Mitä tekee taksiliitto?

Kutsuplus

... jo 15000 rekisteröitynyttä käyttäjää!

Taksit voidaan lopettaa, koska julkisin tuin hoidetaan taksiliikenne Helsingissä. Lama ja nämä yhteiskunnan tukemat kuljetuspalvelut syövät taksiyrittäjien ja kuljettajien tulot. Kortistossa kohta paljon lisää työntekijöitä, kun jonoon liittyy isännät ja kuljettajat..


"Tavoitteena olisi laajentaa Kutsuplussan aluetta ja ajoaikoja, mutta siihen tarvitaan lisää autoja, aluksi nykyisestä 15 autosta 45:een, kertoo Kutsuplussan ryhmäpäällikkö Kari Rissanen.

Reilut 80 prosenttia palvelun kustannuksista, eli kolme miljoonaa euroa, maksetaan tänä vuonna verovaroin.

"Kunnianhimoinen tavoite olisi, että vuoden 2020 jälkeen tämä olisi jo kannattavaa. Nykyisellä käyttäjämäärän kasvulla se voisi olla mahdollista, jos toimintaa laajennetaan", Rissanen sanoo."

12

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laiska taksari

      Yhteiskunta vie veroalennuksen, joka kutsuplus autoilla on, tukee kutsuplussaa, ei taksia.
      Paukkuja selvästi varattu tähän toimintaan jos ajatellaan että vasta 6 vuoden päästä ehkä saadaan toiminta kannattavaksi.

      Tässä ajetaan taksit kyykkyyn yhteiskunnan toimesta. Ei kovinkaan paljoa nosta arvostusta päättäjiä kohtaan, eikä nosta veronmaksukykyä/halua enään.

      • hhgfgjkoorrd

        Mitä helvetin verohelpotuksia taksit tarvii? Miks ei aleta samalla jakaa rahaa kaikille muillekkin aloille? Jos ei paukut riitä yrittämään ilman valtion apuja on parempi lyödä hansat tiskiin ja myöntää itselle että kapasiteetti ei riitä kun duunariksi. On siinä yrittäjiä saatana.


      • Perfeckt
        hhgfgjkoorrd kirjoitti:

        Mitä helvetin verohelpotuksia taksit tarvii? Miks ei aleta samalla jakaa rahaa kaikille muillekkin aloille? Jos ei paukut riitä yrittämään ilman valtion apuja on parempi lyödä hansat tiskiin ja myöntää itselle että kapasiteetti ei riitä kun duunariksi. On siinä yrittäjiä saatana.

        Taas joku mistään mitään tietämätön ääliö pölövästi. Suomalainen teollisuus saa Suomessa kaikkein eniten valtion tukia. Eli jos tuet toivomuksesi mukaisesti poistettaisiin, niin Suomessa ei olisi senjälkeen edes sinulle töitä. Nuo henkilökuljetuksiin tulevat tuet ovat liikuntarajoitteisten ja muuten sairaiden sekä lasten ja vanhusten kuljetuksiin, ettei heidän itse tarvitse maksaa täyttä hintaa.


      • mooo
        hhgfgjkoorrd kirjoitti:

        Mitä helvetin verohelpotuksia taksit tarvii? Miks ei aleta samalla jakaa rahaa kaikille muillekkin aloille? Jos ei paukut riitä yrittämään ilman valtion apuja on parempi lyödä hansat tiskiin ja myöntää itselle että kapasiteetti ei riitä kun duunariksi. On siinä yrittäjiä saatana.

        Ihan mielenkiintoista, kerro mikä muu ala maksaa veroja tuotantovälineistä/työkaluista?


      • on siinä mielipide
        hhgfgjkoorrd kirjoitti:

        Mitä helvetin verohelpotuksia taksit tarvii? Miks ei aleta samalla jakaa rahaa kaikille muillekkin aloille? Jos ei paukut riitä yrittämään ilman valtion apuja on parempi lyödä hansat tiskiin ja myöntää itselle että kapasiteetti ei riitä kun duunariksi. On siinä yrittäjiä saatana.

        Eikös tuo tuettu kutsuplus ole myös yrittämistä? HSL yrittäjänä. Miksi niille jaetaan yhteiskunnan tukia?


      • Esa laskee
        hhgfgjkoorrd kirjoitti:

        Mitä helvetin verohelpotuksia taksit tarvii? Miks ei aleta samalla jakaa rahaa kaikille muillekkin aloille? Jos ei paukut riitä yrittämään ilman valtion apuja on parempi lyödä hansat tiskiin ja myöntää itselle että kapasiteetti ei riitä kun duunariksi. On siinä yrittäjiä saatana.

        Nimimerkille hhgfidiootti.Kyse onkin siitä että jos pidät kioskia (taksit) siellä Espoossa,ja viereiselle tontille tulee kioski (kutsuplus)jota verovaroin tuetaan 80%,,niin miten katsot että nämä yrittäjät ovat tasavertaisia?Ja onko yhteiskunnan kannalta järkevää pakottaa tämä,veroja maksava,kioski lopettamaan?


    • NorttiTaksi

      Mikä on tämä kutsuplus ? Onko se jokin Helsingin paikallinen mikälie ?

      • 5+5

        Se on Helsingin paikallinen mikälie. D1-pikkubusseilla ajetaan taksiliikennettä pysäkiltä pysäkille. Siis ei ovelta ovelle, mutta muuten homma pelittää kuin taksilla eli tilaat auton linja-autopysäkille ja jäät pois määränpäätäsi lähellä olevalla linja-autopysäkillä. Helsingissä tämä toimii koska käytännössä jokainen taajama-alueen osoite on alle puolen kilometrin päässä (usein 100 metriä tai alle) jostain linja-autopysäkistä eikä kävelymatkaa näin ollen tule kovin paljon.


    • Liitto hoitaa

      Taksiliitto järjestää pilkkikisat.Taksiliitto myös antaa lausuman meidän omassa lehdessä että kaikki mahdollinen on tehty.Taksiliitto lanseeraa uuden maksukortin,joten pitää sitten investoida uusiin laitteisin.Muista maksaa jäsenmaksu!

    • Jep jep

      Ja perkule, se kravatti kaulaan ja prässihousut jalkaan. Ja iso Stubbi virnistys naamalle vaikka vitutus on päällimmäisenä.

      • roleld

        No kävihän taksiliiton miehet oikee Brysselissä morjestaa entisiä liikenneministereitä.... minkähän takia???? No täällä on varmaa asiat niin hyvin et joutaa reissaa.


    • Eläkeläinen jo

      No meillähän oli vastaava palvelu n.s. Joukobussit, joita hoiti HKL. Niitä ei erikseen tilattu kylläkään itselle, vaan liikennöivät aikataulun mukaan ihan omia reittejä, usein veivät asiakkaat ihan kotiovelle bussilipulla tai kuukausikortilla. Bussikuskit ajoi niitä, homma loppui kannattamattomana. Mitä te tällasesta välitätte? Potekaa enemmän sitä, kun uusi eduskunta nuijii parin vuoden kuluessa uuden taksilain ja sen myötä taksilupien vapautuksen. Hoitakaa nyt asianne kuntoon, ajakaa vanhat autonne loppuun ja lopettakaa mieluummin, kuin surette jotain kannattamatonta kuihtuvaa toimintaa. Vaikka "uudistuksia" ei vielä nuijittukkaan uudeksi taksilaiksi, kyllä se sieltä tulee, se on varma. Talous kuntoon nyt, ettette sitten itke, ettette olis tienneet!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2048
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1952
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      148
      1558
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe