Tulevat rajapyykit

Yli 8 000 eroa tässä marraskuussa - kaikkien aikojen toiseksi vilkkain marraskuu.

Yli 50 000 eroa tänä vuonna - vähintään kaikkien aikojen kolmanneksi vilkkain vuosi.

Yli puoli miljoonaa eronnutta Eroakirkosta.fi:n kautta, menee nykytahdilla rikki loppuvuodesta 2015 tai alkuvuodesta 2016.

Alle neljä miljoonaa kirkkoon kuuluvaa, menee nykytahdilla rikki vuonna 2016 tai 2017.

Alle 70 prosenttia kansasta kuuluu kirkkoon, menee nykytahdilla rikki vuonna 2019.

Alle 70 prosenttia vastasyntyneistä pakotetaan kirkon jäseneksi lapsikasteella, menee nykytahdilla rikki vuonna 2018 tai 2019.

Ensimmäisten seurakuntien alueella kirkkoon kuuluvat jäävät vähemmistöön, menee rikki tänä tai ensi vuonna.

Mitä muita tulee mieleen?
7128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Rippikoulun käyneiden määrä romahtaa n. 10 vuoden sisällä, kun "kastamattomat" alkavat lähestyä 15v ikää. Helsingin seutu on tässä selkeä edelläkävijä, sillä siellä sosiaalinen paine ja perinteet eivät pakota nuoria leirille. Muu maa tulee kuitenkin kiltisti perässä -- kun maakunnissakin noin joka viides lapsi ei enää kuulu kirkkoon, heille riittää vertaisryhmää sen verran, että eivät tuolloin liity kirkkoon ja käy riparia, kuten vielä nyt tapana on.

Veikkaus: 10v päästä rippikoulun käyneiden määrä putoaa alle 70%.

Vielä joitakin vuosia pudotus on maltillinen, n. 1%-yks. vuodessa, mutta loppua kohti vauhti kiihtyy. Kun 70% maaginen rajapyykki ylitetään, koko instituutio katoaa muutamassa kymmenessä vuodessa joitakin tosiuskovaisten leirityksiä lukuunottamatta, sillä missään muussa kirkon suosion mittarissa ikätoverien aiheuttaman paineen hellittäminen ei näy yhtä vahvasti kuin rippikoulun käymisessä.

Äänestä
  • Kuin kusikäyrä kaakkoon

    Äänestä

Marraskuussa voi ylittyä jopa 9 000 tai kaikkien aikojen lukema 9 226. Olisi miltei uskomatonta, jos laitettaisiin Homoilta-marraskuuta paremmaksi.

Äänestä
  • Täysin mahdollista.

    Äänestä

  • Riippuu ihan siitä miten paljon porukkaa tämä avioliittolakihommeli pistää liikkeelle nyt. Tänään jo 404 eronnutta.

    Äänestä

  • UPDATE_10955639 kirjoitti:

    Riippuu ihan siitä miten paljon porukkaa tämä avioliittolakihommeli pistää liikkeelle nyt. Tänään jo 404 eronnutta.

    Jos lakia ei hyväksytä, Eroakirkosta.fi joutuu hankkimaan äkkiä uuden palvelimen pitääkseen sivustonsa pystyssä kävijäryntäyksen aikana :D

    Äänestä

  • Pian voi rysähtää kirjoitti:

    Jos lakia ei hyväksytä, Eroakirkosta.fi joutuu hankkimaan äkkiä uuden palvelimen pitääkseen sivustonsa pystyssä kävijäryntäyksen aikana :D

    No niin, yli tuhannen eron päivää pukkaa. Kaikkien aikojen vilkkain marraskuu on plakkarissa. 50 000 eroa ylittyy sekin erittäin todennäköisesti. Jopa 60 000 on mahdollinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pian otsikoissa kirjoitti:

Yli 8 000 eroa tässä marraskuussa - kaikkien aikojen toiseksi vilkkain marraskuu.

Yli 50 000 eroa tänä vuonna - vähintään kaikkien aikojen kolmanneksi vilkkain vuosi.

Yli puoli miljoonaa eronnutta Eroakirkosta.fi:n kautta, menee nykytahdilla rikki loppuvuodesta 2015 tai alkuvuodesta 2016.

Alle neljä miljoonaa kirkkoon kuuluvaa, menee nykytahdilla rikki vuonna 2016 tai 2017.

Alle 70 prosenttia kansasta kuuluu kirkkoon, menee nykytahdilla rikki vuonna 2019.

Alle 70 prosenttia vastasyntyneistä pakotetaan kirkon jäseneksi lapsikasteella, menee nykytahdilla rikki vuonna 2018 tai 2019.

Ensimmäisten seurakuntien alueella kirkkoon kuuluvat jäävät vähemmistöön, menee rikki tänä tai ensi vuonna.

Mitä muita tulee mieleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu