Tämänkertainen nimitys ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun Krista Kiurun nimi on noussut esille poliittisen virkanimityksen yhteydessä. Edellinen kerta oli kesäkuussa, kun valtioneuvosto nimitti Kiurun esityksestä hänen kotikaupunkinsa Porin yliopistokeskuksen johtajan, yhteiskuntatieteiden maisteri Harri Peltoniemen Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen johtajaksi.
SDP vielä ehtii järjestää kaverille
3
<50
Vastaukset
- näin on totuus...
Demarit on pahin yhteiskuntarosvoryhmittymä maassamme.
Mafia nimitää "perheenjäseniään".
Kyllä kamsamme on tyhmää, demut koilottaa joistain aivan turhanpäiväisistä homolesbo asioista, ja siinä tiimellyksessä suoritta yhteiskuntarosvoustaan taustalla.
Nuo helkutin naima-asiat on nyt kyllä aivan yliammuttuja juttuja, olisivat vain kirjanneet asian ylös, ja pitäneet turpansa kiinni.
kukaan ei olis olut asiasta moksiskaan.
Nyt vaikuttaakin siltä, että kansakuntaa yritetään tahallisti panna muka vastakkain, jotta voisivat hyötyä vaaleissa homoäänillä.
YTyhmiähän nuo homotkin on jos eivät huomaa, että samalla kun demuvasuriviherpiiperö on muka hänen kaverinsa suvaitsevaisuudenkin suhteen, niin samalla se toisella kädellä nyhtää sen omaisuutta itselleen.
Herätkää ihmeessä noiden ketkudemujen kansankusetus näkemään silmät auki.
Nehän kokoajan varastaa teiltä omalle rosvojoukkiolleen.
Nyt on tilanne semmoinen, että köyhimmät eivät saa edes jokapäiväistä ruokaansa, saati tarvittavaa lääkitystään tai muutakaan hoitoa, ja nuo yhdet torvelot vaan kannattaa lisää nälän aiheuttamista, ja kansamme kokonaisvaltaisen pahoinvoinnin lisääntymistä, rosvoamalla liigalleen verorahojammme.
Se on minimaalinen määrä, joka noiden homojen touhuille edes korvaansa lotkauttaisi, mutta kun siitä tahallaan tehdään asiaa suurempi numero aivan muista syistä kuin itse siitä asiasta, niin se kyllä alkaa kuvottamaan jo aivan normaalia työssäkäyvää veronmaksajaakin.
Ihme etteivät tutki noiden demuporukoiden pakolaisjutskienkin kautta suorittamaa yhteiskuntarosvousta.
Sama on myöskin vanhustenhoitopuolella... - Röyhkeää etuilua
Miten nimitystapa poikkeaa röyhkeästä kepuloinnista eli maan tavasta? Sitä hyväksi käyttäen Kelan johtajaksi järkättiin kepuli, jolle tiettävästi ei tehty soveltuvuustestiä. Jäsenkirja toimi puoltona.
- DemariusOnRIkos
Demari aate on rikos ihmisyyttä vastaan. Se on kiellettävä vaarallisena natsiaatteena ja kultin harrastajat on suljettava vankilaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881234
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse61788Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14730Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287695- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?37646En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634- 60628