Miksi

- Jehovan todistajilla on oma versio Raamatusta?
- siihen 144000 pelastetun kiintiön joukkoon mahtuu edelleen ihmisiä?
- vain Jehovan todistajat pelastuvat?
- Jehovan todistajat harjoittavat "aggressiivista" lähetystyötä?
- Jehovan todistajat ovat useaan otteeseen ennustaneet maailmanlopun päivän tarkkuudella ja kuitenkin se on mennyt pieleen?
- samassa yhteydessä (USA:ssa) on jäseniä kehoitettu myymään koko omaisuutensa (ennen kyseistä maailmanloppua) ja lahjoittamaan se yhteisölle? (Palautusta ei tullut, vaikka maailma ei loppunutkaan.)
13922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Puutun vain pariin viimeiseen, koska alkupuolen asiat löytyvät virállisilta www sivuilta.

Useita päivälleen tehtyjä ennustuksia? Olisi tietysti hyvä jos esittelisit ne päivät. Jos taas viittaat johonkin yksittäiseen puheen pätkään, se tuskin oli muuta kuin yksittäinen tapaus. En ainakaan ole nähnyt että ko. asiasta olisi muualla mainittu.

Missään ei ole käsketty myymään mitään, vaan mainittiin, että jotkut ovat myyneet omaisuuttaan ja aloittaneet saarnaamisen koko ajallaan.

"Olemme kuulleet veljistä, jotka ovat myyneet kotinsa ja omaisuuttaan ja jotka suunnittelevät käyttävänsä jäljellä olevan aikansa tässä vanhassa järjestelmässä tienraivauspalvelukseen."

Tiedätkö mikä ero on sillä, että myy OMAISUUTTAAN tai myy OMAISUUTENSA.

Otetaan esimerkki. Kun joku myy omaisuuttaan, hän voi myydä vaikkapa 30% omistamastaan omaisuudesta.

Kun joku myy omaisuutensa, käsittäisin sen KOKO omaisuuden myyntinä. Sitten vielä se seikka, että missään ei sanottu että rahat olisi annettu jonnekin. Tekstistä voi päätellä sitä käytetyn itse.

Äänestä
  • >>Sitten vielä se seikka, että missään ei sanottu että rahat olisi annettu jonnekin. Tekstistä voi päätellä sitä käytetyn itse.

    "Valtakunnan Palvelus 5/1972 s.1
    Jotkut saattavat ihmetellä, miksi rakennetaan uusia haaratoimistoja ja entisiä laajennetaan, miksi hankitaan jatkuvasti lisää painokoneita ja rakennetaan valtakunnansaleja, jos Seura uskoo, että tämä asiainjärjestelmä loppuu muutaman vuoden kuluttua. Vastaus on yksinkertainen: ystävät haluavat tehdä lahjoituksia Valtakunnan työtä varten nyt kun rahalla on vielä arvoa, ja mikä olisi parempi tapa käyttää sitä? Vaikka näitä Beetel-koteja, painokoneita ja valtakunnansaleja voitaisiin käyttää ainoastaan muutama vuosi, eikö niitä tarvita sitä kipeämmin mitä lähemmäksi loppu tulee? Ne ovat välttämätön apu voimakkaan todistuksen antamiseksi harvoina jäljellä olevina vuosina. Näinä vuosina halutaan pelastaa mahdollisimman paljon ihmiselämää."

    Eli "ystävät halusivat antaa" lopun kynnyksellä koska raha menettäisi Seuran mukaan arvonsa muutaman vuoden sisällä. Oli "järkevää" myydä omaisuuttaan ja antaa se Seuralle "monien pelastamiseksi lopun kynnyksellä".

    Äänestä

  • Luuletko tosiaan että pikkunokkela näpertelysi ja hiustenhalkomisesi saisi ketään vakuuttumaan?

    Jehovantodistajien johto rummutti vuosien ajan Harmagedonin tulevan syksyllä 1975. Sitä faktaa et sinäkään pysty puhumaan parhain päin. Jehovantodistajia kannustettiin myymään omaisuuttaa ja muuttamaan "tarve suuri" -alueille. Ikävä kyllä myös omat vanhempani tekivät näin, ja jälkeenpäin katuivat herkkäuskoisuuttaan.

    Toinen "maailmanlopun" päivämäärä oli tietenkin vuosisadan vaihde, jolloin evankelioimistoiminnan piti päättyä. Jokainen jehovantodistaja tietää mitä tuo lausunto merkitsee. "Ensin saarnataan koko asutussa maassa ja sitten tulee LOPPU."

    Vuodet 1874, 1914, 1918 ja 1925 ovat melko tarkkoja päivämääriä myöten ("alkusyksy") todella tarkkaan todennettavissa Vartiotorni-seuran kirjallisuudessa.

    Sarastuslaiset ottavat uusintapainoksia Russellin ajan Vartiotorneista, niitä voit sinäkin tilata ja lueskella, ettei tarvitse pukua pötyä täällä.

    Äänestä

  • tutkija. kirjoitti:

    >>Sitten vielä se seikka, että missään ei sanottu että rahat olisi annettu jonnekin. Tekstistä voi päätellä sitä käytetyn itse.

    Eihän missään sanota että tältä pallolta elämä loppuu, eihän? Ainoastaan tämä täysin nurinniskoin oleva järjestelmä päättyy. Ihmisiä on ollut ja tulee aina olemaan maanpäällä ja joissain paikoin, jollei peräti joka puolella tarvitaan kaikenlasia rakennuksia monenlaiseen käyttöön.

    Äänestä

  • Hehhe kirjoitti:

    Luuletko tosiaan että pikkunokkela näpertelysi ja hiustenhalkomisesi saisi ketään vakuuttumaan?

    Jehovantodistajien johto rummutti vuosien ajan Harmagedonin tulevan syksyllä 1975. Sitä faktaa et sinäkään pysty puhumaan parhain päin. Jehovantodistajia kannustettiin myymään omaisuuttaa ja muuttamaan "tarve suuri" -alueille. Ikävä kyllä myös omat vanhempani tekivät näin, ja jälkeenpäin katuivat herkkäuskoisuuttaan.

    Toinen "maailmanlopun" päivämäärä oli tietenkin vuosisadan vaihde, jolloin evankelioimistoiminnan piti päättyä. Jokainen jehovantodistaja tietää mitä tuo lausunto merkitsee. "Ensin saarnataan koko asutussa maassa ja sitten tulee LOPPU."

    Vuodet 1874, 1914, 1918 ja 1925 ovat melko tarkkoja päivämääriä myöten ("alkusyksy") todella tarkkaan todennettavissa Vartiotorni-seuran kirjallisuudessa.

    Sarastuslaiset ottavat uusintapainoksia Russellin ajan Vartiotorneista, niitä voit sinäkin tilata ja lueskella, ettei tarvitse pukua pötyä täällä.

    Miksi pitäisi tilata kun niitä voi lukea salin kirjastossa tai netissä?

    Äänestä

  • tutkija. kirjoitti:

    >>Sitten vielä se seikka, että missään ei sanottu että rahat olisi annettu jonnekin. Tekstistä voi päätellä sitä käytetyn itse.

    "Valtakunnan Palvelus 5/1972 s.1
    Jotkut saattavat ihmetellä, miksi rakennetaan uusia haaratoimistoja ja entisiä laajennetaan, miksi hankitaan jatkuvasti lisää painokoneita ja rakennetaan valtakunnansaleja, jos Seura uskoo, että tämä asiainjärjestelmä loppuu muutaman vuoden kuluttua. Vastaus on yksinkertainen: ystävät haluavat tehdä lahjoituksia Valtakunnan työtä varten nyt kun rahalla on vielä arvoa, ja mikä olisi parempi tapa käyttää sitä? Vaikka näitä Beetel-koteja, painokoneita ja valtakunnansaleja voitaisiin käyttää ainoastaan muutama vuosi, eikö niitä tarvita sitä kipeämmin mitä lähemmäksi loppu tulee? Ne ovat välttämätön apu voimakkaan todistuksen antamiseksi harvoina jäljellä olevina vuosina. Näinä vuosina halutaan pelastaa mahdollisimman paljon ihmiselämää."

    Eli "ystävät halusivat antaa" lopun kynnyksellä koska raha menettäisi Seuran mukaan arvonsa muutaman vuoden sisällä. Oli "järkevää" myydä omaisuuttaan ja antaa se Seuralle "monien pelastamiseksi lopun kynnyksellä".

    Huomasitko "he he hen" kirjoituksesta, että hän ei sanonut vanhempiensa lahjoittaneen rahojaan mihinkään, vaan muuttaneen aluelle missä oli vähän todistajia.

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    Miksi pitäisi tilata kun niitä voi lukea salin kirjastossa tai netissä?

    Voisihan niitä, mutta et selvästikään ole lukenut.

    Äänestä

  • Hehhe kirjoitti:

    Voisihan niitä, mutta et selvästikään ole lukenut.

    Ei ole kuin viikko kun lueskelin. Salilla on kylläkin suomeksi, mutta ei ihan noin vanhoja viimeisin taisi olla -14

    Onko tutun näköisiä?

    ZWT - 1879 - R0000 thru R0062
    ZWT - 1880 - R0063 thru R0173
    ZWT - 1881 - R0175 thru R0310
    ZWT - 1882 - R0311 thru R0424
    ZWT - 1883 - R0425 thru R0570
    ZWT - 1884 - R0571 thru R0705
    ZWT - 1885 - R0707 thru R0816
    ZWT - 1886 - R0817 thru R0898
    ZWT - 1887 - R0897 thru R0997
    ZWT - 1888 - R0997 thru R1088
    ZWT - 1889 - R1089 thru R1170
    ZWT - 1890 - R1171 thru R1276
    ZWT - 1891 - R1277 thru R1345
    ZWT - 1892 - R1346 thru R1484
    ZWT - 1893 - R1485 thru R1610
    ZWT - 1894 - R1611 thru R1747
    ZWT - 1895 - R1794 thru R1910
    ZWT - 1896 - R1911 thru R2082
    ZWT - 1897 - R2084 thru R2237
    ZWT - 1898 - R2238 thru R2410
    ZWT - 1899 - R2411 thru R2552
    ZWT - 1900 - R2555 thru R2747
    ZWT - 1901 - R2748 thru R2928
    ZWT - 1902 - R2929 thru R3124
    ZWT - 1903 - R3125 thru R3293
    ZWT - 1904 - R3294 thru R3460
    ZWT - 1905 - R3479 thru R3687
    ZWT - 1906 - R3693 thru R3912
    ZWT - 1907 - R3913 thru R4118
    ZWT - 1908 - R4114 thru R4300
    ZWT - 1909 - R4301 thru R4536
    ZWT - 1910 - R4539 thru R4732
    ZWT - 1911 - R4733 thru R4942
    ZWT - 1912 - R4960 thru R5152
    ZWT - 1913 - R5152 thru R5372
    ZWT - 1914 - R5373 thru R5599
    ZWT - 1915 - R5600 thru R5819
    ZWT - 1916 - R5821 thru R6024

    Äänestä

  • Muistaakseni asiasta suivaantuneita ihmisiä oli paljon ja oliko niin, että noin 20.000 ihmistä erosi suorilta Jehovan Todistajista.
    En tiedä harmittiko heitä kenties sitten se 30% menetys niin paljon.

    Äänestä

"Jehovan todistajilla on oma versio Raamatusta?"

Miten niin oma versio?

"vain Jehovan todistajat pelastuvat?"

Missä niin on väitetty?

"Jehovan todistajat harjoittavat "aggressiivista" lähetystyötä?"

Aktiivinen ja agressiivinen on kaksi täysin eri asiaa.

"Jehovan todistajat ovat useaan otteeseen ennustaneet maailmanlopun päivän tarkkuudella ja kuitenkin se on mennyt pieleen?"

Eivät ole.

"samassa yhteydessä (USA:ssa) on jäseniä kehoitettu myymään koko omaisuutensa (ennen kyseistä maailmanloppua) ja lahjoittamaan se yhteisölle?"

Hyvä vitsi.

T:ex-"jehofiili"

Äänestä
  • >>"vain Jehovan todistajat pelastuvat?"

    >>Missä niin on väitetty?

    Esimerkiksi tässä:

    "Jos haluamme säilyä elossa Harmagedonista, meidän täytyy pysyä hengellisesti valveilla ja pitää yllämme vertauskuvalliset vaatteet, joista meidät tunnistetaan Jehova Jumalan uskollisiksi todistajiksi." (Vartiotorni 1.12. 1999 s. 18)

    "Sinun täytyy kuulua Jehovan järjestöön ja tehdä Jumalan tahto saadaksesi hänen ikuisen elämän siunauksensa. - Ps.133:1-3" (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maanpäällä 1982 s. 255)

    "Kaikkien niiden, jotka toivovat säilyvänsä elossa "uuteen maahan" täytyy myös olla selvästi tunnistettavissa Jehovan palvojaksi." (Elossa säilyminen uuteen maahan 1984, s. 92,96)

    "Monet ihmiset ihailevat Jehovan todistajia ja pitävät heidän raamatullisesta kirjallisuudestaan. He saattavat jopa suostua ilmaiseen Raamatun kotitutkisteluun. Mitä he sitten aikovat tehdä kuulemiensa Raamatun totuuksien suhteen? Toiset ... pysyttelevät syrjässä ja lausuvat ehkä joitakin rohkaisun sanoja, mutta eivät vihi elämäänsä Jumalalle eivätkä osallistu hänen pyhään palvelukseensa. Mitä hyötyä on epäröinnistä ja odottamisesta? Ei niillä ainakaan saavuteta Jehovan suosiota ja suojelusta tulevana kostonpäivänä." (Elossa säilyminen uuteen maahan 1984, s. 124)

    "Vain Jehovan todistajilla, voideltuun jäännökseen ja "suureen joukkoon" kuuluvilla, on yhdistyneenä järjestönä Korkeimman Organisaattorin suojeluksessa raamatullinen toivo säilyä elossa tämän Saatana Panettelijan hallitseman tuomitun järjestelmän uhkaavasta lopusta. (Ilm.7:9-17; 2.Kor.4:4)" (Vartiotorni 1.9. 1989 s. 19)

    Äänestä

  • Rasvattu_jämä kirjoitti:

    >>"vain Jehovan todistajat pelastuvat?"

    Tarkoitinkin lähinnä sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulletkaan Jehovasta tai ovat erinäisistä syistä johtuen kykenemättömiä ymmärtämään asioita ja toimimaan niin kuin pitäisi.

    "Jos haluamme säilyä elossa Harmagedonista, meidän täytyy pysyä hengellisesti valveilla ja pitää yllämme vertauskuvalliset vaatteet, joista meidät tunnistetaan Jehova Jumalan uskollisiksi todistajiksi."

    Kun tarkemmin lukee ennen tuota kohtaa ja sen jälkeen, niin pystyy selvästi havaitsemaan, että tuolla tarkoitetaan niitä, jotka ovat tietoisia siitä, miten pitäisi toimia, mutta eivät kuitenkaan tee niin kuin pitäisi.

    "Sinun täytyy kuulua Jehovan järjestöön ja tehdä Jumalan tahto saadaksesi hänen ikuisen elämän siunauksensa."

    Totta, saadakseen ikuisen elämän, ihmisen on kuuluutava Jehovan järjestöön. Se, että selviää elossa Harmageddonista, ei ole mikään tae sille, että saa ikuisen elämän palkinnon. Kaikkien Harmageddonista elossa säilyneiden ja ylösnousemuksen saaneiden on myöhemmin tehtävä valinta elämän ja kuoleman välillä.

    "Kaikkien niiden, jotka toivovat säilyvänsä elossa "uuteen maahan" täytyy myös olla selvästi tunnistettavissa Jehovan palvojaksi."

    Katso edellinen vastaus.

    "Mitä hyötyä on epäröinnistä ja odottamisesta? Ei niillä ainakaan saavuteta Jehovan suosiota ja suojelusta tulevana kostonpäivänä."

    Epäröinnillä ja odottamisella ei todellakaan saavuta mitään, vaikka tietää, miten pitäisi toimia.

    "Vain Jehovan todistajilla, voideltuun jäännökseen ja "suureen joukkoon" kuuluvilla, on yhdistyneenä järjestönä Korkeimman Organisaattorin suojeluksessa raamatullinen toivo säilyä elossa tämän Saatana Panettelijan hallitseman tuomitun järjestelmän uhkaavasta lopusta."

    Tässä puhutaan yhdistyneestä Järjestöstä, jolla on toivo selvitä elossa tämän järjestelmän lopusta. Kaikki muut järjestöt tullaan tuhoamaan, mikä on päivänselvää, mutta tässä ei tarkoiteta niiden yksittäisiä jäseniä, minkä jokainen tarkkasilmäinen lukija pystyy havaitsemaan.

    Löytyykö lisää esimerkkejä vai myönnätkö tappion?

    Äänestä

  • Paradise kirjoitti:

    >>Löytyykö lisää esimerkkejä vai myönnätkö tappion?

    Ei tässä esimerkkejä tarvita, täsmällinen (Matt. 24:14) tieto Vartiotorniseuran (Matt. 24:14) kulloisestakin opetuksesta riittää oikein hyvin. Matt. 24:14

    Asia, joka minulle selvisi noin 50 vuotta sitten (Matt. 24:14) ei näemmä ole vielä tavoittanut sinua. Matt. 24:14 Nuoruudessani Vartiotorniseuran kanta oli, että kaikille (aikuisille) ihmisille saarnataan (Matt. 24:14)henkilökohtaisesti ja sitten tulee se kuuluisa loppu. Matt. 24:14 Sitten Vartiotorniseurassa huomattiin, että silloinen ajatus (Matt. 24:14) ei ole käytännössä mahdollinen, joten otettiin Jehovan ihme avuksi. Matt. 24:14

    w65 9/15 pp. 575-576 Questions from Readers
    Since millions of persons in China and other places have never heard the Kingdom message, will these people be preserved through the destruction of Babylon the Great and the war of Armageddon, or perhaps be resurrected later?—H.S., U.S.A.

    But some persons, appreciating that millions of people are to be resurrected and given an opportunity to serve God, wonder if the millions of individuals living today who apparently have never heard the Kingdom message preached will be everlastingly destroyed without ever having had a witness about God’s purposes…. So, if it is Jehovah’s will to have this message personally carried to the millions on earth who seemingly have not yet heard it, that will be accomplished. If he chooses, he could see to it that this message is spread in ways that we cannot yet imagine. Jesus did foretell that "this good news of the kingdom will be preached in all the inhabited earth for a witness to all the nations; and then the end will come." (Matt. 24:14) We can rest assured that God will see that the preaching work is done to his satisfaction. After that "the end" comes.

    Samaa latua hiihdetään edelleen (Matt.24:14)

    *** w97 8/15 14 Living for Today or for an Eternal Future? ***
    11 There is also Jesus prediction that "this good news of the kingdom will be preached in all the inhabited earth for a witness to all the nations; and then the end will come." (Matthew 24:14) Today, Jehovahs Witnesses carry out their work in 233 lands, island groups, and territories. True, untouched territories still exist, and perhaps in Jehovahs due time, a door of opportunity will open. (1 Corinthians 16:9) Still, Jesus words recorded at Matthew 10:23 are sobering: "You will by no means complete the circuit of the cities of Israel until the Son of man arrives." While the good news will surely be announced throughout the earth, we will not in person reach all parts of the earth with the Kingdom message before Jesus 'arrives' as Executioner.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Copperfield kirjoitti:

- Jehovan todistajilla on oma versio Raamatusta?
- siihen 144000 pelastetun kiintiön joukkoon mahtuu edelleen ihmisiä?
- vain Jehovan todistajat pelastuvat?
- Jehovan todistajat harjoittavat "aggressiivista" lähetystyötä?
- Jehovan todistajat ovat useaan otteeseen ennustaneet maailmanlopun päivän tarkkuudella ja kuitenkin se on mennyt pieleen?
- samassa yhteydessä (USA:ssa) on jäseniä kehoitettu myymään koko omaisuutensa (ennen kyseistä maailmanloppua) ja lahjoittamaan se yhteisölle? (Palautusta ei tullut, vaikka maailma ei loppunutkaan.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu