Raamatun ensimmäisessä kirjassa Pyhä Henki opettaa meille uskonelämää siellä olevien henkilöiden ja heidän elämänkohtaloittensa avulla. Heidän elämässään näemme kuka on Jumala ja miten hän toimii keskellämme. Jo sieltä opimme, mitä on vaeltaa uskosta vanhurskaana (1 Moos 15:6).
Raamatun alkulehtien ihmiset olivat tavallisia arkisen työn ja perhe-elämän ihmisiä. He eivät jääneet historian lehdille siksi, että olisivat tehneet suuria sankaritekoja tai olleet ihmeellisiä ihmiskunnan neroja. Me muistamme heitä siksi, että he kantoivat elämässään Jumalan lupausta, joka samalla kantoi heitä. Kuitenkin heillä oli samoja kriisejä ja vaikeuksia, joita ihmisillä on meidänkin aikanamme. Heidänkään elämänsä ei ollut helppoa ja siihen sisältyi paljon tuskaa ja ahdistusta.
Yksi heistä, Jaakob, tunnusti eräässä elämänsä vaikeimmassa hetkessä: "Minun elämäni on pelkkää surkeutta" (42:36, KR 92). Hän oli jo silloin vanha mies. Kerran kuvaillessaan kahdenkymmenen vuoden työteliästä jaksoa elämästään, hän totesi: "Päivisin minua vaivasi helle, öisin en vilulta saanut silmiini unta" (31:40). Kaiken lisäksi hänen sukulaisensa, jonka palveluksessa hän silloin oli, petti häntä ja muutti jatkuvasti hänen palkkaansa ja aiheutti syvän turvattomuuden tunteen (31:41).
Mikä piti pystyssä Jaakobia arjessa ja vaivoissa? Hän uskoi, että hänen isänsä Jumala, Abrahamin Jumala, on ollut hänen puolellaan. "Jumala on nähnyt minun kurjuuteni... ja hän ratkaisi viime yönä asian" (31:42, KR 38). Vaikka Jaakob oli joutunut kokemaan monenlaista ahdistusta, Jumala ei ollut hyljännyt häntä. Vasta nyt oli tullut kuitenkin Jumalan aika puuttua asiaan. Inhimillisesti ajatellen se tapahtui aivan viime hetkellä.
Tilittäessään pakolaisuutensa, köyhyytensä, kodittomuutensa, ankaran työteon ja pettymysten vuosikymmeniä Jaakob sanoi: "Jumala kuuli minua ahdistukseni aikana ja oli minun kanssani tiellä, jota vaelsin" (1 Moos 35:3). Jumalan läsnäolo ei varjellut kärsimyksiltä, mutta se varjeli epäuskolta, katkeruudelta ja sisimmän kuivettumiselta.
Tässä Jaakobin tunnustuksessa kohtaamme erään Jumalan sanan suurenmoisimman lupauksen. Tosin juuri tätä lupausta emme osaa arvostaa. Se on meille liiankin helppo ja itsestään selvä ja siksi niin pian merkityksetön. Kuitenkaan mitään sen parempaa Jumala ei anna ajalliseen elämäämme. Hänen lupauksessaan on kaikki, koko taivas ja maa!
Jaakob oli saanut Herralta tämä lupauksen sanan sinä kohtalokkaana yönä, jolloin maanpakolaisuus oli alkanut ja kivi oli hänen päänalusenaan: "Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua... Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut" (28:15, KR 92).
Myös hänen isänsä, Iisakin, elämää oli kannattanut sama Jumalan lupaus: "Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua" (26:24, KR 38).
Tänäkin päivänä Jumalan lapsen elämän voima ja mielekkyys on siinä, että Herra on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Oli nykyisyys millainen tahansa ja toi tulevaisuus mukanaan mitä tahansa, yksi asia on varmaa. Jos elän uskosta vanhurskaana, on Herra aina puolellani ja kulkee kanssani. Hän näkee kurjuuteni ja auttaa ajallaan ja tavallaan. Siksi ei tarvitse pelätä tulevaisuutta.
Tulevaisuus on Herran. Saan mennä sitä kohden käsi hänen kädessään. "Sinä pidät minua kiinni oikeasta kädestäni. Sinä talutat minua." " Kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio" (Ps 73:23-26). Ja Herra on nyt jokaisen sellaisen kanssa, joka uskoo Herraan ja jolle Herra siksi lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.
Peltola.
Raamatun alkulehtien ihmiset olivat tavallisia arkisen työn ja perhe-elämän ihmisiä. He eivät jääneet historian lehdille siksi, että olisivat tehneet suuria sankaritekoja tai olleet ihmeellisiä ihmiskunnan neroja. Me muistamme heitä siksi, että he kantoivat elämässään Jumalan lupausta, joka samalla kantoi heitä. Kuitenkin heillä oli samoja kriisejä ja vaikeuksia, joita ihmisillä on meidänkin aikanamme. Heidänkään elämänsä ei ollut helppoa ja siihen sisältyi paljon tuskaa ja ahdistusta.
Yksi heistä, Jaakob, tunnusti eräässä elämänsä vaikeimmassa hetkessä: "Minun elämäni on pelkkää surkeutta" (42:36, KR 92). Hän oli jo silloin vanha mies. Kerran kuvaillessaan kahdenkymmenen vuoden työteliästä jaksoa elämästään, hän totesi: "Päivisin minua vaivasi helle, öisin en vilulta saanut silmiini unta" (31:40). Kaiken lisäksi hänen sukulaisensa, jonka palveluksessa hän silloin oli, petti häntä ja muutti jatkuvasti hänen palkkaansa ja aiheutti syvän turvattomuuden tunteen (31:41).
Mikä piti pystyssä Jaakobia arjessa ja vaivoissa? Hän uskoi, että hänen isänsä Jumala, Abrahamin Jumala, on ollut hänen puolellaan. "Jumala on nähnyt minun kurjuuteni... ja hän ratkaisi viime yönä asian" (31:42, KR 38). Vaikka Jaakob oli joutunut kokemaan monenlaista ahdistusta, Jumala ei ollut hyljännyt häntä. Vasta nyt oli tullut kuitenkin Jumalan aika puuttua asiaan. Inhimillisesti ajatellen se tapahtui aivan viime hetkellä.
Tilittäessään pakolaisuutensa, köyhyytensä, kodittomuutensa, ankaran työteon ja pettymysten vuosikymmeniä Jaakob sanoi: "Jumala kuuli minua ahdistukseni aikana ja oli minun kanssani tiellä, jota vaelsin" (1 Moos 35:3). Jumalan läsnäolo ei varjellut kärsimyksiltä, mutta se varjeli epäuskolta, katkeruudelta ja sisimmän kuivettumiselta.
Tässä Jaakobin tunnustuksessa kohtaamme erään Jumalan sanan suurenmoisimman lupauksen. Tosin juuri tätä lupausta emme osaa arvostaa. Se on meille liiankin helppo ja itsestään selvä ja siksi niin pian merkityksetön. Kuitenkaan mitään sen parempaa Jumala ei anna ajalliseen elämäämme. Hänen lupauksessaan on kaikki, koko taivas ja maa!
Jaakob oli saanut Herralta tämä lupauksen sanan sinä kohtalokkaana yönä, jolloin maanpakolaisuus oli alkanut ja kivi oli hänen päänalusenaan: "Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua... Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut" (28:15, KR 92).
Myös hänen isänsä, Iisakin, elämää oli kannattanut sama Jumalan lupaus: "Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua" (26:24, KR 38).
Tänäkin päivänä Jumalan lapsen elämän voima ja mielekkyys on siinä, että Herra on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Oli nykyisyys millainen tahansa ja toi tulevaisuus mukanaan mitä tahansa, yksi asia on varmaa. Jos elän uskosta vanhurskaana, on Herra aina puolellani ja kulkee kanssani. Hän näkee kurjuuteni ja auttaa ajallaan ja tavallaan. Siksi ei tarvitse pelätä tulevaisuutta.
Tulevaisuus on Herran. Saan mennä sitä kohden käsi hänen kädessään. "Sinä pidät minua kiinni oikeasta kädestäni. Sinä talutat minua." " Kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio" (Ps 73:23-26). Ja Herra on nyt jokaisen sellaisen kanssa, joka uskoo Herraan ja jolle Herra siksi lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.
Peltola.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Amen.