Kouluajoilta uskontotunneilta muistan, että joskus varhaisina aikoina pidettiin kirkolliskokous, jota myöhemmin on kutsuttu "rosvokokoukseksi". Silloin kai kysymys oli oppiriitoihin liittyneestä manipuloinnista.
Historia toistaa itseään. Olen jonkin verran seurannut Valamossa nyt koolla olevaa kirkolliskokousta, jonka istunnossa Hannu Hoskosen kuulin toteavan, että tämä on surullinen päivä kirkkomme historiassa. Olen samaa mieltä: vallan-ja rahanhimossaan piispat ovat lähteneet ryöstöretkelle seurakuntia vastaan. He haluavat lakkauttaa seurakunnanvaltuustot ja siirtää taloutta koskevan päätösvallan "hiippakuntavaltuustoille" ja päästä käsiksi seurakuntien varoihin.
Tämä hallintoon pesiytyneiden seikkailijoiden vastuuttomuus, osaamattomuus ja moraalittomuus on pienelle kirkolle suuri onnettomuus.
On aika herätä ja ryhdistäytyä! Vai onko jo liian myöhäistä?
Historia toistaa itseään. Olen jonkin verran seurannut Valamossa nyt koolla olevaa kirkolliskokousta, jonka istunnossa Hannu Hoskosen kuulin toteavan, että tämä on surullinen päivä kirkkomme historiassa. Olen samaa mieltä: vallan-ja rahanhimossaan piispat ovat lähteneet ryöstöretkelle seurakuntia vastaan. He haluavat lakkauttaa seurakunnanvaltuustot ja siirtää taloutta koskevan päätösvallan "hiippakuntavaltuustoille" ja päästä käsiksi seurakuntien varoihin.
Tämä hallintoon pesiytyneiden seikkailijoiden vastuuttomuus, osaamattomuus ja moraalittomuus on pienelle kirkolle suuri onnettomuus.
On aika herätä ja ryhdistäytyä! Vai onko jo liian myöhäistä?
Vastaukset 65
Vanhimmat
Mistä tuo Hoskosen mieliipide öytyy?
Löytynee sivustolta www.ortodoksi.net vieläkin (videoituna).
Hovien pito maksaa. Tämä on vanha menetelmä historiassa. Sofia nielee rahaa, ja arkkipiispakin tarvitsee rahaa. Jo on aikoihin eletty.
Piispanvaali ei tainnut sujua ihan ennakkoon laaditun koreografian mukaisesti? Olikohan siinä hengen johdatusta?
Olihan siinä selvästi!
Miksi Arseni ei kelvannut? OUTOA.
Arseni ei tainnut oikein sopeutua Helsingin henkeen!
No, koska Arsenia ei haluta tulevaisuudessa Helsikiin, eikä varsinkaan Kallvikin toimitusjohtajaksi.
Onko tilanne noin paha?
Olen tässä ihmetellyt, miksi piispan vaalissa oli vain kaksi ehdokasta. Ennakkoon piispa Arsenin ohella mahdollisina ehdokkaina pidettiin arkkimandriitta Sergeitä ja kirkkoherra Antti Larikkaa.
Kenenkään en kuullut mainitsevan Matti Wallgrenia, joka useille kokousedustajillekin lienee ollut täysin tuntematon. Mitä tapahtui? Voisiko joku paikalla ollut tai muuten asiaan perehtynyt vähän valaista tätä kuviota?
Viitaten aiemmin kirjoitettuun, kenestäkään noista luostariveljistä tai sen tapaisista ei haluta Kallvikin uutta toimitusjohtajaa, joten tuleva tj piti etsiä muualta. Joten ei tässä mitään sen kummempaa ole takana. Kallvikiin tarvitaan kansainvälistä kokemusta omaava kosmopoliitti, ja tietysti auringonkukkapiirin suosikki.
Todellakin tuossa piispan valinnassa ja koko rosvokokouksessa on hyvinkin värikkään dekkarin aineksia. Siinä olisi vaikkapa eläköityneelle dekkarikirjailija Panteleimonille sopiva aihepiiri seuraavaa hengentuotetta varten!
Täällä on ihmetelty, miksi piispan vaalissa oli vain kaksi ehdokasta. Varsin luotettavalta taholta olen kuullut, että Sergei kieltäytyi. Larikasta en osaa sanoa.
Kirkolliskokouksen jäseneltä kuulin, että Larikkaa oli kyllä ehdotettu, mutta piispainkokous poisti hänet ehdokaslistalta.
Miksikähän näin? Tässäkin yksi selvittelyn aihe dekkarikirjailijalle!
Miksi tehtävään ei valittu munkkia?
En oikein jaksa uskoa että mies jaksaisi elää selibaatissa siis ilman seksiä tai masturboimista.
Ihan tekopyhää leikkiä nämä tämmöiset instituutiot.
On aivan sama minkä päätöksen kirkolliskokous tekee, aina menee jonkun asiaa tietämättömän mielestä väärin.
Sorry, luin väärin Rasvakokous. Ei muuta!
Hannu Hoskonen ansaitsee seurakuntia puolustavasta puheenvuorostaan täyden tunnustuksen ja kiitokset.
Ihmetyttää vain, oliko hän kokouksessa ainoa, joka ymmärsi, mistä tuossa päätöksessä oli kysymys.
Huomasin muuten, että Hoskonen on ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Painakaapa nimi mieleen!
Mikäli tosissaan lähdetään toteuttamaan kirkolliskokouksen päättämää suunnitelmaa, törmätään lukuisiin juridisiin ongelmiin.
Olennainen asia on seurakuntien itsenäisyys taloutta koskevassa päätöksenteossa. Seurakunnilla - ei siis hiippakunnilla - on lain mukaan verotusoikeus, mikä tietysti edellyttää, että myös varojen käytöstä päätetään seurakunnan tasolla.
Kirkko voi tietysti luopua verotusoikeudesta tai se voidaan poistaa lainsäätäjän toimesta.
Siihen suuntaan tietysti ollaan muutenkin menossa: periaatteessa kaikilla kirkoilla ja uskonnoilla on oltava yhtäläiset oikeudet suhteessa valtioon.
Tavallinen perusortodoksi on saanut surullisena ja järkyttyneenä seurata kirkon keskushallinnon "uudistuksia" viime vuosina.
Taisi käydä niin, että Helsingin seurakunnan sateenkaariporukka on saanut yliotteen myös kirkolliskokouksessa?
Mikä on saanut sinut tuohon johtopäätökseen. Vai sanahelinää vain. Onhan se tietysti selvä, että Helsingin seudulla vääristyneet ja sairaat sukupuolisuunnat rehottaa eniten.
"Sateenkaariporukka" tarkoittanee lähinnä Helsingissä ja Espoossa vaikuttanutta Avoin seurakunta -nimeä käyttävää luottamushenkilöiden ryhmittymää.
Ryhmä vaikuttaa nykyään myös kirkolliskokouksessa ja kirkollishallituksessa. Kyseenalaisilla toimillaan se on saavuttanut maailmanlaajaa kuuluisuutta.
Kannttaa muuten lukea kirkolliskokokuksen mietinnöt. Sieltä saa erilaisen käsityksen suunnitellusta uudistuksesta kuin tässä ketjussa oletetaan.
Kyllä tässä lähteenä on ollut kirkkokunnan virallisella sivustolla ollut uutinen, jossa kerrotaan, että seurakunnan valtuustot lakkautetaan ja niiden tilalle perustetaan hiippakuntavaltuustot.
Toisaalta on tietysti jouduttu tottumaan siihenkin, että kirkkokunnan sivustolla toisinaan kerrotaan enemmän fiktiivisiä tarinoita kuin tosiasioita!
Kyllä näistä asioista kirkkokunnan sivustolla ja lehdissäkin pitäisi paremmin tiedottaa ja näin isoista uudistuksista viritellä myös julkista keskustelua ja pyytää mm. seurakuntien lausuntoja ja asiantuntijoiden kannanottoja.
Nämä muualla yhteiskunnassa noudatettavat normaalit käytännöt eivät vain näytä soveltuvan kirkon "strategiaan"!
"Kannattaa muuten lukea kirkolliskokouksen mietinnöt."
Yritin noita mietintöjä haeskella, mutta ei niitä löytynyt. Mahtanevatko ne tässä vaiheessa olla edes julkisia?
Ketkähän noita mietintöjä ovat olleet sorvaamassa?
Eihän vain se helsinkiläinen/espoolainen auringonkukkaporukka, joka junaili myös piispan valinnan?
Kyllä se valitettavasti näyttää siltä, että juuri tuo auringonkukkaporukka on jälleen ollut liikkeellä. Osasivat pelata oman edustajansa piispan virkaan.
Ei arkkipiispallakaan tässä kuviossa tule helppoa olemaan!
Luoja ottaa kohta omansa ja pöly laskeutuu. Sateenkaaren pölyn katkut vie myrskytuuli mennessään. Ja maassa on jälleen rauha... (Profeetta on puhunut)
Kun selailin kirkon sivustoa, jossain mainittiin, että hallintotoimikunnan puheenjohtaja on Ritva Bly. Hänkö nyt sitten johtaa kirkkomme hallinnon "uudistamista"?
Eikö muuten näiden Helsingistä putkahtaneiden vastuuttomien seikkailijoiden sijaan kirkosta löydy osaavia, tietäviä, taitavia ja itsenäisiä kirkolliskokousedustajia?
Kuinka kauan nykyisen kaltainen häpeällinen peli voi jatkua!
"Hallintotoimikunnan puheenjohtaja on Ritva Bly."
Minkälaista asiantuntemusta ja pätevyyttä kirkon hallinnon alalta kyseisellä henkilöllä mahtaa olla?
Vai onko valinta tehty sopivuuden perusteella?
Kirkolliskokous on toimikautensa ensimmäisessä täysistunnossa valinnut lakisääteisten valiokuntien jäsenet. Kirkollishallitus tekee esityksen valiokuntien jäsenistä. Kirkolliskokous voi valinnoissaan poiketa tehdystä esityksestä.
Valiokunnat ensimmäisessä kokoontumisessaan valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan.
Kirkolliskokous on luottamuselin, jonka jäsenet valitsee seurakuntien edustajat.
Miksette kysy ko. henkilöltä itseltään hänen pätevyydestään sen sijaan, että vihjailette ikään kuin selän takana kaikenlaista!
Ritva Bly on useamman kauden kirkolliskokousedustaja ja kahden kauden kirkollishallituksen jäsen. Lisäksi hän on työskennellyt useissa kirkon työryhmissä.
Myös seurakuntahallinnosta hänellä on kokemusta sekä seurakunnanvaltuuston että neuvoston jäsenenä ja eri työryhmissä.
"Minkälaista asiantuntemusta ja pätevyyttä kirkon hallinnon alalta kyseisellä henkilöllä mahtaa olla?"
Ainakin Helsingin seurakunnassa kyseisen henkilön pätevyys, saavutukset ja "ansiot" tunnetaan liiankin hyvin.
Voi vain toivoa, että kirkolliskokouksessakin silmät vähitellen alkavat avautua! Ja tämä tietysti koskee koko helsinkiläistä "Avointa seurakuntaa".
Ei taida niitä "osaavia, tietäviä, taitavia ja itsenäisiä" kirkolliskokousedustajia ainakaan Helsingistä löytyä. Muistelen Ortodoksi-netistä aikoinaan lukeneeni, että jo itse valintaprosessi sujui Helsingissä laittomasti, kun kanttorin johtama kirkollishallitus antoi valtuuston puheenjohtajalle vääriä ohjeita.
Vilpillisellä valintamenettelyllä saatiin kirkolliskokoukseen paikallisen auringonkukkaporukan nimeämät ehdokkaat.
Onnistuukohan sama peli vielä seuraavissa vaaleissa?
Nyt on aiheellista edellisen kommentoijan antaa eksaktia tietoa. Onko ortodoksi -netin tieto vain mielipide vai voidaanko se näyttää toteen. Milloin se on kirjoitettu, kuka on kirjoittaja ja mistä tieto on saatu? Jos luotettavaa näyttöä ei ole, on parasta olla antamatta väärää todistusta yhtään kenestäkään!
Mielenkiinto heräsi ja kirjoitin tuonne mainitun lähteen uutisten sivulle hakuasanaksi hallinto-oikeus ja sieltä selvisi monia asia.
Yleisestiottaen inhoan noita hesalaisia auringonkukkahattutätejä, ja heidän brutaalia terroriaan kaikkia maalaisia kohtaan, vaikka itse ovatkin kaikki jostakin syrjäkyliltä kotoisin, mutta... mutta tuo piispaan vaali meni kyllä kaikesta suhmuroinnista huolimatta ihan oikein. Enää reilut viisi vuotta, niin Helsinkiin saadaan uusi virkeä, pirteä, hauska ja mielyttävä Kallvikin toimitusjohtaja Oy Hiippakunta Ab:n palvelukseen.
Lievästi sanoen tuntuu oudolta, että hallintoa jälleen uudistetaan, vaikka Ortodoksi-netin mukaan edellisetkään "uudistukset" eivät ole saaneet vielä lainvoimaisuutta.
Korruptio on aivan liian lievä sana kuvaamaan hallinnon nykytilaa!
"Yleisesti ottaen inhoan noita hesalaisia auringonkukkahattutätejä."
Ei kyseisiä kukkahattutätejä pidä inhota eikä tarvitse pelätä. Perusluonteeltaan he ovat kilttejä, korkeintaan saattavat vähän tukistaa, jos siihen on aihetta.
Mutta nuo auringonkukkatunnusta käyttävään niinikään hesalaiseen Avoimeen seurakuntaan kuuluvat ovat kokonaan toinen asia. Niitä pitää pelätä ja kiertää kaukaa!
Kyseistä asiaa viedään suurella kiireellä eteenpäin. Kuulin, että kesän lomakuukausina on seurakunnista pyydetty lausuntoja. Onpahan osattu valita sopiva ajankohta! Löytyyköhän edes ruohonjuuritasolta tervettä maalaisjärkeä?
Hyvin outoa koko tässä asiassa on, että nimenomaan Helsingistä valitut kirkolliskokousedustajat ovat olleet tällaista luonnotonta hallintomallia ajamassa. Onko niin, että sama porukka kuin piispanvaalissa on toiminut tässäkin!
Kuulin että Helsingin seurakuntakin on antanut lausunnon kirkolliskokouksen kaavailemasta seurakuntavaltuustojen lakkauttamisesta. Minkähän sorttinen kyseinen lausunto mahtaa olla? Tietääkö joku?
Käypä Simeon ja Hannan verkkosivuilla. Siellä se on julkaistuna.
Luin lausunnon Simeonin ja Hannan verkkosivuilta ja yllätyin myönteisesti. Asiantunteva ja maltillinen kannanotto, asian ytimeen osuva. Jään vain miettimään, ketkä alunalkaen ovat olleet valtuustojen lakkauttamisesityksen takana ja kenen intressejä kyseiset kirkolliskokousedustajat ajavat. Eivät ainakaan seurakuntien.
Onko tässäkin asialla kuuluisa Helsingin mafia, joka on soluttautunut myös kirkollishallitukseen ja kirkolliskokoukseen?
"Onko tässäkin asialla kuuluisa Helsingin mafia, joka on soluttautunut myös kirkollishallitukseen?"
Nimenomaan juuri se mafia on myös tuon valtuustojen lakkauttamisesityksen takana. Se porukka ei kuitenkaan edusta tässä seurakunnan virallista kantaa, vaan pelaa omaa likaista peliään.
Eihän vain liene niin, että tämä auringonkukkaporukka onkin Risto Jääskeläisen asialla!
Nimenomaan metropoliitta Ambrosius on ajanut tätä piispapeskeistä despoottista hallintomallia kirkkoon aina vuosituhannen alusta saakka. Tähän saakka muutosyritykset on onnistuttu torjumaan. Miten käynee nyt? Ovatko kirkolliskokousedustajat itsenäiseen päätöksentekoon kykeneviä vai manipuloitavia myötäilijöitä? Siitä riippuu, mihin suuntaan kirkon hallintoa viedään.
Ainakin arkkimandriitta Andreas ajaa artikkelissaan Simeonin ja Hannan verkkosivuilla jo kovaa kyytiä näillä rattailla.
Ja nämä kirkollishallituksen maallikkojäsenet sitten... Unohtaen täysin, keiden mandaatilla he siellä istuvat, ovat myymässä maallikoiden vaikutusvaltaa kirkossa. Kaiken maailman eesauita sitä onkin!
Jos tuo on totta niin itsevaltiutta kohti mennään. Vanhakantainen malli.
Eiköhän Ambronkin olisi aika jo luovuttaa. On tuhonnut muutaman pain ja seurakunnan pelkkää ilkeyttään .
Koska olet nähnyt vallanhaluisen ja siitä elävän luovuttavan? Vaikka aina silloin tällöin väläyttää aikeista luopua, niin eipä vain! Pelin henkeen kuuluu tämäkin!
Jos toisena vaihtoehtona on istua "pupupuvussa" vanhustenkeskuksen osastolla, niin tokihan monikin viimeiseen asti yrittää olla paikassa jossa ei pidä. Muualla tosin joutuu yleensä 65-vuotiaana eläkkeelle.Alalla toimineena voin kyllä lohduttaa:ei siihen tule korvia mukaan.
Jospa kirkko olisi armollinen asiassa. Voihan sitä kirkonkin käytävillä "pupupuvussa" hiihtää.Jos ei vanhainkotiin halua mennä.Ketäs tuon nyt luulisi haitannevan...
Tietysti jos rupeaa pakottamaan muutkin "pupupuvun" käyttäjiksi, niin sitten varmaan nousee äläkkä.Tai ei nouse. Mistäs tuota tietää miten auktoriteettiuskoisia alamaisia kirkossa on...
"Nimenomaan metropoliitta Ambrosius on ajanut tätä piispakeskeistä despoottista hallintomallia kirkkoon aina vuosituhannen alusta saakka."
"Ja nämä kirkollishallituksen maallikkojäsenet sitten...Unohtaen täysin kenen mandaatilla he siellä istuvat, ovat myymässä maallikoiden vaikutusvaltaa kirkossa. Kaiken maailman Eesauita sitä onkin!"
Kannattaa painaa mieleen nuo henkilöt, ketkä kirkollishallituksessa ja kirkolliskokouksessa Helsingin seurakunnan edustajina ovat olleet ajamassa tuota seurakunnalle tuhoisaa ja seurakunnan lausunnon vastaista hallintomallia: mm. Ulla Saarinen, Ritva Bly, Tuovi Haikala ja Maria Lampinen.
Papiston edustajista samaa linjaa ovat olleet ajamassa kirkkoherra Markku Salminen, joka ainoana jätti eriävän mielipiteen seurakunnan lausuntoon, Mikael Sundkvist ja Juha Lampinen.
Tavallinen riviseurakuntalainenkin voinee tehdä tästä omat johtopäätöksensä!
Kun olen seurannut erilaisia projekteja kirkkomme hallinnossa, juuri tuo neiti (vai rouvako lienee) R.Bly näyttää olevan R. Jääskeläisen läheinen yhteistyökumppani monissa pimeissä puuhissa. Huomasin kauhukseni, että nyt hän on pyrkimässä Helsingin seurakunnan valtuustoon.
Eikös siellä kirkkolaissakin sanota, että luottamushenkilön pitää olla hyvämaineinen?
Kerro selkeästi kuka tuo neiti/rouva on, ja mitkä on hänen pimeät puuhat. Tai vaikene vihjailuissasi.
Minä puolestani haluaisin tietää, kuka on tuo nimimerkki yötönyö, joka tuntuu elävän täydellisessä pimennossa. Kerropa nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi!
Minulla on kuitenkin koko ajan sama nimimerkki. Ei kuitenkaan kuin joillakin, muutaman minuutin välein vaihtuva. Jonka tietysti ymmärrän, jos nettikäyttäytyminen on törkeyksien ja vihjailujen esittäminen, ilman totuuden häiventäkään.
Kyllä tämän ketjun otsikko ROSVOKOKOUS ? on oikeaan osuva (paitsi että kysymysmerkki pitää poistaa). Täytyy vain ihmetellä, miten vähällä järjellä tätä piskuista kirkkoa johdetaan. Hatunnosto Hannu Hoskoselle kokouspuheenvuorosta!
Jos ollaan realisteja, on pakko tunnustaa, että suuren luterilaisen seurakunnan jäsenmäärän kokoisessa kirkossa on aivan liian monta hiippakuntaa. Suuri ongelma on jo se, että niihin ei löydy mitat täyttäviä piispoja. Sehän on jo kirkon nykytilanteessa saatu karvaasti kokea!
Rakentava ehdotus ja ratkaisu ongelmaan: palataan yhden hiippakunnan hallintomalliin, vahvistetaan seurakuntia ja tarvittaessa perustetaan seurakuntayhtymiä. Se ainakin joksikin aikaa voisi vielä turvata verotusoikeuden säilymisen!
Aivan oikein. Kirkossa on liian monta hiippakuntaa ja seurakunnilla on suhteettoman paljon kiinteistöjä, joista on pidettävä huolta. Nämä rasittavat niiden taloutta ja vievät resursseja varsinaiselta kirkon perustyöltä.
Yksi hiippakunta, itsehallinto seurakunnissa ja seurakuntayhtymät tarvittaessa.
Kirkon keskusrahasto varautumaan tukemaan seurakuntia peruskorjausten ylimitallisissa rasituksissa.
Tämä hanke seurakunnanvaltuustojen toimivallan siirtämisestä hiippakuntavaltuustoille kertoo myös siitä, että kirkolliskokouksessa ei ollenkaan ymmärretä kirkon hallintorakenteita ja kanonista perinnettä. Perusteluna olen kuullut toistettavan sitä, että "ortodoksinen kirkko on piispakeskeinen".
Olkoon niin, mutta tällä asiallahan ei ole mitään tekemistä käynnissä olevan hallintoreformin kanssa. Piispakeskeisyys ei tarkoita sitä, että kirkon hallinnon eri tasot keinotekoisesti nivelletään toisiinsa.
Kun puu alkaa lahota latvasta, ollaan jo aika epätoivoisessa ja suorastaan vaarallisessa tilanteessa.
Larikkaa ei juopottelun takia valittu
älä puhu paskaa.
Eihän Larikka ollut edes piispaehdokkaana. Näilläkin sivuilla on kerrottu, että Wallgrenin yllätysvalinnan Oulun metropoliitaksi junaili hänen helsinkiläinen poikakaverinsa.
Tällainenkin temppu soveltui ihan luontevasti "rosvokokouksen" toimintatapoihin!
Taisi rosvokokous vähän kohentaa mainettaan, kun helsinkiläisten hämärämiesten ja -naisten masinoima projekti seurakunnanvaltuustojen lakkauttamisesta ja päätösvallan siirtämisestä hiippakuntavaltuustoille ei mennytkään läpi kirkolliskokouksessa. Vuosi sitten oli vain yksi edustaja, joka ymmärsi, mistä tässä projektissa oli kysymys.
Nyt kannattaa olla tarkka, ettei sama porukka pääse iskemään uudestaan!
Nyt on kyllä paikallaan antaa kirkolliskokoukselle synninpäästö. Kysehän on varsinaisesti ollut helsinkiläisestä "avoimesta" seurakunnasta, joka on soluttautunut kirkon hallintoon sen kaikille tasoille.
Voi vain kiittää ja onnitella kirkolliskokouksen enemmistöä, että silmät lopulta avautuivat!