Jumalatonko kelpaa Jumalalle?

Nyt kaikki minusta itsestäni on paljastettuna ja avoimena myös itselleni. Ehkä ensimmäistä kertaa silloin kohtaan todellisuuden omasta luonteestani, elämästäni ja itsestäni. Täällä en ole koskaan sitä halunnut, en uskaltanut, en voinut kohdata. En olisi sitä kestänyt. Nyt minun on pakko kerrankin nähdä oikeassa valossa kuka ja millainen ihmisenä olen ollut ja olen.

Väitän, että meidän on mahdotonta ennakolta totuudellisesti kuvitella itseämme ja tuntemuksiamme tuossa kaiken ratkaisevassa tiliteon hetkessä. Voimme korkeintaan vain aavistella jotakin ja paeta!

Mitä silloin minulle luetaan, minusta julistetaan? Mitä minusta sanoo hän, joka sanoo sen viimeisen ratkaisevan sanan? Siitä riippuu kaikki! Se on lopulta ainoa merkittävä ja ratkaiseva asia koko elämässäni!

Olemme Jumalan edessä aina syntisinä

Olen usein mietiskellyt eräitä pieniä, ehkä huomaamattomia välähdyksiä Jumalan ilmoituksen sivuilta. Niissä aivan kuin leimahtaa näkyviin jo täällä alhaalla tuo Jumalan pyhyyden tunto ja sen vaikutus ihmisen sydämessä. Mitä Johannes sanokaan uskoville kirjeessään: ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme ja totuus ei ole meissä” (1 Joh 1:8). Kuinka karusti Raamatun alkulehdet kuvailevatkaan ihmistä: "Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat" (1 Moos 6:5). "Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka" (1 Moos 8:21). Miten Mooses rukoilikaan: "Muista palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakia ja Jaakobia, älä katso tämän kansan uppiniskaisuutta, jumalattomuutta ja syntiä" ( 5 Moos 9:27). Tai entä nämä Salomon sanat temppeliä vihittäessä: "Sinä yksin tunnet kaikkien ihmislasten sydämet" …"ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee" (1 Kun 8:39, 46).

Daavidin rukous lie meille tuttu: "Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden" (Ps 51:6-8) Miten se Jeremian sanoikaan: "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" (Jer 17:9). Entä Paavalin hyvin henkilökohtainen tunnustus: "Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo" (Room 7:18-19).

Ainoa mahdollisuus selvitä Jumalan edessä on jumalattoman vanhurskauttaminen

En tiedä Raamatussa toista kohtaa, joka sen paremmin antaisi valoa Jumalan tulisen tuomion edessä kuin eräs loukkaavalta tuntuva kohta Roomalaiskirjeestä. Muistan kuinka eräs uskova sanoi kerran tuohtuneena: Eihän sellaista voi olla kirjoitettuna Raamatussa!

Luen vähän laajemmin tuon kohdan uuden käännöksen mukaan: "Mitä sanovat kirjoitukset? 'Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.' Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta: Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään" (Room 4:3-8). Otan siitä sen ydinkohdan vielä esiin vanhan käännöksen mukaan: ”Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (KR 38).
Siinä on sanottu nuo vallankumoukselliset sanat, ne ainoat sanat, jotka tuovat meille toivon Jumalan pyhien ja kaikkinäkevien silmien edessä: Hän vanhurskauttaa jumalattoman.

Miksi tuo kauhea sana jumalaton?

Tiedän kyllä kuinka häiritsevältä, jopa mieltä sekoittavalta saattaa tuntua tuo ihmisen syvintä olemusta Jumalan edessä kuvaava sana jumalaton. Kreikaksi sana on asebee. A tarkoittaa ei ja sebeoo on kunnioittaa: ei-kunnioittava. Siinä on kysymys ensimmäisen käskyn rikkomisesta, epäjumalanpalvelemisesta.

On aivan käsittämätöntä, että Paavali puhuessaan Abrahmista yht'äkkiä käyttää sanaa jumalaton. Ei kai nyt sillä sanalla voida totuudellisesti kuvata uskon isän vaellusta. Kyllähän VT:ssa sanan jumalaton käyttö osoittaa, että sillä tarkoitettiin hírvittäviä epäjumalanpalvelijoita ja epäuskoisia ihmisiä. Mutta sanalla jumalaton onkin Raamatussa kaksi aivan erilaista käyttöä. Toisessa sillä kuvataan ihmisiä, jotka ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja kaiken tavoin taistelevat Jumalaa vastaan. Silloin on kysymys Sodoman ja Gomoran kansasta. Silloin sanan kreikankielinen merkitys a-sebeoo - ei kunnioittava tarkoittaa näkyvää ja intohimoista epäjumalien palvontaa ja räikeissä julkisynneissä elämistä.

Raamattu sanoo: "Jumalaton kerskaa omista himoistansa, ja kiskuri kiroaa, pilkkaa Herraa. Jumalaton sanoo ylvästellen: 'Ei hän kosta'. 'Ei Jumalaa ole' -- siinä kaikki hänen ajatuksensa" (Ps 10:3-4). "Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta" (Jes 26:10). "Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle" (Jes 3:11). "Jumalaton ei voi käydä hänen kasvojensa eteen" (Job 13:16). Tämä on päällimmäinen merkitys.

Toinen merkitys on valvovalla omalla tunnolla olevan ihmisien vaikerointi pyhä Jumalan edessä. Tämä toinen merkitys alkaa selvitä meille, jos kuuntelemme tarkasti vaikkapa Hesekielin sanaa. Hän puhuu hyvin usein jumalattomasta: "Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!" (Hes 33:11). Mutta vielä selvemmin tulee tuon sanan toinen käyttö esiin Salomon rukouksessa: "Jos he sitten menevät itseensä siinä maassa, johon heidät on vangeiksi viety, kääntyvät ja anovat sinulta armoa vangitsijainsa maassa, sanoen: 'Me olemme tehneet syntiä, tehneet väärin ja olleet jumalattomat', ja palajavat sinun tykösi kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan… ja rukoilevat sinua.. niin kuule taivaasta, asuinsijastasi, heidän rukouksensa ja anomisensa, hanki heille oikeus ja anna anteeksi kansallesi, mitä he ovat rikkoneet sinua vastaan, ja kaikki heidän syntinsä, jotka he ovat tehneet sinua vastaan" (1 Kun 8:47-50).

Saman käytön kohtaamme Nehemian rukouksessa: "Sinä olet ollut uskollinen teoissasi, mutta me olemme olleet jumalattomat" (Neh 9:3). Myös Daniel rukoili ja vieläpä me muodossa kuten hurskas Nehemiakin: "Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi" (Dan 9:5).

Rehellisesti, aidosti itsensä syntiseksi nähnyt ei voi Jumalan pyhyyden edessä kokea ja tunnustaa itsestään muuta kuin olen ollut ja olen edelleen sydämeni pohjalta jumalaton - a-sebeoo. Väitän ehkä vähän vaikeatajuisesti, ettei yksikään jumalaton ole omissa silmissään jumalaton, hän on hyvä ihminen. Vain Pyhä Hengen valaisema omatunto näkee oman jumalattomuutensa. Toisten jumalattomuus on sen sijaan jokaisen helposti nähtävissä ja osoittavissa. Se ei vaadi sen Hengen vaikutusta, joka näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/JumalatonkokelpaaJumalalle.htm

Ei kelpaa jumalaton Jumalalle.

Iteppähän valitset.