Arkkipiispa

Jonkun se on risti kannettava. Arkkipiispa on kommentoinnin prusteella lunastanut orjantappuraseppeleensä. Ainoa hihhuli jolle nostan hattua.

Mäkinen on toden totta fiksu ja humaani mies.

Jälleen sanon että pelkkä uskonnollisuus ja ateismi on ihan yhtä tyhjän kanssa, siitä ei pirukaan pane pahakseen. Todellisia ateisteja se paljon enemmän pelkää kuin penseitä Mäkisiä.

Lisää arkkipiispa Mäkisiä niin päästään eroon lutterinuskoisiata kristityistä.

Lakia kannatan. Ja että evlut kirkko modernisoituu ja erkaantuu fundishihhuloinnista, Terveempi kanava suuren kansan hengellisyydelle ja rituaalintarpeelle siten.

Mutta onhan tässä Kirkon kannalta se, mitä olen pitkään ihmetellyt:
Miksi liberaalipapit, ne eksegetiikankin ymmärtävät, viitsivät olla pappeja? Eli siis tietoisesti pajattaa paaaskaksi tietämäänsä liturgista paaskaa pöntöstä ihan työkseen. Perinnesyyt? Tai jos ihmisiä haluaa auttaa, olisihan sitä mutkattomampiakin tapoja.

Esimerkisi emeritusprofessori Heikki Räisänen, joka tuntee Raamatun jos kuka... ei ole pappi. Ei kai voisikaan, ehkä omantunnonnyistä kun paremmin tietää.

Raamattu kun on sekava kirjakokoema, jossa ei yhtenäistä oppia ole koskaan ollutkaan kuin kunkin hihhulisuunnan (ja vaikkapa sinun tämän lukeva hihhuli) mielikuvituksessa.

Toisaalta Räisänen vastustaa myös muodikasta Raamatun tekstien modernimmaksi tulkitsemista. Vaan homoasiastakin sanoo suunnilleen että tuomitaanhan se Raamatussa ja selkeästi, mutta entäs sitten?

(Minusta joutaa luopua koko kristinuskosta eikä yrittää roikkua niissä uusissa lässytulkinnoissakaan)

Tämä on ex-lestadiolaisten julkaisusta ilmeisesti, mutta sopii muillekin:

Lainauksia tekstistä:

>>>>>Kristinusko oli alusta alkaen moniaineksista ja muuttuvaa

Kysymys Jumalan sanan ja uskomisen muuttumisesta on yhä ilmeisempi lestadiolaisuuden lisäksi kaikille kristityille, mutta silti halutaan kynsin hampain pitää yllä illuusiota muuttumattomuudesta. Toivotaan ja kaivataan sitä, että olisi edes jotakin, joka ei muutu.

Heikki Räisäsen mielestä monimielisestä ja värikkäästä Raamatusta ei koskaan ole ollut uskon ylimmäksi ohjeeksi, sillä kristinusko on alusta alkaen ollut muuttuvaa.

Räisänen näyttää lehtileikettä. Siinä Espoon piispa Mikko Heikka puolustaa homoseksuaalien oikeutta kirkolliseen siunaamiseen käyttäen apunaan jakoa, jonka mukaan kristinuskoon kuuluu yhtäältä muuttumaton uskon alue ja toisaalta muuttuva etiikan alue.

Moraalisen arvioinnin tuloksena uskovainen voi jättää huomiotta Raamatun kielteisen asenteen homoseksuaalisuuteen, inhimillisyyden tähden. Uskova voi jatkaa uskovana elämistään vaikka ei itse asetukaan Raamatun kannalle tässä asiassa. Heikan mukaan käsitys homoseksuaalisuudesta kuuluu muuttuvan etiikan alaan ja siksi kirkko voi muuttaa suhtautumisensa myönteiseksi homoseksuaaleja kohtaan.

Oma kinastelunsa aihe tietysti on, kumpaan alaan seksuaalietiikka kokonaisuudessaan ylipäätään kuuluu, muuttumattoman uskon ryhmään vai muuttuvaan etiikan alueeseen.

Heikki Räisänen kuitenkin kyseenalaistaa täysin Heikan jaon jo peruslähtökohdiltaan.

– Ratkaisevan eron tekeminen muuttumattoman uskon ja muuttuvan etiikan välillä on kyseenalaista siksi, että sen mukaan todella olisi olemassa jokin ”muuttumaton usko”, johon ei voisi kajota. Sellaista aluetta ei kuitenkaan ole olemassa. Kirkon usko on nimittäin ollut yhtä lailla jatkuvasti muuttuvaa kuin kirkon etiikkakin, alusta alkaen, Räisänen sanoo.

– Samat 300-luvun teologit ovat muotoilleet sekä uskon että etiikan. Seksuaali- ja avioliittoetiikassa he todellakin olivat aikamoisia askeetteja. Jos emme usko nykyisin heitä enää seksuaalietiikassa, miksi uskoisimme heidän erehtymättömyyttään uskon totuuksissakaan yhtään sen enempää

Entä sitten se kirkon asenne homoseksuaalisuuteen?

Räisäsen mielestä olisi paikallaan sanoa suoraan, että Raamattu suhtautuu selkeän kielteisesti homoseksuaalisuuteen. Moraalisen kritiikin pohjalta kristityn on vain todettava, että homoseksuaalisuuteen suhtautumisen kysymyksiä ei ratkaista Raamatun ilmaiseman asenteen pohjalta, vaan Raamatun kielteinen käsitys ohitetaan tässä, inhimillisyyden tähden.

Räisänen arvelee, että Paavali tuskin olisi suhtautunut ymmärtäväisemmin homoseksuaalisuuteen, vaikka hänelle olisi esitetty nykyaikainen malli vastuullisesta homoseksuaalisesta rakkaussuhteesta.

Tässä asiassa yksinkertaisesti nykyajan tietämys ja valistunut etiikka on ajanut Raamatun käsitysten ohi. Räisänen asettuu ongelman ratkaisemisessa selvästi toisenlaisen logiikan ja argumentaation kannalle kuin toinen suomalainen, niinikään kansainvälisesti arvostettu Raamatun tutkija, professori Martti Nissinen.