Naisen kunnioittaminen islamissa

I hate religions

Mikäli olen ymmärtänyt, islamissa nainen on kodin ulkopuolella vapaata riistaa yksin liikkuessaan ja hänet saa vapaasti raiskata. Ja sen jälkeen perhe tappaa hänet.
Länsimaissa naista on kunnioitettava joka tilanteessa, jos häntä loukkaa, joutuu lain edessä edesvastuuseen. Ihan oikeasti. Ja jos hänet raiskataan, syy on miehen eikä naisen. Ei tarkoittaa ei.

Jos Jumala olisi tarkoittanut naisen kotieläimen asemaan, miksi hän antoi hänelle vapaan tahdon ja ymmärryksen. Miksei hän tehnyt hänestä yhtä kotieläimistä? Eikö hän ole lainkaan ihminen, jolle ei saa tehdä pahaa?

Nyt hänet naitetaan vastoin tahtoaan kenelle sattuu, yleensä vielä lapsena tai alaikäisenä. Kamelia kohdellaan paremmin kuin naista. Ja pahimmassa tapauksessa hänet silvotaan ennen avioliittoa. Kuinka heidän täytyykään vihata miehiään, siinä nyrkin ja hellan välissä.

Tiedän kyllä, että nyt sanotaan, että emmehän me kaikki... Ei tietenkään, vain jotain miljardi ajattelee näin, loput antavat naistensa opiskella ja valita oma puolisonsa. Kunhan se puoliso vain on islaminuskoinen.

Ja lapsen raiskaaminen, pojan tai tytön on äärimmäistä perversiota. Jeesus sanoi, minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä, sen te teette minulle. Ja että parempi olisi, että teidän kaulaanne sidotaan myllynkivi ja teidät upotetaan meren syvyyteen.

Tai sitten tuodaan ulkomailta alaikäisiä toisuskoisia rikkaitten leluiksi. Se ei ole mitään leikkiä! Viimeisellä tuomiolla nämä kaikki lasketaan synniksi, yllätys yllätys!

Eikö teillä ole lainkaan omaatuntoa?

13

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lessus1

      Jos nainen on tehnyt aviorikoksen, hänet täytyy kivittää kuoliaaksi. Näin 99% normalesta musliimeistä ajattelee ainakin seuraavan videon mukaan:

      https://www.youtube.com/watch?v=mO6PcFYXMo4

      Video on musliimien itse tekemä.

    • Tosimies.

      No tuo selittääkin sen että viime vuonna Oslossa KAIKKI raiskaukset olivat muslimien tekemiä

      Jos olisi nainen niin mikään ei olisi kuvottavampaa kuin tulla muslimin raiskaamaksi, ennen vaikka apina,koira tai sika

      • ...but love God

        Joo, vain muslimien logiikan mukaan raiskatuksi tuleminen on aviorikos. Raiskaajahan ei ole tehnyt mitään rikosta, kaikki pitää ottaa, mikä kiinni saadaan.


    • E.m.

      No, on meillä jotain yhteistäkin: muslimit halveksivat kristittyjen naisia ja kristityt muslimimiehiä. Kummat tekevät enemmän pahaa? Naiset eivät ainakaan tapa ketään.

      • Itsestä kiinni.

        Minusta se on aivan sama mitä muslimi äijät tekevät kotimaassaan. Mutta tätä kulttuurin rikastuttamista suomessa en hyväksy,vaikka emmehän me voi pienenä maana miksikään maailmanpoliisiksi tai sosiaalitoimistoksi ruveta. Vielä me kantasuomalaiset voimme vaikuttaa oman maamme asioihin ja siihen haluammeko suomeen muslimeita vai emme.


    • Pro-Vapaus

      Totta joka sana ! Olen iloinen että ainakin teillä on Silmät Auenneet ! Ruvetaan kaikkki Boikotoimaan muslimeita ! Ei anneta niille rahaa mistään tuotteesta tai palvelusta !

      • Ei muslimi

        Olen ruvennut jo mutta eiköhän sossu korjaa tamänkin boikotin?


      • Kannu kaatui
        Ei muslimi kirjoitti:

        Olen ruvennut jo mutta eiköhän sossu korjaa tamänkin boikotin?

        Muistakaa, että enin osa muslimeista haluaa vain elää rauhassa kotona kuten mekin. Suhteitamme ei auta tällaiset boikotit. Kukonkin saa vihaiseksi ärsyttämällä. Ja sitten saa syyttää vain itseään. On myöhäistä tehdä mitään kun he jo ovat täällä. Mutta kun kotona telkkarissa pyörii vain Al Jazeera, ei ole suuresti toiveita, että "kotoudutaan".


      • Hyvää jihadia!
        Kannu kaatui kirjoitti:

        Muistakaa, että enin osa muslimeista haluaa vain elää rauhassa kotona kuten mekin. Suhteitamme ei auta tällaiset boikotit. Kukonkin saa vihaiseksi ärsyttämällä. Ja sitten saa syyttää vain itseään. On myöhäistä tehdä mitään kun he jo ovat täällä. Mutta kun kotona telkkarissa pyörii vain Al Jazeera, ei ole suuresti toiveita, että "kotoudutaan".

        Olet oikeassa että ovat jo täällä,ikävä kyllä. Eli tarkoittaako se sitä että me kantasuomalaiset teemme kaiken muslimien tapojen ja kulttuurin ehdoilla? Olen aivan varma teemme mitä vaan niin se ei estä niiden radikalisoitumista. Täällä muslimit asettavat itsensä uhrin asemaan varsinkin somalit, joka oikeuttaa heidät tekemään lähes mitä vaan ja se kuitataan rasismikortilla.


      • Kannu kaatui
        Hyvää jihadia! kirjoitti:

        Olet oikeassa että ovat jo täällä,ikävä kyllä. Eli tarkoittaako se sitä että me kantasuomalaiset teemme kaiken muslimien tapojen ja kulttuurin ehdoilla? Olen aivan varma teemme mitä vaan niin se ei estä niiden radikalisoitumista. Täällä muslimit asettavat itsensä uhrin asemaan varsinkin somalit, joka oikeuttaa heidät tekemään lähes mitä vaan ja se kuitataan rasismikortilla.

        Emme tietenkään käänny islamiin, vaan taistelemme vastaan jos pakko on. Ja meillähän on siitä kokemusta vuosisatojen varrelta. Suomalaisille ei kannata tulla soittelemaan. Varsinkaan, kun olemme tarjonneet heille uuden mahdollisuuden elämään. Ja Suomessa on uskonnonvapaus. Myös luterilaisilla. Eli kaikki saavat harjoittaa uskoaan kunhan eivät kuvittele, että meidät voidaan väkivalloin käännyttää islamiin. Ja kunhan eivät riko Suomen lakeja uskonnon harjoittamisellaan. Emme ole rasisteja, jos suhtaudumme epäluuloisesti kansanryhmään, josta todistetusti osa muuttuu radikaaleiksi ja väkivaltaisiksi. Vrt. Isiksen riveihin lähteneet. Se on puhdasta järjen käyttöä. Mikä on suuresti aliarvostettua valitettavasti.
        Sen ymmärrän, jos kurdit lähtevät puolustamaan kotejaan ja sukulaisiaan Isistä vastaan. Myötätuntoni on heidän puolellaan.


    • muslimi2535

      Hei,
      Sinullapa on HIRVEÄSTI väärää tietoa islamista! Mene hyvä ihminen opiskelemaan uskontoa. Korjaan tähän pari väärinkäsitystäsi:

      "nainen on kodin ulkopuolella vapaata riistaa yksin liikkuessaan" EI
      "hänet saa vapaasti raiskata" EI, raiskaus on synti
      "sen jälkeen perhe tappaa hänet" EI, kaikki uhrit, myös raiskauksien uhrit ansaitsevat apua
      "Länsimaissa naista on kunnioitettava joka tilanteessa, jos häntä loukkaa, joutuu lain edessä edesvastuuseen" Niin islamissakin, esim. raiskaus juuri on tuomittava teko. Ja syyllinenhän on raiskauksen tekijä eikä uhri.
      "kotieläimen asema" ??? EI, EI ja EI :D Lue islamin historiaa ja etenkin naisten asemasta niin näet että tilanne on täysin päinvastainen
      "naitetaan vastoin tahtoaan kenelle sattuu" EI, jokaisella on oikeus valita aviopuolisonsa ja itseasiassa pakotettu avioliitto ei ole avioliitto lainkaan vaan morsiamen TÄYTYY haluta naida valitsemansa mies.
      "nyrkin ja hellan välissä" EI, väkivalta ei ole osa islamia ja on synti jos mies hakkaa vaimoaan
      "lapsen raiskaaminen" EI, jälleen kerran raiskaus ei kuulu islamiin.
      "tuodaan ulkomailta alaikäisiä toisuskoisia rikkaitten leluiksi" EI, nämä raha-avioliitot mitä on tapahtunut rikkaissa arabimaissa ei ole osa islamia. Kuten jo sanoin, morsiamen täytyy saada itse valita puolisonsa ja valita mies joka tekee hänet onnelliseksi.

      • ei-ikinä-muslimi

        Koraani vaatii, että raiskauksen uhrilla on 4 miestodistajaa, jotka vahvistavat hänen tarinansa. Tästä hulluudesta on ollut seurauksena vakavia oikeusmurhia. Mikäli nainen ei nimittäin ole pystynyt todistamaan, että hänet on raiskattu, ja nainen on esim. tullut raskaaksi, sharia-oikeus on usein päätynytkin syyttämään naista haureudesta. Mikäli nainen on vielä naimisissa, hän on jopa saattamut saada syytteen aviorikoksesta ja kuolemantuomion!

        Muhammad raiskasi (ks. Safiya) ja antoi sotilaidensa ottaa valloitetuista kansoista seksiorjia, joten täytyyhän islamin silloin jollain tasolla hyväksyä raiskaus.

        Muhammad otti 9-vuotiaan tytön vaimokseen. Jokainen tietää, ettei 9-vuotias ole henkisesti kypsä valitsemaan itse puolisoaan.


    • Pro-Vapaus

      Tuo "muslimi2535" voisi hieman tutustua "uskontoonsa" esim ohjeet meidän KAFIRien alistamisesta ja muhammedin elämänkertaan jonka esimerkkiä isis eli mahdin armeija noudattaa.. ja oma vitsinsä on naisten kohtelu ja tasa-arvoa eläinten oikeuksia yms kannattavien Suomi-naisten suhtautuminen ählämeihin.. Suomi-Miehiä kyllä Vihataan ja Haukutaan Kaikesta mutta muslimi "miehille" sallitaan naisten alistaminen, eläinrääkkäys yms ja kuvitellaan että ählämit sopeutuisivat puna-vihreään "sateenkaari" puppeeli-maailmaan.. No ! suomi-naiset ovat ihanien turkin poikien ruskeiden pikku pippeleiden lumoissa ja äänestävät turkin osaksi EUta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 191
      2393
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      54
      2144
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      186
      2063
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1712
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1267
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      6
      1225
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1205
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      16
      1198
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1098
    Aihe