Unelmien talli yms

mietinpä vain

Muutin muutama vuosi sitten pääkaupunkiseudulta Savonlinnaan. Pääkaupunkiseudulla oli väellä enemmän elämänviisautta ja Savonlinnassa taas matkailuelinkeinon myötä enemmän lomailuhenkisyyttä ja mahdollisuuksia oppia taiteelliseksi, ehkä osin uskonnon myötä. Niin kuin nyt vaikka jotkut olivat uusineet tallin tosi kivan näköisesti, vaikkakin kokoomuslaisesti. Mistä saada moiset taidot pääkaupunkiseudulle, missä nuorena olisin niitä kovasti kaivannut, vaikken nyt juuri ratsastusta päässytkään harrastamaan? Mistä tietää remontoitavan tallin uudet värit, muodot, tilantunnut, kätevyydet, koristeet? Ensi pointti on kai elää sitä elämää rakkaudella, niin että sydän sanoo, mikä on hyvä eläimille, nuorille ja tilantunnulle, koristeille. Niin että tekee ratkaisut haavetasoa tavoitellen eikä inhorealistisesti, että kun meillä oli nihkeä tyyppi tossa, vaan joku rakentaa hyvän, puutyöhenkisen, elämänmakuisen, rakkaudella hevosia ajattelevan, teineille kivoja elämänmahdollisuuksia luovan, tallihenkisen ja hevoshaaveiden toteuttamiseen sopivan. Rakentamisen ja suunnittelun pitää siis olla käytännönläheisesti tallielämää elävää, kokemuksellista, tuntein tunneihmiset ja muut päättämästä pois, kun ei heille sentintarkka tai millintarkka tila ole niin tarpeen. Joskus joku haluaa romuttaa muiden haaveet ja tehdä kaikesta omantyylisensä, mutta jos ehdotuksia pitää arvioida, niin toimivuus on tärkeä ja pyöreä tuntevampi kuin suorat tai terävät kulmat, ja koristeiden pitäisi olla hevosille mukavasti tekevien tyyliset eikä komentelijoiden. Millaiseksi olisi tallitonttu laittanut? Miten syntyy hyvät välit hevosiin? Entä hevosille mukava, lämmin, suojaisa, kyllin hyvin tallin meiningistä perillä oleva? Entä minne tarvikkeille paikka?

1

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hevosen mielipide

      Tallin pitää olla rakennettu sen otuksen ehdoilla joka siellä asuu, ei teinien tai insinöörien "viihtyvyyden" perusteella!

      Hevosten hoitotilat ja varastot (valjashuoneet yms.) rakennetaan tarpeen mukaisiksi (toimiviksi), ei miksikään huvittelutiloiksi.

      "Millintarkka" rakentaminen on keksitty ainoastaan helpottamaan sekä alentamaan rakenus- ja ylläpitokustannuksia.

      Joutessaan voi veistellä vaikka mitä pyöreitä "tuntevampia" juttuja, mutta hevoselle ne eivät merkitse mitään... tärkeintä on ruoka, HYVÄ HOITO sekä turvallinen ympäristö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      137
      3142
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      2971
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      108
      1388
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      137
      1101
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1067
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1047
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      987
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      969
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      787
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      773
    Aihe