Herää Suomen kansa

Musta tihentymä on nyt Suomen päällä kuin levitettynä viittana. Juuri näinä päivinä äänestetään Palestiinan tunnustamisesta ja aviolaista, jotka eivät ole mitään pikkujuttuja.

Mediassa on myös merkkejä ja varoituksia: mm. monia pikkulasten murhia ja sähkö- ja tietoliikennekatkoksia.

Kuka osaa lukea aikaa ja merkkejä? Jos tunnustetaan Palestiina ja "tasa-arvoinen" avioliittolaki, Jumalan sormi tulee raskaana Suomen päälle.

Jumala meitä armahda ja anna päättäjille ja äänestäjille viisautta!
16140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kansalaiset. Kuunnelkaa varoituksia. Kaikella, mitä teemme on seurauksensa. Millaisia seurauksia halauamme kansallemme?
Rukoilemme Herraa.

Äänestä
  • Mitä minä tavallinen kansalainen voin tehdä asian hyväksi? En hyväksy kumpaakaan lakiehdotusta.

    Äänestä

Katson Sinuun

Tunnen itseni niin toivottomaksi Herra!

Jos en ollenkaan ajattele tätä elämäntilannettani,
saatan jotenkin onnistua pitämään
kiinni heiveröisestä uskostani.

Mutta minä katson tätä kurjuutta
ja heti vaivun itsesäälin syövereihin,
aivan kuin Pieteri vetten päällä kävellessään
alkoi vajota aaltoihin.
Hän katsoi aaltoihin eikä Sinuun.Herra. Niin teen minäkin.

Miten Sinussa voi pitää katseensa?
Miten voin sulkea silmäni elämän todellisuudelta?

Opeta minua,
anna minun taas lapsen lailla kysyä
ja kuulla vastaus.

Jotta osaisin nähdä Sinut elämäni keskellä
niin todellisena,
että Sinun läsnäolossasi kaikki muu katoaisi.
(sininen rukouskirja)

Älkää olko mistään huolissanne, vaan
saattakaa aina se, mitä tarvitsette rkoillen, anoen ja kiittäen
Jumalan tietoon.
Filippiläiskirje 4:6-7

Äänestä

"Mediassa on myös merkkejä ja varoituksia: mm. monia pikkulasten murhia ja sähkö- ja tietoliikennekatkoksia."

Tuollainen toisistaan riippumattomien tekijöiden yhdisteleminen summan mutikassa pelkän apologetiikan nimissä on aika pöyristyttävää. Ei riitä, että tuosta noin väitetään asioiden kytkeytyvän toisiinsa kausaalisesti ilman mitään perusteluita.

Äänestä

Tuleeko Jumalan rangaostus niidenkin osaksi, jotka ovat toivoneet ja rukoilleet että Suomi toimisi Jumalan tahdon huomioonottavasti ainoalla järjellisellä tavalla eli tottelemalla Jumalaa`?

Minulla on vaikea olo tämän asian takia. Tlipäätänsäkään ei eduskunnassa saisi olla ajatustakaan tällaisesta synnin asettamisesta hyväksyttäväksi asiaksi. Jumala sanoo kyseessä olevan kauhistuksen kun kaksi miestä ryhtyy haureudessa ja himossa toisiinsa

Yämän sukupolven aikanahan Jeesuksen paluuta on odotettu ja kaiikki Marreus 24-25:n Jeesuksen mainitsemat Jeesuksen paluunb merkit ovat kuin tuliset merkkivalot uskovan nähdä. Maailma ei niitä merkkivaloja näe vaikka lukisikin mainitut kaksi lukua Matteuksen evankeliumista. Samaan aikaan se yllättää ja on yllättämättä, muistan millainen olin kun en ollut uskossa ja miten omaksuin yleisen yliskeptisen asenteen sen sijaan että itse olisin tutkinut ja ajatellut. Noo, lopulta aloin tutkimaan ja ajatteleman itsenäisestikin ja mitä löysinkään Raamatusta. Sain huomata monin tavoin Jumalan antaneen viestejään Raamatussa annettavaksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Myös minulla on vaikea olo ihan fyysisestikin. Rintakehässä on painetta, ja on ahdistavaa hengittää. Tällaista tuntemusta minulla on hyvin harvoin.

    Eikä oikein tiedä, mitä rukoilisi, koska Jeesus sanoo, että tämän kaiken pitää tapahtua, ja sitten tulee loppu.
    Hiukan auttaa, kun rukoilee: "Tapahtukoon sinun tahtosi, Isä Jumala."

    Äänestä

  • old_profile_87884 kirjoitti:

    Suosittelen lääkäriin menoa.

    Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät saa riittävästi ruokaa tai vettä. Lapset kuolevat väkivallan uhreina. Ihmisiä kidutetaan. Ebola tappaa ihmisiä Afrikan mantereella. Lapsia pakotetaan avioliittoon. Kunniamurhia tehdään...

    Ja sinun rintakehässäsi on painetta tasa-arvoisen avioliittolain vuoksi!!!!?????

    IRVOKASTA - jopa trolliksi.

    Äänestä

  • Inhottava realisti kirjoitti:

    Nyt on - inhottava ateisti- sinut huomattu. Automaattivastaaja, jota kukaan ei ole palkannut. Vastaa kun kukaan ei kysy, kysyy kun kukaan ei vastaa. Siis täysin pihalla palstan aiheesta.

    Äänestä

  • Turhaa luuloa kirjoitti:

    Nyt on - inhottava ateisti- sinut huomattu. Automaattivastaaja, jota kukaan ei ole palkannut. Vastaa kun kukaan ei kysy, kysyy kun kukaan ei vastaa. Siis täysin pihalla palstan aiheesta.

    Juurihan sinä vastasit!

    Äänestä

"Minulla on vaikea olo tämän asian takia. Tlipäätänsäkään ei eduskunnassa saisi olla ajatustakaan tällaisesta synnin asettamisesta hyväksyttäväksi asiaksi. Jumala sanoo kyseessä olevan kauhistuksen kun kaksi miestä ryhtyy haureudessa ja himossa toisiinsa"

Eduskunnassa ei päätetä miesten yhtymisestä toisiinsa tai keneenkään muuhunkaan, vaan siellä päätetään tasa-arvoisesta avioliittolaista, mikä täällä Suomen takapajulassa on jälkijunassa sivistysmaihin nähden.

Äänestä
  • Jos olisikin kysymys vain siitä, mutta kun siihen kytkeytyy paljon muita lakeja mukaan automaattisesti.

    Äänestä

Ja se Jumalan rangaistus päälle.

Äänestä

Niitä kaloja saa, mitä pyytää Suomen kansakin.

Äänestä

Tulossa on muutoksia. Suuria muutoksia.

Äänestä

Miksi kukaan ei syytä eduskuntaa maamme tuhoon saattamisesta? Millä oikeudella päättäjät äänestävät sen puolesta, että maamme tulevaisuus on menetetty.

Vähäjärkisinkin näkee, että jos maan edustajista puolet on homomyönteisiä ja lähinnä nuoren kansanosan edustus, niin tällainen julkimyönteisyys on nuorelle kansanosalle yllytys, jotta kansa pitää abortoida sukupuuttoon. Vähäjärkisinkin sen verran tietää, ettei naiset saa keskenään lapsia eikä miehet tietenkään.

Hullutetaan sanalla rakkaus - eihän lapsi voi enää olla rakkauden hedelmä, jos lapsi syntyy rakkaudettoman kohteen kanssa!

Mitä tarkoittaa sanat hulluus ja mielettömyys? Asettaisin tässä ne tarkoittamaan, että maassamme tällä hetkellä voimistunein vietti on kansan tuhoamisvietti sukupuuttoon!

LUOTETTAVUUS On aina ollut ensimmäinen edellytys edes hakeutua päättäjäksi? Itsenäisen ja kaikessa hyvässä ja totuudessa vahvistuvan kansan etua ajaen?

Äänestä
  • Suomella ei ole sen kummempaa hätää kuin ennenkään. Maallistuminen on tuonut maahan onnen ja vaurauden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_87884 kirjoitti:

Musta tihentymä on nyt Suomen päällä kuin levitettynä viittana. Juuri näinä päivinä äänestetään Palestiinan tunnustamisesta ja aviolaista, jotka eivät ole mitään pikkujuttuja.

Mediassa on myös merkkejä ja varoituksia: mm. monia pikkulasten murhia ja sähkö- ja tietoliikennekatkoksia.

Kuka osaa lukea aikaa ja merkkejä? Jos tunnustetaan Palestiina ja "tasa-arvoinen" avioliittolaki, Jumalan sormi tulee raskaana Suomen päälle.

Jumala meitä armahda ja anna päättäjille ja äänestäjille viisautta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu