Minä puhun tavalla ja toisella.

profeetia opetus

Minä puhun tavalla ja toisella.

Minä olen puhunut kirjoituksillani teille eri nimimerkkiä käyttäen, jotta tutkisitte kirjoitusteni asiasisältöä. Muodostaaksenne niistä mielipiteenne vapaalla tahdollanne.

Mitä tulee Jeesukseen ja hänen valtansa voimaan, niin jotkut teistä luulevat ja pitävät varmana, että Jeesusta Kristusta ei ole koskaan ollutkaan olemassa? Te ajattelette ettei sellaisia tekoja voi tehdä, kun kirjoitettu on. Kuitenkin minun täytyy tuottaa pettymys sellaiselle ajattelulle.

Minun valtani voima on minussa itsessäni. Taivasten valtakunta on minun valtani ja voimani. Älkää milloinkaan luulko että lihassa elämän jättäneinä ei olisi elämää laisinkaan. Aivan varmasti te tulette
rinnakkaisen elämän alueelle, jossa minun valtani on ylin valta. Ottakaa tämä huomioonne maa ja kaiki mitä siinä on. Luonnosta tulleiden lajikuntien hallitsijana minä olen. Kaikessa elävässä on elämän henki luonnossakin. Elämä siirtuu Taivaan alueelle, jossa minä johdan heitä vanhurskaalla mielelläni. Rauhan neuvo on minun neuvoni.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeuden sanoma

      Ristin oppi oli asetettu Golgathan kummulta kaikille kansoille tiettäväksi. Tuli asettaa aika ja tuoda esille ajan tapahtumain kulku. Kulun tarkoituksena oli tuoda esiin totuus ja oikeus, siksi uskon kansakaan ei saanut jatkuvaa ilmoitusta, koska uskon tuli olla vallitsevana voimana.

      Mitä tulee Islamiin ja sen oppirakenteeseen, niin sen katsottiin olevan rinnakkainen opetus kansoille ja kansain mieleen, ehkä paremmin, kun ristin kiusaus, kuten silloin ajateltiin. Ristin usko oli saavuttanut ensin voiton ja myöhemmin Islam vahvasti tuli tilalle minua vastaan. Minä kirjoitan oikeuden sanain asetuksen, teille kansain neuvostot kaikkialle ja kaikkialla. Oikeuden sanomana asetukseni asettaen sanaini riviin.

      • oikeustoimi

        Aikain selvityksen takia kirjoitin. Monet uskon opit ovat vallinnet eripuolilla planeettaamme. Taivaan so. rinnakkaisen elämän alueilla käydään parhaillaan oikeuskäsittelyä, jossa verrataan eri oppien aikaansaannosta ja mitataan niiden merkitystä, verraten nykyaikaan. Suuri tuomarikomissio antaa lausuntonsa sitovaksi määräykseksi, jos niin tahtoo? Tuomarit ovat kootut kaikista valtioista.

        Tuomarien päätöslausunto tulee varmaankin lähiaikoina?


    • Huom!

      Jassoo, siis krislam- eksyttäjä taas liikenteessä.
      Ei kestä raitista Jumalan sanaa, vaan agressiivisesti yrittää eksyttää tavalla jos toisellakin.
      Lukekaapa kirjoitukset tarkkaan, ennen kuin vastaatte.

      • Pyhä Järjestys

        En tunnustaudu miksikään Krislam-eksyttäjäksi, mitä ilmaisua pidän nimimerkin "Huom!" toistuvana panetteluna, syntinä, josta hän ei näytä pääsevän eroon ennen Jumalan tuomiota.

        Mutta en ole kirjoittanut yhtäkään noista aiemmista teksteistä. Ne eivät ole minusta lähtöisin, enkä tiedä, kenestä.

        Sinänsä nuo tekstit ovat hyvin mielenkiintoisia ja niissä on paljon totuutta, mutta myös sellaisia seikkoja, joihin en voi ottaa tässä vaiheessa kantaa tietämykselläni.
        Toisaalta olisi syytä tietää, mistä henkimaailman lähteestä nämä ovat peräisin ja kenen kautta ne on välitetty.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3757
    2. 208
      3039
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2584
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1475
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      175
      1380
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1334
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe