Putin voi yllättää

Siinä saattaa kätyreiden leuat loksahtaa, kun Vl Putin Ryhtyy liberalisoimaan....

http://www.talouselama.fi/venaja/putin yllatti avustajien leuat loksahtivat/a2277773

Tohelluksessa saatta Karjalakin vapautua!

Venäläinen valtaeliitti on kai saanut niin paljon rahaa ryövätyksi irti Venäjänmaasta, että voi lähteä elämään koroillaan. ( länsimaihin )
Venäjä on maailman rikkain valtio! Siltä on vuosikymmenet varastettu ja aina riittää varastettavaa. Vielä riittää myös varastettuja maa-alueita palautettavaksi;

Karjala, Petsamao, Puolan itä-osat, setukaisten maat Virolle ja sitten tietysti maanomistusolojen selvitys ITÄ-Karjalassa ja Inkerin seuduilla, Yleensä Pietarin ympäristössä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei tuo uutinen tuollaista sisältänyt.

Siinä kerrottiin, kuinka sen sijaan, että taloutta lähdettäisiin elvyttämään joillakin yksittäisillä suurhankkeilla - esimerkiksi Krimin liikenteen ja muun infrastruktuurin rakentaminen tarjoisi sellaisia lyhytnäköisiä mahdollisuuksia uuden eliitin rikastumiseen - aletaankin liberalisoida maan sisäistä talouspolitiikkaa mm. korruptioon puuttumalla. Ei ihan pöllömpi ajatus, nimittäin Turkissa islamistiseksikin haukutun hallituksen tiukentunut linja korruptioon on tuonut valtiolle huomattavia säästöjä ja lisätuloja.

Ulkopolitiikasta tämä ei lupaa mitään.

Toisaalta Venäjällä herätelty toivo, että Lännen boikotoinnin takia aiheutuneet menetykset korvautuvat suuntaamalla kaupankäynti Kiinaan ja Itä-Aasiaan, saattaa osoittautua ennenaikaiseksi. Kiina perinteisesti pikemmin myy tuotteitaan kuin ostaa ulkoa. Täydellinen selän kääntäminen Euroopalle kostautuisi pitempinä ja kalliimpina kuljetusmatkoina ja logistiikan pullonkauloina Aasian suunnalla. Öljy- ja kaasuputket on kuitenkin rakennettu suuntaamaan juuri Länsi-Euroopan kysyntään.

Lieveilmiönä aasialaiselle suuntautumiselle olisi sekin, että Euroopan-puoleisen Venäjän syrjäalueet syrjäytyvät ja kurjistuvat entisestään. Ehkä näin myös Venäjän Karjala.

Siperian puolelle Aasian-suuntaus voi merkitä kasvupyrähdystä, mikä tosin ei toteudu ilman selkeitä uusia ja mittavia investointeja.

Näkisin, että Venäjä edelleen elää siinä toivossa, että sen suhde länsimarkkinoihin ja Eurooppaan palautuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se avarakatseinen kirjoitti:

Siinä saattaa kätyreiden leuat loksahtaa, kun Vl Putin Ryhtyy liberalisoimaan....

http://www.talouselama.fi/venaja/putin yllatti avustajien leuat loksahtivat/a2277773

Tohelluksessa saatta Karjalakin vapautua!

Venäläinen valtaeliitti on kai saanut niin paljon rahaa ryövätyksi irti Venäjänmaasta, että voi lähteä elämään koroillaan. ( länsimaihin )
Venäjä on maailman rikkain valtio! Siltä on vuosikymmenet varastettu ja aina riittää varastettavaa. Vielä riittää myös varastettuja maa-alueita palautettavaksi;

Karjala, Petsamao, Puolan itä-osat, setukaisten maat Virolle ja sitten tietysti maanomistusolojen selvitys ITÄ-Karjalassa ja Inkerin seuduilla, Yleensä Pietarin ympäristössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu