Minkä rikoksen uhriksi ole joutunut Hervannassa.

Olen huomannut että Hervantaa parjataan tällä palstalla alvariinsa. Olen itse asunut 28 vuota etelä-hervannassa. Olen käynyt säännöllisesti työssä, en ryyppää, en käytä huumeita.
Eläkeputki häämöttää ja siitä iloitsen enkä missään nimessä halua viettää eläkepäiviäni muualla.
Olkaa ystävällisiä ja kertokaa minkä rikoksen uhriksi olette viimeaikoina joutuneet Hervannassa. Itse en ole koskaan joutunut minkäänlaisen rikoksen uhriksi vaikka olen liikkunut alueella aamulla, päivällä ja illalla.
KIITOS.
792539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Hervanta on ollut aina lähellä sydäntäni, olen samoillut niissä maisemissa 70-luvulta alkaen. Ainoa rikos mikä Hervantaan vastaan tehtiin oli slummirakentaminen. Hervanta on nykyään slummi, luontoa työnnetään jatkuvasti poispäin!

Äänestä
  • Mahtaisikohan olla joskus niin että itsessä saattaisi olla vikaa.
    Odotan minäkin innolla montako ihmistä on joutunut rikoksen uhriksi viimeaikoina. Luulempa että ei kovin montaakaan jos ja kun aamulehteä silmäilen joka päivä.

    Äänestä

  • Hervanta oli ennen kaunis retkeilypaikka. Nyt sitä kansoittaa pummit ja mamut.

    Äänestä

Veikkaanpa että aloittaja ei saa montaakaan kommenttia ellei sitten joku ala keksimään tapahtuneita rikoksia.
Kaukajärvellä ja keskikaupungilla niitä sen sijaan tapahtuu jatkuvasti joten hervantavihaajat voivat muuttaa sinne jos jännitystä elämäänsä haluavat.

Äänestä
  • Minut tapettiin.

    Äänestä

  • Nainen Kiinasta kirjoitti:

    Minut tapettiin.

    Ja tekijä jatkaa eloaan Hervannassa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

    Äänestä

  • Nainen Kiinasta kirjoitti:

    Minut tapettiin.

    Hervantalaisten onnellisuuspillereidensyöjien mielestä tappo ei ole kummoinenkaan rikos.

    Äänestä

  • Kaukajärven keskustassa ei uskalla käydä kaupassa. Aina on joku hampaaton kimpussa tai vähintään tekohampaallinen.

    Äänestä

Ole! Jouduin siellä erään nuoren naisen raiskaamaksi 90-luvulla.

Äänestä

Tulin juuri duosta. Suurimmalla osalla asiakkaista oli niin kova lääkitys, ettei niistä ole pahantekijöiksi. Kädet jäykkänä ja suu auki kävelivät...

Äänestä
  • Ethän vaan itse ollut suu auki ja lääkityksessä ?????

    Äänestä

  • Onk toi se sama hemmo joka söi laatallisen?

    Äänestä

Juu... Ne jotka kiivaammin vastustavat Hervantaa eivät ole kuuna päivänä siellä edes käyneet mutta tarviihan tavikset suunsoittoa jostakin asiasta.

Äänestä
  • Fiksuja ootte siellä Hervannassa kun tiedätte paremmin kuin tutkimukset. :D

    Äänestä

  • Olen hervantalainen henkeen ja vereen eikä se miksikään muutu.

    Äänestä

  • Näin on ja näreet kirjoitti:

    Olen hervantalainen henkeen ja vereen eikä se miksikään muutu.

    Otan osaa.

    Äänestä

Riittää kun katsoo Poliisin tilastoja, siitä huomaa että Hervanta on Tampereen vaarallisin lähiö. Sitä et voi kieltää vaikka kuin kiukuttelet. Totuus on raaka fakta. :D

Äänestä
  • No mitä niissä tilastoissa sanotaan ja mistä niitä näkee, kerro ihmeessä meillekin.

    Äänestä

  • jbvpugvuknö kirjoitti:

    Jos osaisit lukea, ylemmässä lukee:

    Hervanta on Tampereen vaarallisin lähiö.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013102517553457_uu.shtml

    :D:D

    Ja jos olisit lukenut otsikkoa pidemmälle, olisit huomannut, että: "Luvut eivät kerro rikosten määristä suhteessa asukaslukuun."

    Hervannassa asuu muuten tilastosta riippuen joka 8. tai 9. tamperelainen.

    :DD

    Äänestä

  • ajhadgjgashshsfh kirjoitti:

    Ja jos olisit lukenut otsikkoa pidemmälle, olisit huomannut, että: "Luvut eivät kerro rikosten määristä suhteessa asukaslukuun."

    Hervannassa asuu muuten tilastosta riippuen joka 8. tai 9. tamperelainen.

    :DD

    Mitä sitten? Siellä silti tapahtuu eniten pahoinpitelyjä!!!!! Ei se poista alueen tapahtumia että siellä asuu enemmän ihmisiä, vaan päinvastoin, se on Hervannan ominaisuus!! Tajuatko???

    Äänestä

  • Nsleodobhyje kirjoitti:

    Mitä sitten? Siellä silti tapahtuu eniten pahoinpitelyjä!!!!! Ei se poista alueen tapahtumia että siellä asuu enemmän ihmisiä, vaan päinvastoin, se on Hervannan ominaisuus!! Tajuatko???

    Myös keskustassa tapahtuu pahoinpitelyjä, varsinkin baarien edustalla, valomerkin jälkeen laskuhumalassa. Älähän nyt viitsi heittäytyä ymmärtämättömäksi.

    Äänestä

Hei.
32 vuotta hervannassa asuneena en vieläkään miellä tätä vaaralliseksi kun olen saanut kulkea ihan rauhassa jopa öisin.
Sanonpa tämän. Ne jotka sanovat hervantaa VAARALLISEKSI ovat pelkureita ja vellihousuja jotka eivät uskalla kulkea juuri missään ilman tukihenkilöä.

Äänestä
  • Miksiköhän ne rikosten uhrit eivät ole vieläkään kommentoineet ??

    Äänestä

  • ei uhri kirjoitti:

    Miksiköhän ne rikosten uhrit eivät ole vieläkään kommentoineet ??

    Aloittaja tosiaankin kysyi että minkä rikoksen uhriksi olet viimeaikoina joutunut Hervannassa. Nyt on tullut vaan tyhmisten mielipiteitä eikä tosiaankaan kukaan uhri ole kommentoinut vaikka sitä juuri haettiin.

    Äänestä

  • odotan kommentteja kirjoitti:

    Ajatus sisältää päätelmän, jonka mukaan Hervannassa rikoksen kokeneet istuvat vastailemassa täällä kysymykseen. Se ei suinkaa tarkoita sitä, etteikö niitä rikoksia ole tapahtunut. Esimerkkinä yllä oleva linkki, jossa oli lähemmäs pari sataa pahoinpitelyä Hervannasta, nostaen sen Tampereen vaarallisimmaksi lähiöksi väkivaltarikostilastoissa.

    Tilastot eivät valehtele, netissä kuka vain voi valehdella.

    Äänestä

  • shdgbjofnkl kirjoitti:

    No mutta johan on kumma kun minä ja minun valtava ystäväpiirini eivät ole koskaan joutuneet täällä rikoksen uhriksi vaikka tilastot kertovat kuulemma toista.
    ME yli 50 ihmistä emme todellakaan miellä tätä vaaralliseksi, sanokaa te muut mitä tahdotte.
    kiitos ja näkemiin

    Äänestä

  • katkua tyhjästä kirjoitti:

    No mutta johan on kumma kun minä ja minun valtava ystäväpiirini eivät ole koskaan joutuneet täällä rikoksen uhriksi vaikka tilastot kertovat kuulemma toista.
    ME yli 50 ihmistä emme todellakaan miellä tätä vaaralliseksi, sanokaa te muut mitä tahdotte.
    kiitos ja näkemiin

    Eli 25000 asukkaan joukossa on 50 jotka eivät ole joutunut rikoksen uhriksi. Tämä selvä.

    Äänestä

  • shdgbjofnkl kirjoitti:

    Ajatus sisältää päätelmän, jonka mukaan Hervannassa rikoksen kokeneet istuvat vastailemassa täällä kysymykseen. Se ei suinkaa tarkoita sitä, etteikö niitä rikoksia ole tapahtunut. Esimerkkinä yllä oleva linkki, jossa oli lähemmäs pari sataa pahoinpitelyä Hervannasta, nostaen sen Tampereen vaarallisimmaksi lähiöksi väkivaltarikostilastoissa.

    Tilastot eivät valehtele, netissä kuka vain voi valehdella.

    Ja edelleen siitä Iltiksen linkistä, että siinä ei ole suhteutettu väkivaltarikoksia laisinkaan asukaslukuun. Sinä varmaan matemaattisesti lukutaidottomana vertaisit myös Tamperetta ja Tohmajärveä keskenään?

    Juu, aivan hirveän, hirveän väkivaltainen tämä Tampere. Kuinka sitä uskaltaakaan asua täällä, sinä varsinkin :DD

    Äänestä

  • asjhsfhsghshsfhsfh kirjoitti:

    Kerrotko miten suhteutus poistaa absoluuttiset väkivallanteot? Niinpä.

    Äänestä

  • Jsloso kun s jo wpv kirjoitti:

    Kerrotko miten suhteutus poistaa absoluuttiset väkivallanteot? Niinpä.

    Otetaanpa pieni esimerkki, koska vaikuttaa siltä, että kaikki eivät ymmärrä matematiikkaa kovin hyvin:

    kaupunki A, 100 000 asukasta, 200 pahoinpitelyä

    kaupunki B, 10 000 asukasta, 199 pahoinpitelyä

    Edellisen esimerkin valossa sinä siis muuttaisit kaupunkiin B, koska se on sinun mukaasi vähemmän väkivaltainen johtuen absoluuttisten pahoinpitelyiden määrästä? Jummijammi.

    Tässä ei muuten keskustelu absoluuttisten väkivaltatapauksien määrästä vaan siitä, mikä kaupunginosa on väkivaltainen, jota aloittaja selvästi tässä ajaa takaa. Se selviää sillä, että suhteutat absoluuttiset väkivaltatapaukset asukasmäärään. Kaikkialla tapahtuu väkivaltaa, jopa siinä kaikkien hehkuttamassa keskustassa.

    Sinä keksit vetää tähän Iltasanomien artikkelin väkivallanteoista, vaikka jopa artikkeli itse varoittaa siitä, että niitä ei ole suhteutettu väkimäärään. Nyt kun lapsuksesi paljastui sinulle, yrität vedota väkivaltatapauksien absoluuttiseen määrään, vaikka se ei auta sinua tässä tippaakaan.

    Äänestä

  • VahinkoTapahtuiJo kirjoitti:

    Hervanta on silti väkivaltaisin, osin siitä syystä siellä asuu paljon ihmisiä.

    Äänestä

  • Aika monet hervantalaiset ovatkin luultavasti holhouksen alaisia. Menkää katsomaan duoon. Jalkansa juoneita kävelytelineihmisiä ja monet muut kävelee ns. psyykelääkekävelyä. Mamut ostelee sossun mahsusitoumuksilla jne...

    Tämän voitte mennä ihan itse toteamaan Hervannan duoon.

    Äänestä

  • Brlspsbsö OK kirjoitti:

    Hervanta on silti väkivaltaisin, osin siitä syystä siellä asuu paljon ihmisiä.

    Ei kai sentään ihmisiä???

    Äänestä

  • Veronsamaksava kirjoitti:

    Aika monet hervantalaiset ovatkin luultavasti holhouksen alaisia. Menkää katsomaan duoon. Jalkansa juoneita kävelytelineihmisiä ja monet muut kävelee ns. psyykelääkekävelyä. Mamut ostelee sossun mahsusitoumuksilla jne...

    Tämän voitte mennä ihan itse toteamaan Hervannan duoon.

    Onko veroamaksavan mielestä rikos jos ihminen käyttää rollaattoria, ehkä itsekin tulet joskus sitä käyttämään. Ja kyllä mamut ostelevat maksusitoumuksella muuallakin kun hervannassa. Taidat olla itse holhouksen alla tai sitten vaan ihan pikkusen pihalla.

    Äänestä

  • odotan kommentteja kirjoitti:

    Aloittaja tosiaankin kysyi että minkä rikoksen uhriksi olet viimeaikoina joutunut Hervannassa. Nyt on tullut vaan tyhmisten mielipiteitä eikä tosiaankaan kukaan uhri ole kommentoinut vaikka sitä juuri haettiin.

    Koko hervanta on rikos ihmisyyttä vastaan.

    Äänestä

  • muori77 kirjoitti:

    Onko veroamaksavan mielestä rikos jos ihminen käyttää rollaattoria, ehkä itsekin tulet joskus sitä käyttämään. Ja kyllä mamut ostelevat maksusitoumuksella muuallakin kun hervannassa. Taidat olla itse holhouksen alla tai sitten vaan ihan pikkusen pihalla.

    Ei rollaattorin käytössä tietenkään mitään pahaa ole, mutta näistä Hervannan rollaattoristeistä suurin osa on saattanut itsensä siihen kuntoon ryyppäämällä ja sekakäytöllä. Vanhuuden ja sairauden tuoma rollaattorintarve on aivan eri asia.

    Äänestä

  • H.KOLINNA kirjoitti:

    Millätavoin nämä rollaattori miehet ja naiset ovat sinua häirinneet, ovatko kenties yrittäneet varastaa lompakkosi.. ??
    Ne ovat olleet vaikeassa elämäntilanteessa ja siksi ryypänneet itsensä melkein hengiltä, tuskin kukaan vapaaehtoisesti saattaa itsensä sellaiseen kuntoon.

    Oletko varma että itse et koskaan joudu tilanteeseen joka on kestämätön ja sitten tartut pulloon.. Kuule, elämässä ei koskaan tiedä mitä eteen tulee.
    Anna seuraavan kerran kun näet tällaisen ihmisraunion, vaikka euro käteen, se toisi iloa rapistuneelle ihmiselämän menettäneelle ja usko vaan, saisit nähdä ilon valaisevan onnettoman kasvoja.

    Äänestä

  • Eihän syyllistetä * kirjoitti:

    Niin. Kukahan pystyy se ensimäisen kiven heittämään ? Monet heittävät eivätkä todellakaan tiedä mitä itsellä kenties on edessä.
    Ihminen on siitä kumma otus että se näkee vain muiden viat ei omiaan, eikä se pysty ajattelemaan että jonakin päivänä elämä saattaa kääntyä suuntaan jollaista ei olisi kuuna päivänä itselleen toivonut.

    Kerron tässä erään esimerkin joka tapahtui kauan sitten.
    Eräs mies irvaili aina pyörätuolissa olevia. Ja mitä tapahtuikaan... Hän putosi juovuspäissään parvekkeelta ja joutui loppuiäkseen pyörätuoliin. Tämä tarina on tosi ja tapahtui hervannassa.

    Äänestä

Minun premium-autoni naarmutettiin Hervannassa maaliskuussa 2004.

Äänestä

Tuo koko Hervannan kaupunginosa on suurin virhe, Mitä Tampereen kaupunki on konsanaan tehnyt.

Äänestä

Ne jotka eivät pidä hervannasta voisivat muuttaa esim keskustorin tienoille ja mikä ettei ,voisvati viettää iltaa ja yötä vaikkapa keskustorilla siinä Juveneksen paikkeilla. Olisi varmaankin paljon mielenkiintoisempaa kuin Hervannassa.

Äänestä
  • Älä nyt sentään vertaa keskustoria Hervannan slummiin. Melko mautonta.

    Äänestä

Satuin nyt minäkin vilkaisemaan palstaa ja haluan tuoda esiin oman näkemykseni Hervannasta.
Ensinnäkin. En ole koskaan kohdannut väkivaltaa vaikka olen asunut vaimoni kanssa Hervannassa parikymmentä vuotta.
Omistan etelähervannassa rivitalo-osakkeen (maksettu) ja Ruovedellä kesä-asunnon. Työni on mielenkiintoista, palkka ihan mukiinmenevä.
Matkustelemme paljon mutta asuntoomme ei ole koskaan murtauduttu.
Me olemme kaikenkaikkiaan tyytyväisiä asuinalueseemme emmekä suunnittele muuttoa.
Joten. Olen saanut, lukiessani näitä kirjoituksia että, jotkut kuvittelevat täällä asuvan vain mamuja ja pummeja. En lukisi ainakaan itseäni sellaiseksi. Matkusteltaessani useissa kaupungeissa ja maissa olen todellakin kohdannut paljon pahempaa kuin Hervannassa. Tämä olkoon tiedoksi niille jotka ottavat todesta vihakirjoitukset vailla mitään kunnon tietoa.

Äänestä

Minut yritettiin ampua, kun toimin siellä portieerinä cupolassa.

Äänestä

Rikoksen ? Eihän Hervannassa tapahdu enää rikoksia, en ainakaan ole kuullut.

Äänestä
  • Hervantaa parjataan edelleen vaikka tilanne siellä on rauhoittunut jo aikaa sitten.
    Ystäväni asuvat Hervannassa eivätkä moiti yhtään.

    Äänestä

Slummi.

Äänestä
  • Täydellinen sellainen.
    138 eri kansallisuuden sulatusuuni.

    Äänestä

  • Kiitos ei kirjoitti:

    Täydellinen sellainen.
    138 eri kansallisuuden sulatusuuni.

    Hervannassa asuu näiden kaikkien 138:san kansallisuuden kehnoin aines.

    Äänestä

Kymmenen tuntia ugaugaa. Loppua kohden alkoi olla oikeastaan ihan jees.

Äänestä

No voinhan kertoakin rikoksesta kun nyt vaatimalla vaaditaan.
Viimetalvena eräs pikkupoika heitti minua lumipallolla.

Äänestä

onhan täällä tällainen porukka joka harrastaa ihmisten kiusaamista. keksivät juttuja. porukkaa pyörittää jakkupukuinen konttorihuora joka on muuten kova jeesustelemaan. vittu, mitä rumat ämmät munanpuutteessa tekeekään!

Äänestä

Hervannasta kulkee edelleen vanha käsitys huonosta kaupunginosasta,piti paikkan
sa joskus 70-80 luvulla.Tänä päivänä rauhallinen lähiö,joka on kylläkin täynnä mamuja mikä ei tunnu olevan mikään ongelma.Kansainvälistä meininkiä.

Äänestä
  • Kansainvälinen meininki tarkoittaa kaupoista varastelua, kanta-asukkaiden ryöstöjä, herjausta jne.

    Onneksi pääsin Hervannasta pois.

    Äänestä

  • future3 kirjoitti:

    Kansainvälinen meininki tarkoittaa kaupoista varastelua, kanta-asukkaiden ryöstöjä, herjausta jne.

    Onneksi pääsin Hervannasta pois.

    Eikö muualla tampereella sitten ryöstellä (viimeksi kuninkaakadulla vanhus), eikö keskustan tavarataloissa jää kukaan koskaan varkauksista kiinni, herjataanko vain hervannassa? Onpa se ihmeellinen pikku kylä.

    Äänestä

  • Hervannassa on meininkien meiningit.

    Äänestä

Mites mun ugaugakoettelemus? Eikö kukaan sääli mun bybyä?

Äänestä

Kerran, tässä männeenä vuonna eräs julli ajoi vesilätäkköön tahallaan kohdallani mutta en ehtinyt ottaa rekkaria ylös.

Äänestä

En toistaiseksi minkään rikoksen uhriksi vaikka olen asunut hervannassa ties kuinka kauan.

Äänestä

10 yönmustaa kaveria antoi ugaugaa kauheilla meloillaan monta tuntia. Ne kysyivät:"Kuolema vai ugaugaa?"
Valittuani kuoleman, sanoivat:"Ok, mutta ensin ugaugaa."
= (

Äänestä
  • Eivät sitten tappaneetkaan, kuhan n..asivat vain.

    Äänestä

olen saanut turpaan, minut on ryöstetty, auto on rusikoitu, autosta on myös pöllitty mankka kaksi kertaa, itse auto on pöllitty kerran ja ajettu huumehörhön toimesta lunastukseen... sattuuhan noita.

Viimeisin oli se kun huumehörhö seiso keskellä tietä ja yritti pysättää minu, ajoin ohi ja heitti kaljapullolla vielä takalasin säröille.

Äänestä
  • Tämäkö kaikki sattui hervannassa?? Uskomatonta että noista ei ole yhtään uutisoitu???????????

    Äänestä

  • en usko...... kirjoitti:

    Tämäkö kaikki sattui hervannassa?? Uskomatonta että noista ei ole yhtään uutisoitu???????????

    Luuletko että kaikki pikkurikokset uutisoidaan jossain?

    Äänestä

Minut yritettiin ampua kun olin portsarina.

Äänestä

minut raiskattiin avioliitossa kymmeniä kertoja kun asuin Hervannassa,
muutin Lempäälään ja raiskaukset loppui

Äänestä

Hervannassa on suorastaan sairaan hiljaista. Kun lähden kauppaan en kohtaa ketään juttukaveria matkalla kun vain harvoin. Kaupassa on normaali meno ja taas kotiin eikä ainoatakaan juttukaveria.
Hervanta on siis vuosien saatossa rauhoittunut. Talommekin on ihastuttavan rauhallinen eikä ilta kymmenen jälkeen kuulu mitään.
En muuta pois paitsi että jos jalat edellä viedään niin sitten. Tämä on minun kotini joka on ja pysyy sanokoot muut mitä tahansa.
Kiitos että sain avautua.

Äänestä

Nykyään ei meinaa saada kunnon ugaugaa mistään.

Äänestä
  • Duon vartijat kerkee niljakkeitten kimppuun ni ne käy kaupungissa pöllimäs yms.... Ihan hyvä, että Duon Alkossakin vartija, ei tuu juoksupellet heti ulos takaovesta. Hervanta on rauhallinen paikka nykysin, Kaukajärvi pahempi, Annala.

    Äänestä

  • Lbögxkvb kirjoitti:

    Duon vartijat kerkee niljakkeitten kimppuun ni ne käy kaupungissa pöllimäs yms.... Ihan hyvä, että Duon Alkossakin vartija, ei tuu juoksupellet heti ulos takaovesta. Hervanta on rauhallinen paikka nykysin, Kaukajärvi pahempi, Annala.

    Kyllähän noista tilastoistakin näkee että Länsi-Tre nykyään on vaarallisin paikka, vielä kun pysyisivät siellä eivätkä tulis ihmisten ilmoille.

    1. Hervanta 186
    2. Tesoma 126
    3. Kaukajärvi 58

    Eli Hervanta on kuin oma kaupunkinsa, 25 000 asukasta. Tesoma taas on "pieni" 7000 asukkaan lähiö ja silti noin paljon väkivaltaa. Mutta silti Tampereellakin on Keskustassa eniten pahoinpitelyjä ja väkivaltaa.

    Äänestä

  • 6+4 kirjoitti:

    Eteläpuistossa eniten ugaugaa.

    Äänestä

Toyota Avensiksella (LLP-847) yritettiin ajaa ylitseni suojatiellä. Ohi meni, mutta säikähdin niin, että kopautin kädelläni auton kylkeen. Autossa ollut miespariskunta tuosta julmistu ja kyytipojan paikalla ollut pieni pyöreä tumma mies tuli uhittelemaan ties millä. Ei uskaltanut kuitenkaan mennä sanoista tekoihin. Kun sanoin ottavani rekkarin avulla hyvin helposti selville pyllerön henkilöllisyyden, koska nimeään tuo pelle ei uskaltanut sanoa, niin tälle tulikin kova kiire lähteä pois. Uhosi vielä, että tulee hakemaan kavereineen minut, jos teen poliisille ilmoituksen. Kysyin, että miksi odottaa sinne asti, kun olen juuri nyt paikalla eikä minua tarvitse hakea mistään. Ei vastannut, vaan luikki takaisin autoon. Kuskina toimi sellainen lihava löysä vaalea mies.

Molempien nimet ja yhteystiedot on tiedossani. Pääsipä ne nettiinkin livahtamaan.

Äänestä

Hervanta on ihmisten kaatopaikka,se pitäisi muurilla eristää niinkuin Saksat aikoinaan.

Äänestä

Taitaa olla nykyisin todennäköisempää joutua rikoksen uhriksi tuolla Tesoman ja Kalkun suunnalla kuin että missään muualla.
Saas nähä, mistä huomenna uutisoidaan.

Äänestä
  • Tietääkseni Hervannassa ei ole aikoihin uutisoitu mistään rikoksesta joten käännämme katseet tesomalle ja keskustaan.

    Äänestä

No ei ole uutisoitu ei. Viimeisen kahden viikon aikana on pelkästään duolla käynyt poliisi yli 20 kertaa. Mitä helvettiä siellä oikeen tapahtuu?

Äänestä
  • Ugaugaa julkisella paikalla. Sitä ei jetsonit kato hyvällä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hervantagallup. kirjoitti:

Olen huomannut että Hervantaa parjataan tällä palstalla alvariinsa. Olen itse asunut 28 vuota etelä-hervannassa. Olen käynyt säännöllisesti työssä, en ryyppää, en käytä huumeita.
Eläkeputki häämöttää ja siitä iloitsen enkä missään nimessä halua viettää eläkepäiviäni muualla.
Olkaa ystävällisiä ja kertokaa minkä rikoksen uhriksi olette viimeaikoina joutuneet Hervannassa. Itse en ole koskaan joutunut minkäänlaisen rikoksen uhriksi vaikka olen liikkunut alueella aamulla, päivällä ja illalla.
KIITOS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu