Tampere, Nokia, Pirkkala, Ylöjärvi, Kangasala

Voisiko Tampereen seutu olla joskus tulevaisuudessa yhtenäinen kunta? Mitä etuja/ haittoja tästä syntyisi? Luulisi ettei seutu ei olisi riittävän yhtenäinen. Vaikutuksia kunnalliseroprosenttiin ja muutoksia palvelujen tarjontaan varmasti tulisi. Hallintoa voitaisiin keskittää ja kaavoituksessa voitaisiin tehdä koko seutua palvelevia päätöksiä. Varsinkin raideliikenne voitaisiin saada toimivaksi ratkaisuksi.
5638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Varsinkin raideliikenne voitaisiin saada toimivaksi ratkaisuksi.

Jep. Ja lehmät lentää.

Ainoa "hyöty" mikä Tampereen liittämisestä Nokiaan (muistakaa Kimmo Sasin ehdotus, jolla pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki liitettäisiin kansainvälisesti tunnetumpaan nimeen) olisi siniset bussit, joka taas ei ole hyöty. Mutta kiskoliikenne on vieläkin heikommissa kantimissa. Varsinkin Nokialla, jossa jotkut valopäät jaksavat myllyttää paikallislehdessä sitä, kuinka hienoa on nyt kävellä Koskenmäestä juna-asemalle, mennä junalla Tamepereelle ja sieltä vaihtojunalla puolen tunnin odotuksen jälkeen kohti Helsinkiä. Hienoa! Varsinkin kun kotipihan viereiseltä pysäkiltä olisit päässyt perille pikavuorolla, nopeammin ja halvemmin. Mutta se tupakointi ja viina...

Suomessa on liian vähän kuntia. Kuntien tehtävistä on poistettava terveys ja koulutustehtävät ja niiden kontolle on siirrettävä ns. esteettiset ja imagolliset seikat. Sillä, missä asut ei pitäisi olla vaikutusta koulutukseesi, terveyteesi tai palveluihisi. Tälläin saataisiin yhteiskuntaa parannettua ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia kasvatettua.

Äänestä
  • Kuntien päätehtävä tuntuu olevan rakentaa mahdollisimman hieno kunnanvirastotalo.

    Äänestä

Tampereesta pitäisi iroottaa omaksi alueekseen mm. hervanta. Se kuppaa kaupunkilaisten rahoja.
Veroäyriä voisi jopa laskea jos hervanta julistautuisi omaksi kaupungiksi.
Ja muuri ympärille.

Äänestä

Naapurikuntien väki käy Tampereella töissä ja käyttää Tampereen tuottamia palveluja mutta maksaa veronsa naapurikuntaan. Jos ei saada tulliportteja Tampereelle johtaville teille niin jotain hyvitystä pitää saada naapurikunnilta.

Äänestä
  • naapureista on kannettu rahat Tampereelle ja siitä hyvästä kuntien oma liike-elämä on kituuttanut..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sahtiukko kirjoitti:

Voisiko Tampereen seutu olla joskus tulevaisuudessa yhtenäinen kunta? Mitä etuja/ haittoja tästä syntyisi? Luulisi ettei seutu ei olisi riittävän yhtenäinen. Vaikutuksia kunnalliseroprosenttiin ja muutoksia palvelujen tarjontaan varmasti tulisi. Hallintoa voitaisiin keskittää ja kaavoituksessa voitaisiin tehdä koko seutua palvelevia päätöksiä. Varsinkin raideliikenne voitaisiin saada toimivaksi ratkaisuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu