Nyt, kun on taas Suomen ”itsenäisyyspäivän” juhlat tulossa, niin olisi syytä järjestää oikein kunnollinen kapinamielenosoitus.
Olisi korkea aika nousta kapinaan vallanpitäjiä vastaan, jotka kumartavat kansalaisten kustannuksella ylikansallisia uusliberalistisia voimia korottaen näiden arvot Jumalan asemaan. Lisäksi he palvelevat imelästi valtioterrorismia, jota edustavat sionistit jatkettuineen käsivarsineen: esimerkiksi Israel, sekä Nato maat, joista pahimpia ovat USA ja Britannia. Kapinan tulisi pyrkiä olemaan ainakin teoriassa veretön. Kuitenkin asemissa barrikadeilla pitäisi pysyä niin kauan kuin vaatimuksiin on suostuttu.
Toisin sanoen Suomen nykyinen hallitus ja parlamentaarinen oikeisto hyödyntävät globaalia talous- ja pankkiirieliittiä Suomen ja sen kansalaisten hyvinvoinnin kustannuksella.
Siten ”maamme” poliittinen johto asettaa kansainvälisten talous- ja pankkiirieliittien sekä kriisimaiden edut Suomen ja sen kansalaisten turvallisuuden ja vakavaraisuuden edelle.
Mielenosoittajien pitäisi asettaa käytöstä poistettuja auton renkaita barrikadeille ja sytyttää ne tuleen. Se olisi näyttävää toimintaa.
Vaatimusten suosituksena esittäisin seuraavaa: Nykyiselle hallitukselle ja eduskunnalle pitäisi antaa potkut, EU:ta ja eurosta täytyisi luopua, Isäntämaasopimus pitäisi purkaa, Natoon ei tule liittyä ja Suomen on hylättävä vapaakauppasopimukset jne..
Lisäksi Suomi tarvitsee itsenäisen ja omavaraisen talous ja pankkitoiminnan sekä oman rahan sen paino-oikeuksineen.
Kapinan kaltainen miekkari
8
187
Vastaukset
- anipaK
Levittäkää tätä sanomaa maximaalisesti.
- Herätkää äänestämään
Äänestäkää suurella joukolla kyykyttäjänne huhtikuussa oppositioon ! vaaleihin on muutama kuukausi aikaa ja käyttäkää nettiä hyväksenne että saatte kaikki nukkuvatkin hereille sillä nyt on kulumassa maamme kohtalon viimeiset hetket ! .
- Hih hih
Niin, meidän anarkistien on järjestäydyttävä entistäkin paremmin, jotta saavutamme yhteisen tavoitteemme.
Et oo aatellu töihin mennä ja rakentaa tätä yhteiskuntaa niinnkuin muutkin IHMISET!!!
- Leuku
"Kuitenkin asemissa barrikadeilla pitäisi pysyä niin kauan kuin vaatimuksiin on suostuttu."
Miksi minulta ei kysytä mitään tästä asiasta ! Minulla ei ole mitään vaatimuksia, olen kaikin puolin tyytyväinen nykymenoon.
Jos yli puolet suomalaisista osallistuu tuohon mielenosoitukseen, on se osoitus että enemmistö haluaa muutosta. Muutoin se on vähemmistön diktatuuria.
Vai miten asia on ?
- Janne.
"Et oo aatellu töihin mennä ja rakentaa tätä yhteiskuntaa niinnkuin muutkin IHMISET!!! "
Se rakentaminen voi olla myös anarkismia!
Sinä rakennat vain muiden mukana sitä yhteiskuntaa, minkä mukana sinä olet kulkenut pienestä lapsesta saakka ja olet siihen siksi tyytyväinen, koska et ole joutunut huonoihin tekemisiin sen kanssa, ainakaan vielä.
Mielestäni työnteko ei ole järkevää, jos siihen ei ole tarpeeksi hyviä resursseja itsellä ja suomessa juna menee nopeasti menojaan, asemalla jääneillä ei ole enää syytä tuhlata kallisarvoista aikaansa p askan kumarteluun.
Viisaampaa on käyttää aivojaan. - cej
on alkanut punavihreän terrorin aika!
- Alphons
Mitä h e l v e t i n muutosta tähän systeemiin kaivataan. Jos te anarkistit menette itään, länteen tai etelään, niin teillä on aina asiat huonommin, kuin Suomessa.
Poliititkot valitaan demokraattisilla vaaleilla, joissa jokaisella on yhtäläinen äänioikeus. Demokratia on sellaista. Enemmistö päättää. Se on kai antiikin Kreikassa keksitty systeemi ja minun mielestäni paljon parempi, kuin diktatuuri, yksinvaltius ja sen sellainen.
Täällä on jokaisella oikeus opiskella, perustaa yritys, menestyä ja tehdä työtä. Teistä ei taida olla yrittäjiksi ja työllistäjiksi, vain vaatimaan ja rutisemaanko kykenette?
Sosiaaliturva on huipussaan ja siihen meillä ei pian taida olla varaa, kun kaltaisianne pinnareita on liikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1629164Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877455Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067357Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427249Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217188Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126652Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845710Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495