Palaammeko huutolaisaikaan? Riippuu äänistämme.

kopsasin koko jutun.

Tämän päivän yksi suurimmista häpeäpilkuista suomalaisessa yhteiskunnassa on vähävaraisista vanhuksista huolehtiminen.

Pelkästään raha on tullut yhteiskunnassa hallitsevaksi. Jos jollakin rahaa ei ole, hänestä tulee toisen luokan kansalainen. Hän ei enää tuota juuri mitään, ei kenties käy äänestämässäkään. Hänestä tulee kuluerä.

Sivistysvaltion kuuluu kuitenkin pitää huolta jokaisesta kansalaisestaan, varallisuuteen katsomatta. Vielä muutama vuosi sitten lähes jokainen meistä katsoi Suomen täyttävän hyvinvointi- ja sivistysvaltion kriteerit.

Tänä päivänä tilanne on toinen ja muuttuu koko ajan huonommaksi. Raha hallitsee kaikkia yhteiskuntamme toimintoja. Sitä ei puutu kuitenkaan silloin, kun kyseessä on päättäjien oma etu.

Heidän kohdallaan nykytilannetta voi verrata Kennedyn sukuun 30 -luvun Amerikassa, Silloin vallinutta suurta lamaa ei suvussa edes huomattu, luettiin vain myöhemmin sanomalehdistä.

Nykypäivän suomalainen vanhus törmää ongelmiin, joita ei varakkaitten piirissä joko uskota, tai sitten niistä ei ainakaan välitetä. Vanhuksien tulot vähenevät vuosi vuodelta, eläkeindeksi pitää siitä huolen. Ansio pienenee noin 1,5-2 % vuodessa. Noin 30 vuoden jälkeen alkuperäisitä työajan ansiotuloista on jäljellä pahimmillaan vain noin 30 prosenttia.

Jokainen voi miettiä, kuinka äveriästä elämä on, jos palkka pienenisi 60-70 prosenttia. Samaan aikaan menot tuskin pienenee, lääkemenot kasvavat, hoito- ja siivousavusta joutuu maksamaan, puoliso omine tuloineen häviää kenties pois rinnalta.

Kaikki on vielä hyvin, jos alkueläke on ollut johtajatasoa. Sellaisia on kuitenkin harvassa, keskimääräinen alkueläke taitaa olla noin 1400 paikkeilla, mikä tarkoittaa sitä, että yli puolet suomalaisista saa sitä pienempää eläkettä. Takuueläke, 743 euroa, on pieni pelastus siihen, että eläke ei pääse aivan nollaantumaan.

Ilmeisesti emme ole kovinkaan kaukana ajasta, jolloin suomalaisia vanhuksia jälleen huutokaupataan huutolaisiksi, hoidettaviksi vähimmin tarjoaville. Jo nyt yksityiset hoitokodit kilpailevat siitä kuka tekee kunnalle halvimman tarjouksen. Onko se enää muuta kuin huutolaiskauppaa?

http://veksi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180657-vanhustenhoito-palaamassa-1800-luvun-huutolaisaikaan

4

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eukko eläkkeellä

      Hyvä kirjoitus. Näinhän asiat ovat.

      Huutolaiskauppaa - sitä me vanhukset halutaan? Nöyryyttävää!

      Tarjolla on ollut v.2006 - 2011 eläkeläisten puolue. Suomen Senioripuolue. Vuoden 2011 toukokuusta lähtien toiminut yhdistyksenä ja vetää nyt henkitoreissaan viimeisiä vetoja. Sitä on halveksittu, pilkattu, haukuttu ja kiusattu.

      Tätä samaa tehdään vanhuksille, joka ovat päivätyönsä tehneet, kasvattaneet lapsensa, kouluttaneet heidät ja olleet yhteiskunnan pilareina.

      Onko unohtunut se, että me kaikki vanhenemme, halusimme tai emme.

    • ne säästöt?

      Kokemuksemme ovat erittäin huonoja. Täällä oli vuosina 2002 - 2012 Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalue -nimellä toimiva malli, jossa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelutuotannosta vastasi sairaanhoitopiiri, Sirviö kertoo.

      - Erityisesti viimeisinä vuosina malli osoitti täydellisen toimimattomuuden kaupungin näkökulmasta. Kustannukset nousivat lakkaamatta ja palveluiden saatavuus sekä laatu oli todella kyseenalaista. Esimerkiksi vuoden 2011 aikana perusterveydenhuollon kustannukset nousivat yksittäisenä vuotena liki 20 % ilman että palveluiden laadussa tai saatavuudessa olisi tapahtunut muutosta parempaan. Pikemminkin päinvastoin, hän kertoo

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288781518726.html?pos=ok-nln

    • äänenne ratkaisee,,,

      Itsenäisyyspuolueen suuri kummikeräys eduskuntavaaleihin 2015
      Tule mukaan takaamaan suuri voitto koko Suomelle: lue lisää
      Vanhustenhoidon surkea tila ollut tiedossa vuosia

      Lääninhallitusten tekemien selvitysten mukaan vanhustenhoidossa on paljon puutteita. Kaikissa selvityksissä arvioidaan mm., ettei hoitajilla ole missään riittävästi aikaa vanhuksille. Peruspalveluministeri on tiedoista järkyttynyt.
      Uutinen vuodelta 2006: ”Vanhusten hoitotilanne Suomessa on surkea”
      (YLE, Julkaistu 31.03.2006, klo 18.07)
      ”Vanhusten hoitotilanne Suomessa on katastrofaalinen, sanoo lääketieteen professori Sirkka-Liisa Kivelä.
      Vanhustenhoidosta raporttia sosiaali- ja terveysministeriölle parhaillaan valmisteleva Kivelä sanoi YLEn Radiouutisten haastattelussa, että asiantuntemusta vanhustenhoitoon ei Suomessa ole lähimainkaan riittävästi.
      Esimerkiksi vanhuuspsykiatria lopetettiin koulutuksesta erikoisalana EU:hun liittymisen myötä. Lääkärikoulutukseen kuuluu pakollisia geriatrian opintoja vain kaksi opintoviikkoa.

      Suurin este hoidon kunnolliseen järjestämiseen on Kivelän mielestä poliittisen tahdon puuttuminen.”

      2007: http://yle.fi/vintti/yle.fi/genreportaalit/portaali-259.html?genre=terveys&osannimi=terveys_uutiset&jutunid=8419

      Poliittinen tahto kunnolliseen vanhustenhoitoon ja muiden peruspalvelujen järjestämiseen puuttuu myös nykyisestä eduskunnasta ja hallituksesta. Puheita ja lupauksia kyllä riittää.

      Mikään ei muutu ennen kuin politiikan suunta muuttuu. Nyt politiikan suunnan sanelevat suuryritysten ja ns. markkinoiden edut. Muutos lähtee siitä, että kansalaiset saavat tarpeekseen ja vaihtavat vaaleissa eduskuntaan sellaiset edustajat, jotka muuttavat politiikan palvelemaan ihmisten tarpeita.

      Peruspalvelujen osuutta taloudesta on kasvatettava. Samalla on lopetettava kansallisvarallisuuden ja peruspalvelujen yksityistäminen ja siirtäminen ulkomaiseen omistukseen.

      Suuryritysten etuja ajavan EU:n keskeisiä tavoitteita on julkisen sektorin supistaminen. Siksi on selvää, että tarpeellisia hyvinvointipalvelut pelastavia muutoksia voidaan tehdä vain EU:n ulkopuolella.

      http://ipu.fi/vanhustenhoidon-surkea-tila-ollut-tiedossa-vuosia/

      http://ipu.fi/omalla-rahalla-suomi-voisi-hoitaa-asiansa-toisin/

    • pelkäävä vanhus

      Mitä Itsenäisyyspuolue aikoo tehdä eläkeläisten ja vanhusten hyväksi, jos puolue pääsisi eduskuntaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      23
      2612
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      38
      2282
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1288
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1211
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      976
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      957
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      75
      842
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      67
      798
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      783
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      92
      741
    Aihe