Homokeskustelu kertoo jotain suomalaisista

Positiivinen ilmiö

Raamatuu ja sen sana otetaan kuitenkin vakavasti. Uskonto elää edelleen vahvasti mukana yhteiskunnassamme.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • terv

      ilahduttavaa kyllä asia on juuri päinvastoin.

      homokeskustelu kertoo, että homoihin kohdistuvat
      ennakkoluulot ovat hälvenneet uskomattoman paljon
      verrattuna esim 1970-lukuun jonka minä muistan.

      raamatun käsky rakastaa lähimmäistä on kuitenkin
      koko kirjan tärkein viesti. ne jotka vielä elämöi joillain
      muilla sitaateilla ei ymmärrä koko asiaa. ev lut uskonto
      ei ole mikään seksiopas, rikoslaki tai keittokirja.
      sellaisiakin uskontoja on toki olemassa.

      suomi on ehdottomasti euroopan sekulaareimpia maita.
      kirkossa ei käy juuri kukaan. hyvä niin.

      uskomatonta tosin että kouluissa on PakkoUskonto
      josta _todellakaan_ ei ole mitään hyötyä verrattuna
      kieliaineisiin tai muihin.

      mitä järkevää kirkon työntekijät sanovat julkisuudessa
      yhtään mistään asiasta? kysynpä vaan. kirkon substanssi
      on todella vähäinen.

    • kysy työmieheltä

      Osta seurakuntasi kirkkoherralle musiikillinen joululahja !!! Puoluejohtajan korvissa kuulunutta homorummutusta CD:n verran !!! Soittajina toimiston pojat.

    • terv

      viimeinen asia jonka yhteiskunta vielä on uskonut
      vain kirkon haltuun on hautaustoimi. siinä vaaditaan
      taitoa antaa arvoa kenen tahansa ihmisen elämälle.
      hautaaminen on tunteita herättävä tilanne, joka
      pitää tehdä hyvin niin heteron kuin homon kohdalla.
      siitä kirkko kyllä suoriutuu ihan ok.

    • Homoihin kyllästynyt

      onko minun siis pakko hyväksyö homojen avioliitto ? Ei tasan ole, enkä tule sitä koskaan hyväksymään, miksi sinä raappana terv sitten jatjat tuota aivan mautonta ja typerää homohokemaasi palstalla, jossa sille ei kannatusta ole, eikä tule ! olisiko fiksua siirtyä jonnekin muualle, jossa ei tule turhaan veutettua turhanpäiväisyyksillä ketjuja.

    • terv

      minä haluan että täällä on ihmisillä
      edes suurin piirtein oikeat käsitykset
      asiasta ja varmaan kohta kyllästynkin.

      demokratiaan kuuluu se, että ihmisillä on
      ihmisoikeudet, eikä ihmisiä syrjitä. tämä
      on persujenkin hyvä tietää eikä olla hyväksymättä
      milloin mitäkin ja toivotella kansalaisia helvettiin.

      homoilla on oikeudet. Suomi kuuluu Eurooppaan
      ja siellä olevat oikeudet tulevat tänne joskus.
      parempi yrittää sopeutua. ei ole vaikeaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikko Leppilampi ahdistellut useita!?

      Jotenkin on aina jäänyt lipevän oloinen fiilis kun hänen esiintymisiä on katsellut. Nyt rikosepäily seksuaalisesta ahd
      Kotimaiset julkkisjuorut
      163
      4848
    2. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      115
      2096
    3. En tiedä huomasitko edes minua

      mutta minä huomasin sinut ja näytitpä taas hyvältä!
      Ikävä
      42
      1382
    4. Aivan lääpällään vanhempaan mieheen.

      Tilanne on lähes ärsyttävä. Eikä asialle voi mitään tehdä koska ikäero on oikeasti melko iso, vaikka sitä ei päällepäin
      Ikävä
      81
      1250
    5. Ohhoh! Ellen Jokikunnas saa hersyvää kuittia Jari-rakkaalta: "Jumalattoman komea italialainen..."

      On nämä Ellen ja Jari kyllä super-symppiksiä… Tämän tv-sarjan katsomisesta ei voi tulla kuin hyvälle mielelle, eikös? L
      Suomalaiset julkkikset
      6
      959
    6. Et oikeen anna itsestäsi

      Mitään. En minäkään jaksa sitten. Toinen juttu sellanen, että minusta tuntuu, että olet aika mustasukkainen sekä laskelm
      Ikävä
      38
      820
    7. Ahti meni mökille perillä odotti pöyristyttävä näky Mökkitontti oli kokenut kovia.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010463815.html Puolustusvoimat olivat ilmoittaneet heillä olevan oikeus mennä
      Maailman menoa
      23
      786
    8. Nainen, elämä on täyttä paskaa

      Elämä olisi ihanaa, mikäli maailmassa olisi oikeutta. Ei ole mitään hyvää, ei mitään miksi kannattaisi elää. Elämä tälla
      Ikävä
      90
      742
    9. Et edes voi

      tietää miten tuo yksi pieni esine lohduttaa kamalassa ikävässä ja onneksi kukaan ei koskaan voi ottaa sitä minulta pois.
      Ikävä
      39
      741
    10. En pidä tästä yhtään

      En tahdo kohdata, välttelen minkä voin. Silti olet vallannut ajatukseni...
      Ikävä
      33
      739
    Aihe