Käyn joskus lukemassa tätä palstaa, koska eräs mies väitti minun olevan bipo kuukauden tuntemisen jälkeen ja mielenkiinto siitä millaisia ihmisiä bipot ovat heräsi. Miehen äiti on bipo ja mies tietää kuulemma sen perusteella kuka on bipo.
Tutustuessamme olin työtön. Kävin sinkkuna ystäväni kanssa kaksi kertaa kuukauden aikana ulkona. Olin humalassa kerran sen kuukauden aikana kun miehen tunsin.
Olin ostanut asunnon vielä töissä ollessani, johon oli silloin määrä muuttaa neljän kuukauden päästä ja oman asunnon myynti oli kesken vielä.
Kerran mies soitti minulle ollessani ostoksilla. Ostin silloin kahdet kengät, joista kerroin miehelle. Toisen kerran mies soitti, kun olin ostoksilla. Ostin silloin neljät housut ja kolme paitaa, joista kerroin hänelle.
Kerran mies näki pöydällä Lindorfin laskun ja pinon eri paikkojen jäsenyyskortteja. Oli lindexin kortti, plussa kortti, bonuskortti jne. ilman rahaominaisuuksia. Hän kysyi silmät pyöreänä, kuinka monta luottokorttia minulla on...
Puhuin myös jossakin vaiheessa miehelle, että pitäisi varmaan kohta alkaa etsiä työpaikkaa, että alkaa taas tienaamaan.
Söin myös tuolloin masennukseen lääkkeitä hetken. Ne saivat minuun energiaa lisää. Tai voi olla, että masennuksen jälkeen pieni ihastus sai minuun energiaa ja tavallista puheliaammaksi.
Olen kovasti yrittänyt miettiä, mikä on se syy miksi mies sanoi minua bipoksi. Kysyessäni häneltä, hän sanoi vain sen, että se on hänen oma kokemuksensa minusta ja että on nähnyt läheltä millainen bipo on.
Minusta on hyvin loukkaavaa ihmisen mennä haukkumaan tai arvioimaan tuntematonta ihmistä bipoksi omien kuvitelmiensa perusteella. Jos omasta mielestään näkee bipouteen viittaavaa toimintaa, kannattaa hyvin tarkasti miettiä onko kyseessä bipo ja kysyä asiasta häneltä. Kaikki ei aina ole siltä miltä ne saattaa vaikuttaa, jos kuvittelee toista bipoksi. Minulalkin oli masennus, josta olin tervehtymässä.
Mies todennäköisesti luuli minun oleva raha-ongelmissa ostamieni asioiden perusteella ja luuli minulla olevan vauhti päällä, kun olin kerran humalassa jne.
Todellisuus on se, että ei minulla ole koskaan ollut sellaisia raha huolia, mitä mies luuli. Joskus on tullut Lindorfin perintäkirje ihan silkasta unohduksesta, vaikka tilillä olisi ollut rahat moneen kertaa maksaa lasku.Minulla on luottokortti ihan vain sen takia, että saan maksettua lomamatkani netin kautta.
Olen hyvin säästäväinen ja sen takia pystyin olemaan työttömänä omakustanteisesti kolme kuukautta, kun masennuksen takia itseni irtisanoin huonosta työpaikasta. Säästäväisenä ostin alennusmyynnistä mainitsemani vaatteet, jotka maksoivat yhteensä alle 100€. En ollut shoppaillut sitä ennen varmaan vuoteen. Enkä ole edelleenkään shoppaillut sen jälkeen ja tapahtuneesta on yli puoli vuotta. Shoppailin tarpeeseen, ettei tarvitse ihan kuluneissa vaatteissa kulkea.
En oikeasti käy ulkona joka toinen viikko. Tänä vuonna olen käynyt ulkona 2 kertaa, enkä ole juonut alkoholia kuin kerran yhdissä juhlissa, jossa skoolattiin lasi shampanjaa juhlistaessa erästä henkilöä.
Minulla ei ole mitään bipoja vastaan. Toivon heille hyvää elämään.
Minulla on sitä vastaan, että ihmisiä leimataan miksikään, jos heitä ei tunne, eikä ole edes valmis ottamaan asiasta selvää tai perustelemaan kantaansa.
Jokainen pitäkööt mölynsä mahassa, jos ei pysty argumentoimaan kantaansa.
Olen masennusdiagnoosin saadessani tehnyt myös bipo testin. Yksikään kohta ei minuun täsmää. Minulla on ystävä, johon ainakin puolet testin kohdista täsmäisi. En siltikään häntä pidä bipona, koska se ei ole minun asiani diagnosoida ketään. Hän menee lääkäriin, jos kokee sen tarpeelliseksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikä vuodatus ja miksi? Mutta kiitos avautumisesta. Toivottavasti helpotti.
Selvästi sinulla oli aivan väärä mies, ja ole tyytäväinen, että olet päässyt hänestä noin helposti eroon.
Mutta ihan vaan siihen biboon, että ei vaan mies olisi ollut, koska se on periytyvää ja ei myöntänyt sitä itselleen.
Eikös se vanha kansa sanonut, hullu se on joko toista hulluksi haukkuu.
Terveisin, bibo joka on yhteiskunnassa hyvin kiinni, kiitos hyvän lääkityksen.