Toimittajat toistavat kirkon "totuuksia"

YLEn keski-Suomen alueuutisissa kerrottiin että Jyväskylän seurakunnat saavat lisää rahaa nykyiseen verrattuna kun kirkin yhteisövero-osuudesta siirytään suoraan tukeen valtion budjetista.

Jutussa toimittaja oli taas syönyt kirkon käsestä kritiikittä ja toisteli valemantra, jonka mukaa korvaus valtuiolta ei vastaisuudessakaan kata kokonaan kirkon hautaustoimen kuluja.

Toimittaja "ajattelee" ilmaisesti että jos kerran kirkkon niin sanoo, niin tottahan sen on oltava, ihan niinkuin raamattukin onn anasta sanaan totta.

On se kummallista tuo toimittajan työ nykyisin,. Tehtiinpä juttu mista trahansa niin se perustuu jutubn konteen omiin tiedotteisiin, Ei ole viitseliäisyyttä tai aikaa toimittajilla tehdä tutkivaa journalismia, tai edes jotenkin yrittää tarkistaa onko jutun kohteen itsestään antamat "totuudet" nimensä veroisia.
294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onhan se kaiketi niinkin että ei toimittajillakaan nykyisin ole mahdollisuutta käyttää aikaa hirveesti asioiden taustojen penkomiseen esim. YLEssä lukuunottamatta MOTtia, Ajankohtaista kakkosta ja A-studiota.

Jos toimittajalla olisi sen verran toimittajuutta jäljellä että jaksaisi tutustua edes päällisin puoli kirkon tilinpäätökseen, niin eipä se paljon auttaisi, koska kirkko on vääristellyt kirjanpitoaan panemalla kaiken mahdollisen ja aika paljon mahdotontakin kulunkia nimenomaan hautaustoimelle, koska on oppinut että valtion piikki on ainakin sen osalta apposen auki. Valtio maksaa mitä kirkko kehtaa tilikikkailunsa tukemana pyytää, ja se vasta kehtaakin.

MOTssä oli muuten just hyvä juttu tuulivoimasekoilusta. Jotku tekee hyvää tiliä itsessään kannattamattomalla bisneksellä, valtion tukiaiset, takuusyöttötariffi, sen takaa.

Äänestä
  • Varmaan näinkin, mutta toimittajan voisi silti kysyä asiasta kirkkoa kritisoivilta tahoilta eli esim. vapaa-ajattelijat tms.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


a.matsoni kirjoitti:

YLEn keski-Suomen alueuutisissa kerrottiin että Jyväskylän seurakunnat saavat lisää rahaa nykyiseen verrattuna kun kirkin yhteisövero-osuudesta siirytään suoraan tukeen valtion budjetista.

Jutussa toimittaja oli taas syönyt kirkon käsestä kritiikittä ja toisteli valemantra, jonka mukaa korvaus valtuiolta ei vastaisuudessakaan kata kokonaan kirkon hautaustoimen kuluja.

Toimittaja "ajattelee" ilmaisesti että jos kerran kirkkon niin sanoo, niin tottahan sen on oltava, ihan niinkuin raamattukin onn anasta sanaan totta.

On se kummallista tuo toimittajan työ nykyisin,. Tehtiinpä juttu mista trahansa niin se perustuu jutubn konteen omiin tiedotteisiin, Ei ole viitseliäisyyttä tai aikaa toimittajilla tehdä tutkivaa journalismia, tai edes jotenkin yrittää tarkistaa onko jutun kohteen itsestään antamat "totuudet" nimensä veroisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu