Auttakaa 17v poikaa, tykkääkö tyttö vai ei..?

Mulla ois tälläne outo tilanne. Eli joku 2-3 viikkoa sitten ihastuin erääseen tyttöön mun luokalla, ja tuntui että hän oli kiinnostunut myös minusta. Välillä hän vilkuili minua silloin kun luuli että en huomaisi (näin kumminkin sivusilmällä), ja sitten aina kun katsoin häntä päin niin hän käänsi katseensa nopeasti pois. Hän myös nauraa mun vitseille ja jotenkin tuntui että meidän välillä oli jotain. Ja ainakun olin läsnä ja katsoin häntä kun hän vaikka puhui kavereilleen, hän tajusi että katson ja meni ihan sekaisin.. (Hermostui, rupesi tekemään jotain muuta, yms.)

Mutta nykyään koulussa hän tuntuu välttelevän minua ja esittää kai vaikeasti tavoitettavaa? En tiedä mitä olen tehnyt väärin. Aijemmin vilkuili paljon ja tuntui että meidän välillä oli selkeesti jotain mutta nykyään hän vain välttelee.

Annan esimerkin. Meillä oli ryhmätyö 4 hengen porukassa, minä ja kaverini ja tämä tyttö ja hänen kaverinsa. Tyttö istuu luokassa minun edessä joten hän olisi tullut istumaan minun eteeni mutta päättikin mennä kauemmas minusta ja laittoi kaverinsa istumaan siihen. Ja tyttö pelkää ottaa paljoa katsekontaktia.

Onko hän kiinnostunut minusta vai ei? Selkeästi ainakin ollut jotain tunteita, onko hän vain liian ujo?
187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla sama tilanne paitsi olen tyttö ja tämä kyseinen poika on ihastukseni ja hän käyttäytyy kuvailemallasi tavalla. Luulisin et ujo mut en tiiä en osaa auttaa :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttakaa nyt kirjoitti:

Mulla ois tälläne outo tilanne. Eli joku 2-3 viikkoa sitten ihastuin erääseen tyttöön mun luokalla, ja tuntui että hän oli kiinnostunut myös minusta. Välillä hän vilkuili minua silloin kun luuli että en huomaisi (näin kumminkin sivusilmällä), ja sitten aina kun katsoin häntä päin niin hän käänsi katseensa nopeasti pois. Hän myös nauraa mun vitseille ja jotenkin tuntui että meidän välillä oli jotain. Ja ainakun olin läsnä ja katsoin häntä kun hän vaikka puhui kavereilleen, hän tajusi että katson ja meni ihan sekaisin.. (Hermostui, rupesi tekemään jotain muuta, yms.)

Mutta nykyään koulussa hän tuntuu välttelevän minua ja esittää kai vaikeasti tavoitettavaa? En tiedä mitä olen tehnyt väärin. Aijemmin vilkuili paljon ja tuntui että meidän välillä oli selkeesti jotain mutta nykyään hän vain välttelee.

Annan esimerkin. Meillä oli ryhmätyö 4 hengen porukassa, minä ja kaverini ja tämä tyttö ja hänen kaverinsa. Tyttö istuu luokassa minun edessä joten hän olisi tullut istumaan minun eteeni mutta päättikin mennä kauemmas minusta ja laittoi kaverinsa istumaan siihen. Ja tyttö pelkää ottaa paljoa katsekontaktia.

Onko hän kiinnostunut minusta vai ei? Selkeästi ainakin ollut jotain tunteita, onko hän vain liian ujo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu