Puolustusvoimien komentaja käsketty valehtelemaan

Puolustusvoimien komentaja Lindbergin vuoro tulla mediaan valehtelemaan Suomen uusista puolustusratkaisuista.

Syy on se, että Suomen ja Ruosin puolustusyhteistyötä on alettu kritisoida Oslon päätöksen perusteella kun Pohjolan ilmapuolustus siirrettiin NATOlle NATO-maa Ison-Britannian, Tanskan ja Norjan NATO-komentoon.

Puolustusvoimain komentaja Lindberg kertoo, että Pohjoismaiden puolustusyhteistyö hyödyttää eniten kalustohankinnoissa, mutta hän ei kerro, että Suomi on ns. NATO-asehankintasopimuksessa, jolloin NATO ohjaa ja säätää, mitä aseita Suomi hankkii.

Komentaja kertoo myös, että Suomi on tehnyt aseyhteishankintoja jo Nordefkossa, mutta jättää kertomatta, että Nordefko on NATO-vetoinen järjestö.
27113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Pohjolan ilmapuolustuksen siirtäminen Natolle on osa Pohjolan Nato-operaatiota.

Britannian asevoimien komentaja, kenraali Carter sanoi Puolassa, että Britannian armeija on halukas lähettämään enemmän panssaroituja taisteluosastoja Puolaan sotaharjoituksiin.

Äänestä
  • "Pohjolan ilmapuolustuksen siirtäminen Natolle on osa Pohjolan Nato-operaatiota."

    Ei ole tehty. Tiltun järjettömiä valeita.

    Äänestä

Niinistö panostaa parhaillaan kiireesti panssarivoimiin ja panssariajoneuvoihin.

Äänestä
  • Millä tavalla? On se ja sama onko Suomella sta tai kaksistaa kun niitä on rajan takana tuhansia!

    Siksi toiseksi: ei Niinistö panosta mihinkään vaan armeija sen tekee. Tiltulle Niinistö on jonkinlainen supermiehen ja hämähäkkimiehen risteytymä?

    Äänestä

Lindberg on aika poju.

Äänestä
  • Parempi poju kuin Tiltu:-)

    Äänestä

Lindberg on hauska kun se on ihan beibin ja sikiön näköinen mutta leikkii kovaa poikaa maastopuvullaan.

Äänestä

"Syy on se, että Suomen ja Ruosin puolustusyhteistyötä on alettu kritisoida Oslon päätöksen perusteella kun Pohjolan ilmapuolustus siirrettiin NATOlle NATO-maa Ison-Britannian, Tanskan ja Norjan NATO-komentoon."

Paksua valetta.

"Puolustusvoimain komentaja Lindberg kertoo, että Pohjoismaiden puolustusyhteistyö hyödyttää eniten kalustohankinnoissa, mutta hän ei kerro, että Suomi on ns. NATO-asehankintasopimuksessa, jolloin NATO ohjaa ja säätää, mitä aseita Suomi hankkii."

Silkkaa sontaa. Suomi päättää itse hankinnoistaan.

Äänestä
  • Missä niin sanotaan, että suomi päättää itse hankinnoista?

    Äänestä

  • tekstiikehii kirjoitti:

    Missä niin sanotaan, että suomi päättää itse hankinnoista?

    no tuon washingtonin äänitorven päässä kuiskii nato, kuten jumala buskalle.

    Äänestä

  • sivustseur kirjoitti:

    no tuon washingtonin äänitorven päässä kuiskii nato, kuten jumala buskalle.

    Eikö se suomi nyt osaa pitää näppejään erossa nato asioista? Venäjä pysyy kyllä rajojen takana, kunhan suomessa ollaan kunnolla. Putin ei ole turha mies.

    Äänestä

"Venäjä pysyy kyllä rajojen takana, kunhan suomessa ollaan kunnolla."

Pysyykö? Jos Suomi on "kunnolla" (mitä mahtanee tarkoittaa?) Venäjä vetäytyy Krimiltä ja Itä-Ukrainasta? Niinkö?

Äänestä
  • Jos suomi ei lähde natoon, niin tuskin venäjälläkään on asiaa suomeen.

    Äänestä

  • en jaksa uskoa.. kirjoitti:

    Jos suomi ei lähde natoon, niin tuskin venäjälläkään on asiaa suomeen.

    Ja etenkään SILLOIN kun Suomi liittyy Natoon EI VENÄJÄLLÄ OLE ASIAA SUOMEEN! Myös Putin haluaa elää vanhaksi!

    Äänestä

Lindberg on surkea komentaja. Se on Niinistön valitsema joka joutuu tekemään likaisen työn allekirjoittamaan NATOn Isäntämaasopimuksen ja ostamaan F-35-hävittäjät.

Äänestä

Isäntämaa-sopimus on käsitelty normaalisti Eduskunnassa.

Mitään F-35-hankintasopimusta ei ole tehty eikä tehdä!

Moskovan Tiltu on patologinen valehtelija!

Äänestä
  • Nyt on hädän päivä natolaisilla. Moskovalaisten puhe tyyli on tarttunut natottajan puhetyyliin. Seuraavaksi alkaa ihan uudet jutut. Näyttäisi natottaja saaneen jonkinlaisen moskovan taudin itseensä. Saattaa vaikka vaihtaa puolta... Mutta ketäs se kiinnostaa?

    Äänestä

  • Ei isäntämaa sopimusta ole käsitelty eduskunnassa. Se meni Suomessa kuten olisi mennyt jossakin Afrikan diktatuurissa. Ruotsalaiset käsittelevät oman sopimuksensa eduskunnassa, jonka jälkeen se saatetaan antaa vielä kansalaisäänestykseen kuten demokratiassa kuuluu tehdä.

    Äänestä

Lindbergillä on jo jäykkäkouristus kun puhutaan hävittäjähankinnasta.

Hän on selvästi saanut haukkuja löysähuulisuudestaan kun vihjaili että Suomi ostaakin pienemmän määrän hävittäjiä (niin kuin kaikki F-35-kaupat tehneet joutuvat tekemään kun kone on jatkuvasti lentokelvoton ja jumalattoman kallis, 250 miljoonaa kpl).

Äänestä
  • Lindberg ei ole puhunut hävittäjähankinnasta mitään. Asian pohdinta alkaa työryhmässä.

    Äänestä

Linndberg ei kerro, että junailee Suomen hävittäjäksi F-35 eikä Linnberg kerro että Sauli Niinistö ja Kanervakin junailevat.

Äänestä

Lindberg on sodan jälkeen Suomen ensimmäinen puolustusvoimien komentaja joka ei enää aja Suomen turvallisuusetua ja joka valehtelee kansalle.

Äänestä

Lindberg on ilmavoimien upseeri. Jos se olisi älykäs, osaisi ja uskaltaisi ajatella itse eikä olisi Sauli Niinistön hyppykeppi niin Lindberg olisi noussut esiin ja torpannut Suomen F-35-kaupat.

Äänestä
  • Tosin kauppoja kun ei ole tehty niin niitä EI TARVITSE torpata!

    Äänestä

Sauli Niinistö valitsi ja nimitti Lindbergin komentajaksi juuri ilmavoimista että Niinistö saa hankituksi F-35:t eikä armeija ryhdy kapinaan kuten mm. Nato-Puolassa.

Lindberg on pelkkä juoksupoika. Se ei ole älykäs eikä terävä eikä se ymmärrä eri aselajien yhteiskäytöstä yhtään mitään.

Nyt se vielä hankkii Suomeen hävittäjän, jolla emme pysty puolustamaan Suomea.

Äänestä
  • Lindberg oli ylennyslistalla seuraavana vuorossa!

    Tiltun suruksi Suomi eI ole ostanut F-35-koneita!

    Jatkossa Suomi ostaa itselleen sopivia koneita ja Valkeakosken " F-35" Tiltu joutuu pettymään!

    Äänestä

Ero on siinä. että Lindberg ei valehtele edes käskemällä kun taas

Valkeakosken Tiltu ei osaa olla valehtelematta käski tai ei!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Komentajan vuoro kirjoitti:

Puolustusvoimien komentaja Lindbergin vuoro tulla mediaan valehtelemaan Suomen uusista puolustusratkaisuista.

Syy on se, että Suomen ja Ruosin puolustusyhteistyötä on alettu kritisoida Oslon päätöksen perusteella kun Pohjolan ilmapuolustus siirrettiin NATOlle NATO-maa Ison-Britannian, Tanskan ja Norjan NATO-komentoon.

Puolustusvoimain komentaja Lindberg kertoo, että Pohjoismaiden puolustusyhteistyö hyödyttää eniten kalustohankinnoissa, mutta hän ei kerro, että Suomi on ns. NATO-asehankintasopimuksessa, jolloin NATO ohjaa ja säätää, mitä aseita Suomi hankkii.

Komentaja kertoo myös, että Suomi on tehnyt aseyhteishankintoja jo Nordefkossa, mutta jättää kertomatta, että Nordefko on NATO-vetoinen järjestö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu