"Uskova nainen Pirkanmaalta" saama sanoma 28.11.2014

J.Pihon sivu

Nimimerkin "Uskova nainen Pirkanmaalta" saama sanoma 28.11.2014

Heräsin kuvottavaan oloon ja ryhdyin ajamaan sitä pois, kun luulin sen olevan vihollisen hyökkäys. Sitten sain seuraavan viestin: "Miksi ajat minua pois, minusta tuntuu samalle, kun kansani vaeltaa moraalittomuuden teitä. Minulla on hyvä suunnitelma jokaiselle, joka palaa minun luokseni. Minun ajatukseni ovat rauhan eivät tuhon ajatuksia."

Vähän ajan kuluttua sanoma jatkui: "Tämä kansa ei kuule minun ääntäni, olen armahtanut sitä monta kertaa, mutta yhä se vaeltaa omia teitään. Minä annan puhdistavan tulen levitä tämän maan päälle (tässä kohtaa haistoin savun hajun nenässäni). Ellei tämä kansa käänny, sen käy lopulta kuin Sodoman ja Gomorran."

Aamulla ylös noustessani sain vielä kehotuksen: "Varoita minun kansaani."

14

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uni myrskystä

      Minä näin myös unen tänä aamuna 28.11. juuri ennen heräämistä. Oli tulossa myrsky, hiekkamyrsky jota varten oltiin varautumassa. Siinä oli ihmisiä, jotka jo tuulen vinkuessa ja valon vähetessä kun hiekkamassat jo pimensivät auringonvalon, varautuivat myrskyn tuhoihin ja pystyttivät telttoja (en tiedä miksi telttoja, enkä sitä miksi oli juuri hiekkamyrsky) ja varasivat ruokaa sekä tarkistelivat että teltan perustukset kestävät myrskyn voiman. Tunnelma oli pelonsekainen. Ruokaa piti varata ja vettä sekä vaatteita. Heräämisen jälkeen oli kumma tunne että tämä on tärkeä uni joka pitää muistaa. Jos joku osaa selittää miksi hiekkamyrsky kun suomessa ei hiekkamyrskyjä edes ole. Itse en oikein käsittänyt.

      • -jarmo-

        Minulla on myös juuri ennen heräämistä tai nukahtamista profetaalisia näkyjä. Ei niitä nyt niin montaa ole mutta kummiski kymmenkunta ja eräs niistä oli kaikille unilleni vahvistus, joka ei antanut sijaa enää äpäillä niiden alkuperää.

        Uskokaa uniin mutta tutkikaa niiden alkuperä hyvin tarkkaan.


      • Inhottava realisti
        -jarmo- kirjoitti:

        Minulla on myös juuri ennen heräämistä tai nukahtamista profetaalisia näkyjä. Ei niitä nyt niin montaa ole mutta kummiski kymmenkunta ja eräs niistä oli kaikille unilleni vahvistus, joka ei antanut sijaa enää äpäillä niiden alkuperää.

        Uskokaa uniin mutta tutkikaa niiden alkuperä hyvin tarkkaan.

        -jarmo-.

        Niitä kutsutaan uniksi.


      • -jarmo-
        Inhottava realisti kirjoitti:

        -jarmo-.

        Niitä kutsutaan uniksi.

        Tiedätkö mitä henkilöä kutsutaan pessimistiksi?


      • Inhottava realisti
        -jarmo- kirjoitti:

        Tiedätkö mitä henkilöä kutsutaan pessimistiksi?

        Tiedän. Onko termi "uni" siis sinulle tuttu vaiko ei?


    • Numer0t

      "Sitten sain seuraavan viestin..."

      Katsoitko numerotiedustelusta vai oliko tuntematon? Kuulostaa ainakin Räsäseltä - "rakastan teitä, mutta haluaisin palopommittaa jokaisen".

    • Selkeästi koet uhkaa, kun näet unta. Miksi tuntisit uhkaa minkään tai kenenkään taholta?

      Uhan tunne liittyy stressiin.

      Kenen kanssa olet vastatuksin, mikä ajaa sinua näihin uniin?

      Kertomasi perusteella en voi sanoa mitään.

      Kuten aina, vain unen näkijä tietää merkityksen.

      • uni myrskystä

        Olet eksynyt väärälle palstalle. Mene sinne terveys palstalle kirjoittelemaan. Uni selkenee. Tänään menee 10000 kirkosta eronneen raja rikki. Näin unen tasa-arvoisen avioliittolain äänestyspäivän aamuna. Myrsky on todella alkanut!


    • ttkkl

      Minne lienevät menossa! ? Ilmeisesti eivät ole pyrkimässä autuuteen!

    • -jarmo-

      Suosittelen että sellaiset ihmiset joille unet eivät merkitse mitään tai usko ylipäätään, ettei teillä voi olla mitään mielipidettäkään niiden kanssa, jotka unia ja näkyjä näkevät. Te ette voi olla samalla aaltopituudella ettekä näe asioita samasta vinkkelistä. Eli turhaa puhua jos ei tiedä mistä puhutaan.

      • Tästä on ollut jo ennenkin puhetta. Kognitiiviset neurotieteet (mukaan lukien unitutkimus) selittävät oikein hyvin tapahtumat. Mitään yliluonnolliseen viittaavaakaan ei ole koskaan löytynyt.
        Stimuloimalla tiettyjä aivojen osia sähköisesti ja/tai kemiallisesti saadaan myös valvetilassa aikaan samanlaisia "unia". Kokeilkaapa vaikka LSD:tä tai meskaliinia.


      • netpunk kirjoitti:

        Tästä on ollut jo ennenkin puhetta. Kognitiiviset neurotieteet (mukaan lukien unitutkimus) selittävät oikein hyvin tapahtumat. Mitään yliluonnolliseen viittaavaakaan ei ole koskaan löytynyt.
        Stimuloimalla tiettyjä aivojen osia sähköisesti ja/tai kemiallisesti saadaan myös valvetilassa aikaan samanlaisia "unia". Kokeilkaapa vaikka LSD:tä tai meskaliinia.

        "Te ette voi olla samalla aaltopituudella ettekä näe asioita samasta vinkkelistä."

        Kaikkien ihmisten aivot toimivat jotakuinkin samalla tavoin. Ovatko aivot kosmisten värähtelyjen vastaanotin? Kas kun mikään muu antenni ei ole vielä kaapannut näitä jumalan "ilmoituksia".


    • IR-,

      Kylläpä se stana on ahkerana. Muuta hyvää siitä ei voikaan sanoa, sillä tälläkin selkeästi ymmärrettävällä palstalla, kuten kaililla muillakin palstoilla on määritellyt aihealueet.

      • Inhottava realisti

        Niin on. Siksi keskustelemme profetioista. Hyvä, että ymmärrät! Ei tarvitse selittää...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5499
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3647
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      3005
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      300
      1898
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1407
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe