Jääkärit

Jääkärit lähtivät Saksaan 1916 saamaan sotilaskoulutusta, sotiakseen Venäjää vastaan ja vapauttaakseen Suomen.

Ne oli aika idealisteja, kun kuvittelivat sen tekevänsä tosta noin vain.

Sitten ne tulivat 1918 ja vapauttivat Suomen.

Uskomaton suoritus nuorilta pojanklopeilta.
987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sanot kerrankin asiaa.

Äänestä

kohdalleen.

Jääkärien etujoukko tuli Lockstedtin leirille helmikuussa 1915. Pääjoukko, eli yli tuhat miestä vuoden 1916 keväästä alkaen

"Sitten ne tulivat 1918 ja vapauttivat Suomen."

No, olihan heillä roolinsa punakaartin kukistamisessa Vapaussodan loppuvaiheissa.

"Uskomaton suoritus nuorilta pojanklopeilta."

Ikähaitari oli 15-49. Pääosa, noin 1 500, oli 20-28 vuotiaita 1890-luvulla syntyneitä.

Äänestä

Jääkärit oli raakoja, koska ne järjestelmälliseti raiskattiin lockstedin kasarmeilla. Oli noloa joutua saksassa germaani-junkkerin alistamaksi perspanoksi. Tämän nöyryytyksen jääkärit kostivat 1918 suomen köyhällistölle. Joukotuhonta 1918 oli pervouden siirtoa saksasta.

Äänestä
  • homoillakin. Ei ole aihetta, josta ei olisi sujuvaa siirtyä valehtelemaan kuvitelluista homoiluista.

    Äänestä

Ei se noinkaan mennyt:

" Ne olivat aika idealisteja, kun kuvittelivat sen tekevänsä tosta noin vain."

Jääkärit toivoivat Saksan nousevan ensin maihin jossain Suomen aluetta, josta ne olisivat sitten aloittaneet maan vapauttamisen. Toisin sanoen, toiveena oli että saksalainen armeija olisi luonnut pohjan jääkärien toiminnalle.
Niin ei kuitenkaan käynyt.

" Sitten ne tulivat 1918 ja vapauttivat Suomen."

Suomi oli jo tuolloin itsenäinen valtio, joten "vapauttaminen" in siinä mielessä ongelmallinen tai ainakin tulkinnan varainen asia.

Kyseessä oli lähinnä venäläisten joukkojen aseista riisuminen (vrt. Lapin sota 1944-45) jossa yhteydessä joutuivat taistelemaan myös suomalaisia punaisia vastaan.

On myös huomattava, että Suomen hallitus ja Mannerheim olisivat halunneet pitää sotaa maan sisäisenä asiana ja pitää Venäjä erillään punaisten ja valkoisten välisestä kahinasta. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Suomen johto odotti Venäjän perustuslakia säätävän kansalliskokouksen kokoontumista ja että kansalliskokouksen hyväksyvän Suomen itsenäisyyden. Tämän vuoksi maamme johto ei halunnut minkäänlaista vapaussotaa rasittamaan valtiollisia suhteita.

Syy siihen, että sodasta alettiin käyttämään vapaussota-nimitystä, johtui kahdesta tekijästä:

1) Suojeluskuntalaiset ja jääkärit halusivat käyttää sitä nimitystä.

2) Neuvosto-Venäjä tuki punaisten toimintaa sotilaallisesti ja poliittisesti. Sellaisessa tilanteessa oli vaikeata nähdä sotaa muuna kuin vasta saadun itsenäisyyden puolustamisena.

3) Bolsevikkien vallan pysyvyys Venäjällä ja Neuvostoliiton muodostuminen.

Jos Venäjän bolsevikit olisi kukistuneet, niin Suomessa tuskin olisi puhuttu vapaussodasta mitään vaan kapinasta ja sen kukistamisesta. Mutta kun työväen liikettä ideologisesti oleva yhteiskunta muodostui itänaapuriin, niin oli korrektia korosta v.1918 tapahtumien vapaussodan luonnetta. Korostamalla sodan kansallista luonnetta vältettiin siltä, että 1918 punainen osapuoli olisi siirtynyt Neuvostoliiton puolelle Suomen talvisodassa 1939-40.

On hyvä muistaa vapaussodan yleinen määritelmä: Maan vapauttaminen miehittäjästä ja vieraan vallan alta. Suomi ei ollut enää vieraan vallan alla 1918 koska eduskunta oli julistanut maan itsenäiseksi 6.12.1917. Sen sijaan maassa oli miehityksen jäljiltä vieraita joukkoja, joiden muodostamasta uhasta piti päästä eroon.

Äänestä

Niinhän Suomessa oli 1918 enemmän saksalaista sotaväkeä (12 000) kuin sotatoimiin osallistunutta venäläistä (alle 10 000).
Kuinka tästä saadaan vapaussota? Poliittisen tarkoituksenmukaisuuden kautta.

Äänestä
  • Venäläisiä oli maassa 30 000, osa ei osallistunut taisteluihin ja punaisiin liittyi ainakin 10 000, itseasiassa venäläiset aloittivat koko sisällissodan murhaamalla ja teloittamalla sen ajan Suomen rikkaimman miehen, kesken kutsujen.

    Saksalaiset ei osallistuneet muuten sotaan, kuin valtaamalla Hangon, etenemällä sieltä Helsinkiin ja sitä kautta kohti kymijokea, taisivat jo Kouvolassa kääntyä takaisin ja vetäytyä maasta.

    Kyllä jääkäreiden suoritus oli uskomaton, kunnioitettava ja ihanteellinen.

    Äänestä

  • sanon vaan kirjoitti:

    Venäläisiä oli maassa 30 000, osa ei osallistunut taisteluihin ja punaisiin liittyi ainakin 10 000, itseasiassa venäläiset aloittivat koko sisällissodan murhaamalla ja teloittamalla sen ajan Suomen rikkaimman miehen, kesken kutsujen.

    Saksalaiset ei osallistuneet muuten sotaan, kuin valtaamalla Hangon, etenemällä sieltä Helsinkiin ja sitä kautta kohti kymijokea, taisivat jo Kouvolassa kääntyä takaisin ja vetäytyä maasta.

    Kyllä jääkäreiden suoritus oli uskomaton, kunnioitettava ja ihanteellinen.

    Kuinkas muuten?

    "Saksalaiset ei osallistuneet muuten sotaan, kuin valtaamalla Hangon, etenemällä sieltä Helsinkiin ja sitä kautta kohti kymijokea, taisivat jo Kouvolassa kääntyä takaisin ja vetäytyä maasta."

    Eipä niin. Tosin nousivat maihin myös Loviisassa ja etenivät Lahteen.
    Helsingistäkin etenivät ensin Hämeenlinnaan.

    Eikä ne mihinkään lähteneet, vaan jäivät herrastelemaan ja poistuivat vasta jouluksi 1918.

    Olet uskomaton horisija.

    Äänestä

  • Sanoit taas metsään kirjoitti:

    Kuinkas muuten?

    "Saksalaiset ei osallistuneet muuten sotaan, kuin valtaamalla Hangon, etenemällä sieltä Helsinkiin ja sitä kautta kohti kymijokea, taisivat jo Kouvolassa kääntyä takaisin ja vetäytyä maasta."

    Eipä niin. Tosin nousivat maihin myös Loviisassa ja etenivät Lahteen.
    Helsingistäkin etenivät ensin Hämeenlinnaan.

    Eikä ne mihinkään lähteneet, vaan jäivät herrastelemaan ja poistuivat vasta jouluksi 1918.

    Olet uskomaton horisija.

    Pikku juttuja, niille on annettu ihan suuri rooli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanon vaan kirjoitti:

Jääkärit lähtivät Saksaan 1916 saamaan sotilaskoulutusta, sotiakseen Venäjää vastaan ja vapauttaakseen Suomen.

Ne oli aika idealisteja, kun kuvittelivat sen tekevänsä tosta noin vain.

Sitten ne tulivat 1918 ja vapauttivat Suomen.

Uskomaton suoritus nuorilta pojanklopeilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu