s.217
"Rukoilen lopullisen tuloksen puolesta. Toivon, että operaatio Ijtihad tulee ajan myötä antamaan kansainväliselle yhteisölle rohkeutta, niin että se jatkossa huomaa ja estää kansanmurhat, joiden alkusyy usein löytyy uskonnosta."
"Jos lähdetään siitä, että YK toimii enemmän protokollan kuin periaatteen mukaan ja että militaristisia hallintoja kohdellaan moraalisesti tasavertaisina demokratioiden kanssa, olisiko niin kauheaa, jos YK tiedustelisi Saudi-Arabialta wahhabismista? Tuskinpa vain, Ja mitä tulee vasta vähän aikaa sitten perustettuun kansainväliseen rikostuomioistuimeen, sen on tarkoitus reagoida tapahtumiin ennemminkin viiveellä kuin proaktiivisesti."
s.222
"Me saamme nauttia kansalaisvapauksista, varsinkin ilmaisuvapaudesta, joiden avulla voimme muuttaa vallitsevia vanhakantaisia toimintamalleja. Mutta käytämmekö vapauksiamme hyväksi?
Haastaako riittävän moni ei-muslimi meidät tekemään niin?"
s.223
Rehellisyyden ylistys
Lavalla seisoi kapinallisen näköinen hahmo. "Mihin minä tarvitsen 30 000 kirjaa? Senkö takia, että joka ainoassa kirjassa sanotaan täsmälleen sama asia?" ihmetteli Kalifornian yliopiston professori Khaled Abou El Fadl, joka toi kotiinsa kulkukoiria uhmatakseen ilkeiden mullahien varoituksia. "Meidän muslimien tapa suhtautua älylliseen perintöömme on verrattavissa tilanteeseen, jossa jokaisen kirjan odotettaisiin vahvistavan aina sitä "yksinkertaista totuutta", joka on islam ja jota meidän ei tule kyseenalaistaa."
Tämän päivän islamin uskonoppineet "ovat taatusti typerimpiä ja tylsimpiä ihmiskunnan aikaansaannoksista, sillä jok'ikinen heistä voi sanoa, että aikoo käyttää elämänsä kirjoittamalla täsmälleen niistä samoista asioista, joista on kirjoitettu jo viimeisen 600 vuoden ajan".
"Yksi asia tosin ärsytti minua. Jos El Fadlin uljas puhe olisi tullut ei-muslimin suusta, puhujalta olisi väännetty vertauskuvallisesti niskat nurin."
s.226
"vaikka muslimien osuus Tanskan väestöstä on viisi prosenttia, saavat he 40 prosenttia maan myöntämistä sosiaalituista. Huolestuttavaa. Maksaessaan rettelöitsijöiden ylläpidon valtio samalla antaa heille ilmaista aikaa organisoida ja toteuttaa suunnitelmansa."
"En tiedä miten tarkkoja lehdessä esitetyt luvut olivat, mutta Alexin ne ainakin saivat pois tolaltaan. Ja silti hän oli aluksi pyrkinyt olemaan loukkaamatta muslimia minussa ja tuominnut lehden kirjoittelun ala-arvoisena. Alexin "harmiton" epärehellisyys muistutti niin monien muslimien vastaavanlaisesta käytöksestä."
"Jos olet yksi alexeista, ole kiltti ja kuuntele hetki. Islamia voidaan käyttää hyväksi monin eri tavoin. Jotkut käyttävät sitä typeryyksissään miekkana. Ihan yhtä monet – tai ehkä vielä useammat – käyttävät sitä suojakilpenä, mikä on ihan yhtä tuhoisaa. Se kun suojaa muslimeja itsetutkiskelulta ja ei-muslimeja syyllisyydeltä. "Ei sinulla ole mitään oikeutta kyseenalaistaa minun uskontoani", suojakilven heiluttajat paasaavat ei-muslimeille. "Et tule ikinä ymmärtämään islamia." (yksi tämän lauseen monista merkityksistä on seuraava: MINÄ, epävarma muslimi, en halua ymmärtää sinun taustaasi.) "Olette sortaneet kansaani aiemminkin ja nyt teette meistä taas ongelman." (Tekstitys: meillä muslimeilla ei ole omaa tahtoa. Näin yliopiston professorini opetti minulle.)"
"Olen seurannut näitä metkuja niin kauan, etten jaksa enää säästellä sanojani. Niinpä sanon niin kuin asia on. Nuoruusvuosistani lähtien länsimaissa asuvat muslimit ovat imeneet elinvoimansa ihmisten yleisestä tietämättömyydestä, itkeneet hyväksynnän perää kaikissa mahdollisissa olosuhteissa ja hinnalla millä hyvänsä. Muutkin ovat huomanneet saman. Jo ennen syyskuun 2001 tapahtumia brittiläinen journalisti Yasmin Alibhai-Brown kirjoitti, että "ajatus sellaisesta yhteiskunnasta, jossa eri ryhmät eivät häiritse toisiaan millään tavoin, ei ole pelkästään vääristynyt, se on myös mahdoton. Joudumme väkisinkin tekemisiin toistemme kansaa". Meidän on siis luovuttava suojakilvestämme ja hyväksyttävä jokaisen avoimen yhteiskunnan syntymäoikeus, se että voimme esittää kysymyksiä toisistamme. Joskus hankaliakin kysymyksiä. Ja julkisesti."
"Huomio ei-muslimit. Ottakaa riski ja pilatkaa hetken kauneus. Kun muslimit väittävät: "Olemme omalla tavallamme demokraattisia", teidän tarvitsee kysyä vain yksi kysymys: Mitä oikeuksia naisilla ja lapsilla _oikeasti_ on? Saatte epäilemättä vastauksen, että länsimaiden tulisi itse harrastaa itsetutkiskelua ja miettiä miksi naiset korjauttavat rintojaan ja menevät vatsan rasvaimuun saadakseen sosiaalista hyväksyntää. Olen samaa mieltä. Mutta silti, kaikkien niiden vuosien aikana jotka olen ollut länsimainen feministi, en ole koskaan törmännyt tyttöön, jonka vanhemmat olisivat hylänneet hänet sen takia, että hän kieltäytyy laittamasta silikonia rintoihinsa. Ja samanaikaisesti on muslimiperheitä, jotka ovat torjuneet tyttärensä, koska nämä eivät ole suostuneet sukupuolielintensä silpomiseen. Ei-muslimit eivät tee maailmalle palvelusta menemällä moraalisesti mykiksi heti kun muslimit alkavat puhua. Ottakaa riski ja pilatkaa hetki."
s.231
"Hyväntekeväisyyden kansainvälinen järjestö, Armon kansainvälinen avustusjärjestö, Globaali avustussäätiö – kaikkien näiden järjestöjen nimet kuulostavat niin lohdullisilta ja silti ne ovat _kaikki_ sotkeutuneet islamilaiseen terrorismiin."
s.236
"Länsimaalaiset ryömivät monikulttuurisuuden edessä ja ilmaisevat käytöksellään, että heille käy ihan kaikki. Koemme valmiutemme mukautua eri asioihin vahvuutena – jopa eräänlaisena kulttuurisena paremmuutena (vaikka harvat sitä suostuvat myöntämään). Fundamentalistit näkevät sen sijaan asenteemme heikkoutena, joka tekee miestä pehmeitä, henkisesti laiskoja, päämäärättömiä. Fundamentalistit eivät voi sietää heikkoutta. Heidän mielestään heikot saavat ansionsa mukaan, kun heidät kukistetaan. Paradoksaalista koko jutussa onkin, että mitä enemmän taivumme miellyttääksemme vastapuolta, sitä suuremmaksi heidän inhonsa "heikkouttamme" kohtaan kasvaa. Äärimmäinen paradoksi saattaakin olla, että puolustaaksemme moninaisuutta meidän on oltava vähemmän suvaitsevaisia. Jos ei muuta, niin ainakin meidän on oltava entistä valppaampia."
********************************************
IRSHAD MANJI, Islamin kahdet kasvot, ISBN 951-31-3076-2
http://www.muslim-refusenik.com/

Vastaukset 7
Vanhimmat
Loistavaa tekstiä. Olen tässä viime aikoina yhä enemmän katsellut tätä muslimifundamentalistien touhua, ja kieltämättä se alkaa nyppiä. Olen funtsannut antirassena, ettei saa yleistää, mutta kyllä muslimiyhteisön viattomien ja sävyistenkin pitäisi alkaa tehdä jotain tuolle idioottitouhulle. Halusimme tai emme, koska on olemassa helposti rajattavia joukkoja (vaikkapa suomalaiset), on näiden joukkojen otettava myös kollektiivista vastuuta tekemisistään. Niin meitä arvostellaan. Ei aina voi vedota "yksilöihin" kun ryhmän jäsen tekee joitain ääliömäisyyksiä, ja sitten riemuita kuinka "me" voitimme kun samaan ryhmään kuuluva voittaa vaikkapa nyt esimerkiksi olympiakultaa.
Mukava nähdä, että muslimienkin joukossa esiintyy tämänsuuntaista ajattelua.
Sen verran täytyy kuitenkin järki pitää päässä, ettei ala viattomille kostamaan idioottien aikaansaannoksia.
>Mukava nähdä, että muslimienkin joukossa esiintyy tämänsuuntaista ajattelua.
Aivan. Helpottaa kummasti oloa.
Muslimit ovat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin.
Ongelmana on ainoastaan se, että monet heistä on aivopesty vauvasta asti vihaamaan juutalaisia tai amerikkalaisia.
Manji muuten kirjoittaa kirjassaan, että enemmän kuin muslimit vihaavat amerikkalaisia, he itse asiassa ihailevat heitä.
>Sen verran täytyy kuitenkin järki pitää päässä, ettei ala viattomille kostamaan idioottien aikaansaannoksia.
Hollannissa "mies-81"-tyyppiset nahkapäät ampuvat hysteerisinä joka puolelle, koska eivät ymmärrä islamista yhtään mitään. He kostavat Theo van Goghin murhaa viattomille kouluakäyville muslimilapsille.
olevasi aivan samanlainen vihanlietsoja itsekin ;)
Tsempata täytyy...
Jos ei abrahamiin taistelusi sammu
Tai kiihkomuslimi sua ammu
Sopisi vaikkapa ristiretken aloitusrunoksi.
Mutta mukava, että olet huomannut tämänkin:
>>Muslimit ovat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin.>>
Yritäpäs pitää sitä useammin esillä viesteissäsi.
"Hollannissa "mies-81"-tyyppiset nahkapäät ampuvat hysteerisinä joka puolelle, koska eivät ymmärrä islamista yhtään mitään. He kostavat Theo van Goghin murhaa viattomille kouluakäyville muslimilapsille."
Mitä itse tekisit herättyäsi todellisuuteen, että kotimaasi käy sisällissotaa? Muslimit aloittivat murhaamalla islamin vastustajan, tämä johti puolin ja toisin siihen, että Hollannin yössä taistellaan todella isänmaasta. Muslimit ovat vihollinen, silloin näille nahkapäille jotka siellä ampuvat "hysteerisinä joka suuntaan" ei jää paljon muita mahdollisuuksia kuin puolustaa maataan väkivalloin.
Meinaatko Jake nukkua vielä siinäkin vaiheessa kun tässä piakkoin muslimit aloittavat sisäisen sodan täällä Suomessakin? Suosittelisin, että otat lusikan kauniiseen käteen ja alat pikkuhiljaa tajuta, että rauha islamin kanssa ei ole vaihtoehto koska muslimit itse ajavat maailmaa sotaan. Annetaan niille sitten sota. Hollanin anti-islamilainen väkivalta on valkoista, hyvää terrorismia joka ei kohdistu edes ihmisiin, kohteena ovat muslimit jotka eivät kuulu ihmisten rotuun.
Tehkää joukolla jotain niille jotka teitä kiusaa ja tappaa /olisko silmä silmästä heh heh heee,taistelkaa,kyllä aaalea on kaunista ja viisasta