"Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: 'Minä olen Jumala, Kaikkivaltias" (1 Moos 17:1).
Jumala tulee lähelle meitä antaessaan meille Raamatun lehdillä oman nimensä. Hän ilmoittaa kuka hän oikein on. Nimet ja niiden sisältö auttavat meitä tuntemaan hänet entistä paremmin. Hän on sitä, mitä hänen nimensä sanovat hänestä. Haagar kutsui pakomatkallaan kohtaamaansa Herraa nimeltä "Ilmestyksen Jumala". Herran puhuttelussa Haagar koki saaneensa vilaukselta "nähdä hänet, joka näkee minut" (1 Moos 16:13).
Ja nyt Aabrahamin elämänkohtalon kautta Jumala ilmaisee itsensä meille Jumalana, Kaikkivaltiaana. Heprean kielessä tässä ovat sanat El Shaddai.
El on Jumalan nimi ja se voidaan kääntää myös sanalla Väkevä. Jumala muistuttaa nimensä avulla Aabrahamia ja samalla meitäkin siitä, että "hän on Herra, väkevä ja voimallinen" (Ps 24:8).
Kuinka tarpeellinen tuo ilmoitus Jumalasta olikaan juuri silloin Aabrahamille. Vuosikymmenet olivat kuluneet näennäisesti turhassa odotuksessa. Suurin toivein hän oli kauan sitten lähtenyt liikkeelle maastaan, suvustaan ja isänsä kodista Jumalan osoittamaan suuntaan (1 Moos 12:1,4). Hän oli oppinut elämään yksin uskosta Jumalan lupaukseen "ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi" (15:5-6).
Mutta tällainen usko ja vanhurskaus ei näyttänyt antavan hänelle sitä, mitä hän syvimmin kaipasi. Siksi hänen sisimmästään oli pusertunut eräänä vaikeana hetkenä tuskainen kysymys: "Oi, Herra, Herra, mitä sinä minulle annat?" Silloin näytti siltä, ettei yhtään mitään. Ja nytkin vuosia myöhemmin, kun jälleen Herran sana elävällä tavalla kohtasi hänet, hän ei voinut olla naurahtamatta ja ajattelematta: "Voiko... voiko... kunpa edes" (17:17-18). Ei Jumala hänen elämässään näyttänyt olevan mikään väkevä Jumala.
Shaddai-sana on vielä ihmeellisempi sisällöltään kuin El. Täysin varmoja ei olla sen alkuperäisestä merkityksestä. Vanhassa testamentissa sana tarkoittaa "rinnat" ja silloin nimenomaan äidin rinnat. Nyt siis Jumala paljastaa jotain olemuksestaan ilmoittamalla olevansa uskosta vanhurskaalle ihmiselle kuin äidin rinnat.
Maailmassa ei ole sen kauniinpaa kuvaa kuin pienestä lapsesta äidin rinnoilla. Katso tällaista lasta äitinsä sylissä. Sen lähempänä ei äiti voi olla. Väkevät käsivarret kannattelevat ja suojelevat. Lapsi lepää turvallisena. Mitään ei voi tapahtua, ellei se ensin kosketa äitiä. Siinä on lämmin ja hyvä olla. Siinä on nälkään ruoka ja janoon juoma. Siinä on kaikki mitä elämään pieni ja avuton ja turvaton tarvitsee.
Onko todella mahdollista, että iankaikkinen, kaikkivaltias Jumala suostuu ottamaan minutkin syliinsä niin kuin äiti oman pienokaisensa? Ottaako hän todella minut hoiviinsa yhtä henkilökohtaisesti, yhtä lähelle vetäen, yhtä täydellisesti ja varmasti kannattaen, yhtä lailla elämän ja kaiken antaen lahjaksi?
Miksi kuitenkin niin pelkään? Pelkään itseäni ja omaa pahuuttani! Pelkään toisia ihmisiä ja tulevaisuutta! Pelkään sairautta ja onnettomuutta? Pelkään kaiken vajoamista kohdallani tyhjyyteen ja mielettömyyteen!
Kuitenkin Jumala on minunkin kohdallani "minut näkevä elävä Jumala", "Lahai-Roi" (1 Moos 16:14). Hän on Jumala, joka on tehnyt iankaikkisen liiton kanssani Aabrahamin ja Iisakin siemenessä, Jeesuksessa (17:19). Hän on Jumala, jolle mikään ei ole mahdotonta (18:14). Ja Herra pitää huolen niinkuin on luvannut ja tekee niinkuin on puhunut (21:1). Mutta ajan hän salaa meiltä ja juuri se koetteli Aabrahamin uskoa aivan äärimmilleen. Siksi, "miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta" (Ps 42:6)Peltola
Jumala tulee lähelle meitä antaessaan meille Raamatun lehdillä oman nimensä. Hän ilmoittaa kuka hän oikein on. Nimet ja niiden sisältö auttavat meitä tuntemaan hänet entistä paremmin. Hän on sitä, mitä hänen nimensä sanovat hänestä. Haagar kutsui pakomatkallaan kohtaamaansa Herraa nimeltä "Ilmestyksen Jumala". Herran puhuttelussa Haagar koki saaneensa vilaukselta "nähdä hänet, joka näkee minut" (1 Moos 16:13).
Ja nyt Aabrahamin elämänkohtalon kautta Jumala ilmaisee itsensä meille Jumalana, Kaikkivaltiaana. Heprean kielessä tässä ovat sanat El Shaddai.
El on Jumalan nimi ja se voidaan kääntää myös sanalla Väkevä. Jumala muistuttaa nimensä avulla Aabrahamia ja samalla meitäkin siitä, että "hän on Herra, väkevä ja voimallinen" (Ps 24:8).
Kuinka tarpeellinen tuo ilmoitus Jumalasta olikaan juuri silloin Aabrahamille. Vuosikymmenet olivat kuluneet näennäisesti turhassa odotuksessa. Suurin toivein hän oli kauan sitten lähtenyt liikkeelle maastaan, suvustaan ja isänsä kodista Jumalan osoittamaan suuntaan (1 Moos 12:1,4). Hän oli oppinut elämään yksin uskosta Jumalan lupaukseen "ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi" (15:5-6).
Mutta tällainen usko ja vanhurskaus ei näyttänyt antavan hänelle sitä, mitä hän syvimmin kaipasi. Siksi hänen sisimmästään oli pusertunut eräänä vaikeana hetkenä tuskainen kysymys: "Oi, Herra, Herra, mitä sinä minulle annat?" Silloin näytti siltä, ettei yhtään mitään. Ja nytkin vuosia myöhemmin, kun jälleen Herran sana elävällä tavalla kohtasi hänet, hän ei voinut olla naurahtamatta ja ajattelematta: "Voiko... voiko... kunpa edes" (17:17-18). Ei Jumala hänen elämässään näyttänyt olevan mikään väkevä Jumala.
Shaddai-sana on vielä ihmeellisempi sisällöltään kuin El. Täysin varmoja ei olla sen alkuperäisestä merkityksestä. Vanhassa testamentissa sana tarkoittaa "rinnat" ja silloin nimenomaan äidin rinnat. Nyt siis Jumala paljastaa jotain olemuksestaan ilmoittamalla olevansa uskosta vanhurskaalle ihmiselle kuin äidin rinnat.
Maailmassa ei ole sen kauniinpaa kuvaa kuin pienestä lapsesta äidin rinnoilla. Katso tällaista lasta äitinsä sylissä. Sen lähempänä ei äiti voi olla. Väkevät käsivarret kannattelevat ja suojelevat. Lapsi lepää turvallisena. Mitään ei voi tapahtua, ellei se ensin kosketa äitiä. Siinä on lämmin ja hyvä olla. Siinä on nälkään ruoka ja janoon juoma. Siinä on kaikki mitä elämään pieni ja avuton ja turvaton tarvitsee.
Onko todella mahdollista, että iankaikkinen, kaikkivaltias Jumala suostuu ottamaan minutkin syliinsä niin kuin äiti oman pienokaisensa? Ottaako hän todella minut hoiviinsa yhtä henkilökohtaisesti, yhtä lähelle vetäen, yhtä täydellisesti ja varmasti kannattaen, yhtä lailla elämän ja kaiken antaen lahjaksi?
Miksi kuitenkin niin pelkään? Pelkään itseäni ja omaa pahuuttani! Pelkään toisia ihmisiä ja tulevaisuutta! Pelkään sairautta ja onnettomuutta? Pelkään kaiken vajoamista kohdallani tyhjyyteen ja mielettömyyteen!
Kuitenkin Jumala on minunkin kohdallani "minut näkevä elävä Jumala", "Lahai-Roi" (1 Moos 16:14). Hän on Jumala, joka on tehnyt iankaikkisen liiton kanssani Aabrahamin ja Iisakin siemenessä, Jeesuksessa (17:19). Hän on Jumala, jolle mikään ei ole mahdotonta (18:14). Ja Herra pitää huolen niinkuin on luvannut ja tekee niinkuin on puhunut (21:1). Mutta ajan hän salaa meiltä ja juuri se koetteli Aabrahamin uskoa aivan äärimmilleen. Siksi, "miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta" (Ps 42:6)Peltola
Vastaukset 1
Vanhimmat
¨¨¨¨¨¨