Kansojen rajat tuhatvuotisessa valtakunnassa

Rauhan valtakunta

Kertokaapa te viisaat, jotka olette ainakin seitsemän kertaa lukeneet Raamatun läpi ja sitä tutkineet, miten Kristus jakaa maat eri kansoille tuhatvuotisessa valtakunnassa. Tuleeko monille kansoille siirto jonnekin muualle, kuin missä nyt asuvat.

Tuhatvuotisessa valtakunnassahan on jokaisella kansalla oma maansa, oma alueensa ja mikään toinen kansa ei voi vallita eikä hallita toista kansakuntaa, sillä silloin tapahtuu oikeus maan päällä ja nykyiset suurvallat lakkaavat olemasta ja joutuvat luopumaan kaikista alusmaistaan. Mikään kansakunta ei silloin myöskään ryöstä toiselta kansalta mitään, vaan jokainen kansa saa pitää kaiken maansa aarteet omanaan ja saa hyödyntää niistä tulevat ansiot ja hyödyt.

Talouselämä on silloin täydellisesti toinen, kuin nykyisin ahneuteen perustuva talouselämä. Silloin kaikille on riittävästi ruokaa ja kaikkea elämiseen tarvittavaa ja kellään ei ole liikaa. Silloin ei ole rikkaita eikä köyhiä, silloin tapahtuu tasaus, sillä Kristuksen valtakunta on täydellinen kaikessa. Silloin kaikki ihmiset tajuavat miten hallitaan oikeudenmukaisesti ja täydellisesti, silloin kaikki lait ovat oikein laaditut, kukaan ei voi lakia kiertää eikä vääräksi vääntää, silloin annetaan aina oikeat tuomiot. Kristus jakaa oikeutta ja Jumalan pyhät jakavat sitä Kristuksen oikeutta ihmisille, jotka elävät tuhatvuotisessa valtakunnassa. Silloin ihmiset elävät vanhoiksi, nuorin kuolee 100 vuotiaana.
Silloin kaikki maa tuottaa runsaasti satoa ja rauha vallitsee, kukaan ei opettele sotimaan - armeijat on lakkautettu ja asevelvollisuutta ei ole. Silloin eläimetkin elävät rauhassa ja sovussa, silloin Jumalan luomistyön täydellisyys on kaikkien nähtävänä. Sitä katsellessa voi sanoa, kaikki on sangen hyvää.

Mutta onko Raamatussa ilmoitettu, miten kansojen alueet ja maat jaetaan tuhatvuotisessa Kristuksen valtakunnassa - onko joku löytänyt joitain viitteitä tuohon asiaan?

5

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Amen.

      Juuri asiaa kerrottiin raamattutunnilla, linkitkin viestissä, jos olisit vaivautunut ottamaan tietoa vastaan.

    • Radiossakin

      Iltaisin tulee hyviä ohjelmia kristillisillä kanavilla.

    • Matteuksen evankeliumin luvun 25 mukaan yksi jakoperuste on se, miten eri kansat ovat suhtautuneet Jeesuksen vähimpiin veljiin, joka nimitys tarkoittaa joidenkin tulkitsijoiden mukaan juutalaisia.

      Mitään tarkempia alueita ei ole sanottu.

      Uskon, että Suomi on Israel-ystävyytensä takia mukana 1000-vuotisessa valtakunnassa. Uskon, että silloin Suomi on laajempi kuin nyt eli kyseessä on Suur-Suomi, johon kuuluu Itä-Karjala ja Kuola ja ehkä muitakin alueita.

    • Jotta tuota...

      Paitsi, että Suomi avustanut palestiinaa 2 mij. viime vuonna, jolla hamas maksaa palkkaa terroristeille, jotka ovat pidätettynä Israelilaisissa vankiloissa.
      Valkeakarien ohjelma uusintana Israelista huomenna puolen päivän tienoilla seiskalla.
      Palkka 300- 3000 kk tehtävänsä mukaan.
      Suomen valtio siis rahoittaa Israelin vihamiehiä Suomalaisten verorahoilla.

    • KTS (Ei kirj.)

      Me toki tietenkin toki kunnon kristittyinä tuemme kaikkia ahdingossa olevia joten toki tietenkin toki myös palestiinalaisia.

      Tässä ei PUOLTA sanaa!

      http://www.eappi.fi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe