Rinnevaara tulikin ennemmin kuin Laguna

Vaan sehän passaa Pyhäjärvelle hyvinkin, on tässä saanutkin hiukkasen kiihtyäkin asian tiimoilta eri oikeusasteissa.

Tita teki ja piti minkä lupasi, Jukka sen sijaan ei ole pitänyt lupauksistaan kiinni. Oikeastaan, onkohan tuo edes koskaan aikonutkaan olla lupaustensa lunastaja?
On paljon luvannut, vähän on lunastanut.

Joko on oma projekti vetämässä, vaikka sellainen; kuinka kiihdytän itseni Pyhäjärveltä poispäin vievälle ja kaukaa kiertävälle kiertoradalle?
73495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Juu, hiukkasen on kiihdyttänyt.

Äänestä

vieläkin on veljillä aietta ahdingossa kiihdyttää.

Äänestä
  • Tita sitä tita tätä juu eipä se tuu.

    Äänestä

Hiukkasen luulen sinun olevan kiihdyksissä, hän tulee, hiipimällä hissukseen tai niin kuin Pyhäjärvellä on sanottu eräissä muissa yhteyksissä; jos ei saatu väkisellä, niin väsyttämällä.

Äänestä

Vai Tita piti minkä lupasi! Muistelen että Tita sanoutui irti, mutta eipäs vaiteskaan, eipäs juupas eipäs juu!

Äänestä

Montako sielä tällä hetkellä on ylimmällä pallilla. Ja kuka on johtaja kun oon jo sekasin itekkin, olhan sielä periaatteessa 3yhtäaikaa ja palkoilla. On tämä ku sirkusta. Ei voi ku nauraa pelleille.

Äänestä
  • tita sitä tita tätä juu eipä se tuu.

    Äänestä

Titan eroaminen muuttui lupaukseksi palata. Etkö muka tiedä / muista tuotakaan?

Ja sitten joku saa---nan tunarijoukkio meni tolskaamaan selvästä asiasta vaikean neljällä oikeusastekierteellä varustamalla.

Puolestaan Jukan lupaus Laguunasta, hmm 25 vuotta on aika pitkä, mille tahansa lupaukselle. Ikuinen lupaus koko tyyppi.

Tita lunastaa lupauksensa näiden vajaassa viagraiässä olevien vaalikaudella.

Äänestä
  • Lupaukset saada Laguna tai Tita Pyhäjärvelle ovat tasapuolisia vertailukohtia! Hyvä Prååå!

    Äänestä

vaan kumpi on tullut hinnakkaammaksi ja on täyttä kusestusta alusta loppuun asti?

Äänestä
  • tita sitä tita tätä juu,eipä se tuu.

    Äänestä

1. vuosi 2009
A.Liuskan johtama hallitus, enemmistö uusia jäseniä , mukana hyvin kokenut Tarmo Rapo. kj Pekka Pietiäinen, hj Päivi Ruotoistenmäki.
-Selänne-kiistely hallitsi päättäjien ajankäyttöä, Pietiäinen pyysi eroa syyskuussa, valtuustoryhmien (kesk) sisällä kovaa " entisten ja nykyisten henkien taistelua". Kokeneet kokivat ettei heillä ole heidän itse itselleen korvamerkitsemää valtaa.
Monia uusia kuntalaisten hyväksi suunnattuja avauksia nousi valmisteluun.
Ei kuitenkaan nimeksikään hallintovalituksia, tuskin yhtään.

2. vuosi v. 2010 A .Liuska hallitus
Selänteen toiminnan sovittelua peruskunnan valmiiksi vaikeaan toimintaympäristöön. Lehtosaari hoiti viransijaisena kaupunkia. Henkilöstöltä jopa kiivasta osallistumista heille kuulumattomin kannanotoin. Rinnevaara tuli kaupunginjohtoon keväällä. Poliittinen kissakoira-tappelu kiihtyi, ns. kokeneemmat muodostivat valtuuston sisään klikin, joka ruokki ulospäin kaduille propakandaa ja vastaavasti he saivat pinnan alta tukea henkilöstöön päin viedyillä "väittämillä". Henkilöstä käytettiin"sisäklikin toimesta" häikäilemättömästi oman poliittisen vallan pönkittämiseen niin kaupunginjohtajaa kuin hallitusta vastaan.


1.vuosi 2013
J.Tikanmäen johtama hallitus, enemmistö kokeneita jäseniä, mukana kokematon Katja Erkkilä. Vt kj Veikko Tikkanen ja hj. Rantanen, välillä, Kirsti Kinnunen, välillä pöytäkirjanpitäjänä hall jäsen vuorollaan. Kj Rinnevaaran virkavapaus katkaistiin erokäsittelyllä kuulematta viranhaltijaa. Kymmenkunta hallintovalitusta jo kevään aikana, kaupunki täysin sekaisin tiedotus värittynyttä ja henkilösuhteet ryhmissä, ryhmien välillä ja virastolla liipaisimella. Hj Rantanen yritti pärjätä, avainhenkilöitä peruspalveluista samoin sanoutui irti, Selänne kulut hurjaan kasvuun, homekiinteistöjen "paljastuminen" kuin tilauksesta näyttelemään osaa näytelmässä; "me pojat hoidamme asiat". Koko vuotta hallitsi oikaisuvaatimukset, hallintovalitukset, korvausvaatimukset, ristiriidat.Hallitus ei edistänyt kunnan elinkeino-eikä yrityselämän piristämistä. Muuttotappio kova.Henkilöstöltä jopa kiivasta osallistumista heille kuulumattomin kannanotoin.Henkilöstä käytettiin häikäilemättömästi oman poliittisen vallan pönkittämiseen ja virkaan oikeutettua kaupunginjohtajaa vastaan.


2. vuosi v.2014 J. Tikanmäen hallitus.
Vt. kj Veikko Tikkanen, hj Rantanen erosi, ja Kinnunen ui sisään näkö-kuulo-ja viestityskeskukseen. Kymmeniä hallintovalituksia, useita KHO valituksia, keskeneräistä poliisitutkintaa, Valituksia ja oikaisuja, kirjeitä sinne, kirjeitä tuolta. Tutkintapyyntöjä ja kuulusteluja. Kaupunki loistaa rumalla ja röyhkeällä asian hoidollaan julkisuuden parrasvaloissa yhtenä Suomen surkeimmasta kuntademokratiasta. Muuttotappio jatkuu. Nyt on lokakuu 2014. hj Ranto virassa, rkm Pesonen lähti, henkilösuhteet päin peetä, neuvottelukyvyttömyys tapissa, tutkintapyynnöt sinkoilevat puolin jos toisin, päämiesten riidoista ensimmäinen on kypsynyt käräjäsaliin purtavaksi.

Odotuksenmukainen PÄÄTÖS TULI 19.11.2014

Äänestä

Titan lupaus Heinolaan ettei hänellä "missään nimessä" ole virkaa Pyhäjärvellä oli hmm. totta, ei vaiteskaan, ei se ollutkaan, ainakaan Titan mielestä!

Äänestä
  • Heinolassa ollaan onnellisia.

    Äänestä

Tikanmäen hallitukselta unohtui laittaa turvavyöt kiinni.

Äänestä

Kirkkaasti on että vv 2009-2010 ja vv 2013-2014 ovat niin päinvastaisia hallitusvastuu-kautta. Itsekritiikiltään toisistaan poikkeavaa kaksi erilaista hallituksen puheenjohtajaa ja neljä erilaista erinimike kaupunginjohtajaa ja kolme erilaista hallintojohtajaa. Liuska tiedosti poliittisesti valtansa rajat, Tikanmäki ei ole sen sijaan rajoja koskaan nähnytkään, "minä osaan nämä hommat".

2009-2010 hallituksen henkilökemiat yhtä lukuun ottamatta toimivat.
2013-2014 hallituksen henkilöohjaus yhtä lukuun ottamatta hallinnassa.

2009-2010 kaupunginjohtajat ja hallintojohtaja kipuilivat vanhaa hapatusta.
Tuskaista tekemistä ja intiimiä taustaruokintaa tehneet syylliset löytyvät nykyhallituksen kärjestä.

2013-2014 vt. kaupunginjohtaja ja hallintojohtajat; toinen hj AR ei kestänyt omatuntonsa kanssa vastakkaista ristiriitaa, uudemmalla MR harkinnassa jatkaako kauan. Vt. kaupunginjohtaja VT ei välitä puupennin vertaa, miten hänen uransa käy Pyhäjärvi-komennuksen jälkeen. Hallituksen jäsenillä on vakavat itsetutkistelun ajat tässä, nyt ja lähiviikkoina. Haluavatko he mennä rysän perään sätkimään?

Äänestä
  • Raipeko se taas pieksee suutansa nimettömänä.

    Äänestä

Viiltäviä havaintoja
- hallintosäännön,
- ohjeiden,
- hallintolain
- sekä kuntalain
(myös Suomen laki) noudattamisesta ja käytöstä Pyhäjärven kaupunginhallituksessa, valtuustossa ja lautakunnissa v.2013-2014

Laillisuuden lyhyt kaari;
Kaupunginhallintoa varten vahvistetut säännöt ja ohjeet ovat olleet kevyttä kauraa meneillään olevalla vaalikaudella. Minkään tason laista ei tietoakaan silloin he tekevät itsensä kannalta hyödyntäviä (lue suojaustoimenpiteitä) päätöksiä ja jatkoviivytyspäätöksiä tai tarkoitusta pönkittäviä siirtymiä pulunpaskaisella pelilaudalla.

Tikkanen / Tikanmäki johdattelema kaupunginhallinto selittää samalla lainkohdalla, tai samalla hallintosäännön kohdalla, tai samalla hallintolain kohdalla oman päätöksensä olevan linjassa niin valtuuston työjärjestyksen, Suomen rikoslain ja kaiken mahdollisen ennakkoratkaisujen valossa oikein.

Valitusten-ja oikaisujen määrä kertoo aivan toista, päätökset eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä, tehdyt temput ovat kokeneiden kieroilijoiden oppikirjaa " likaisen taktiikan" noudattamista. Tilanne on edelleen muuttumaton, ja johon mainitut henkilöt saavat laajaa tukea täysin ostettavissa olevalta henkilöstöltä ja luottamusmiehistöltä.

Kyseessä on tahallinen, jatkuva ja röyhkeä hallinnon harhauttaminen ja että he (JT ja VT) tiedostavat VARMASTI tekevänsä väärin, mutta kun kukaan ei rivissä tai virastolla asetu poikittain, herrat jatkavat matkaansa hevonvittuun ja syvälle vielä..

Tämä tuli, tulee ja tullee esille Ylivieskan käräjäoikeudessa todistajien lausumista (kaupunki vst Rinnevaara) yhteenvetona.
Tiivistelmä;
Edellisen kauden päätöskulttuuri oli " rikollista" ja tällä kaudella päätökset samojen yhteisten sääntöjen ym pohjalta väitetään hyväksi hallinnoksi.

Huom onneksi ,todistelunheikkous on heillä. Siinä kun Tikanmäki /Tikkanen johdattelemaa mm Rinnevaara käsittelyä VÄITETÄÄN hyväksi hallinnoksi, niin oikeusistuin on jo täysillä tilanteessa mukana ja jatkossa tutorina Pyhäjärvelle

Äänestä

"dokumentille" Käräjiltä tuli päätös, joka ei kuitenkaan ole millään tavoin lopullinen päätös - ikävä kyllä! Tekstistäsi oli jäänyt pois se ehkä oleellisin asia vuosien 2011 ja 2012 tapahtumat. Rinnevaaran eroilmoitus ja siitä hallituksen neuvottelema virkavapaus. HO on jo antanut päätöksensä virkavapausasiassa, mutta nyt voidaan vain odottaa KHO:n päätöstä. KHO:n päätös on lopullinen - siitä ei voi valittaa kuin ehkä EU:n "ihmisoikeus"-oikeuteen. Käräjien päätös on korkeintaan "neuvoa-antava".
Odotellaan lopullista -sitten ollaan "fiksumpia"- ja unohdetaan sen jälkeen jälkiviisaus.

Äänestä
  • Ei tietoa, mutta kuulopuheiden mukaan asia Rinnevaara asiaa ei kuulemma käsitellä enää kuin oikeusasteissa, joten siitä ei sen enempää, varmaan hallitus joukkoineen on pyrkinyt minimoimaan kaupungin menot asian tiimoilta, mutta muutamia satatuhansia siihen saattaa veroneuroja mennä, vaikuttaneeko ne muut virkarikosasiat joita kuulemma on vireillä, vaikee sanoa, kun ei ole faktaa, aiempi hallitus ja valtuusto kantakoon vastuunsa

    Äänestä

Hupsista. Kirjoitusten päivitys unohtui. Välissä olikin muutama uusi kommentti. Kuitenkin - kaiken kaikkiaan tai kaikesta välittämättä - KHO:n päätös on toivottavasti ratkaisu meidänkin kaikkien kaupunkilaisten tulevaisuuteen ja siihen kuinka paljon joudumme tästä turhanpäiväisestä "farssista" maksamaan. Tulevaa ajatellen jokainen äänestysikäinen tai - varsinkin nuorten vanhemmat - voisivat ajatella ja vaatia tai neuvoa jokaista äänestämään. Vain äänestämällä voi asioihin vaikuttaa.
Nykyinen yli-ikäinen valtuusto ja hallitus on ikävä kyllä väärä instanssi päättämään meidän asioista. Harmi vain, että seuraavat kuntavaalit ovat vasta vuonna 2016!!!

Äänestä
  • Äänestämme varmasti Jukkaa,myös nuorissa on Jukan kannattajia.
    Kokemus kunnalispolitiikasta on sitä luokkaa ettei häntä voi ohittaa. (Kaupungin talouskin kertonee sen) minulle tämä on sopinut mainiosti.

    Totta kait nuoria tulee ja niin pitääkin,elämä on vaan sellaista.

    Äänestä

ihan vapaasti, äänestä vaan, hukassa ne äänet on tälläkin hetkellä hänelle annettuna-

Äänestä
  • Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.

    Äänestä

Onko kyse Jukasta? Kuka Jukka? Kyse on Pyhäjärven tulevaisuudesta. Kaupungin talous kertoo sen, että vielä meillä menee hyvin. Miten muutaman vuoden päästä? Kaivos loppuu jollei löydy uutta malmisuonta. Kaivosyhtiöltä saatu yhteisövero loppuu sen myötä. MITÄ SITTEN? Toivotaan kuitenkin, että tuleva KHO:n päätös lyö pisteen tälle turhalle meidän veronmaksajien rahalle - me ne kulut kuitenkin loppupelissä maksamme. Tähän haluan esittää - varsinkin päättäjille- kysymyksen ONKO PYHÄJÄRVEN TULEVAISUUS IKÄÄNTYNEIDEN SAATTOHOITOKAUPUNKI VAI MYÖS MEIDÄN NUORTEN OMA KOTIKAUPUNKIMME??? Uusien työpaikkojen eteen on päättäjiemme tärkein tehtävä. Siihen vaikuttavat menetetyt koulutuspaikat, menetetyt valtion toimipisteet - ja tyhmästi sanoen JNE. Ikääntyneiden päättäjien pitäisi toimia neuvonantajina uusille päättäjille. Onko nyt näin käynyt???

Äänestä
  • Kun kaivos loppuu. Niin rahahanat sulkeutuvat.
    Ihmisiä jää työttömäksi ja Pyhäjärven verotulot tippuvat reippaasti.
    Laguna ei pelasta pyhäjärveä. Pyhäjärvellä ei ole tarvittavaa osaamista ja osaamista ei hankita kursseilla vaan yliopistossa. Verotulot valuvat muualle.

    Nytkin zernin hiukkaskiihdytin on huoltotauolla vuosia ja osat valmistetaan ihan muualla ja kasataan luolassa.

    Äänestä

  • Joutaahan tuo jo loppuakkin. Töihin juotuisivat mutta kun eivät osaa kuin persettä raapia.

    Äänestä

JUKKA PRESIDENTIKSI, luottamusta yli puoluerajojen.

Äänestä

Kerroppas aloittaja mihin se Rinnevaara on tullut ja olitko itse paikalla?

Äänestä

Meidän päättäjät eivät voi luoda uusia työpaikkoja eivätkä voi luoda uusia koulutuspaikkoja - se on tosi asia. Mutta heillä on valta päättää mihin meidän rahat käytetään. Laitetaanko ne oikeustaisteluihin, homeiseen jäähalliin, ikäihmisten paapomiseen, Seläntelle (ei Teemulle) vai mihin? Ikäihmisten hyvinvointiin ja kykyyn asua omassa asunnossa on toki panostettava. Mutta jos kaupungin rahat menevät hyvin toimeen tulevien eläkeläisten ja heidän perillisten hyvinvointiin - onko asiat silloin kohdallaan. Vanhat ihmiset ovat tehneet elämäntyönsä ja tienannet eläkkeensä omalla työllään - sitä kunnioittakaamme. Mutta kuten edellä - onko meidän käytettävä vielä kaupunkimme varannossa olevat rahat heidän perillisilleen jäävään perintöön? Kyllä rahat pitäisi ennemminkin käyttää vähävaraisten vanhusten hoitoon ja auttamiseen. Miettikää päättäjät ja kuulostelkaa missä mennään. Uusi sote päätös tuonee myös päättäjille uutta päänvaivaa- kuinka käy selänteen?

Äänestä

Jukka joutaa Tarmon kanssa pellolle. Toivottavasti tulet Tita takaisin ja laitat pussihousumiehet aisoihin. Sitähän ne pelkää, notta joku laitta edustuspullojen korkit kiinni. Syvä on poikien jorpakko.

Äänestä
  • Taidat olla Lemmy1 niitä Proolaisia? Vai mitä?

    Äänestä

  • Kirjoitusten taso kirjoitti:

    Taidat olla Lemmy1 niitä Proolaisia? Vai mitä?

    nykymenon vastustajia on paljon nimenommaan kepussa ja demareissa, omat rivit rakkoilee. jos se tekkee ihmiset proolaisiksi niin sitten on pitäjässä iso joukko proolaisia

    Äänestä

On muuten Tittalla hyvät näytöt seuraavaa työpaikkaa hakiessa. Potkut kahdesta edellisestä paikasta ja hirvittävät riidat jätti molempiin paikkoihin jälkeensä. Kertoo jotain ihmisen luonteesta. Ja jäi pojjaat haikailemaan.

Äänestä
  • No. Kertoo ehkä ennemminkin hyväveli järjestelmästä. Molemmat paikat jo historiastaan tunnetut muutenkin riidoistaan. Ei ny annets Titalle sitäki kunniaa.

    Äänestä

  • Väärin! Potkut 3 edellisestä työpaikasta ja hirvittävät sotkut ja oikeustaistelut!

    Äänestä

Pyhäjärvelle on tulossa iso lasku tehtiin sitten niin tai näin. Mutta mikä on kokonaistaloudellisesti edullisin ratkaisu. Ihan halvalla ei taida selvitä mistään niistä.
A)Joko sovitaan Rinnevaaran kanssa= jo kettyneet menetykset kultainen kädenpuristus.
B) jatketaan jänkkäämistä. Nyt jo kahden oikusasteen päätökset. Asisanajokulut nyt yht 100 t€/vuosi.hävinnyt maksaa ja Lisää tulee joka oikeusasteesta.
Mietinnän paikka. Ryhtiä tarvitaan. Löytyykö sitä. Kehtaako myöntää joutuneensa höynäytetyksi?

Äänestä
  • Mikäli kho tekee ratkaisun jossa Rinnevaaralla ei ole virkaa Pyhäjärvellä niin Pyhäjärven kulut 0€! Voidaanko tulkita syrjinnäksi jos ei päästetä hoitamaan virkaa mitä ei ole?

    Äänestä

  • Kaikki voi muuttua kirjoitti:

    Mikäli kho tekee ratkaisun jossa Rinnevaaralla ei ole virkaa Pyhäjärvellä niin Pyhäjärven kulut 0€! Voidaanko tulkita syrjinnäksi jos ei päästetä hoitamaan virkaa mitä ei ole?

    Tämä lienee toiveajattelua. Tikkaspoju kun on jopa kolmasti nimitetty hallituksen päätöksellä sijaiseksi niin on vähän vaikee sanoa, että virkaa ei ollut!!

    Äänestä

Mietinnän paikka. Mistä sotkut alkoi???
- kuka on hyötynyt tästä farssista. De facto. €€€€€
-kuka löysi irtisanomisilmoituksen prujujen sesta ja keksi siitä ihan uuden idean?
-kuka pylälähurmaaja on opastanut luottamushenkilöitä.....
-kenen neuvottelukyvyt on täys nolla (saattaa väittää tai luulla muuta)
- kuka esimies ei hallitse työsuojelun perusteita/ tsl nykykäytäntöä?? Jne

Äänestä

Tervetuloa Tita Rinnevaara nyt oikein käräjäoikeuden päätöksen perusteella Pyhäjärvelle. Laillista on ja laillisena pysyy. Työpanostanne tarvitaan ja kipeästi. Toivottavasti aloitatte mahdollisimman pian työnne täällä. Me työttömät tarvitsemme todella työtä.

Tuossa yllä joku puhuu riidoista, mutta nyt sekin on nähty, että hyvät veljet ne riidat saavat aikaiseksi kannattajineen. Jatkakaa samaan malliin kun aiemminkin, kuntalaiset tykkäävät että kaikki epäselvyydet selvitetään. Elämmehän nykyaikaa jolloin kukaan ei saa tuijottaa vain omiin tarkoitusperiinsä vaan tärkeintä on yhteisöllisyys ja rehellisyys.Hallitus vaan ulos ja on tutkittava onko lähdettävä myös valtuustosta asti. Kalliin laskun hallitus sai maksettavakseen. Kahtokeepa nyt valtuutetut ettei kuntalaisten rahoja tuhlata laittomuuksiin.

Äänestä

Kaupunginhallitus Tikanmäki ja neuvonantaja Otl Rapo ja kanssanne suhmurointiin ajautunut vt kaupunginjohtaja Tikkanen, teidän toimintamallistanne on tullut vakio Pyhäjärven hallintoon;
-oikaisuvaatimuksia ei käsitellä viivytyksettä
-jokaisesta valituksesta jolla on vaarana kääntyä tappioksenne, teette jatkovalituksia yhä eteenpäin viivyttääksenne ja pitääksenne itsenne pallilla
-valtuuston vahvistamia sääntöjä ja ohjeita taivuttelette vain teidän tarpeenne mukaan, muiden kohdalla tulkintaa ei sovelleta vaan kirjoitettu on kiveen hakattu
( lukijana ymmärrätte kenelle ei)
-annatte korkealla arvovallallenne mitä pöyristyttävämpiä todistuksia niiden puolesta joita haluatte jostakin erityisestä syystä hyvitellä ja päinvastoin, kun haluatte kostaa ja lyödä, niin vain taivas asettaa ilkeydellenne rajat jos sekään, mikään ei ole pyhää

suomi24;llä on sinänsä merkityksetöntä osoitella paskapuheista, mutta se on valitettavan tosi, että kaupungin virallisiin asiakirjoihin teette porukalla tarkoitushakuista kusetusta mm. ottamalla lainvoimainen päätös käsittelyyn, jotta saatte uudella päätöksellä teille edullisemmalle näkökannalle vahvistusta, NIIN se on rumaa ja kaukana julkisyhteisön läpinäkyvästä periaatteesta. Tällaisia esim. virkavapaus, henkilöj puheenjohtajuus ym ym.

Vaikka tässä mainitaan pelaajiksi kolme nimeä, röyhkeitä on muutama enemmän. Teitä on LIKAINEN JOUKKIO.

Äänestä

Liekö Rinnevaaran työpaikoissa aina jääny sotkut selvitettäväksi. Ainakin viimeisimmässä näyttää siltä.

Äänestä

Ei Rinnevaaralla mitään LAILLISTA VIRKAA Pyhäjärvellä ole eikä tule olemaan!

Äänestä

Naivia viitata Rinnevaaran "jättämiin sotkuihin," kun teillä / meillä itsellä, omasta takaa omintakeisesti on sotkuja yllin kyllin.
Sotkussa oli lentokenttä ja sotkussa se on yhä, yhtenä monista sotkuistamme.
Sotkuja on useita, ja voitte olla tasan varmoja, että niihin tullaan tarttumaan vielä, eivät ne jää edes hampaattoman ltk tarkastuskertomukseen avoimena kysymyksenäkään.

Elikkäs on aivan hätävarjelun idiotismia yrittää polkea Rinnevaaraa suohon, samaan aikaan, kun itse yritätte epätoivoisesti sieltä pelastautua.

Äänestä

Minne Rinnevaara on tullut. Kaupungintalolla ei ole nähty.

Äänestä
  • lainaus 21.11.2014 Parkkisen blogista antanee sulle vastausta ja ellei, niin kysy blogissa esiintyviltä henkilöiltä kuumin vihje.
    "Kaupungilla liikkuneiden huhujen mukaan nimismies, kirkklovaltuuston puheenjophtaja Tarmo Rapo on polisille tekemässään tutkintapyynnössä kertonut olevansa varma, että kaupunginjohtaja Rinnevaaralla ja käyttöpäällikkö Nurmisella on suhde. Todistajaksi hän ilmoittaa Eeva-Riitta Pappilan joka huhun mukaan on ilmottanut nähneensä käyttöpäällikön aamulla kahdeksan aikaan Rinnavaaran asunnon pihalla tupakalla. Tarmo Ravon kerrotaan ilmoitaneen, että Pappila on nähnyt Nurmisen Rinnevaaran asunnon porraskäytävässä. Minulle kerrotun mukaan Rinnevaaran asunnossa ei ole porraskäytävää sillä se on yksikerroksinen. Riittääkö Ravon mielestä todistteksi suhteesta se, että pappila näkee ihmiksen tupakalla toisenihmisen pihalla. Pappila kertoo nähneensä siellä Rinnevaran parkkipaikalla myös Numisen auton, mutta Rinnevaaran autoa siellä ei ole ollut. Ehkäpä Rinnevaara on ollutr Helsingissä. Tietoni mukaan samanlainen auto kuin käyttöpäälliköllä, on myos jollakin Rinnevaaran naapurissa asuvalla. Huhun mukaan poliisit ovat soitelleet Nurmisen naapureille nättiperälle ja kyselleet onko kaupunginjohtaja Rinnevaaran autoa näkynyt siellä. Kysymys kuuluu onko kirkkovaltuuston puheenjohtajalla oikeus syytellä kaupunginjohtajaa rikoksesta joka rikkoo yhtä jumalan kymmenestä käskystä. ÄLÄ TEE HUORIN.

    Raimo Parkkinen"-lainaus kiinni

    Äänestä

Eihän laggguunata tänne ees oo ikinä lluvattukaan,sehän on vaan tikanpojan haavehorinoita,joita epätoivosesti vuoskymmeniä lopannu,kun saanut sen varjolla kupattua satojatuhansia euroja omaan käyttöön,

Äänestä

avoin sanoma Heinolaan, onnittelujen kera

"Onnittelut Pyhäjärveltä oikeamieliselle kansalaisaktivisti Matti Sepälle.
Olet ansainnut omalla asenteellasi ja aktiivisuudellasi rehdin miehen statuksen.

Täällähän puolustamasi Rinnevaaran vainoajat saivat käräjäoikeuden tuomion 19.11.2014.

Kuitenkaan me, itse totuusasiassa pysyvät puolustajansa, ja hänen työtänsä arvostavat, me emme lähteneet torille soittamaan voitonmarssia, koska me olemme hyvin surullisia tämän kaupungin asioiden kaaosmaisesta tilasta ja päättäjiemme moraalista.

Meitä on valitettavasti kirottu rumanmielisillä päättäjillä ja niinpä myös henkilöstöä on pyöritetty vainon taakse työilmapiirin nimissä sairauteen saakka. "

Äänestä

Kolmesta työpaikasta potkut !

Äänestä

Voi harmi kun sinä et ole saanut vielä ensimmäistä työpaikkaa, olet semmoinen hukkapätkän putki.
Elikkäs Voi voi, mist' me sulle nyt potkut annettaisiin, ne ensimmäiset.

Äänestä

Löytääkö joku Rinnevaaran työhistoriasta yhtään työpaikkaa missä ei olisi ollut täysi kaaos ja jälkiselvittelyt?

Äänestä

Yksin ei pärjää.

Äänestä

Voi voi, onpa suuri huolen aihe, suorastaan ylipääsemätön, että Rinnevaara on entisestään pelottavampi ja "sitä ja tätä"- aiheuttanut ja se on niin PELOTTAVA Pyhäjärven tytöille ja pojille, että pakkohan hänet on repiä kappaleiksi.

Koettakaa nyt kehitellä uusia iskukoukkuja, kaivakaa ansakuoppia ja virittäkää ansalankoja estääksenne hänen tulonsa, vesittääksenne hänen rehellisyytensä, kumotaksenne hänen lahjomattomuutensa ja lopulta ihmisen saamiseksi väitepuheilla maanalle, kun SE prkleen käräjäoikeus ei ymmärtänyt hyväveljien pahaa tarkoittavia todistajalausuntoja.

Nyt käy OTL,n puhelimessa ja kodinkulmilla kuhina, kun neuvoa tarvitsevia rikoskumppaneita pyörii kyselemässä; miten nyt, mitä vielä, mitä seuraa, auta meitä.
aamen.
ei voi auttaa, peli meni rumaksi ja nyt ei tule siistiä, eikä tehtyä pois saa selittämällä.

Äänestä

Kysymyksessä on se ISO KYSYMYS, että olinko minäkin mukamas osallinen työsyrjintään?
Minähän tein vain niin kuin SINÄ ja JUKKA käskitte tekemään, minä uskoin teidän selityksiinne VOITTAMISESTA.

Äänestä
  • yyyyhyyyhyy taas ne kiusaa minua. yhyy.

    Äänestä

nyt sitte valtuusto!
Parempi huomenna KERTA rytinä, kuin PITKÄ kitinä.
Hallituksen jäsenet, pois lukien Tuikka, pidätetään luottamustoimistaan kunnes KHO on ratkaissut.

Äänestä

Ei Pyhäjärven valtuutetut uskalla, niillä asuu pupu pöksyissä jonka korvat on näkynyt kauden alusta saakka. ja pääpulu tepastelee huomisenkin jälkeen pelilaudan reunoilla ja ruikki lisää paskaa valtuutettujen päälle.

Äänestä

.tuikka veti paperinsa pois KHO:sta. eikö se niin ollut.

Äänestä
  • Oma napa etusijalla.

    Äänestä

Rinnevaara palaa kapellimestariksi uudelle kaupunginorkesterille vuoden 2014 loppuun mennessä ja Tikanmäen septetiksi -orkesteri joutuu pitkälle keikkatauolle.

Äänestä
  • Moneskohan varma palaamisaika tämä on jo Rinnevaaralle? Eipä taida nytkään pitää paikkansa!

    Äänestä

Uuden Vuoden ilotulitus tulee olemaan poikkeuksellisen värikäs.

Ensin taivaalle ammutaan viisi hiukkastakin isompaa vihreää hajupommia, sitten yksi iso punainen noitapilli ja lopuksi taivaalla säteilee räjähtävä sade.

Ilotulitus päättyy lumetustykin yhteislaukauksiin.

Kaupunki on valmis ottamaan pelastajansa vastaan.

Äänestä

Hieman on mahavaivoja ollut. Kävin pytyllä ja rykäsin kunnon proon.

Äänestä

Tuomari vannokoon tämän valan: Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta, että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja Ruotsin lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta. Älköön kukaan tuomarinvirkaan ruvetko, ennenkuin on näin vannonut.

Äänestä
  • Sverige24 palstalle tuo kuluu. Mää itkemään sinne niin saavatten nauraa nekin!

    Äänestä

"Jumalan ja Ruotsin lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. "

Kova vaatimus.
Jumalan nimeen tuomarin housujen täyttäjäksi ei paikallisesta oikeusoppineesta ole, ei ole ollut aiemmin eikä nyt.

Äänestä

Niinpä, Ylivieskan-Raahen käräjäoikeuden tuomio päällä ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ehkä vieläkin tietämätön. Pitäisiköhän siellä kaupunginhallituksessa laittaa jo kello oikeaan aikaan? Tietääkö kepun ylempi johto tästä kuraportaan suhmuroinnista? Täytyy sanoa, että on Pyhistä kyllä onnistanut. Ja tämäkin huomio ihan ulkopuolelta. Eikö vieläkään herätä!!

Äänestä
  • Olisi mielenkiintoista tietää mihin ryhmittymään Lemmy 1 kuuluu? Kirjoitusten taso on sitä luokkaa että huh huh!

    Äänestä

Hyvää huomenta Pyhäjärvi ja Heinola.

Kuntien ulkopuolelta tuotiin tuomio nenänpäähän, siihen miten päättäjille, kun käy valheella ja vainoamismielessä verkostoitumaan ihmisen tuhoamiseen.

Oikeudenmukaisuuden pariviikkoinen vikellys jää kyllä pitkäksi aikaa oikeamielisten kuntalaisten muistiin yhtenä parhaimpana.

Kummankin kaupungin saama tuomio antaa selvän näytön kuntien junttapäille, että työsyrjintä, työntekijän oikeus sopimuksiin ja oikeus pitää puolensa ovat sittenkin kovaa valuuttaa hyväveliverkostojen levittämästä saastasta huolimatta.

Monta hyvää huomenta, sillä KHO on luottamuksella samassa linjassa, ja siihen me jo nyt voimme lemmessä suositella sopeuttamaan tulevaa vallanpitoa "laajan joukkion" myös Pyhäjärvellä.

Äänestä

Kiitos samoin suosittaa hän.

Äänestä

Luotettavasta tutkasta saatujen havaintojen perusteella Rinnevaara on nähty lentämässä Pyhäjärven yllä Suomen oikeuslaitoksen tunnuksin varustetulla helikopterilla.

Luottamushenkilöstön ja henkilöstön katumusharjoitukset käynnistyvät välittömästi. Tilanteen normalisoitumista hidastaa valehtelijatodistelijat.

Virastolla ei osata sanoa ei suuntaan eikä toiseen, kenen autossa on eniten tilaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tervon laamanni kirjoitti:

Vaan sehän passaa Pyhäjärvelle hyvinkin, on tässä saanutkin hiukkasen kiihtyäkin asian tiimoilta eri oikeusasteissa.

Tita teki ja piti minkä lupasi, Jukka sen sijaan ei ole pitänyt lupauksistaan kiinni. Oikeastaan, onkohan tuo edes koskaan aikonutkaan olla lupaustensa lunastaja?
On paljon luvannut, vähän on lunastanut.

Joko on oma projekti vetämässä, vaikka sellainen; kuinka kiihdytän itseni Pyhäjärveltä poispäin vievälle ja kaukaa kiertävälle kiertoradalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu