Suomi on työpaikkakiusaamisen kärkimaa!!!!
Suomessa työpaikkakiusaamista tapahtuu enemmän kuin muissa EU-maissa, sekä eurooppalaisten että kotimaisten työolotutkimusten mukaan.
Suomalaiset ovat sekä eurooppalaisten väkivaltatilastojen että työpaikkakiusaamisen kärjessä, kertoo ylitarkastaja Olavi Parvikko Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosastolta.
- Ne kulkevat kohtalaisen paljon käsi kädessä. Voi syntyä tällaista väkivaltakulttuuria, väkivaltaan suhtautumisen tai huonon kohtelun kulttuuria, selittää Parvikko.
Kaksi kertaa yleisempää kuin muualla Euroopassa Karkeasti ottaen suomalaiset tulevat kaksi kertaa enemmän työpaikkakiusaamisen kohteiksi kuin muissa Euroopan maissa. EU 27 -tilaston mukaan Suomen jälkeen eniten työpaikkakiusaamista on Hollannissa, Irlannissa, Belgiassa ja Ranskassa. Työpaikkakiusaamisen lukemat muissa Pohjoismaissa ovat selvästi Suomea pienemmät, esimerkiksi Ruotsissa vain neljännes Suomen luvuista. - Ruotsissa on tilannetta pystytty parantamaan erittäin merkitsevästi, Suomessa ei lainkaan, Olavi Parvikko harmittelee.
http://yle.fi/uutiset/suomi_on_tyopaikkakiusaamisen_karkimaa/6112047

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei ihmekään, suomi on sen verran karu, kylmä ja syrjäytynyt maa, että ihmiset turhautuvat ja menettävät empatiakykynsä.
Se on selkeää, että ruotsalaiset ovat sosiaalisempia ja avoimempia, jonka takia niiden henkinen vointi on paljon parempi ja se on kehittynyt nopeammin.
Ruotsi ei ole ollut sodassa vuosikausiin.
Suomessa korjataan vielä traumatisoituneiden sota-ajan isien lapsien pahoinvointia.
Isiemme pahat teot kantautuvat aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen.
Käytöshäiriöisten jälkeläisistä tulee jollakin tavalla käytöshäiriöisiä. Usein kiusaajia.
Työyhteisökiusaaminen pitäisi ottaa yhtä vakavasti kuin koulukiusaaminenkin.
Työpaikalla pitäisi olla palautelaatikko, johon saisi nimettömästi ilmiantaa kiusaajan ja nämä ilmiannot menisivät puoluettomalle taholle kirjattavaksi. Jos valituksia tulisi tarpeeksi monta, asiaa tutkittaisiin. Pelkkä tällainen järjestelmä vähentäisi kiusaamista, koska olisi "isoveli valvoo" järjestelmä.
Suomessa ilmeisesti on päätetty antaa kiusaamisen kukoistaa. Mikäpä on odotellessa, jos ilmiö menee itsestään ohi, kun traumaattisesta sodasta on mennyt riittävän monta sukupolvea 🤔. Käytännössä ei tosin siltä näytä, vaan niin lasten kuin aikuisten välinen perseily on yleistymään päin. Useimmat esimiehet kokevat liian kiusalliseksi puuttua mobbaukseen. Jos oikein vaikeaksi menee, voidään uhrille antaa kenkää.
Kerron vielä kokemuksen palautelaatikosta. Kiusaaja alkoi hyödyntää sitä välittömästi. Laatikkoon ilmaantui valituksia uhrista. Tietenkään mitään puolueetonta tahoa ei ollut tutkimassa mitään, vaan kiusaajan kaveriesimies nuhteli uhria.
Suomessa ilmeisesti on päätetty antaa kiusaamisen kukoistaa. Mikäpä on odotellessa, jos ilmiö menee itsestään ohi, kun traumaattisesta sodasta on mennyt riittävän monta sukupolvea 🤔. Käytännössä ei tosin siltä näytä, vaan niin lasten kuin aikuisten välinen perseily on yleistymään päin. Useimmat esimiehet kokevat liian kiusalliseksi puuttua mobbaukseen. Jos oikein vaikeaksi menee, voidään uhrille antaa kenkää.
Kerron vielä kokemuksia palautelaatikoista. Henkikökunnan aloitelootaan ilmaantui nimettömiä valituksia uhrista. Tietenkään mitään puolueetonta tahoa ei ollut tutkimassa mitään, vaan kiusaajan kaveriesimies nuhteli uhria. Samainen kiusaaja tehtaili asiakaspalautelaatikkoon törkeitä palautteita uhristaan tekeytyen asiakkaaksi. Joskus kiusaaja oli valjastanut tuttaviaan tekemään samaa.
Sama kuivo toimi asiakaspalautteiden kohdalla. Kiusaaja tehtaili palautteita uhristaan asiakkaiden nimissä. Välillä sekopää valjasti tuttaviaan ja sukulaisiaan järjestämään outoja tilanteita asiakasroolissa. Asiaan kuului, että näiden näytösten jälkeen tuli palautetta törkeästä ja täysin ala-arvoisesta asiakaspalvelusta. Tietenkin kiusaajan uhri oli sattunut olemaan töissä.
Mä en ole koskaan minkäänlaista muuta elänytkään, melkeinpä
ensimmäisistä hengenvedoista lähtien, päässyt "nauttimaan" ihmisten
seurasta mitkä ovat melkeinpä parhaansa mukaan pyrkineet
tuhoamaan minut. Näitä on muuten sitten kertynyt matkan varrelle
tuhansia, en tiedä minkään muunlaisesta maailmasta ja ihmisistä
mitään.
Näin jälkikäteen arvioiden, nuoruusvuodet tuosta 12v ylöspäin aina tuonne
jonnekin yli parikymppiseksi, se oli ehkä se aika kun elämässä olisi
pitänyt olla jotain muutakin.
Tämä ympäristö ja maailma tässä muodossaan tuhosi mut.
Insestitaustapiru paikkakunnilla lähes jokaisella on joko suorat kytkökset
vastaavaan, tai sitten 2. tai 3. polvessa.
Siitä ympäristöstä on erittäin haastavaa ponnistaa elämässään eteenpäin,
tuhovaikutus nimenomaan siihen omaan mieleen ja sieluun on
katastrofaalinen.
Tämä vastaavankaltainen kulttuuri istuu lujassa vielä tänä päivänäkin
joka puolella, muutkin pääsevät nauttimaan siitä ja sen kulttuurin
ympäristöä sulostuttavasta vaikutuksesta.
Taitaa olla kärkimaa ihan kaikessa kiusaamisessa. Minua kiusattiin kotona (oli alkoholisti-isä). Samalla kiusattiin koulussa koko peruskoulun ajan. Lukiossakin. Sitten kiusattiin työpaikalla. Olen saanut useita iskuja päähäni kiusaamisen ja huonon tuurin takia sekä olemalla väärässä paikassa väärään aikaan. Minua on kiusannut myös psykiatria elinikäiseksi tarkoitetulla paroksetiinilääkityksellä. Kun yritin päästä siitä eroon ja epäonnistuin, kiusaaja löi lisää diagnooseja ja uusia lääkkeitä entisten lisäksi. Olen rikki päähäni kohdistuneista iskuista ja kemikaaleista, joille olen altistunut. Persoonani, omanarvontuntoni ja tunteeni ovat nyt poissa.
Harkitsen hirttäytyväni.
Tällä ehkä selityy sekin, että kriisipuhelinvastaajia pitää periaattessa henkiseksi väkivallaksi määriteltävissä olevia asioita normaalielämänä ja käytäntönä.
ppooiuu
Tällä ehkä selityy sekin, että kriisipuhelinvastaajia pitää periaattessa henkiseksi väkivallaksi määriteltävissä olevia asioita normaalielämänä ja käytäntönä.
ppooiuu
Siis puhuttuani sinne henkisest'ä väkivallasta vastaukset oli tyylin:
"Kuule kyllä muutkin joutuu, sun pitäs jotenkin päästä tosta herkkyydestä, olisko joku lääke!"
ppoiuuyyy
Kyllä ja tämä kaikki paistoi kriisipuhelimessa vastaavien ihmisten puheista, joten siksi siitä soittamisesta ei ollut apua henkiseen väkivallan tilanteeseen.
popiuyy