Siis totta kai jokainen saa uskoa mihin haluaa. Joskus uskovilla saattaa olla se mielikuva, että ateistit pyrkivät riistämään heiltä kaiken toivon ja yrittävät pakottaa heidät kyyniseen ja umpimaalliseen, arvottomaan elämään.
Joskus joku pahantuulinen tai malttamaton tyyppi toki saattaa tännekin kirjoittaa "olet kyllä tyhmä kun tuollaiseen uskot!" (Ja joissain tapauksissa se on jopa aiheellista). Mutta yleensä ei ole tarkoitus loukata tai painostaa ketään luopumaan uskostaan.
Uskominen johonkin on inhimillistä. Siis se, että uskoo johonkin abstraktiin käsitteeseen: hyvyyteen, rakkauteen, yksilönvapauteen, kosmiseen järjestykseen, anarkismiin, isänmaallisuuteen, omaan minuuteen, jälleensyntymään... ja lopulta: johonkin suureen voimaan koko maailmankaikkeuden perustana ja yhteisenä luojana.
Viimeinen uskomus on kyllä ihan mielenkiintoinen. Itse en ole tuntenut tarvetta sellaiseen uskoa, havaintoni maailmasta ovat yhtä arvokkaita ilman jumalallista taustaakin. Mutta ihan ok jos joku uskoo kaiken takana olevaan voimaan, eihän sitä voi suoraan kieltääkään (emme näe maailmankaikkuden "taakse"). Siitä on myös mukava keskustella.
Mutta, mutta.
Sitten tulee joku joka sanoo, että tämä maailmankaikkeuden perimmäinen kaava on ajatteleva olento, joka ohjaa ihmisten kohtaloita, rankaisee heitä, antaa sääntöjä ja lakeja, pelastaa helvetilta tietyn uskonnon/kirkkokunnan jäsenet... Eli lyhyesti sanottuna vaikuttaa tämän konkreettisen maailman tapahtumiin.
Ja totta kai mukana on myös vastustaja, piru! Sen ääntä on joka puolella, ja tämänkin palstan ateistiset kirjoitukset voivat olla pirun tuotoksia, kun saavat ehkä, ihan vähän, epäilemään omaa uskoa.
Tällaisiin käsityksiin en voi mitenkään yhtyä. Mutta siinäpä juuri onkin uskonnon ongelma. Se on vahvimmillaan uhkaavana paatoksena. Onhan vanhatestamentillisissa tuomioissa enemmän näyttävyyttä ja voimaa kuin epämääräisessä uskossa "johonkin", jossa on vaikutteita kristinuskosta, luonnonkansoilta, buddhalaisuudesta...
Eli jos ei olisi sääntöjä, pelottelua ja uusien jäsenten värväystä, ei olisi uskontoakaan.
Siksi juuri tunnen vastenmielisyyttä uskontoa kohtaan. Usko on henkilökohtainen elämänasenne, oma painotus sille, minkä näkee elämässä tärkeäksi ja arvokkaaksi. Uskonto taas on tällaisten asenteiden hyväksikäyttöä, ihmiselle valitettavasti luonteenomaista.
Eli me ateistit emme yritä murtaa kenenkään uskoa ja luottamusta elämään. Haluamme vain esittää arveluja: jos, ehkä sittenkin, jumalakäsityksenne, uskonnolliset kokemukset ja näkökannat, olisivat vain kulttuurin tuotetta ja ihmisten yhdessä käyttämiä sosiaalisia tarinoita. Eli kyseessä ei ehkä sittenkään olisi ylhäältä annettu metafyysinen totuus.
Kehotan epäilyyn.
Joskus joku pahantuulinen tai malttamaton tyyppi toki saattaa tännekin kirjoittaa "olet kyllä tyhmä kun tuollaiseen uskot!" (Ja joissain tapauksissa se on jopa aiheellista). Mutta yleensä ei ole tarkoitus loukata tai painostaa ketään luopumaan uskostaan.
Uskominen johonkin on inhimillistä. Siis se, että uskoo johonkin abstraktiin käsitteeseen: hyvyyteen, rakkauteen, yksilönvapauteen, kosmiseen järjestykseen, anarkismiin, isänmaallisuuteen, omaan minuuteen, jälleensyntymään... ja lopulta: johonkin suureen voimaan koko maailmankaikkeuden perustana ja yhteisenä luojana.
Viimeinen uskomus on kyllä ihan mielenkiintoinen. Itse en ole tuntenut tarvetta sellaiseen uskoa, havaintoni maailmasta ovat yhtä arvokkaita ilman jumalallista taustaakin. Mutta ihan ok jos joku uskoo kaiken takana olevaan voimaan, eihän sitä voi suoraan kieltääkään (emme näe maailmankaikkuden "taakse"). Siitä on myös mukava keskustella.
Mutta, mutta.
Sitten tulee joku joka sanoo, että tämä maailmankaikkeuden perimmäinen kaava on ajatteleva olento, joka ohjaa ihmisten kohtaloita, rankaisee heitä, antaa sääntöjä ja lakeja, pelastaa helvetilta tietyn uskonnon/kirkkokunnan jäsenet... Eli lyhyesti sanottuna vaikuttaa tämän konkreettisen maailman tapahtumiin.
Ja totta kai mukana on myös vastustaja, piru! Sen ääntä on joka puolella, ja tämänkin palstan ateistiset kirjoitukset voivat olla pirun tuotoksia, kun saavat ehkä, ihan vähän, epäilemään omaa uskoa.
Tällaisiin käsityksiin en voi mitenkään yhtyä. Mutta siinäpä juuri onkin uskonnon ongelma. Se on vahvimmillaan uhkaavana paatoksena. Onhan vanhatestamentillisissa tuomioissa enemmän näyttävyyttä ja voimaa kuin epämääräisessä uskossa "johonkin", jossa on vaikutteita kristinuskosta, luonnonkansoilta, buddhalaisuudesta...
Eli jos ei olisi sääntöjä, pelottelua ja uusien jäsenten värväystä, ei olisi uskontoakaan.
Siksi juuri tunnen vastenmielisyyttä uskontoa kohtaan. Usko on henkilökohtainen elämänasenne, oma painotus sille, minkä näkee elämässä tärkeäksi ja arvokkaaksi. Uskonto taas on tällaisten asenteiden hyväksikäyttöä, ihmiselle valitettavasti luonteenomaista.
Eli me ateistit emme yritä murtaa kenenkään uskoa ja luottamusta elämään. Haluamme vain esittää arveluja: jos, ehkä sittenkin, jumalakäsityksenne, uskonnolliset kokemukset ja näkökannat, olisivat vain kulttuurin tuotetta ja ihmisten yhdessä käyttämiä sosiaalisia tarinoita. Eli kyseessä ei ehkä sittenkään olisi ylhäältä annettu metafyysinen totuus.
Kehotan epäilyyn.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Pitkälti olen kanssasi samaa mieltä, uskonnot
ovat "johtaja tyyppien" masinoimia liikkeitä,
joiden kannattajat ovat vahvasti yhteisöllisyyttä
tarvitsevia yksilöitä jotka "allekirjoittavat" henkilökohtaisesti heille myös tarjotut/sopivat näkemykset.
Tälläinen ihmiselle luontainen "laumautumisen tarve"
paistaa myös läpi ateismissa ja muissa ismeissä,ei
ole harvinaista että ajetaan samalla kiihkolla omaa "uskontoa" esim. uskoa >> tieteen ja toteennäyttämisen tietoon/uskoon > Kehoitan epäilyyn
Niinpä, pitää myös itse varoa lukkiutumista kaavamaisiin ajatusmalleihin. Yleensäkin pyrin avoimesti tarkastelemaan erilaisia maailmankatsomuksia, kaikista voi löytää hyviä pointteja. Monet myytit ja muinaistarut esimerkiksi ovat kiehtovia dokumentteja siitä, miten ihmiset ovat kautta aikojen ymmärtäneet elonsa merkityksen.
Itse luonnehdin itseäni ateistiksi yksinkertaisesti sen takia, että minulta puuttuu usko jumalolentoon. Haluan myös erottautua tapauskovaisista, jotka eivät koe jumalaa mitenkään läheiseksi mutta uskovat "johonkin" tavan, turvallisuuden ja varmuuden vuoksi.
Agnostisuus on kuitenkin tervettä puolin ja toisin. Ihmismielen ymmärryksen rajaa ei ole saavutettu, eikä välttämättä koskaan saavutetakaan. (Voisi myös pohtia, mikä ihmeen raja?)
Uskon itse Jumalaan eli olen kristin-uskoinen yksilö, olen myös sitä mieltä että Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon jotta hän voi itse muodostaa oman mielipiteensä. Kuten Iso kirja sanoo että "omaksi kuvakseen hän heidät loi". Seuraukset ovat sen mukaiset, ei ketään ole tarkoitus peloitella H***etillä. Jos ei usko Jumalaan niin ei myöskään tarvitse pelätä ikuista kadotusta. Mutta, jos se olisikin totta...
Jos voi muodostaa oman mielipiteen niin kannattaa olla kyyninen kuten minäkin olen monen asian suhteen, uskon siis vain siitä mistä minä olen vakuuttunut eli saanut vakaumuksen.
Ihminen on siis luotu Jumalan kuvaksi. Tuon vertauksen voi käsittää monella tavalla. Itse liität sen tässä näköjään vapaaseen tahtoon.
Mutta: "Jos ei usko Jumalaan niin ei myöskään tarvitse pelätä ikuista kadotusta." Niin, en usko mihinkään kadotukseen. Mutta kristinuskossa usein todetaan, että herraan uskomattomat nimenomaan joutuvat kadotukseen.
Eli minun ei tarvitse pelätä mutta uskovat voisivat olla huolissaan puolestani. :) "Jos se olisikin totta".
Vapaa-tahto ei ole välttämätön.
Voi aivan hyvin olla mahdollista, että toimimme vain aikaisemman yksilöllisen kehityshistoriamme ehdollistamana. Jokainen tekemämme valinta voidaan havaita 'vapaaksi' vain siksi, että se on ainoa suunta, jonne etenemme.
Jos koet tekeväsi jotain vasten tahtoasi ulkoisten vaikuttimien vuoksi, sinulla ei ole vaihtoehtoa.
Jos kokeilet tekeväsi jotain vasten tahtoasi, olet tekemässä tahtosi mukaan, mikä on se, että teet jotain vasten sitä valintaa, jonka normaalisti tekisit.
Vapaa-tahto ei ole välttämätön. Ei ole mittään syytä, miksi sellaista tarvittaisiin.
"Vapaa-tahto"...tuollaista termiä en ole ennen nähnytkään mutta tarkoittanet ihan yleisesti miellettyä vapaata tahtoa ja valinnan mahdollisuutta.
Niin, onhan teoreettisesti mahdollista että kaikki valinnat ovat illuusiota ja kaikki on jo kohtalossa määrättyä. Sitä ei pääse testaamaan, koska aikaa ei voi kääntää taaksepäin ja kokeilla, olisiko sittenkin tehyt toisin.
Mutta se ei kylläkään vaikuta tavalliseen elämään millään tavalla. Jos kaikki on ennalta määrättyä niin sitten vapaa tahto on harhaa. Mutta kyseessä on kehäpäätelmä. Voit nyt periaatteessa tehdä mitä vain, ja jälkeenpäin ajatella, että niin oli määrätty. On mahdollista etukäteen miettiä rajattomia mahdollisuuksia, mitä kohtalo on tuova mukanaan.
Määrätty kohtalo näyttäisi olevan vain ihmisen ajatuksellinen illuusio.
Hmm. Aihe lähti kyllä vähän sivupoluille :)
Vapaa-tahto... hmm, liekö vastuussa typosta. :)
"On mahdollista etukäteen miettiä rajattomia mahdollisuuksia, mitä kohtalo on tuova mukanaan."
Mutta jokainen yrityksesi ajatella rajattomia mahdollisuuksia on jo etukäteen aikaisemman aivojesi tilan ehdollistama. Ajatukset kasvavat kuin puu aina aurinkoa kohti. :)
Eihän sillä ole sinänsä väliä vaikka kahleissa olisikin. Kunhan se tuntuu hyvältä. :D
Näinhän se on. Eli periaatteessa kaikki voi olla vain ennalta määrättyä seurausten summaa, molekyylitasolta lähtien. Sellainen ketjureaktio.
Mutta onneksi sillä ei ole vaikutusta elämään. Ainakin voi kuvitella että itse hallitsee elämäänsä :) Jos saisi etukäteen tietää täysin varman tulevaisuuden niin se olisi jo vakavampi juttu.
Hyvä kirjoitus, allekirjoitan tuon!
Rausku tuossa sanoo, että ateistin perusaate on epäily, mutta mitä ateisti epäilee? Tiedettäkö? Eikö mitä. Jumalaako? Ateisti ei moiseen usko, joten hän ei myöskään epäile, että sellainen voisi olla olemassa. Lyhyesti, ateisti ei epäile, siispä ateisti on uskova.
Useimmat ihmiset (minä mukaan lukien) haluavat yksinkertaisesti saada varmuuden maailmankaikkeudesta ja jatkaa sitten jokapäiväistä elämäänsä. Eräällä tavalla tämä on tienristeys, jossa valitaan mikä tahansa tuhansista uskonnoista. Itse yritin kovasti pysähtyä risteykseen, sillä halusin olla rehellinen: Kaikista Rauskunkin esille tuomista väitteistä huolimatta, ne ovat vain väitteitä. Halusin toteuttaa rehellisyyttä ja sanoa: 'En tiedä, mikä on totta, enkä pysty koskaan todistamaan mitään!', mutta miten kävi? Päädyin varmuuteen, kun en kestänyt epävarmuutta. Olen ateisti.
Minkälaista sisäistä voimaa tarvittaisiinkaan siihen, että tyytyy maailmankaikkeuden epävarmuuteen? Agnostikon, sen joka pysähtyy valintojen edessä, täytyy olla suunnattoman voimakas luonne. Me muut, niin uskovaiset, kuin ateistitkin haluamme varmuutta, etsimme sitä ja huolimatta siitä, että se on tässä maailmankaikkeudessa mahdotonta, olemme löytävinämme sen.
Kyllähän kaikki varmuutta kaipaavat. Ja ihmisen aivot ovat sellaiset että ne pyrkivät rakentamaan loogisia ja ymmärrettäviä syy-seuraus -yhteyksiä kaikkien satunnaisten tapahtumien välille. Esim. oma elämä pyritään näkemään "tarinana", mikä on täysin luonnollista.
Kyllä ateisti epäilee. Häneltä vain puuttuu usko jumalaan / jumaliin. Se on yksi pieni osa ihmisen maailmankatsomuksessa. Monet uskovaiset pyrkivät tekemään tuosta uskomuksesta tärkeimmän ihmisiä erottavan tekijän.
Puuttuu usko, tai toisin sanoen ei usko, tai toisin sanoen, uskoo, ettei ole (yliluonnollisuutta, jumalaa, lisää mikä vain tuntuu hyvältä).
Eli epäilyksen puute, usko. Todistaahan tätä ei voi. Jonkin asian olemassaolemattomuutta, oli se sitten jumala tai eetteri, ei yksinkertaisesti voi tehdä niin että se kestäisi armottoman tieteellisen tulkinnan. Kehiin astuu ihmisen kyky huijata itseään. Me uskomme. Jopa meidän epäilyksemme on tavallaan uskoa. Pystynkö epäilemään, että Jumala ON olemassa? En. Niin yksinkertaista se on. Ateisti ei epäile. Toisaalta niin ei tee uskovakaan. Pystyykö saarnaaja epäilemään, että jumala EI OLE olemassa? Tietenkään ei. Me voimme leikkiä epäilevämme, mutta syvällä sisimmässämme asuu se varmuus, johon olemme aikoinaan päätyneet. Ja sama pätee kaikessa keskipakoisvoimasta homeopatiaan. Uskonasioita.
Niin, jos ihan ajattelun pohjimmaisiin lähtökohtiin mennään niin kyllä. Kaikki olettamuksemme maailmasta ovat uskomista johonkin.
Kirjoitat hyvin rakentavasti, mutta otsikko kertoo jo kaiken - tarkoitus on siis kieltää uskomasta.
>Kirjoitat hyvin rakentavasti, mutta otsikko >kertoo jo kaiken - tarkoitus on siis kieltää >uskomasta.
Nimimerkkisi kertoo paljon. Ei tarvita paljoa älynlahoja huomatakseen että kirjoittaja on valinnut otsikon provotakseen ihmisiä lukemaan tämän kirjoituksen. Kirjoitus puhuu puolestaan kirjoittajan ajatukset puhtaaksi.
RAUTALANGASTA SAMA: Otsikko on huomiota herättämään! :D
Otsikko kieltää uskomasta? Olipa harvinaisen kömpelö ja ironiantajuton luenta.
Pakko tässä johonkin on uskoa. Itseensä ja sanan voimaan juuri tällä hetkellä. Jos on jesse tai metsänpeikko ylmpänä idolina niin mikäs siinä. Jokainen elää omanlaisensa kaavan mukaan. Tarkoitukseni on saada ihmiset _miettimään_, se on jo arvo sinänsä.
Nyt kotiin ja myöhemmin illalla juopottelemaan. Se on minun uskontoni nyt :) Se on nimittäin elämää.