Onneksi poliisilla ja kaupungin johdolla on järkeä

Kaikki taksiyrittäjään kohdistuvat poliisitutkinnat on lopetettu poliisin ja syyttäjän puolelta.
Maltillisten kanta ja järki voitti.
Kaupunginjohtaja kehotti ihmisiä olemaan riitelemättä.
18193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kun nyt taas asia ei menisi olankohautuksella ohi, vaan aiheuttaisi kehittymisprosessin kaikille osapuolille.

Äänestä

Osa oppii, suurin osa ei ymmärrä ja kitkeröityy entisestään, kun eivät saaneet mukamas lainalaisuuksia rikkoneen taksiyrittäjän "päänahkaa"

Äänestä

Toivotaan että riitely loppuu ja mamut siirretään Riihimäelle. On lyhempi matka sit kuskata vankilaan jos tarve vaatii.

Äänestä

Pisteet poliisille ja kaupungin johdolle. Selvä viesti viranomaisilta taksiyrittäjän kiusaamisen lopettamiseksi.

Äänestä
  • Yrittäjä on itse ongelmansa hakenut. Miksi syyllisti asiasta kaikki lieksalaiset? Kuka pahoinpiteli hänen kuskinsa? Kuka riitelee kyytiongelmista? Hänen esiintymisensä a-studiossa antoi kuvan, että kaikki lieksalaiset on tässä takana. Samoin aiemmat lehtikirjoitukset. Olisiko kannattanut tarkentaa asioita. Täälläkin on nähtävissä että nyt asiat on koko lieksan väestön vikaa.
    Minä syyllistettynä osaan käyttää eri yrittäjien palveluja tästä eteenpäin. Kengät ostan CM:sta. tarvittaessa taksia, ilmoitan kenen autoa ei pidä lähettää.

    Äänestä

  • uusi rasisti kirjoitti:

    Yrittäjä on itse ongelmansa hakenut. Miksi syyllisti asiasta kaikki lieksalaiset? Kuka pahoinpiteli hänen kuskinsa? Kuka riitelee kyytiongelmista? Hänen esiintymisensä a-studiossa antoi kuvan, että kaikki lieksalaiset on tässä takana. Samoin aiemmat lehtikirjoitukset. Olisiko kannattanut tarkentaa asioita. Täälläkin on nähtävissä että nyt asiat on koko lieksan väestön vikaa.
    Minä syyllistettynä osaan käyttää eri yrittäjien palveluja tästä eteenpäin. Kengät ostan CM:sta. tarvittaessa taksia, ilmoitan kenen autoa ei pidä lähettää.

    Sekopää olet.

    Äänestä

  • uusi rasisti kirjoitti:

    Yrittäjä on itse ongelmansa hakenut. Miksi syyllisti asiasta kaikki lieksalaiset? Kuka pahoinpiteli hänen kuskinsa? Kuka riitelee kyytiongelmista? Hänen esiintymisensä a-studiossa antoi kuvan, että kaikki lieksalaiset on tässä takana. Samoin aiemmat lehtikirjoitukset. Olisiko kannattanut tarkentaa asioita. Täälläkin on nähtävissä että nyt asiat on koko lieksan väestön vikaa.
    Minä syyllistettynä osaan käyttää eri yrittäjien palveluja tästä eteenpäin. Kengät ostan CM:sta. tarvittaessa taksia, ilmoitan kenen autoa ei pidä lähettää.

    Meikä laittaa myös boikottiin KAIKKI yrittäjän palvelut.

    Äänestä

Paullii ei sua kiusata. Ettäkö työ ällyy? Mänkkee nyt korvvaukseksi ostammaan ne kengät. Kauppa tyhjäksi vaen. Pitäkkee kiirettä jotta kerkkiittä, siinne vaen jonon hännille kiirreellä. Nyt kannattaa männä, hinnat noussoo koko ajan, nyt on vielä halappoo, ei kannata ootella.

Äänestä

Juuri tämä asenne vaarallinen. Pitäisi ymmärtää milloin on mennyt överiksi.

Äänestä
  • kerro mikä asenne on vaarallinen ja mikä on mennyt överiksi?

    Äänestä

Hyppään tähän nyt sivusta ja kun kysytään mikä on mennyt överiksi niin annampa mielipiteen.
Asioiden hoito maahanmuuton osalta meni överiksi jo silloin, kun maahanmuuttajia alettiin käyttää kuntapolitiikan välikappaleina.
Ja sitä käytetään edelleen koko ajan vain ja ainoastaan mainittuun tarkoitukseen.

Äänestä
  • miksi he ovat muuttaneet maahan ja koska palaavat takaisin sinne mistä ovat lähteneetkin, tai poistuvat maasta?

    suomalaisten ei ole pakko nuolla näitä "maahanmuuttajia" ja he voivat ihan vapaasti näyttää että näiden täällä oleminen ärsyttää heitä

    Äänestä

"Poliisi tutkii tällä hetkellä vanhempien pyynnöstä, onko taksiyrittäjä syyllistynyt rikoksiin kyytejä järjestäessään. Poliisi tutkii myös yrittäjän pyynnöstä sen, ovatko vanhemmat, Lieksan kaupunki ja kuljetukset kilpailuttanut Joensuun seudun hankintatoimi syyllistyneet rasistiseen toimintaan yrittäjän järjestämiä koulukyytejä kohtaan.

– Nykyisen aineiston perusteella näyttää siltä, että kovin pitkälle kumpikaan näistä tutkinnoista ei etene. Esitutkintaa ei tällä hetkellä näytä tulevan kummastakaan, eli asioissa ei tällä hetkellä epäillä tapahtuneen rikoksia, kertoo tutkinnanjohtaja Antti Arponen Itä-Suomen poliisista."

"Poliisin mukaan syyttäjän harkittavaksi on etenemässä näillä näkymiin ainoastaan autojen teknisiin rikkeisiin liittyvät epäilyt. Poliisin mukaan autoista on löytynyt huomauttamista ajopiirturiin, alkolukon todistuspapereihin ja yhden auton katsastukseen liittyen."

Yle Pohjois-Karjala

Ei katsastamattomalla autolla saa ajaa, siinä rikkoo lakia.

Äänestä

Mitäs syyllisti kaikki lieksalaiset televisiossa. Minä en ainakaan enää tarvitse tämän miehen palveluja.

Äänestä

Saattaa olla taas hyvät tutkimukset, Arponen on itse pahimman luoka mamu hyysäri ja mokuttaja. Jos johtoportaassa sanottaisiin, että talvisota hävittiin niin Arponenkin olisi tätä mieltä. Tyyppi ei omaa minkäänlaista itsenäistä ajattelu kykyä, ja fyysinen kokokin on sitä luokkaa ettei olisi edes pitänyt päästä poliisi kouluun.

Äänestä
  • sotketko nyt tähän reppananurmiseen

    Äänestä

No, lopputulos on kuitenkin taksiyrittäjälle myönteinen.
Se on tärkein asia ettei oikeusvaltiossa ketään saa ottaa silmätikuksi ja ruveta kyykyttämään.
Lieksassa on pitkät perinteet ihmisten eristämisellä jos pärstäkerroin ei miellytä.
Tämän ja monen muun asian myötä ollaan menty avoimempaan suuntaan.
Pieni vähemmistö kylässä haluaa leikkiä hidalgoa ja määräillä.

Äänestä

Mistähän tämä tieto on peräisin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itsetutkiskelua kirjoitti:

Kaikki taksiyrittäjään kohdistuvat poliisitutkinnat on lopetettu poliisin ja syyttäjän puolelta.
Maltillisten kanta ja järki voitti.
Kaupunginjohtaja kehotti ihmisiä olemaan riitelemättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu