Se on lännen kapitalismin synnyttämä palvelemaan sen etuja. Useat natomaat ovat paljastuneet mm arabiterrorismin kouluttajiksi ja aseistajiksi.
Toinen seikka on ns. kolmannen maailman vastarinta lännen kapitalismin riistoa vastaan ja joka esiintyy terroristisina tekoina.
ISIS on tyypillinen USA:n kapitalismin tuote mutta joka riistäytyi käsistä.
nykyaikainen terrorismi
14
122
Vastaukset 14
- ecro
Arabiterrorismin juuret lienevät Osama Bin Ladenissa, jonka USAn erikoisjoukot surmasivat viime vuonna Pakistanissa.
1980 luvulla NL:n joukot olivat hallituksen tukena kapinballisia vastaan. USA aseisti ja koulutti Bin Ladenin palkkkasotilasjoukkoa sotimaan hallituksen kaatamiseksi ja siten myös NL:n armeijaa vastaan. USA:n kannalta siis jalot vaikuttimet.
Taleban voitti ja perusti islamilaisen valtion, jossa kansalaisoikeudet olivat paljon alhaisemmat kuin 80 luvun hallituksen aikana.
Taleban liike jatkoi lännen nimittämänä Al Gaidana. Usea arabimaa tuottaa öljyä. Öljyn avulla läntiset yhtiöt pitävät pystyssä ökyrikkaita sheikkejä, eivätkä välitä ihmisoikeuksista tippaakaan. Öljyrikkaissa emiraateissa myös halpatyövoima (orjatyövoima) on yleistä.
Osama nojasi ilmeisesti arabipersumaiseen nationalismiin, omat kapitalistit ensin sitten vasta ulkolaiset. Myöskin lännen tuputtama kulttuuri puolipakolla synnytti vastareaktioita.
Työväenliike oli nujerrettu useimmissa arabimaissa ja tie terrorismille oli auki.
Terrorismi ei ole marxilaisen liikkeen toimintatapa. Arabiterrorismi lähti esiin nationalismista ilman luokkapohjaa ja ideologiassa samantyyppisen uskonkiihkon nimissä kuin kristityt ristiretkille 1000 vuotta aikaisemmin.
Taustalla saattaa olla myös näkemys rikkaasta lännestä joka vie raaka-aineet ja antaa niistä korvauksen pienelle arabieliitille. Osattomien ja kurjien liittyminen itsemurhaiskuihin olisi näin taattu. - öljykö taustalla
Arabimaissa yhteiskunnallinen liike on usein esiintynyt islamin kautta. Islamin avulla on kritisoitu lännen epämoraalisia ilmiöitä.
Iranissa syntyi islamin kautta 1970 luvulla selvästi imperialismin vastainen liike ja joka kaatoi USAn kallellaan olevan shaahin hallinnon. Liike ei sisältänyt tunnuksia sosialismin suuntaan.
Vuosikymmenen lopulla Irakissa Hussein Baath puolueen avulla nousi valtaan. Saddam Husseinin johdolla tuhottiin välittömästi fyysisesti maassa vaikutusvaltainen kommnunistinen puolue. Länsi ei uutisoinut sanaakaan aiheesta. Se ei ollut ihmisoikeuskysymys.
USA aseisti Irakia, jopa joukkotuhoaseilla ja usutti sotaan Irania vastaan 1980 luvulla. USA synnytti valtion mittaisen terrorijärjestön horjuttaakseen aluen voimatasapainoa omaksi edukseen. Länsi ja natomaat eivät kritisoineet alkuun Irakin toimia. Tässä länsi loi arabiterrorismin ainekset, joiden vaikutukset tulivat esiin myöhemmin. - linko vastaan tykit
Israelin ja arabimaiden välillä syntyi sotia II maailmansodan jälkeen. Ne synnyttivät suuren pakolaisongelman. Palestiinalaisia pakeni naapurimaihin ja niissä asuu edelleen pakolaisten jälkeläisiä.
Palestiinalaiset kehittivät lentokonekaappaukset 1970 luvulla. Lentokoneita ei räjäytetty. Niitä kaapattiin ja kaappausten avulla pyrittiin tuomaan läntiseen julkisuuteen palestiinalaisten asema. Liike oli luonteeltaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden hakemista ilman sosialistisia tunnuksia. Lännessä luonnollisesti teot leimattiin terrorismiksi. Palestiinalaisten kannalta kysymys oli oikeudesta omaan valtioon.
Prosessi johti neuvotteluyhteyteen PLO:n ja Israelin välillä. Se johti sopimukseen Palestiinalaishallinnon perustamiseen Länsirannalle ja Gazaan. Muutamat valtiot ovat tunnustaneet Palestiinalaishallin valtiollisen statuksen.
Israelin tukijana toimi 1950 luvulla Ranska ja sittemmin sen talous ja politiikka on ollut USA:n suojeluksessa. Molemmat ovat natomaita.
Israel rakensi muurit Länsirannan rajalle ja laajentaa muuria sikäli kuin Israel anastaa Länsirannan alueita omaan asutukseen.
Israel on tosiasiallisesti natousan tukikohta Lähi-idän öljyalueilla. Israel käyttää terroristisia menetelmiä palestiinalaisalueita kohtaan. Israel valvoo Palestiinan tuontia ja vientiä. - vihan juurista
USA:n synnyttämästä taleban liikkeestä kasvoi "al gaida" nimellä kulkeva terroristiliike lähinnä islaminuskoisiin liittyvänä väestöpohjana. Al gaida ei ole selkeä järjestö.
Se teki terrori-iskuja aina vuoteen 2001 saakka lähinnä USA:n kohteisiin ympäri maailmaa.
Liike ilmaisi vihaa länttä ja myös Venäjän kapitalismia kohtaan. Terrorismi ei omannut sosialismin suuntausta, ei voi omatakaan, mutta omasi tiettyä kritiikkiä läntistä kapitalismia kohtaan. Taustalla sen kannatukselle täytyy olla yhteiskunnallisia juuria ja joita tulisi tutkia mutta joita länsi ei tutki.
Terrorismi omasi jo piirteitä olla huomioimatta kohteen sivullisille aiheutuneita vaurioita ja kasvoi 200 jälkeen huomattavasti kun siihen tuli islamin uskonsuuntien väliset iskut.
Lopettiko lännen natokapitalismi islamilaisen terrorismin tukemisen 2001(New York)
jälkeen. Ei suinkaan. Vuosiluvusta voi asettaa lähtölaukauksen arabiterrorismilla keinottelun kovan kiihtymisen.
Terrorismin tukeminen sekä arabihallitusten ostaminen rahalla, molemmat tukivat toisiaan.
ISIS teki tuloaan lännen natokapitalismin luomuksena. - romis
Irakin valtiossa omasta takaa esiintyi terrorismia kurdeja ja shiialaisia islamilaisia kohtaan työväenliikkeen tuhoamisen lisäksi.
USA hyökkäys Irakiin 2003 avasi terrorismin valtaisan nousun. Sotaa perusteltiin terrorismin riisumiseksi, vaikka maa ei suoranaisesti tukenut al gaida tyyppistä terrorismia.
USA pystytti shiialaisjohtoisen nukkehallituksen ja sai öljyn yhtiöidensä hallintaan.
Maassa nousi uskonsuuntien välille terrorismi. Syntyi sokkopommi-iskut, jotka oli tähdätty toista uskonsuuntaa vastaan. Pommi-iskuja tuli myös väestön keskuuteen ilman näennäistä tavoitetta. Osa terrorismista suuntautui miehitysvaltaa vastaan. vastarintasodan luonne sai sissisodan luonteen.
Lännen tiedotus niputti kaiken demoniseksi pahuudeksi. USA tuki ja aseisti hallitusta ja shiialaista osapuolta.
ISIKSEN syntymisen perusta oli luotu. Siihen oli kuitenkin vielä matkaa.
Huomio. Kaikkien sota kaikkia vastaan ilman selkeitä yhteiskunnallisia tunnuksia on kuvaavaa Läi-idässä. Toinen seikka on läntisen kapitalismin vaikutusvallan torjuminen, patologinen viha miehittäjiä ja sen tukijoita vastaan. Toisaalta lännen tukijat rahoittaa ja aseistaa myös terrorismia. Kolmantena tulee huomioida lännen hajoita ja hallitse poilitiikka taustalla siksi, että alueella on suuret raakaöljyvarat. - kairu
Libya oli Pohjois-Afrikan vauraimpia maita. Sosiaalinen sektori oli myös korkealle kehittynyt. Libya on tunnettu palestiinalaisten tukemisesta. Maassa on suuret öljylähteet sekä Saharan hiekan alla arvokkaat raakavesilähteet.
2011 maassa alkoi kapina, hyvin todennäköisesti lännen toimesta. Kapinan kulku Gaddafin hallinnon tappioon saakka oli vahvasti esillä lännen mediassa.
"Hirmuhallitsija Gaddafi (demonisoiminen yleinen lännen propagandatyyli) nujerretaan kansainvälisen yhteisön avulla". Länsi sai YK:n valtuutuksen, natomaat alkoivat pommitukset ja kapinallisryhmät voittivat.
Jatkosta on oltu hiljaa. Sisällissota voittaneiden kapinallisten kesken on jatkunut keskeytyksettä. Rauniokasat lisääntyvät ja terrori kasvaa. Maan talous on sekasorrossa.
Natomaiden pommitukset ja kapinallisten välienselvittelyt ovat tuhonneet monikymmenkertaisesti entiseen suht. vakaaseen hallintoon nähden.
Natopommit toivat terrorismin vakauden tilalle
Natomaat saivat jalan öljy- ja raakavesilähteiden väliin ja se riitti.
Länsi käytti myöhemmin Syyriassa samaa taktiikkaa kuin Libyassa mutta ilman YK:n muodollista mandaattia. Ilmeisesti rohkaistui ja ryhtyi julkisesti aseistamaan Syyrian oppositiovoimia ja tukemaan aseellista kapinaa hallitusta vastaan.
Libyassa oli toisenlainen hallinto kuin yleensä lännessä. Siellä eduskunnan korvasi heimoneuvosto ja heimojen väliset neuvottelut asioista olivat keskeisiä.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=2999
Länsi ei suinkaan tue edes aseilla porvarillista parlamentarismia. Toisaalta sen vieminen aseilla on poliittisesti järjetöntä ja ihmisyyden kannalta rikollista.
Länsi tukee sellaisia sopimuksia hallitusten kanssa, jotka tekevät sille edullisia sopimuksia raaka-aineista ja arabimaissa lähinnä öljystä. Saudi-Arabian diktatuuri kelpaa lännelle. Länsi ei sanaa lausu maassa asuvien miljoonien vierastyöläisten orjamaisesta tilanteesta.
Libyan pommitukset edesauttoivat arabiterrorismia. Toisaalta "terrorismi" heijastaa uudenlaista sodankäyntiä. - orsas
Syyria.
Maassa on suurehkot öljylähteet. Maa oli ennen sisällissotaa suhteellisen vauras.
Näin tänään marraskuussa. USA esittää avoimesti kouluttavansa Syyrian hallituksen vastaista kapinaliikettä. Edellinen ISIKSEN joukkojen kouluttaminen päätyi fiaskoon.
http://yle.fi/uutiset/lehti_turkki_ja_yhdysvallat_alkavat_kouluttaa_syyrian_kapinallisia_turkissa/7631233
Lännen lehdistö asettui alusta alkaen Syyrian opposition puolelle ja ilmoittikin tavoitteekseen hallituksen kaatamisen. Sisällissotaa on kestänyt vuodesta 2011 lähtien. Kummallakaan puolella ei ole sosialistisia tunnuksia.
Syyrian tragedia lienee Irakia ja Libyaa suurempi. Maa on pommitettu hajalle. Pakolaisia asuu miljoonittain telttakylissä. Yli 10 miljoonaa tarvitsee ruoka ym apua.
Jo 2012 lehdistössä oli uutisia lännen tukemista ja aseistamista ryhmistä ja joita voidaan kutsua terroristeiksi. Levottomuuksien takana on todennäköisesti USA ja muut öljynatomaat.
Erilaiset terroristiryhmät sotivat keskenäänkin.
USA sotii ISISTÄ ja Syyriaa vastaan. ISIS sotii Syyriaa ja ja USAA vastaan. ISIS käy kurdien kimppuun. Turkki on vuosikymmeniä estänyt alueensa kurdiväestön ihmisoikeudet.
USA ja länsi ovat oleellinen osa Syyrian konfliktia. Venäjä tuki ainakin alussa Syyrian hallitusta.
Syyriassa on suuret joukot ulkomaisia palkkasotilaita opposition puolella.
Sodan pitkittyminen kasvattaa uusia terroristisukupolvia. Lännen aseistus niille pitkittää sekasortoa.
Syyrian sisällissodassa on jo yksi voittaja. Se on aseteollisuus. Niiden voitot kasvavat ja kotisohvilla makaavat osakkeenomistajat lihovat. - arktua
Mitä on terrorismi.
Lyhyt vastaus on järjetön tappaminen ja itsensäkin uhraaminen tuhon vuoksi.
Pidempi antanee aineksia sodankäynnistä uusilla keinoilla. Huipputekinnalla varustettua asevoimaa ei voi nujertaa kivääreillä ja pistimillä. eikä avoimessa taistelussa. Sota muuttaa luonnetta pieniksi iskuiksi odottamattomissa paikoissa kaihtamatta sivullisten vahingoittamista tai siten että vihollisen siviilitkin ovat vihollisia.
Länsi aseistaa ja kouluttaa terroristijoukkoja. Ne toimivat vakinaisen armeijan sijasta, mikäli eivät vaihda leiriä, palkkasotilaina tietyn natomaan tai niiden liittojen puolella. - jeh!
Sivullisten, viattomien murhaaminen ei ole yksin islaminuskoisten nimissä tehdyt teot.
USA:ssa ja muualla (Norjan Breivikin murhatyöt) lännessä tapahtuu kaiken aikaa joukkomurhia. Niitä käsitellään tragedioina. Ne ovat luonteeltaan terroritekoja siinä kuin islamin nimissä tehdyt itsemurhaiskut.
Väkivaltainen kulttuuri synnyttää väkivaltaisia tekoja. - comleena
Natomaiden hallintamenetelmä on vanha tuttu "hajoita ja hallitse". Siirtomaajoilta tuttu menetelmä.
USA aseisti Irakin, aseisti myös joukkotuhoaseilla ja usutti hyökkäämään Iraniin. Kun homma oli tehty, Irak julistettiin roistovaltioksi. Libya julistettiin diktatuuriksi, aseistettiin terroristeja ja maa on sisällisodassa edelleen. Nyt se olisi demokratia rauniokasojen keskellä.
USA::n monikymmenvuotinen ystävä Mubarak Egyptissä ei vastannut uusia tarpeita ja valta siirtyi lopussa islamisteille joka sekin kukistettiin verisesti. Egyptissä esiintyy terrorismia.
Miten käy raunioitetun Syyrian! Länsi aseistaa edelleen terroristijoukkoja ja puhuu demokratian palauttamisesta.
Kehittyvät maat eivät voi luottaa lännen puheisiin. Ei saisi luottaa. Ne käyttävät hallituksia pelinappuloina. Nostavat tänään jonkun valtaan ja huomenna pettävät.
Ukrainassa tilanne saattaa johtaa terrorismin nousuun. Talous on kaaoksessa. Nälänhätä uhkaa. Kiihkoisänmaallisuus ei kauaa lämmitä. Kansa alkaa napista. hallitus käyttää voimakeinoja ja kaaos on mahdollinen. Tai joko se on peruuttamaton. Meneekö hallitus kiihkossaan yli lännen asettamien rajojen vai onko se jo mennyt. Lännenkin neuvot ovat maksaneet Ukrainalle maltaita. - isispeikko
Usa nosti nukkehallituksen Irakiin 2003 voittoisan sotansa jälkeen. Maassa syntyi siellä ennen olematon terrorismi lukuunottamatta Saddamin hallituksen terrorismia.
Iskut alkoivat miehityshallintoa, väärinuskovia ja siviilejä vastaan. Myös kansankapinoita syntyi.
Viime vuoden puolivälissä tilanne oli suht. rauhallinen. Sitten USA:n toimet toisaalta alkoivat tuottaa tuhoa. USA:n tavoite oli ja on kukistaa Syyrian hallitus. Siihen se aseisti ISIS järjestöä muiden mukana. ISIS on sunnilaisislamilaisten järjestö.
Ehkä jälleen kerran USA veikkasi väärää hevosta tai sitten se on ovelaa väkivallan jatkamista ja sen avulla asevoimien oikeutus alueella.
Irakin hallitus lähti alkuvuodesta 2013 sunnien kimppuun, vaikka ne olivat tukeneet terrorismin kitkemisessä. Sunneja tapettiin Bagdadin kaduille, erotettiin valtion viroista ja tuhansia pidätettiin. Shiiat tukivat hallitusta sunnien hakkaamisessa.
Alussa sunnit osoittivat mieltä vainoja vastaan rauhanomaisesti. Hallitus vastasi huhtikuussa väkivallalla.
Sunnien heimopäälliköt viestivät pääministeri Malikille, että jos hallitus jatkaa tappamista, tulee kapina. Tappaminen jatkui.
Laajempi kapina alkoi. Malikin hallitus pyysi USALTA sotilasapua joulukuussa 2013.
Tammikuussa 2014 ISIS alkaa valloitukset. Järjestönä ISIS on raaka uskonkiihkoinen
ja teloittaa armottomasti vastustajia ja toisuskovia.
ISIS aloittaa pienillä joukoilla voittokulun Irakissa. Noin 800 sotilasta valtaa 1.5 milj asukkaan Mosulin. 4.7.2014 ISISKSEN johtaja kuuluttaa moskeijassa "pyhän sodan" ja kutsun saapua riveihin.
Sunnien keskuudessa nuorisotyöttömyys on korkea. Palkkasotiluus tarjosi leipää. Myös ulkomailta virtasi väkeä ISIKSEN riveihin.
Kliimaksi ja natousa.
Irakin armeijasta sotilaita siirtyi ISIKSEN riveiihin. Joukot olivat valtaamassa Kurdialueen pääkaupunkia Erbiliä. Siellä sijaitsi kaikkien suurimpien öljy-yhtiöiden pääkonttoreiden osastot ja alueella on huomattavat öljyvarat.
USA ilmoitti yhtyvänsä ihmisyyden puolelle (!) ja sotimaan ISISTÄ vastaan. USA lähti pommituksiin kun sen öljyedut olivat uhattuna, ei ihmisyyden vuoksi.
Tilanne tänään.
ISIS ei etene. USA:n pommitukset eivät ole tuhonneet ISISTÄ. ISIS ja USA sotivat yhdessä Syyrian hallitusta vastaan. Turkki avustaa osittain kurdeja Syyriassa mutta vainoaa heitä Turkissa ja on hyökännyt aikaisemmin Irakin puoleiselle kurdialueelle.
Selvää on ainakin se, että USA heräsi kun sen öljyedut olivat uhattuna.
Eri maiden kapitalistit tapattavat arabiväestöä aina siten, minkä puolen voitto on heille edullista. Uskonkiihko tuo väliin yllätyksiä puoleen tai toiseen. Historiallisesti katsottuna kapitalistiluokka on osannut terrorin valtakautensa aikana.
Kansankapinoiden ja itsenäisyysliikkeiden tukahduttamisten jälkimainingeissa on esiintynyt raakaa terroria.
Alkuaan työväenliikkeen järjestäytyminen jopa laulukerhoon oli rikos kapitalistin silmissä.
Pariisin Kommuuni 1870, Suomen luokkasota 1918, Unkarin vallakumous 1919 hukutettiin vereen, raakaan terroriin. Mussolinin, Francon ja Hitlerin fasismien valtaantulon jälkeen työväenliike tukahdutetiin terrorin avulla.
1950 luvulla Englanti pystytti Keniaan keskitysleirit itsenäisyystaistejoiden vankiloiksi.
Austaralia erotti alkuperäisväestön lapsia pakolla kristillisiin oppilaitoksiin uudelleenkasvatettaviksi. Aboriginaalien oikeus olemassaoloonsa on vasta viime vuosina palautumassa.
Kapitalismille terrori on tyypillinen hallitsemisen muoto. Nykyinen arabiterrorismi ei olisi syntynyt ilman lännen kapitalismin taloudellista alistamista ja sotaisia toimia ts imperialistista politiikkaa.
Arabeja taas ei hyödytä tippaakaan silmitön siviilienkien tappaminen. Arabien onnettomuus ja lännen myösukainen hyväksyminen on marxilaisten liikeiden fyysinen tuhoaminen 1970 ja 1980 luvuilla. Lännen kapitalismi pääsi pelaamaan peliä omilla ehdoillaan, jossa terrorismin tukeminenkin kuuluu toimenpiteisiin.Teit oikein uuden aloituksen kysyäksesi tukea SKP:n esitykselle koskien mm. työn tuottavuuden kohottamista. Ja sitten lähdit ketjusta käpälämäkeen saatuasi avaustasi koskevan asiallisen mutta - ah - niin kiperän kysymyksen. Mutta ei nyt jätetä asiaa tähän sillä tottahan sinä pystyt asiasta keskustelemaan. Vai mitä?
Avauksesi on tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13013670
Kerrohan lisää niistä SKP:n esityksistä - esimerkiksi tuottavuuden kohottamisesta, miten SKP kohottaisi tuottavuutta.
Katsos, punikki, ei teidän änkyröiden esityksiä voi tukea koska ne eivät ole edes tunnettuja. SKP saa rauhassa tehdä esityksiään eikä niistä kukaan mitään välitä.
Kerrohan nyt, että miten SKP:n esityksen mukaan työn tuottavuutta voitaisiin kohottaa - ja Kalle sitten kertoo sinulle ja muille punikeille, että miksei ehdotus ole saanut kannatusta tasavallassa. Kalle on nimittäin sata varma, että esitys on täysin typerä ja/tai mahdoton toteuttaa.
Noin, kerrohan miten SKP kohottaisi työn tuottavuutta.
Et pysty, vai?
Niin, pitäisikö sitä ihmetellä? Ei kai sentään!
...............................
- nedd
Natousa on valinnut terroristisen ulkopolitiikan siviilituotannon tukemisen sijaan. USA käyttää härskisti kehitysmaita hyväkseen. Jos raaka-aineita ei tule suosiolla, ne otetaan aseiden avulla.
Väkivaltakulttuuri synnyttää sisäistä terrorismia. Se palvelee sotaista ulkopolitiikkaa.
USA on oman poltiikkansa vanki, josta sen on vaikea irrottautua.
Eräs tie on. Maa suuntautu antikapitalistiselle tielle ja siirtää aseisiin uhratut varat siviilituotannon kehittämiseen. Luopuu tykkänään muiden maiden kansojen tuotantolaitosten pommittamisesta.
Täten USA voisi antaa mailmalle myönteistä kehitystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?145770- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee403468Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390