tuo arvio perustuu. Yhtään asiallista vastausta en ole saanut. Olen itse yrittänyt googlen kautta hakea jotain tähän palstaan liittymätöntä lähdettä 20 abortista, turhaan. En onnistu sen enempää englannin kuin suomen kielelläkään löytämään mitään tahoa, joka väittäisi kyseisen artistin tehneen peräti 20 aborttia, sen sijaan epäilyille yhdestätoista abortista löytyy kyllä paljonkin lähteitä. 20 abortista kyeisen artistin kohdalla puhutaan vain tällä palstalla sekä erään tällä palstlla aktiivisesti kirjoittavan vastustajan omassa blogissa. Miltään muulta sivustolta en ole tällaisia viittauksia löytänyt.

Minusta vaikuttaisi nyt siltä, että tuo luku on tämän palstan abortin vastustajien itse päässään keksimä luku. Pitääkö tämä epäilyni paikkansa? Jos ei pidä, niin voisiko palstan aktiivivastustaja, joka tällaista juttua levittää, ystävällisesti kertoa, mihin lähteeseen hän arvionsa perustaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu