Sapatista pakkomielle

Hei-


Yksi lain käsky ja tuo laki on sydämessä, Hebr 8:10, 10:12-18, Luuk 16:16-17, Jaak 2:8-13, Ilm 14:12, 12:17, mm. > Dan 7:25


Ei se sen kummempi asia ole. Tottakai uskovaiselle ihmiselle on Jumalan palvelukseen kokonaan pyhitetty lepopäivä hieno asia. Ihmiselle tarkoitettu päivä jossa yksilö viihtyy Jumalan seurassa yhdessä läheisten kanssa koko päivän ilman mitään arkista asiaa fyysisen ja henkisen levon ja palautumisen vuoksi että jaksaa taas ettei uupuisi arjen velvollisuuksiin.

Kaikenlainen uhraaminen Jumalan työn hyväksi on sekin vapaaehtoinen asia ja sydämen rakkauden asia.

>>>>>>>>>>> Jokainen viettää omantuntonsa mukaisen päivän.
Vuosisatoja ja vuosituhansia on 1 Moos 2:1-4 lähtien vietetty viikon seitsemättä päivää meidän päiviimme saakka joka viikko maailmassa keskeytyksettä.

Vuosisatoja on ollut niitäkin jotka ovat viettäneet myös omantuntonsa mukaisen päivän viikon 1 päivänä alkuperäisen laskennan mukaan. 1.1.1973 lähtien Suomessa lakimuutoksella sunnuntaista tuli viikon 7 päivä.

Jokainen vastaa päivästään käsi sydämellä Jumalan edessä, eikä aseta siinä toiselle omantunnon asioita, vaan jokainen valitsee päivänsä itse.

Molempien päivien vilpittömiä viettäjiä ollut on, siis vilpitttömiä eivätkä nämä vilpittömät ole syylliset.

Jes 58:13-14.


Siunausta
Jari Laurila

Hei-

Höpönassu heh- tuollaisella väitöksellä-

Jumala ei ketään kiusaa eikä rankaise sellaisesta missä ihmisellä olisikin oppimista.
Jumala opettaa ja neuvoo oikeaan ihan lempein keinoin, ei sovi puhua rankaisusta.
Ihmisen sielunelämä on kieroutunut ja vinoutunut jos ihminen kuvittelee Jumalan jatkuvasti rankaisevam kun pitää lempeästi nuhdella. Jumalan kuritus ja kasvatus ei ole kirjaimellinen minkäänlainen kärsimys, Ilm 3:19 > Jumalan kuritus on lempeä.

Kreikan "paideio" = suom.; - Kasvattaa, opettaa, nuhdella kurittaa.

Jumalan hyvän tarkoitus ei missään tapauksessa tarkoita ankaraa rangaistusta.

Rangaistuksen paikka ihmisellä on vasta Mal 3:19, Room 6:22-23, Ilm 20:14-15 silloin kun Jumalan rakkauden osoitukset ihminen on elämänsä aikana päättäväisesti torjunut aina järjestelmällisesti ja armonaikansa päättänyt paatuneessa jumalattoman osassa.

Lepopäivässäkin ja kaikessa muussakin Jumala itse opettaa oikean itse. Jumalan kasvatuksen oppii havaitsemaan ja siitä voi olla vain kiitollinen.

Kun ihminen on sitten turhan paljon väärällä puolella niin joutuu taistelu-areenalle missä joutuu lopulta aina tekemään itse ratkaisun lopulta. Kun synti ihmistä ajatuksissaan puhuttaa ja Jumalan toiveet on kaikki kunnossa- Jumalan henki puhuttelee vielä -jos ei puhuttelisi ihminen olisi liian pitkällä ja paatuneessa tilassa ja mikään jumaluuteen liittyvä ei enää heilauta eikä puhuta ja tässä paatuneessa tilassa olisi jo huonosti. Tässä vaiheessa kun pahat henget härnää ihmistä ihminen jossakin määrin kärsii mutta tulee miettineeksi Jaak 4:7: > Kun päätös Jumalan puolelle syntyy alkaa voiton puoli ja Jumala itse alkaa kantamaan, Hebr 8:10, 10:12-18, 4:14-16, 2:17-18 ja jos ihminen huomaa Hebr 1:14 omassa elämässään niin voi jo ajatella että seisoisi joskus vaikeuksista huolimatta voittajan puolella.

Herran rakkautta on siis ojennus aina eikä sitä saa minun mielestäni pukea
"rangaistus" muotoon ajatuksissaan. Minusta rangaistus on vasta se mitä esitin eli synnin palkka on kuolema ja tässäkin sitten vasta kun ihminen on viimeisen kerran ja lopullisesti paatunut eikä elinpäivinänsä enää Jumalaa tunne.

San 24:16 kuvaa hyvin jumalattoman ja vanhurskaan osaa silloin kun on kasvattamisen paikka-


Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
Kurpan torpan sepän pojanpoika

Tuo on kaikki vain sinun valheitasi.

Jari Laurila ei ole adventisti. On vain luopio eikä käy seurakunnassaankaan.
Helvettiin on matkalla kovaa kyytiä kärryinensä Kurpan sepän jälkikasvu.

Siunausta muuten kaikille muille!

Eräs adventistisisar kommentoi toista adventistisisarta, joka oli ehkä hivenen ylipainoinen sekä ajoittain hyvinkin kärttyisä ja jolla sattui vielä olemaan sokeritauti seuraavasti:

"Miten noin happamalla ihmisellä voi olla noin makea tauti?"