kysymys

Ihan uteliaisuudesta kysyn, että kuinka moni teistä kieltäytyy asepalveluksesta jonkin ideologisen syyn takia? Noita juttuja lukiessa tulee enemmän mieleen, että porukka tekee sen vaan laiskuuttaan.
No, jos teidän ideologia on armeijan vastanen, niin eikö toi teidän kieltäytyminen ole aika idioottimainen tapa vastustaa tuota asevelvollisuutta? Eikö se olisi paljon tehokkaampaa vastustaa tuota sisältä päin? Kapparithan on vaan ilosia, kun niiden ei tarvi katsella teitä siellä. En tarkota, että menette sinne ja olette tekemättä mitään, armeija on jo täynnä noita. Ton sijaan te menette sinne ja alatte aivan täydellisiksi pilkunnussijoiksi joka asiassa. Säännöthän on tehty noudatettaviksi. Armeija on paikka, jossa on valtava määrä sääntöjä ja ohjeita miten hommat pitäisi hoitaa, mutta noita naudatetaan käytännössä hyvinkin valikoivasti. Joten tehän alatte tietysti noudattamaan niitä ja ennen kaikkea vahditte että kaikki muutkin noudattaa niitä. Jos näin ei ole niin se on aina kirjallisen valituksen/tutkinnan (en muista onko noi oikeat termit) paikka ilman mitään poikkeuksia. Yksikään epäkohta ei ole liian pieni puututtavaksi. Voin vannoa, että jo yksi tollanen valittaja saisi estettyä käytännössä lähes kaiken oikean toiminnan siellä ja pystyisi aiheuttamaan aivan valtavan ja täysin turhan lisätyön kapiaisille. Ja eikös teitä ole iso lauma jossain. Näin netin aikakaudella te ette tarvi kuin yhden, joka pystyy helposti kouluttamaan muut tuohon ja te pystytte myös välittämään valmiit valitukset kaikille reaaliajassa. Ja jos te laitatte tuon vielä julkiseksi, niin teillä on myös hyvät mahdollisuudet aktivoida monta teidän ulkopuolista varusmiestä tuohon toimintaan.
Pitäkää vaan mielessä, että kaikkiin sääntöihiin on syynsä, ei ne siellä ole turhan takia vaan tarkotettu noudatettaviksi :D.
8640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kerranki tällä palstalla joku kirjottaa asiaa.

Äänestä

Palkka-armeija suomeen niin saadaan motivoituneita ja innokkaita sotilas henkilöitä suomeen.
Jos tarvitaa sodassa enemmän henkilöitä niin aina löytyy silloin vapaaehtoisia.

Äänestä
  • Eikös Yhdysvaltojen tilanne ollut vähän samankaltainen ennen toista maailmansotaa?

    Pieni osaava ja motivoitunut joukko... Mutta eihän sillä mitään sotaa käydä... Sodan sytyttyä piti värvätä tuhansittain niitä vapaaehtoisia...

    Vaan miten kävi... Noille värvätyille ehdittiin juuri ja juuri järjestämään parin viikon pikakurssi, hyvä jos ehti opettamaan upseerien arvot... Ja lopputuloskin oli sen näköinen... Miehiä kuoli kuin kärpäsiä...

    Eli jospa kuitenkin unohtaisimme ajatuksen viimehetken värvätyistä... Tulee vaan tarpeetonta kärsimystä.

    Äänestä

  • Joku vaan... kirjoitti:

    Eikös Yhdysvaltojen tilanne ollut vähän samankaltainen ennen toista maailmansotaa?

    Pieni osaava ja motivoitunut joukko... Mutta eihän sillä mitään sotaa käydä... Sodan sytyttyä piti värvätä tuhansittain niitä vapaaehtoisia...

    Vaan miten kävi... Noille värvätyille ehdittiin juuri ja juuri järjestämään parin viikon pikakurssi, hyvä jos ehti opettamaan upseerien arvot... Ja lopputuloskin oli sen näköinen... Miehiä kuoli kuin kärpäsiä...

    Eli jospa kuitenkin unohtaisimme ajatuksen viimehetken värvätyistä... Tulee vaan tarpeetonta kärsimystä.

    Miksiköhän USA sitten Vietnamin jälkeen lakkautti asevelvollisuuden ja siirtyi ammattiarmeijaan, jos kerran asevelvollisuus toimii niin hyvin (ei tosin toiminut Vietnamissa...)

    Äänestä

  • Noinkohan kirjoitti:

    Miksiköhän USA sitten Vietnamin jälkeen lakkautti asevelvollisuuden ja siirtyi ammattiarmeijaan, jos kerran asevelvollisuus toimii niin hyvin (ei tosin toiminut Vietnamissa...)

    "Miksiköhän USA sitten Vietnamin jälkeen lakkautti asevelvollisuuden ja siirtyi ammattiarmeijaan"

    Siinä on yksi oleellinen ero... Yhdysvallat on PIKKASEN isompi maa kuin Suomi, ja asukastiheys on huomattavasti suurempi sekin...

    Ja jo perusgeometrialla voisi päätellä, että mitä isompi maa, niin sitä vähemmän puolustettavia raja-alueita, suhteessa pinta-alaan, ja siten myös suhteessa väestöön. Optimi muoto olisi varmaankin ympyrä... Suomi on kaukana tuosta optimista... Suuri osa Suomesta on pelkkää raja-aluetta. Itäraja on usein melko lähellä länsirajaa.

    Toisekseen Yhdysvaltojen raja-alueista huomattavan suuri osuus on valtameren rantaa, tai oikeammin valtamerta. Muistaakseni Yhdysvalloille kuuluu jotain 300 kilometriä merialuetta rannikolta ulospäin. Tuollaista 300 kilometriä leveää merialuetta on huomattavasti helpompi valvoa ja puolustaa kuin maarajaa.

    Kolmannekseen täytyy muistaa suhteellisten lukujen lisäksi myös todelliset luvut... Amerikkalaisia on 300 miljoonaa. He eivät tarvitse suhteessa yhtä suurta armeijaa kuin kaikki muut. Toki väestön suhteen esimerkiksi Kiinalaisilla olisi mahdollisuudet ylläpitää suurempaa armeijaa, mutta varallisuus ei taida riittää amerikkalaisten kanssa kilpailuun.

    Yhdysvallat on sotilaallisesti suurin mahti koko planeetalla, ja pysyäkseen sellaisena sillä täytyy vain olla suurempi armeija kuin jollakin toisella. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä pienempi maa, niin sitä vähäpätöisempi sen sotilaallinen voima on. Suomi on väkiluvultaan todella pieni, joten Suomi tarvitsee suhteessa erittäin suuren armeijan.

    Suomen vertaaminen supervaltoihin tai edes euroopan suurimpiin maihin ei ole kovin mielekästä. Suomen täytyy vain yrittää olla sotilaallisessa mielessä suuri maa, vaikka muuten onkin pieni. Tällä on tietty hintansa, mutta mikäli me kaikki osallistumme Suomen puolustukseen ei hinta ole liian kova.

    Itsehän sinä otit USA;n esimerkiksi aiemmassa viestissäsi (2. maailmansota) joten palkästään siksi kysyin USA:sta, joka hehkuttamasi 2. ms:n asevelvollisuuden jälkeen on siirtynyt taas ammattiarmeijaan.

    Armeijan tehokkuutta ei lasketa nykyään nuppiluvun mukaan, USA on ammattimiesten voimin kukistanut helposti mm. Irakin (2 kertaa) ja Jugoslavian asevelvollisarmeijat. Irakilla oli viime sodassa paljon enemmän sotilaita kuin USA:lla mutta turpiin tuli, koska jenkkien ammattisotilaat olivat paremmin koulutettuja, aseistettuja ja motivoituneita kuin Irakin asevelvolliset.

    Ammattiarmeijoita on pienissä maissa siinä kuin suurissakin (esim. suurimmassa osassa Euroopan maista). Nykypäivän teknistyneessä sodankäynnissä osaaminen, monimutkaisen tekniikan hallinta ja muut ammattilaisarmeijan hyveet merkitsevät enemmän kuin suuri nuppiluku osaamattomia asevelvollissotilaita. Maailma muuttuu, ei enää sodita samoin kuin 1940-luvulla.

    "Itsehän sinä otit USA;n esimerkiksi aiemmassa viestissäsi"

    Tiedän, mutta käytin sitä vain osoittaakseni, että rauhanajan armeija on tarpeen.

    Yhdysvallat nimittäin melkein lakkautti koko laitoksen sen edellisen maailmansodan jälkeen, ja toisen alkaessa ei sitten vaan ollut kunnollisia sotilaita, ja kalustokin taisi olla edellisen sodan jäämistöä.

    "Ammattiarmeijoita on pienissä maissa siinä kuin suurissakin (esim. suurimmassa osassa Euroopan maista)."

    Jospa kuitenkin lasketaan kansakuntien kokoa sen mainitsemasi "nuppiluvun" mukaan... Pinta-alaltaan Suomi on itseasiassa eurooppalaisittain kohtalaisen suuri maa, mutta väestöltään suorastaan kääpiö. Suuressa osassa niitä "pieniä maita" joissa on ammattiarmeijoita on sellaisia kaupunkeja joihin Suomen väestö mahtuisi kokonaan.

    "Irakilla oli viime sodassa paljon enemmän sotilaita kuin USA:lla mutta turpiin tuli, koska jenkkien ammattisotilaat olivat paremmin koulutettuja, aseistettuja ja motivoituneita kuin Irakin asevelvolliset."

    Koulutuksesta en osaa sanoa, mutta irakilaisten kalusto oli pahasti vanhentunutta, ja motivaatiosta ei oikein voi puhuakaan...

    Kerrankin näin televisiosta miten CNN-kanavan toimittaja kävi ihmettelemässä irakilaisten hylkäämää puolustus-linjaa. Siinä oli jonkinlaisia panssareita kaivettuna puolustus asemiin niin ettei niistä näkynyt pinnalle kuin aseet... Konekivääritkin olivat ladattuja... Mutta jotain puuttui... Eli se armeija. Siellä oli irakilaisten kalustoa vaikka millä mitalla, ammuksiakin... Kaikki ikään kuin valmiina puolustautumaan, mutta ei yhtään ainoaa sotilasta.

    Sotilaat olivat nimittäin päättäneet lähteä kotiin. Aseet ja muu kalusto jäi minne jäi, ja miehet lähtivät kotiin.

    Irak ei siis ollut kovin hyvä esimerkki Yhdysvaltojen vihollisesta.

    Minun ymmärtääkseni suomalaisilla on hieman enemmän motivaatiota puolustaa omaa maataan kuin irakilaisilla... Mutta toki on myönnettävä, että kaikenmaailman kyselyihin voi vastailla yhtä jos toista, mutta tositilanne onkin jo sitten ihan toinen juttu...

    "Nykypäivän teknistyneessä sodankäynnissä osaaminen, monimutkaisen tekniikan hallinta ja muut ammattilaisarmeijan hyveet merkitsevät enemmän kuin suuri nuppiluku osaamattomia asevelvollissotilaita."

    Vaan eikö Suomessakin ole monenlaista osaamista myös tuolla alalla?

    "Maailma muuttuu, ei enää sodita samoin kuin 1940-luvulla."

    Enää ei sodita kuten 40-luvulla, mutta se on vaan siksi, että vanhat taktiikat jo osataan... Mutta jos emme varaudu ollenkaan massiivista hyökkäystä vastaan, niin sitten joku voi saada päähänsä yrittää sellaista.

    Oletko muuten huomannut mitä eroa on 1. ja 2. maailmansotien lopuilla?

    Mikäli en ole kauhean väärässä, niin suurin ero on siinä, että armeijoja ei ole supistettu olemattomiin... vaan niitä on pidetty yllä, ja tekniikkaa on kehitetty. Koska ei ole enää heikosti puolustettuja maita, niin hyökkäys ei kannata. Uskottava puolustus toimii pelotteena, eikä kukaan edes yritä.

    Mutta miten käy, jos saamme itsemme uskomaan, ettei kukaan enää hyökkää suurella armeijalla, vaan että tulevaisuudessa ulkopuoliset uhat ovat käytännössä vain terroristejä...

    Armeijoista tulee pieniä iskuryhmiä, ja alueellinen puolustus heikkenee... Mahdollisille hyökkääjille avautuu ihan uusia mahdollisuuksia... Ja kuten sanonta kuuluu: Tilaisuus tekee varkaan... miksei myös hyökkääjää?

    Toki uusiakin uhkia pitää ennakoida, ja niitä vastaan tulee varustautua, aukkoja turvallisuudessa pitää paikkailla... Terrorismi on todellinen uhka... Mutta ei pidä unohtaa vanhojakaan uhkia, vaikka olisivat epätodennäköisiäkin...

    " Irakin (2 kertaa)"

    Tulipa vaan mieleeni, että sillä edellisellä kerralla kun USA voitti Irakin, Yhdysvallat käytti todella vanhanaikaista kalustoa... Kuten B-52 pommikoneita, malli 1950-luvulta... Kuulemma suuri osa niiden kylvämistä pommeistakin oli tehty jo Vietnamin sotaa varten... Ja ellen väärin muista, niin sodan ensimmäiset laukaukset (amerikkalaisten puolelta) ammuttiin iowa-luokan taistelualuksista... Ettei vaan ollut peräti USS Missouri, joka jäi 1990-luvun puolessa välissä toiseen kertaan eläkkeelle, ja vietiin muistomerkiksi Pearl Harboriin.

    Ellen ihan väärin muista, niin japanilaisten muodollinen antautumisseremonia järjestettiin nimenomaan USS Missourin kannella, ja Yhdysvaltoja oli edustamassa tuolloinen Tyynenmeren-laivaston komentaja amiraali C. Nimitz. Vuosi taisi olla 1945... Oli miten oli... USS Missouri oli kuitenkin 2. maailmansodan aikainen taistelulaiva... Kuten muutkin iowa-luokan taistelulaivat.

    Äänestä

Periaatteessa ihan hyvä idea. Jos omaa vähänkään juridista taitoa ja lukee palvelusohjesäännön ja muut palvelusta määrittävät säännöt tarkasti sekä kestää esimiesten "nurisijaan" kohdistaman henkisen painostuksen niin varmasti oman yksikkönsä systeemit voi laittaa täysin solmuun. Tosin jossain vaiheessa kyseinen varusmies laitetaan varmaankin kotiin jonkin tekosyyn perusteella. No, onhan sekin yksi tapa saada vapautus.

"Noita juttuja lukiessa tulee enemmän mieleen, että porukka tekee sen vaan laiskuuttaan."

Luulenpa että laiskuus kannustaa pikemminkin selviytymään 6 kuin 13 kuukaudella. Siksi minäkin intin kävin, vaikka ideologisesti sympatisoin sivareita niin en viitsinyt mennä tuplasti pidempään palvelukseen. Hatunnosto teille kaikille sivareille, jotka sen teette.

"En tarkota, että menette sinne ja olette tekemättä mitään, armeija on jo täynnä noita."

Siis noita/meitä "laiskoja" (pikemminkin sellaisia joilla ei ole motivaatiota).

Kyllä tämäkin on yksi tapa heikentää armeijaa/asevelvollisuusjärjestelmää sisältäpäin, olla siellä mutta tehdä mahdollisimman vähän, vapautusten hakua lääkäriltä mahdollisimman usein keksityillä syillä, kaikkien mahdollisten armeijan tarjoamien etuisuuksien hyödyntäminen (niistä kannattaa ottaa selvää koska armeija ei suinkaan valista varusmiehiä kaikista heidän etuuksistaan ja oikeuksistaan).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jermu kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta kysyn, että kuinka moni teistä kieltäytyy asepalveluksesta jonkin ideologisen syyn takia? Noita juttuja lukiessa tulee enemmän mieleen, että porukka tekee sen vaan laiskuuttaan.
No, jos teidän ideologia on armeijan vastanen, niin eikö toi teidän kieltäytyminen ole aika idioottimainen tapa vastustaa tuota asevelvollisuutta? Eikö se olisi paljon tehokkaampaa vastustaa tuota sisältä päin? Kapparithan on vaan ilosia, kun niiden ei tarvi katsella teitä siellä. En tarkota, että menette sinne ja olette tekemättä mitään, armeija on jo täynnä noita. Ton sijaan te menette sinne ja alatte aivan täydellisiksi pilkunnussijoiksi joka asiassa. Säännöthän on tehty noudatettaviksi. Armeija on paikka, jossa on valtava määrä sääntöjä ja ohjeita miten hommat pitäisi hoitaa, mutta noita naudatetaan käytännössä hyvinkin valikoivasti. Joten tehän alatte tietysti noudattamaan niitä ja ennen kaikkea vahditte että kaikki muutkin noudattaa niitä. Jos näin ei ole niin se on aina kirjallisen valituksen/tutkinnan (en muista onko noi oikeat termit) paikka ilman mitään poikkeuksia. Yksikään epäkohta ei ole liian pieni puututtavaksi. Voin vannoa, että jo yksi tollanen valittaja saisi estettyä käytännössä lähes kaiken oikean toiminnan siellä ja pystyisi aiheuttamaan aivan valtavan ja täysin turhan lisätyön kapiaisille. Ja eikös teitä ole iso lauma jossain. Näin netin aikakaudella te ette tarvi kuin yhden, joka pystyy helposti kouluttamaan muut tuohon ja te pystytte myös välittämään valmiit valitukset kaikille reaaliajassa. Ja jos te laitatte tuon vielä julkiseksi, niin teillä on myös hyvät mahdollisuudet aktivoida monta teidän ulkopuolista varusmiestä tuohon toimintaan.
Pitäkää vaan mielessä, että kaikkiin sääntöihiin on syynsä, ei ne siellä ole turhan takia vaan tarkotettu noudatettaviksi :D.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu