Kokoomuksen-sosiaalidemokraattien hallitus on ajanut Euroopan parhaan talouden konkurssin partaalle.Milloin kasvavat työttömien massat ottaa niille kuuluvan vallan ja pistää nykyjohdon jäähylle.Pitääkö täälläkin nähdä Ferkusonin tapahtumat ennen kuin ymmärretään muuttaa talouspolitiikkaa. Olen valmis lähtemään polttamaan virastoja jos muu ei auta.
Milloin Suomessa työttömät näyttää mistä kana kusee
työn-Hakija
14169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Yksi puuttuu, Kepu ylläpitää kestämätöntä hallintokoneistoa joka pikkukunnassa joka nielee kaiken minkä verorahoja pystytään keräämään.
Samaan aikaan on työtätekevien kimpussa eläkeuudistuksen painostajana, vaikka viljelijät pääsee eläkkeelle 56 vuotiaina.
Mistä tuollainen tieto peräisin että maanviljelijät eläkkeelle 56v. Ei ainakaan lakiperustetta,ainoastaan sairausperuste kuten muillakin.
Mistähän ne sinullekkin siellä Kelassa maksavat, luopumiseläkkeen ikäraja on 56 vuotta.
Ei milloinkaan. Eläkeläisiä on miljoona, eivätkä hekään saa koottua voimiansa yhteen. Nykyaika korostaa yksilöllisyyttä. Kaikki yhteisöllisyys on passé. Ammattiliitot keskittyvät haalimaan mammonaa ja hillumaan verovaapasti. Ainoa toiminta mitä liitoissa tapahtuu on liittojohtajien naamanvääntely ja nepotismi. Monikohan liitto kestäisi kriittistä tarkastelua nepotismin suhteen? Moninko irtisanottu työntekijä kokee saaneensa liitosta maksamiaan rahoja vastaavaa tukea, apua ja lakineuvoja?
EK on vahvempi vallankäyttäjä kuin kaikki työntekijäliitot yhteensä. Uusi suurliitto ei muuta asetelmaa. Työntekijäpuoli uskoo kokoomuksen luomaan suoraselkäisyyden ja rehellisyyden illuusioon sekä palkkamalttiin kilpailukyvyn parantajana. Haalariporukka suosii "suomalaista" kuvitellen thaimaasa tehtyjen muumi-mukien lisäävän työllisyyttä Suomessa.
Työttömät, sairaat ja opiskelijat ovat ihan vihiviimeinen ryhmä vallankäyttäjinä. Näiden ryhmien asema ei parane koskaan.
Luopumiseläkkeen ikäraja on 56 vuotta ja tulee nousemaan ensi vuonna 59 vuoteen. Kuka työntekijä voi luopua työstään 56 vuotiaana ja saada toimeentulon siitä huolimatta????? Kepu ajaa muiden eläkeiän nostoa 67 vuoteen, jopa raskaammista hommista kuin viljanviljely. Näin menettelee oikea kansan edun puollustajapuolue.
Monissa kulttuuriin liittyvissö ammateissa päästään vieläkin nuorempina eläkkeelle
."Milloin kasvavat työttömien massat ottaa niille kuuluvan vallan ja pistää nykyjohdon jäähylle..."
Sellainen porukkako pistäisi hulinaksi, joka on jo kilpailun työpaikastaan lajitoverilleen hävinnyt? Harvoinhan mikään työpaikka lopettaa kokonaan ja pistää kaikki pihalle. Lähes aina työttömäksi joutumista edeltää karsinta, jota työtoverit eivät jää toimettomina sivusta seuraamaan, vaan yrittävät lajitoverinsa kustannuksella parantaa asemiaan. Se, joka pudotuspelin häviää, kokee olevansa ihmisenä muita huonompi ja on sen jälkeen hissukseen.
Siksi nämä "luuserit" eivät tule julkisesti esiin, vaikkapa kaduille mieltä osoittamaan, sillä silloinhan he samalla toisivat oman huonommuutensa kaikkien kuuluville. Ja todellisuudessa työttömän suurin katkeruus ei kohdistu työnantajaan tai poliittisiin päättäjiin, vaan niihin parempiosaisiin työpaikan entisiin työkavereihin, jotka hänet ulos pelasivat.
työttömät on ajettu karenssien uhalla katatoniseen tilaan, ne muistuttaa poliittisena vaikuttajana lähinnä vihannesta, tai vuodepotilasta, ehkä suljetun osaston kahelia, jota hallitaan
holhoajan eli te-toimiston rautaisella otteella.
Pienituloisia puolestaan yhteiskunnan toiminta ei kiinnosta. Pienituloisten on lisäksi hyvin vaikea saada valtaa. Leikkaukset on helpointa tehdä sen porukan osalle, jolla ei ole halua tai resursseja laittaa hanttiin. Eläkeläiset, sairaat, työttömät, opiskelijat. Sosiaalitoimisto ja KELA sekä terveydenhuoltojärjestelmä ovat vallankäytön instrumentteja, joiden ensisijainen tarkoitus on osoittaa yksilölle hänen mikroskooppinen asemansa.
Tänän päivänä sairaalassa sairaita jätetään hoitamatta, vaikka keinot olisi, eikä edes maksaisi paljoa. Lääkäriä suurempaa vallankäyttäjää ei ole. Lääkäri päättää ketä vielä hoidetaan ja ketkä jätetään hoidotta kuolemaan. Suomalaisessa sairaalassa voi maata henkihieverissä useita päiviä näkemättä lääkäriä. Tapaus kuluvalta viikolta.
Omien kansalaisten heitteillejättö on tosiaan nykypäivää suomessa. Noissa lastensurmissa kävi ilmi, että vaikka kantasuomalainen hakisi apua sitä ei hänelle anneta, vaan vedotaan milloin mihinkin verukkeeseen ja tietysti lopulta ei ole rahaa millä hoitaa kantasuomalaisten asioita. Suomalaisella ei ole omassa kotimaassaan niitä oikeuksia kuin maahanmuuttajilla, heille löytyy apu välittömästi, sillä he saavat soisiaalihuollon kautta asianhoitajan, joka löytää viimeisenkin tukimuodon joka vaan on mahdollista saada. Törkeimpänä pidän sitä että toimeentulotuella pystyy maahanmuuttaja pitämään yllä kotimaassaan kolmea-viittä terroristia. Sitten kun maahanmuuttaja päättää liittyä terroristiksi ja mennä rintamalle, häntä on vastassa sekä sosiaaliviranomaisen, että poliisin apu, että taas selviää yhteiskunnassa, eli suomi tukee terrorismia näiden kautta ja siihen toimintaan löytyy varat aina välittömästi, mutta ominen kansalaisten ja pieneten lasten asiaan ei löydy apua eikä halua antaa tilapäistä ja välitöntä apua. On häpeä että suomen päättäjät ovat priorisoineet asiat näin, sillä missään muussa sivistysmaassa ei tälläinen onnistuisi. Onnistumisen taustalla on se, että ihmisiä syyllistetään huonosta asemastaan ja ongelmistaan yhteiskunnassa tällä päättäjät saavat nämä ihmiset jätttämään äänestämättä ja näin sama peli voi jatkua, jos suomen äänestysprosentti saataisiin >90% ei nykyisillä vallanpitäjillä olisi juurikaan valtaa suomessa.
Ihalaiset ja muut silmää tekevät ovat valmiita sijoittamaan yhteiskunnan viimeiset veroäyrit kiilloittaakseen julkisuuskuvaansa. Mistäköhän syystä Ihalaiset, Räsäset ja Haavistot asuvat linnoissansa mahdollisimman kaukana saman kylän pakolaisista ja sosiaalisista haitoista? Koska ovat leipäpappeja jotka eivät elä kuten opettavat.
Euroopan unionin ruoka-apujärjestelmä korvataan vuosina 2014−2020 vähävaraisimmille suunnatulla eurooppalaisen avun rahastolla, josta voidaan tarjota joko elintarvikeapua tai perushyödykkeitä.
Rahastolle osoitetaan Euroopassa 2,5 miljardia euroa, joka tulee käyttää täysimääräisesti kaikissa jäsenvaltioissa.
jonkun pitäisi tarkistaa että tämä jakelupiste tulee myös joensuuhun.
"kokemuksen ääni" kirjotti älykkäästi. juuri noi se on... siinä on suomalainen työelämä pähkinänkuoressa vuonna 2014.
>Kokoomuksen-sosiaalidemokraattien hallitus on ajanut Euroopan parhaan talouden konkurssin partaalle.<
Niin, eiköhön tämä ole laajempi ongelma kuin tämän hallituksen aikaan saannokset.
Jos yrittäjiä / työpaikkojen luojia on vähääkään uskomista, niin veroja tulee verojen päälle ja sama tilanne on kuluttajan osalla. Verotus suomessa nousee pilviin ja tämä verokertymä kiskotaan ansiotyön / työn antajan piirissä olevilta ihmisiltä.
Niin, ihminen niittää sitä, mitä on kylvänyt. Verokertymät menevät paljolti työttömien / vähäosaosten arjen pyöritykseen. Miksikö? Kun ihminen ei halua jakaa ansiotyötään.
Muuten, mikä olisikaan verotustaso, jos ansiotyö olisi jaettu tasaisemmin ihmisten kesken? Leipäjonotkin olisivat näivettymisen asteella.