Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

HELB ammatilaiset!

että keitti

HELB kertokoon minkälaisia "ammattilaisia" on palkkalistoilleen ottanut. Tänään linjan 77 (RT-Jakomäki) kuski (lähto RT 09.46 ) jätti Hakaniemen pysäkille 26 maksavaa matkustajaa. Ei tullut pysäkille, vaikka selkeästi ko. linjalle oli pyrkijöitä ja ilmaisivat tahtonsa hakeutua kyytiin. Liekö HELB ohjeistuksissa jotain poikkeavaa, kun muiden yhtiöiden autot tulee Hakaniemessä muiden pysäkillä olevien bussin taakse, ainakin siten, että näkevät josko matkustajia olisi tulossa. tämä em. sankari toimi toisin, eli painoi kaasua ja porhalsi ohi, kuin muutto kurki. No onneksi toisen yhtiön (Nobina 741K) bussi noukki kyseisen matkustaja määrän kyytiinsä ja vei perille. KIITOS Nobinan asialliselle ja huomaavaiselle kuskille, joka kysyi ja kertoi, että mihin olisitte olleet menossa ja kertoi, että pääsette hänenkin kyydissä ! Meitä oli nuo 20 koululaista ja heidän 2 opea ja me 4 muuta matkustajaa, jotka saimme onneksi palvelua, jota pitäisi myöskin HELB kyetä tarjoamaan, kun kerran sitä on tarjoamassa. HSL ja HELB saa kyllä palautetta ja toivottavasti tuo linjan 77 kuski myös!. Toivottavasti kiitokset välittyy myös tuolle Nobinan kuskille, sillä se annetaan .

9

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rolliii

      Kähäräkö täällä taas trollaa?

    • outoa

      Outoa... Ajoin tuohon samaiseen kellonaikaan myös tuolle hakaniemen pysäkille. Ei kuvatun kaltaista ryhmää näkynyt ja tuo Nobina 741K tuli perässäni. Itse ajoin 6xx linjaa joten oli esteetön näkyvyys 700 sarjan pysäkille.

      • taidat 6xxx

        kommentoija olla juri tuo samainen 77 kuski, joka hupomasi mokansa vasta sitten kun oli jo hallin kulmalla kääntämässä. No toivottavasti perästä kuuluu, sillä tuollainen toiminta syö koko alan uskottavuutta ja luottamusta sen keskeisiin toimijoihin, eli kuljettajiin. Kolleegat, tehdään duunimme kuten kuuluu, eikä sovelleta omiamme, sillä meihin se loppujen lopuksi kuitenkin sattiuu.


    • jhgfds

      Nostiko ne 20 2 4 muuta kättä?

    • kuskienkuski

      Outoa...en ollut ajamassa,,,olen kotona sairaslomalla

    • _Helbkuski

      laittakaahan palautetta hsl.fi sivuilta niin saadaan mulqwist kuskille kiwaa....

    • Työnjohto ilmoittaa:

      Hyvin tyypillistä jos enemmän jengiä pysäkillä niin kukaan ei nosta kättä.
      Sillon ajetaan ohi.
      Mitä tossa hakiksessa luulen käynyt niin olleet toisen bussin takana ja kuski vetänyt ohi. Sitä sattuu, ei muutaku seuraavalla.
      Kannattaa muuten tämmöisissä kävellä hieman sieltä takaa ja merkkiä.

    • ding dong

      pysäkillä tyhmyys tiivisty

      • Ala Vaihdettu

        Aivan niin ! Jos ne matkustajat siellä pysäkillä jotka seisovat ja törttöilevät , fiksuja , tai vähintäänkin ajattelevia olisivat ,niin omilla hienoilla autoillaanhan he kulkisivat. Yrittäkää ymmärtää. Voi rinnastaa virolaistyöntekijöihin joilla ahkeruutta piisaa , mutta taloudellinen ja todellinen äly puuttuu tyystin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe