Lapsiuhreja Muhoksella

Musta lammas

>>Muhos (STT)

Koulunkäynti pienellä muhoslaisella Korivaaran koululla on tuoreen asiantuntijaraportin mukaan ollut ainakin osalle lapsista painajaismaista. Ahdistusta ja pelkoja ovat aiheuttaneet erityisesti kurinpitotilanteet. Niissä lapsi on esimerkiksi joutunut seisomaan syyttelevien ja huutavien opettajien keskellä, kunnes hän on purskahtanut itkuun. Opetusmenetelmiin ovat kuuluneet myös pelkotestit muun muassa pimeässä kellarissa.

- Lähes kaikki selvityksessä mukana olleet neljätoista lasta kärsivät koulukokemuksiin liittyvistä traumaperäisistä stressioireista ja useat lapset myös pelosta ja ahdistuneisuudesta, salaiseksi julistetun raportin haltuunsa saanut sanomalehti Kaleva kirjoitti keskiviikkona.

Ulkopuolisen asiantuntijaryhmän tilannetta selvittämään on pestannut Muhoksen kunta. Ryhmän työskentelyä on johtanut psykologi Soili Poijula, jonka työhistoriassa on mm. osallistuminen Myyrmannin räjähdyksen henkisten tuhojen jälkihoitoon.

Koulukiista on ravistellut Oulun kupeessa sijaitsevaa pientä Muhoksen kuntaa jo viime maaliskuusta lähtien. Tuolloin viisi Korivaaran koulun oppilaan äitiä teki Oulun lääninhallitukseen kantelun rehtorin uskonnonopetuksesta ja opetusmenetelmistä, joissa muun muassa naispappeus, avioero ja homoseksuaalisuus leimattiin synneiksi ja Raamatun vastaisiksi.

Koulutoimentarkastaja Jukka-Pekka Kivioja Oulun lääninhallituksesta kertoo, että vanhempien kantelun käsittely on kesken ja että lisäselvityspyyntö lähti Muhokselle vielä keskiviikkona. Päätös asiassa on tarkoitus antaa ennen joulua.

Pakonomaista rukoilua
Yksi kantelun tehneistä äideistä, muhoslainen Raija Näppä, kertoo vanhempien havahtuneen lastensa kertomuksiin. Niiden mukaan koulussa oli pelottavia tehtäviä ja siellä kuultiin pelottavia kertomuksia. Seurauksena oli muun muassa pakonomaista rukoilua.

- Tytär rukoili ja rukoili, kun opettaja oli kertonut, että Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden. Lapsi kertoi, että häntä pelotti mennä taivaaseen, kun kadotus on siinä vieressä ja sieltä kuuluu jatkuva tuska ja valitus, Näppä kertoo.

Toinen lapsi oli Näpän mukaan kysynyt äidiltään, että voiko tämä estää häntä tulemasta homoksi tai jos hänestä kuitenkin tulee homo, rakastaako äiti häntä silti.

- Ei näitä asioita pidä vielä 8-vuotiaan lapsen miettiä, terveydenhuolto- ja kasvatusalalla työskentelevä Näppä huomauttaa.

Hänen mukaansa opetusmenetelmistä huolestuneet vanhemmat ottivat ensin yhteyttä opettajaan ja kouluun. He halusivat tietää, saako lapsille opettaa uskontoa rehtorin malliin.

- Rehtori toteaa vastineessaan, että olemme hedonisteja ja naiiveja ja että lapsemme ovat pumpulissa kasvatettuja kullanmuruja. Rehtorin mielestä vanhemmat voivat halutessaan valita lapsilleen arvomaailmaansa sopivamman koulun.

Vanhemmat joutuivatkin vaihtamaan lasten koulua. Rehtori on yhä virassaan.

Julkaistu 11.11.2004 3:00:33

26

9025

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • exvl

      Vaikka kuinka yritin lukea jutun miten päin tahansa, en voi kuvitella koulun rehtorin olevan mikään muu kuin vanhoillislestadiolainen! Ja nuo asiat ovat juuri niitä, minkä takia itse en jaksanut uskoa samoin... Siis se pelottelu kuolemalla. Jotain ihan käsittämätöntä!

      Asiaa tarkemmin tietämättä sanon vain sen, että vaikka opettaja tai rehtori itse ajattelisi miten tahansa, ei hänen tehtävänään ole opettaa lapsille samoin. Mielestäni jokaista koulua koskee opetussuunnitelmat ja niiden mukaan pitäisi toimia, eikä näin miten esimerkki antaa ymmärtää. Tuohan on kamalaa aivopesua!

      • Repe

        Nyt tulisi tehdä tv-ohjelma rehtoria puolustavista lasten vanhemmista ja tuoda näin heidän näkökulmansa esiin. Asiasta on mielestäni tehty mediassa liian yksipuolinen kuva.

        Toiseksi, ihmisillä tulisi olla joustavuutta hyväksyä erilaisiakin näkökulmia, koska asumme sananvapaassa maassa. Tässä jutussa tulee näkyviin erilaisuuden sietokyvyn puute.

        Rehtori näyttää tuovan eettisesti ja kristillisesti hyviä ohjeita esiin. Hyvistä Raamatullisista asioistako häntä rangaistaan?

      • Hohhoijaa....
        Repe kirjoitti:

        Asia on niin, että hyvän ja arvokkaankin asian voi pilata väärillä opetusmenetelmillä. Oleellista Muhoksella on se, että Korivaaran koulussa käytetään henkistä väkivaltaa. Taustalla on se, että kaikkien oppilaiden pitäisi olla täydellisiä, ja ajatella ja toimia samoin kuin rehtori. Auta armias, jos oppilas tai perhe ei täytä johtajan vaatimuksia..

        Ei Pöyryn toimia joitakin oppilaita kohtaan voi puolustaa ihan millään. Pöyryn toimintatavat ovat yleisesti ei sallittuja! Vai saatko sinä tehdä saman edes omalle lapsellesi?

      • Musta Lammas
        Repe kirjoitti:

        Nyt tulisi tehdä tv-ohjelma rehtoria puolustavista lasten vanhemmista ja tuoda näin heidän näkökulmansa esiin. Asiasta on mielestäni tehty mediassa liian yksipuolinen kuva.

        Toiseksi, ihmisillä tulisi olla joustavuutta hyväksyä erilaisiakin näkökulmia, koska asumme sananvapaassa maassa. Tässä jutussa tulee näkyviin erilaisuuden sietokyvyn puute.

        Rehtori näyttää tuovan eettisesti ja kristillisesti hyviä ohjeita esiin. Hyvistä Raamatullisista asioistako häntä rangaistaan?

        Kerropa jollekin kahdeksanvuotiaalle pojalle, että jos tytöt ei kiinnosta, niin olet syntinen ja kurja homo, ja tulet palamaan Helvetissä. Lapselle joka ei ole vielä murrosiässä ja jonka kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen ei ole herännyt.

        Repe, eikö sinustakin ole aika kohtuutonta, että tämä poika sitten kotona peloissaan kysyy äidiltään että "rakastathan sinä minua vaikka minua ei tytöt kiinnostakaan", ja että hän nyt kuvittelee olevansa homo?

        Tämäkö on hyvää ja eettistä kristillistä toimintaa? Hyviä raamatullisisa asioita? Koko juttu saa minut oksentamaan! Pöyryn puolustelijat saisivat tarkastaa arvomaailmansa, ja miettiä mitä mahdollisesti omilleen lapsilleen tekevät. Puistattaa ajatellakin.

        Missä on muuten peräänkuuluttamasi erilaisuuden sietokyky Raamatun homovastaisissa opetuksissa? Tai rehtori Pöyryn opetusmetodeissa?

        Se mitä tarvittaisiin olisi rehtorin viraltapano, poliisitutukinta ja syyte lasten pahoinpitelystä. Ja valtakunnallinen selvitys siitä, esiintyykö vastaavanlaista terrorisointia muissa kouluissa.

      • St. Pauli
        Repe kirjoitti:

        Nyt tulisi tehdä tv-ohjelma rehtoria puolustavista lasten vanhemmista ja tuoda näin heidän näkökulmansa esiin. Asiasta on mielestäni tehty mediassa liian yksipuolinen kuva.

        Toiseksi, ihmisillä tulisi olla joustavuutta hyväksyä erilaisiakin näkökulmia, koska asumme sananvapaassa maassa. Tässä jutussa tulee näkyviin erilaisuuden sietokyvyn puute.

        Rehtori näyttää tuovan eettisesti ja kristillisesti hyviä ohjeita esiin. Hyvistä Raamatullisista asioistako häntä rangaistaan?

        >Toiseksi, ihmisillä tulisi olla joustavuutta hyväksyä erilaisiakin näkökulmia, koska asumme sananvapaassa maassa. Tässä jutussa tulee näkyviin erilaisuuden sietokyvyn puute.

        Ai lapsella vai? 8-vuotiaan ei kuulu vielä pohtia joutuuko helvettiin jos sattuu olemaan homo. Eikä lapsen kuulu pelätä että päätyy taivaaseen jonka vieressä on kadotus, josta joutuu kuuntelemaan tuskanhuutoja.

        Mielestäni nämä lapset ovat tässä järkevämpiä kuin opettajansa, kun TAJUAVAT hätääntyä eli tiedostaa että opetus ei nyt mene ihan niin kuin pitäisi.

        Me aikuiset voimme kyllä lässyttää itsemme vaikka näännyksiin ikuisuusaiheista ONKO kadotusta ja kiinnostaako (perverssiä?) jumalaa ihmisen seksuaalinen suuntautuminen. Mutta jätetään edes lapset rauhaan. Jos minä saisin päättää, uskonto olisi opinaine vasta yläasteella ja silloinkin sitä opettaisi neutraali opettaja, eikä jokin päästänsä pimeä pelottelija!

        Oma äitini on sitä mieltä että minä aloin pelätä hysteerisesti kuolemaa kuultuani koulussa Jeesuksen kuolemasta. Itse en muista oliko niin, muistan vain sen hirvittävän pelon mikä yhtäkkiä iski kun tiedostin että ihmiset kuolevat ja mädäntyvät. Mutta jos koulua on kiittäminen siitä millaisena paniikkina kuolemantietoisuus minulle tuli, niin kiitti vaan kovasti.

    • evil_squirrel

      Siellä tarkoituksenmukasesti ohjattiin lapsien mieltä niin,että niistä tuskin ihan terveitä enää tulee.
      Tekisi mieleni käydä pieksemässä mokoma rehtori(joka luonnollisesti jatkaa hommaansa)
      Ei niin,että se kuolisi,vaan niin,että jäisi pysyvä vamma.
      Harmi,että muinaisranskalainen kaksintaistelusysteemi on laiton..

    • Pakana(F)

      Juu, tervetuloa takaisin keskiajalle.

      =)

      Tuo kuvastaa hyvin sitä missä olosuhteissa joidenkin uskovaisten lapset elävät, kun pelottelijat löytyvät kotoa. Heillä ei ole ketään puolestapuhujia, kuten noilla Muhoksen lapsilla.

    • asioista hieman paremmin ti...

      Kaikki, mitä lehdessä kirjoitetaan, ei ole totta. Selvityksen laatinut henkilö ei ollut jäävi, hänellä oli henkilökohtaisia syitä rehtoria vastaan. Rehtoria vastaan asetetut syytteet eivät vastaa sitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Psykologista vallankäyttöä, henkistä tai uskonnollista väkivaltaa ei ole tapahtunut. Uskonnoopetus on ollut niin virallisten kasvatusperiaatteiden kuin Raamatunkin mukaista. Väitteet ovat valhetta.

      Toivon Pöyrylle voimia selvitä tästä kaikesta. Älkää tuomitko häntä, kun tiedätte tapauksesta vain toisen puolen (joka ei ole edes totta).

      • Agnostik

        Totuus kestää kyllä päivänvalon, Pöyryn ja kumppanien kanta on kyllä tullut ilmi.

        Hyssyttelyn makua on paljon, ennen julkisuutta ja vielä sen aikana, varmasti vielä jälkeenkin. Lasten hyväksikäyttö jatkuu, toivotaan "työrauhaa" lapsille kun toivotaan että itse selviäisi kuin koira veräjästä.

        Kysypä itseltäsi mikä on nykypäivänä koulun tarkoitus? Opetetaanko siellä tietoa vai uskoa? Pöyry jakaa omaa maailmankuvaansa ja henkilökohtaista uskoaan ehdottomana totuutena lapsille, jotka eivät kaikkia asioita edes ymmärrä. Aivopesun makua.

        Tällaisen ihmisenkö haluamme jatkavan opetustyössä lasten parissa? En minä ainakaan haluaisi omia lapsiani lähellekään tuollaista menneeseen maailmaan jämhtänyttä, arvoiltaan keskiaikaisia asentaita omaavaa uhkailijaa.

        Muuttumaton raamatun sana ja jatkuvasti muutoksessa oleva yhteiskunta ovat vaarallinen yhdistelmä. Koulun tehtävänä on kasvattaa yhteiskuntaan sopeutuvia, terveitä ja iloisia nuoria.

        Miten Pöyry on tämän asian hoitanut? Voiko hän ylpeillä yhdelläkään "priimaoppilaallaan" jos tämä tarkoittaa henkisen trauman aiheuttamista yhdellekään lapsista?

        Jos sinulla on jotain konkreettisia todisteita Pöyryn syyttömyydestä, niin toivottavasti osaat ne myös näillä palstoilla esittää. Tähän mennessä ei ole mitään muuta kuin omaa uskoa, epämääräisiä vihjailuja "henkilökohtaisesta kaunasta" ja raamatunsiteerauksia.

        Onneksi konkreettiset todisteet menevät tässäkin jutussa epämääräisten spekulointien ohi päätöstä tehdessä.

      • asioista hieman enemmän tie...
        Agnostik kirjoitti:

        Rehtori Ilkka Pöyry arvelee koko Korivaaran kohun saaneen alkunsa siitä, että hänellä ja yhdellä koulusta kantelun tehneistä vanhemmista oli yhteinen yritys perhekoti. Yhteistyö kaatui kasvatuksellisiin erimielisyyksiin. "Näkemyserot johtivat toiminnan purkautumiseen ja lunastukseen. Hinta oli kova. En ole siinä mielessä puhdas pulmunen. Ei tämä asia liity kouluopetukseen."
        Kaleva 12.11.2004

      • Agnostik
        asioista hieman enemmän tie... kirjoitti:

        Rehtori Ilkka Pöyry arvelee koko Korivaaran kohun saaneen alkunsa siitä, että hänellä ja yhdellä koulusta kantelun tehneistä vanhemmista oli yhteinen yritys perhekoti. Yhteistyö kaatui kasvatuksellisiin erimielisyyksiin. "Näkemyserot johtivat toiminnan purkautumiseen ja lunastukseen. Hinta oli kova. En ole siinä mielessä puhdas pulmunen. Ei tämä asia liity kouluopetukseen."
        Kaleva 12.11.2004

        >>>>20.8.2004 Opetuskiista siirtyi asiantuntijoille

        Muhoksen sivistyslautakunta päätti asettaa riippumattoman työryhmän selvittämään Korivaaran koulun tapahtumia. Kahden hengen työryhmään palkataan koulutuksen ja hallinnon sekä lapsityön asiantuntija.
        Ryhmän tehtävänä on selvittää koulun huoltajien viime keväänä ja kesänä esille ottamat tapahtumat. Ryhmän pitää kuulla myös oppilaita. Toimeksiannosta päättää opetustoimenjohtaja Kyösti Honkala kunnanjohtaja Jukka Syvävirran kanssa tehdyn valmistelun jälkeen.

        Lautakunta istui pitkään ja hartaasti Korivaaran koulukiistan kimpussa keskiviikkona. Kello 18 alkanut kokous kesti lähes puoleen yöhön ja Korivaara puhutti kokousta kolme tuntia.

        Korivaaran jupakka tuli julki, kun viisi Korivaaran koulun oppilaiden vanhempaa kanteli Oulun lääninhallitukselle koulun rehtorin Ilkka Pöyryn uskonnonopetuksesta ja opetusmenetelmistä. Kantelun mukaan Pöyryn opetus aiheutti kolmannen ja neljännen luokan oppilaissa ahdistusta, mielipahaa ja hämmennystä. Jo viime maaliskuussa vanhemmat vaativat sivistyslautakuntaa puuttumaan asiaan.

        Pöyry on torjunut väitteet jyrkästi ja pitää niitä loukkaavina.

        Lautakunta ottaa kantaa mahdollisiin toimenpiteisiin sitten, kun se saa asiantuntijatyöryhmän selvityksen. Lautakunta antaa myös lääninhallitukselle kantelusta selvityksen myöhemmin. Lääninhallitukselle selvitys pitää antaa 25. elokuuta mennessä, mutta siihen voi saada pätevästä syystä lisäaikaa.

        "Jatkoaikaa pyydetään siten, että lautakunta käsittelee asiaa 1. syyskuuta", Honkala kertoo.

        Kokouksessa käsiteltiin rehtori Pöyryn asemaa selvityksen teon aikana. Lautakunnan päätöksen mukaan Pöyry jatkaa Korivaaran koulun rehtorina. Opetustoimenjohtaja Kyösti Honkala esitti, että tutkinnan ajaksi Pöyry siirrettäisiin toiseen kouluun, rehtorin tehtävät siirrettäisiin häneltä pois tai lautakunta tekisi kunnanhallitukselle esityksen, että Pöyry pidätetään virantoimituksesta opettajana.

        Lapset vaihtoivat koulua

        Lautakunta on käsitellyt kiistaa pariin otteeseen, ja kesäkuun 30. päivän päätös kirvoitti uusia oikaisuvaateita. Muun muassa oppilaiden vanhemmat pyysivät tarkkoja vastauksia siitä, mitä lautakunta aikoo tehdä.
        Keskiviikkona istunut sivistyslautakunta pitäytyi myös aikaisemmin huoltajille antamaansa vastaukseen, että nyt käytössä olevalla aineistolla on vaikea todistaa, että uskonnonopetuksessa olisi poikettu opetussuunnitelmasta tunnustuksellisuuden suhteen. Lautakunta korostaa, että uudet uskonnonvapauslain ja perusopetuslain mukaiset perusopetuksen valtakunnalliset perusteet ovat tulleet Muhoksella käyttöön elokuun alusta. Lautakunta päätti myös ohjeistaa kouluja uskonnonopetuksesta.

        Sivistyslautakunta heittää palloa myös johtokunnalle. Vastuu kodin ja koulun yhteistyön ohjaamisesta kuuluu uuden johtosäännön mukaan johtokunnalle.

        Myös asiakirjojen julkisuudesta on kiistelty. Lautakunta päätti, ettei ole syytä muuttaa päätöstä, jossa se katsoi, että asiakirjat ovat salaisia, kunnes lopulliset päätökset on tehty. Asiasta oli jätetty sille oikaisuvaatimus.

        Alkuperäinen tilanne on jo muuttunut, kun kantelun tehneiden lapset ovat aloittaneet koulunsa Laitasaaren koulussa.

        Aluesihteeri, lastensairaanhoitaja Raija Näppä kertoo kantelun tehneiden äitien puolesta, että he ovat pettyneitä siihen, että asia on edennyt hitaasti. "Harmi, että lapsemme ovat joutuneet vaihtamaan koulua. Se, että lapsiamme kuullaan, on raskasta."

        Pekka Karjalainen>13.10.2004 Korivaara-selvitystä ei julkisteta vielä

        Korivaaran koulua koskeva puolueeton selvitys on viittä vaille valmis. Tuloksia esiteltiin viikonvaihteessa vanhemmille ja tänään keskiviikkona niistä tehdään selkoa Muhoksen sivistyslautakunnalle, kunnanhallitukselle ja lääninhallituksen edustajalle.
        Kunnasta ei kuitenkaan haluta tässä vaiheessa tiedottaa selvityksen sisällöstä, ei edes sen yleisestä osasta.

        Maanantaina asiaa puitiin yhdessä lakimiehen kanssa. Kunnassa vedotaan julkisuuslain 24. pykälään.

        "Raportissa käsitellään oppilaiden henkilökohtaisia asioita", perustelee kunnanjohtaja Jukka Syvävirta. "Lautakunta voi tehdä omat päätöksensä, kun näkee sisällön."

        Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Harri Häkkinen (kesk) ei halua kommentoida asiaa mitenkään, eikä hän vastaa myöskään kysymykseen siitä, onko Korivaaraa koskevien päätösten teko siirretty tarkoituksella vaalien yli.

        Häkkinen siirtää tiedotusvastuun kunnanjohtajalle ja opetustoimenjohtajalle. Kunnanjohtaja Jukka Syvävirran mielestä taas asia on sivistyslautakunnan käsissä.

        Asia ei tänäänkään varsinaisesti ole sivistyslautakunnan listalla ja tiedotustilaisuudestakin on erillinen kutsu, jota ei ole annettu julkisuuteen.

        Kunnanjohtaja Syvävirta uskoo, että puolueeton raportti kuitenkin lähtee lääninhallitukseen ehkä jo tällä viikolla, mutta viimeistään seuraavan lautakunnan kokouksen jälkeen, jonka pitäisi olla noin parin viikon päästä.

        "Selvitys on tietysti se mikä se on, eikä ole tarkoituskaan, että lautakunta rupeaa sitä sormeilemaan. Se toteaa vain näitten selvitysten pohjalta, että tämä on tilanne."

        Puolueettomassa raportissa on tutkittu Korivaaran koulun tapahtumia viime vuosien aikana. Keväällä viisi Korivaaran koulun oppilaan vanhempaa teki Oulun lääninhallitukselle kantelun Korivaaran koulun rehtorin Ilkka Pöyryn uskonnonopetuksesta ja opetusmenetelmistä.

        Syvävirta ei halua puuttua siihen, millaisen vastauksen arviointi antaa tehtyjen kantelujen aiheellisuudesta.

        Asiantuntijat ovat työskennelleet psykologi, psykoterapeutti Soili Poijulan johdolla. Poijula on ollut mukana muun muassa Myyrmannin uhreja ja omaisia koskevassa tutkimus- ja hoitoprojektissa ja Estonian kriisityössä.

        Korivaaran tapahtumista haastateltiin kymmentä vanhempaa ja 14 lasta.

        Liisa Laine5.11.2004 Puolueeton valmistelu kävi mahdottomaksi

        Korivaaran koulukiistassa ristituleen joutunut opetustoimenjohtaja Kyösti Honkala vetäytyy asian esittelijän tehtävistä, jotta käsittelylle luotaisiin suotuisammat edellytykset. "Tällä en ilmaise olevani yksipuolinen asian valmistelija, vaan koen vetäytymiseni välttämättömäksi, koska minulle ei ole annettu tarvittavaa työrauhaa."
        Opetustoimenjohtajana Honkala on toiminut Korivaaraa koskevien asioiden esittelijänä ja valmistelijana sivistyslautakunnassa. Häntä on alusta saakka koitettu sysätä syrjään tehtävästä ja syytetty puolueellisuudesta.

        Korivaaran koulun johtokunnan jäsen Mika Kalliokoski on tehnyt Honkalasta kantelun lääninhallitukselle ja rehtori Ilkka Pöyry kunnanhallitukselle. Pöyry on tehnyt Honkalasta myös rikosilmoituksen, mutta poliisi on torstaina todennut sen aiheettomaksi, eikä se johda tutkintaan.

        Honkala on kokenut toimet painostuksena saada asiat luistamaan tiettyyn suuntaan.

        "Pöyryä koskevien kantelujen valmisteluun on liittynyt ristiriitaisia näkemyksiä. Usealla taholla on tavoitteena ollut saada lautakunnan esittelijä jo asian valmisteluvaiheessa hyväksymään Pöyryn toiminta. Minulta on odotettu vanhempien kantelun hylkäävää päätösehdotusta."

        "Koska en ole voinut näin toimia, on minut alettu nähdä sekä vastustajana että yksipuolisesti toimivana viranhaltijana. Asenteet toimintaani kohtaan ovat niin vahvoja, ettei kantelujen asialliselle ja puolueettomalle valmistelulle sekä lautakuntakäsittelylle ole edellytyksiä."

        Honkala on korostanut virkavastuutaan useasti tapauksen käsittelyn aikana. Hän muistuttaa, että esittelijältä edellytetään aina päätösesitystä eli selkeää ja perusteltua omaa kantaa. Samalla häntä kuitenkin saatetaan syyllistää, jos ei kanta olekaan sopiva.

        "Poliittinen päätöksenteko henkilöstöasioista ei aina toimi. Viranhaltija ei toimi henkilöstöasioissa poliittisen tarkoituksenmukaisuuden vaan pysyvämpien reunaehtojen mukaan. Tuki vaikean asian menestykselliseksi hoitamiseksi saattaa puuttua tai asetelma kääntyä jopa päinvastaiseksi. Poliitikon ja virkamiehen työt ja vastuut uhkaavat sekoittua. Nyt näin kävi ainakin tiedottamisen suhteen."

        Raporttia
        ei voi sivuuttaa

        "Sivistyslautakunnalla oli jo toukokuussa olennaiset seikat tiedossaan Korivaara-asiassa. Jouduimme vielä teettämään asiantuntijaselvityksen, mutta sekään ei tunnu riittävän. Huippuammattilaisten työn mitätöimisyritykset ovat vastuuttomia, mutta eivät voi onnistua. Niillä vain pitkitetään kaikkien osapuolten kärsimystä. Lasten etu uhkaa jäädä aikuisten lukuisien vastatoimien jalkoihin."

        Honkala on huolissaan myös siitä, ettei Muhoksella näytetä pantavan painoa puolueettomalle asiantuntijaselvitykselle.

        Kantelun tehneiden huoltajien esiintyminen julkisuudessa on hänen mielestään hätähuuto.

        "Viranomaisen olisi kyettävä estämään se, että perheet joutuvat lasten perusoikeuksien loukkaamistapauksissa pitkiin hallinto- ja oikeuskiistoihin. Ei voi välttyä ajatukselta, että oikea toimenpide olisi julkistaa asiantuntijaraportin sisältö kokonaan, vaikka se ei nyt olekaan mahdollista."

        Liisa Laine12.11.2004 Korivaara toivoo työrauhaa

        Korivaaran koululta ei löydy ratkaisumallia, miten jo valtakunnan lööppeihin noussut kohu Korivaaran koulun opetuksesta ja siitä tehdyistä kanteluista saadaan laantumaan.

        Toiveena on kuitenkin rauhoittaa tilanne ja halu päästä normaaliin päiväjärjestykseen.
        Rehtori Ilkka Pöyry näyttää Iltalehden repäisemää lööppiä opettajainhuoneessa: "Oletko nähnyt lööpin? Suomea on kauhistuttanut Estonia, Myyrmanni ja nyt Korivaara. Tässä ei auta kuin huumori."

        Korivaaran koulun opettajanhuoneen kahvioon ovat kokoontunut kolmen koululaisen isät ja rehtori. Paikalla ovat Juhani Jacklin, Anssi Tuomikoski ja Matti Viitala. Miehet haluavat, että Pöyryn opetusta puolustava näkökulma saa julkisuutta.

        Tunnin mittaisen värikkään keskustelun jälkeen vielä ovensuuhun ilmaantuneet viiden luokan tytöt haluavat ojentaa julkisuuteen kannanottonsa rehtorin puolesta. Yhdeksän pientä lasta kihertää. 13 lapsen vitosten luokasta ovat koulusta lähteneet omille teilleen jo pojat ja yksi tyttö. "Se ei ollut viime vuonna Ilkan luokalla."

        Aikuisten riidat

        Lasten antaman, rehtoria puolustavan kirjelmän kypsyyttä ei voi olla hämmästelemättä. Opetuksen koulussa täytyy olla priimaa, siksi kypsää teksti on. Aikuiset eivät ole olleet apuna, lapset vakuuttavat.

        Anssi Tuomikoski vaatii, että muidenkin lasten vanhempien kuin psykologien haastattelemien mielipidettä kuullaan. "Missä on verrokkiryhmä?" Juhani Jacklin kysyy. Rehtori säestää, että sivistyslautakunta edellytti kuultavaksi kaikkia lapsia.

        Juttua riittää pelkoa herättävästi Schindlerin lista -elokuvan esittämisestä koululla. Se oli Pöyryn mukaan ollut myönteinen esimerkki, kuinka sotaa ja sortoa voidaan vastustaa. Saman tunnin aikana oli näytetty pätkä Anne Frankin päiväkirjoista ja dokumentti Dietrich Boenhoeferin elämästä, jotka taistelivat fasismia vastaan omin keinoin.

        Miehet pöydän ääressä nyökkäävät tueksi yhtä aikaa. Kotona ei ollut näkynyt ahdistusta.

        Kiistasta ulos

        Opetushallitus on nähnyt Korivaaran koulun opetussuunnitelmassa puutteita. "Se on kunnan yhteinen. Puutteista ei ole kerrottu meille. Jos niitä on, ne koskevat Muhoksen kaikkia kouluja. Puutteet pitää korjata. Sivistyslautakunta on ne hyväksynyt."

        Koululta on pidetty yhteyttä vanhempiin kiitettävästi, Juhani Jacklin vakuuttaa. "On ollut vanhempainiltoja ja päiviä, jolloin vanhemmat ovat voineet osallistua koulutyöhön", Matti Viitala vahvistaa. "Vanhemmat ovat voineet sopia itse haluamansa ajat, jolloin vanhemmat ovat voineet keskustella lapsensa kouluasioista. Puhelimellakin asiat hoituvat", Anssi Tuomikoski sanoo.

        Lasten vanhempia edustavat miehet ovat valmiit käymään keskusteluja asiantuntijoiden kanssa, jotta Korivaaran koulun tilanne saadaan rauhoitettua. Uskonto ei miesten mukaan liity kiistaan millään tavalla. Pöydän äärellä ei ole lestadiolaisia eikä minkään muunkaan suunnan erityisuskovia. Viitala tunnustaa olevansa jopa eronnut eivätkä hänen lapsensa ole kokeneet uskonnonopetusta saati puheita avioerosta ahdistavina.

        Kaikki toivovat mediamyllytyksen loppuvan, jotta lapset saavat käydä koulunsa rauhassa. "Tällä ei saada kuin ahdistuneita lapsia", Jacklin sanoo. "Opetussuunnitelmat kuuluvat sivistyslautakunnalle. Selvityspyynnöistä tekevät ratkaisut sivistyslautakunta ja lääninhallitus. Päätökset tulevat aikanaan", Pöyry arvioi, miten tilanne lopulta hoituu.

        Kari Sankala

        saivat nyt laajempaa tietoa asiasta, kiitos Agnostik!!

      • exuskis
        Repe kirjoitti:

        saivat nyt laajempaa tietoa asiasta, kiitos Agnostik!!

        en ihmettele miksi heitä on niin paljon opettajissa ja uskovaisissa.

        Ja toiset puolustelevat

      • St. Pauli
        Repe kirjoitti:

        saivat nyt laajempaa tietoa asiasta, kiitos Agnostik!!

        Täytyy myöntää että minulta herpaantui keskittymiskyky jossain tuon pitkällisen selvityksen vaiheilla ja silmissäni vilisi vain että lässyn lässyn mussun mussun.

        Kotikunnassani aikoinaan opettajat riitaintuivat jotenkin keskenään ja yksi lähti kiukkuisena koko kunnasta. Asiaan ei sotkettu lapsia, mutta sattumalta itse tuon ko. opettajan oppilaana havaitsin miten hän vuosi vuodelta tuntui ikäänkuin v-tuuntuvan aina vain lisää ja purki sitä sitten oppilaisiinkin.

        Mielestäni olisi parasta että siinä missä jos oppilaat alkavat kiusata toisiaan koulussa ja kiusattu saatetaan siirtää toiselle luokalle tai toiseen kouluun, niin aivan yhtä hyvin siirrettäisiin aikuisia muihin paikkoihin että loppuu se iänikuinen riitely. Lehdissä on joka syksy hirvittävästi opettajan paikkoja auki, joten olisiko se nyt niin kauhean vaikeaa sen ongelmaopettajan vaihtaa hiippakuntaa jos ei oikein jutut toimi siellä missä nyt on.

        Henk.koht. minun on vaikea uskoa että USEASSA perheessä oltaisiin niin kieroja että ryhdyttäisiin yksissätuumin väittämään että meidänkin pentu se säikähti tietyn opettajan opetuksista ikihyväkseen.

        Omat kokemukseni opettajien kanssa ovat enempi olleet sitä sorttia että oppilaat olisivat saaneet vaikka tappaa toisensa välitunnilla eikä yksikään opettaja olisi asiaan puuttunut. Sikäli en erityisen tykästynyt ole kyseisen ammattikunnan edustajiin...

      • Muhoksella
        St. Pauli kirjoitti:

        Pyhän Paulin mielestä 8-vuotiaille ala-asteen oppilaille saa siis esittää mm. elokuvaa Schindlerin lista ja pönkäillä heitä pimeään kellariin "kasvatusmielessä".

        Jos tuollaiset menetelmät kuuluvat uskovaisten / lestadiolaisten mielestä ala-asteen opetusohjelmaan ja oikeisiin kasvatusmenetelmiin, niin perustakaa te saatanat sinne Muhokselle omat keskitysleirinne, jonne saatte mielin määrin raahata omat lapsenne.

        Normaaleille, täysjärkisten vanhempien lapsille pitää saada turvallinen kouluympäristö ja terveet opettajat. Mielisairaat, lapsia rääkkäävät opettajat pitää heittää ulos koululaitoksesta ja uudelleenkouluttaa nämä kansankynttilät vaikkapa miinanpolkijoiksi Afganistaniin.

      • St. Pauli
        Muhoksella kirjoitti:

        Jos minua tarkoitat, niin mistä HELVETISTÄ sait tuollaisen näkemyksen?! Nimenomaan olen tässä ollut sitä mieltä että umpihullut uskovaiset opettajat pellolle koulusta!!!

        Lue vähän tarkemmin taikka sano että missä tipahdit kärryiltä. Käytän välillä sarkasmia jota eivät kaikki oikein ymmärrä, ja nimimerkkini on puhdasta vittuilua. Ettäs tiedät.

      • St. Pauli
        Muhoksella kirjoitti:

        Pyhän Paulin mielestä 8-vuotiaille ala-asteen oppilaille saa siis esittää mm. elokuvaa Schindlerin lista ja pönkäillä heitä pimeään kellariin "kasvatusmielessä".

        Jos tuollaiset menetelmät kuuluvat uskovaisten / lestadiolaisten mielestä ala-asteen opetusohjelmaan ja oikeisiin kasvatusmenetelmiin, niin perustakaa te saatanat sinne Muhokselle omat keskitysleirinne, jonne saatte mielin määrin raahata omat lapsenne.

        Normaaleille, täysjärkisten vanhempien lapsille pitää saada turvallinen kouluympäristö ja terveet opettajat. Mielisairaat, lapsia rääkkäävät opettajat pitää heittää ulos koululaitoksesta ja uudelleenkouluttaa nämä kansankynttilät vaikkapa miinanpolkijoiksi Afganistaniin.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000336&posting=22000000005334289

        Jos ei vieläkään mene jakeluun, niin sanotaan sitten näin: uskovaiset opettajat jotka piinaavat lapsia asioilla joista nämä eivät vielä ole kykeneviä mitenkään mitään ymmärtämään, saati varsinkaan vastaan väittämään, pitäisi tuomita IKUISEEN OPETUSKIELTOON!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Aikuiset voivat keskenään lässyttää ääliömäisyyksiä kuten pääseekö homo taivaaseen. (Typerä ajatuskin että EI pääsisi, sikäli kuin jotain älytöntä taivasta edes on olemassakaan.)

      • Elmo
        Agnostik kirjoitti:

        Totuus kestää kyllä päivänvalon, Pöyryn ja kumppanien kanta on kyllä tullut ilmi.

        Hyssyttelyn makua on paljon, ennen julkisuutta ja vielä sen aikana, varmasti vielä jälkeenkin. Lasten hyväksikäyttö jatkuu, toivotaan "työrauhaa" lapsille kun toivotaan että itse selviäisi kuin koira veräjästä.

        Kysypä itseltäsi mikä on nykypäivänä koulun tarkoitus? Opetetaanko siellä tietoa vai uskoa? Pöyry jakaa omaa maailmankuvaansa ja henkilökohtaista uskoaan ehdottomana totuutena lapsille, jotka eivät kaikkia asioita edes ymmärrä. Aivopesun makua.

        Tällaisen ihmisenkö haluamme jatkavan opetustyössä lasten parissa? En minä ainakaan haluaisi omia lapsiani lähellekään tuollaista menneeseen maailmaan jämhtänyttä, arvoiltaan keskiaikaisia asentaita omaavaa uhkailijaa.

        Muuttumaton raamatun sana ja jatkuvasti muutoksessa oleva yhteiskunta ovat vaarallinen yhdistelmä. Koulun tehtävänä on kasvattaa yhteiskuntaan sopeutuvia, terveitä ja iloisia nuoria.

        Miten Pöyry on tämän asian hoitanut? Voiko hän ylpeillä yhdelläkään "priimaoppilaallaan" jos tämä tarkoittaa henkisen trauman aiheuttamista yhdellekään lapsista?

        Jos sinulla on jotain konkreettisia todisteita Pöyryn syyttömyydestä, niin toivottavasti osaat ne myös näillä palstoilla esittää. Tähän mennessä ei ole mitään muuta kuin omaa uskoa, epämääräisiä vihjailuja "henkilökohtaisesta kaunasta" ja raamatunsiteerauksia.

        Onneksi konkreettiset todisteet menevät tässäkin jutussa epämääräisten spekulointien ohi päätöstä tehdessä.

        Agnostik luulee poikosen aivoillaan tietävänsä asiasta jotain, vaikka sukuelimet eivät ole vielä täyteen mittaansa kehittyneet.

    • patu

      Kaappihomot pois opettajien joukosta.

    • PETE PASKA

      KAIKKI ON PASKOJA SIINÄ KOULUSSA!

    • ilkka on paras

      Ilkka on kyllä parhain ope mitä voi olla!! ite ollaa kaverin kaa ilkan entisiä oppilaita. Se jäi viime vuonna eläkkeelle :< Meijä koululaiset on pitkää halunnut sen takas. ja kaikilla on hirvee ikävä !! ja kaikki noi vanhat juorut on perättömiä. Ja jos te niistä kellari hommista nii oppilaat on pitäny kummituskellaria omasta halusta.

    • JuffiJänis

      Kyllä tuosta sellaisen kuvan saa että ollaan väkisin tätä kiihkouskovaista Ileä tehty pyhimykseksi myös asian esittelijälle jopa niinkin että joutui vetäytymään asiasta. Peittelyn makua.. Uskonto pitäisi poistaa opetussuunnitelmasta, ne jotka haluavat lapsillensa satuja kertoa taikaolennoista, voivat niitä piruntorjuntabunkkereissa ja kotona kertoa.

    • vanha oppilas

      millasia traumoja teille jäi tästä rehtorirista? ite kärsin pakkoliikkeistä eli tic liikkeistä ja pakkomielteistä jotka alkoi sillon ku tämä samanen rehtori painosti mua.

    • lukenut

      Lapsille on opetettu väärää tietoa raamatun opeista.
      Näiden lestadiolaisten väärät opit aiheuttaa lapsille ahdistusta, kun lapsille opetetaan helvetintuli oppeja, vaikka se on vain vertaus raamatussa.

    • enemmänkin-lukenut

      Schindlerin lista on K-16, ei siis kuulu 8-vuotiaiden opetukseen. Opetus vaikuttaa edelläkirjoitetun perusteella omituiselta mutta eihän se vielä tee rehtorista juuri lestadiolaista. (enkä viitsi mainita mihin poppooseen hän kuuluu) Tämä asiahan on jo käsitelty tässä vaiheessa eri oikeusasteissa, joten tosiasiaakin olisi saatavilla. Mutta niistä ei tänne kirjoiteta kun valituksista tuli pannukakku. Korkein hallinto-oikeus ei antanut edes valituslupaa. Paljon porua vähän villoja.

    • Anonyymi

      Itse olin Pöyryn oppilaana ja silmätikkuna 1980-90 taitteessa. Mediatiedot eivät ole yhtään liioiteltuja enkä ihmettele miksi aineisto on salattu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe