Elämäntapatyö

Välillä ihmetyttää, että ihminen elää elämäänsä tehden työtä ja hankkiakseen rahaa mahdollisimman suuren tukun. Tähän tähtää jo koulutus, ammatinvalinta ja sitten mahdollisimman isopalkkainen työ.
Me ihmiset elämme kokonaisvaltaisesti, vapaan- ja työajan, olemme suurin piirtein yhtä paljon mukana kummassakin, mutta tuntuu että enenevässä määrin työstä on tulossa itseisarvo ja jollakin tavoin muusta elämästä irrallinen. Itseäni kiinnostaa ajatus elämäntapatyöstä. Ennen pientilalliset olivat tavallaan näitä elämäntapatyöläisiä. Saatiin elanto omasta pellosta ja vähäisestä karjasta. Nykyään pitää tehoviljellä ja tehokkuudesta onkin tullut elinehto.
Olisiko meillä kaupungistuneessa yhteiskunnassamme mahdollisuuksia erilaiseen elämäntapatyöhön palaamiseen? Taiteilijat ovat usein näitä elämäntapatyöläisiä, mutta voiko ideaa sisällyttää myös muihin ammatteihin (yksinäiset miehet, naiset, perheet yhdessä?) Tottakai tämä edellyttää tietyntyyppistä rakennemuutosta ja suurta muutosta ihmisen ajatusmaailmassa. Pelkäksi yksilöratkaisuksi tämä on liian vaativa, mahdotonkin.
9795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se on sitä luterilaista ajattelua :"Arbeit macht frei" Työ vapauttaa.

Äänestä
  • Samanarvoisesta työstä on saatava yhtä paljon vapautta!

    Äänestä

No, eköhän kaikki perheyritykset ja miksei muutkin yksityisyritykset ole sellaisia elämäntapoja.

Moni muukin ammatti on no, jos nyt ei elämäntapa, mutta kuitenkin sellaisia joihin on kiva aamulla lähteä ja saa jotain muutakin tyydytystä kuin palkan.

Äänestä
  • Siksi en ole juuri viitsinyt osallistua näihin palkkakeskusteluihin - ensinnäkään en tiedä mitään asiasta, toisekseen nökötän täällä surkeilla palkoilla koska täällä on KIVAA :D (onneksi minulla on varaa siihen...)

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    Siksi en ole juuri viitsinyt osallistua näihin palkkakeskusteluihin - ensinnäkään en tiedä mitään asiasta, toisekseen nökötän täällä surkeilla palkoilla koska täällä on KIVAA :D (onneksi minulla on varaa siihen...)

    Niih, se on vähän sillai, että minäkin saan päivät pitkät puuhastella näitten härveleiden kanssa ja joku sitten vielä maksaa minulle. ;)

    Enpä minäkään näitten kanssa viitsisi pusata, ellei tämä olisi kiinnostavaa ja vieläpä kivaakin. Vielä kun sais noi projektiaikataulut kokonaan pois...

    Äänestä

Yhteiskunta antaa naisille vähemmän mahdollisuuksia yhdistää elämäntavan ja työn, koska naisia ei kasvateta monipuoliseen etsintään, kuten miehet.

Miehet kasvatetaan etsimään mielenkiinnon lähteitä hyvin monilta aloilta, mm. pojasta on hienoa, jos häntä sanotaan seikkailijaksi. Naista jos sanoo seikkalijaksi, niin Sari Näre nostaa äläkän sukupuolisesti halventavasta nimittelystä.

Näin miehillä on paljon paremmat mahdollisuudet löytää työ, joka yhdistyy hänen persoonaansa, naisille taas työstä tulee rajoittava pakkopulla, joka johtaa usein masennukseen ja työtovereiden kiusaamiseen.

Mutta kasvatatko sinä tyttärestäsi seikkailijan?

Äänestä
  • Kun naisesta puhutaan seikkailijana, niin tähän yhdistetään negatiivinen merkitys, koska tyttöjen kasvatus ja roolimallit ovat erilaisia ja eritavalla hyväksyttävissä olevia.
    Miehen seikkailut taas kuvataan useimmin positiivisemmalla tavalla, jopa naisseikkailut ovat hyväksyttävissä, ilman sitä, että mies saa huoran leimaa osakseen.

    Sanoit:
    "Näin miehillä on paljon paremmat mahdollisuudet löytää työ, joka yhdistyy hänen persoonaansa"

    Tämä pitää paikkansa, miehille perinteisen rooliajattelun perusteella suvaitaan asioita, joista naisia vastaavassa tilanteessa paheksuttaisiin, tosin myös miehen "naismaista" käytöstä ei hyväksytä, mutta jostain syystä naisen "miesmäinen" käytös taas hyväksytään.

    Äänestä

  • carma. kirjoitti:

    Kun naisesta puhutaan seikkailijana, niin tähän yhdistetään negatiivinen merkitys, koska tyttöjen kasvatus ja roolimallit ovat erilaisia ja eritavalla hyväksyttävissä olevia.
    Miehen seikkailut taas kuvataan useimmin positiivisemmalla tavalla, jopa naisseikkailut ovat hyväksyttävissä, ilman sitä, että mies saa huoran leimaa osakseen.

    Sanoit:
    "Näin miehillä on paljon paremmat mahdollisuudet löytää työ, joka yhdistyy hänen persoonaansa"

    Tämä pitää paikkansa, miehille perinteisen rooliajattelun perusteella suvaitaan asioita, joista naisia vastaavassa tilanteessa paheksuttaisiin, tosin myös miehen "naismaista" käytöstä ei hyväksytä, mutta jostain syystä naisen "miesmäinen" käytös taas hyväksytään.

    "Tämä pitää paikkansa, miehille perinteisen rooliajattelun perusteella suvaitaan asioita, joista naisia vastaavassa tilanteessa paheksuttaisiin, tosin myös miehen "naismaista" käytöstä ei hyväksytä, mutta jostain syystä naisen "miesmäinen" käytös taas hyväksytään."

    Tuli vain mieleen, että jos naisten "miesmäinen" käytös on hyväksyttävä niin sittenhän naisilla ei pitäisi olla suvaitsematonta käyttäytymistapaa miehiin verrattuna.

    Äänestä

kun erilaiset ismit määrää elämää. Välillä vois ihan vähän hengähtää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jorojukka-kukka kirjoitti:

Välillä ihmetyttää, että ihminen elää elämäänsä tehden työtä ja hankkiakseen rahaa mahdollisimman suuren tukun. Tähän tähtää jo koulutus, ammatinvalinta ja sitten mahdollisimman isopalkkainen työ.
Me ihmiset elämme kokonaisvaltaisesti, vapaan- ja työajan, olemme suurin piirtein yhtä paljon mukana kummassakin, mutta tuntuu että enenevässä määrin työstä on tulossa itseisarvo ja jollakin tavoin muusta elämästä irrallinen. Itseäni kiinnostaa ajatus elämäntapatyöstä. Ennen pientilalliset olivat tavallaan näitä elämäntapatyöläisiä. Saatiin elanto omasta pellosta ja vähäisestä karjasta. Nykyään pitää tehoviljellä ja tehokkuudesta onkin tullut elinehto.
Olisiko meillä kaupungistuneessa yhteiskunnassamme mahdollisuuksia erilaiseen elämäntapatyöhön palaamiseen? Taiteilijat ovat usein näitä elämäntapatyöläisiä, mutta voiko ideaa sisällyttää myös muihin ammatteihin (yksinäiset miehet, naiset, perheet yhdessä?) Tottakai tämä edellyttää tietyntyyppistä rakennemuutosta ja suurta muutosta ihmisen ajatusmaailmassa. Pelkäksi yksilöratkaisuksi tämä on liian vaativa, mahdotonkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu