Kuopion lapsimurhaaja harrasti itämaista noituutta
Kuopion lapsimurhaaja kiinnostui vaativan uraelämän ja loppuunpalamisen jälkeen v. 2011 seuraavista asioista: tarot-korttien maailma, reikihoito, kundaliinijooga, henkilökohtainen kasvu New Age –opettajan johdolla, itsetutkinta- ja hoitotekniikat. Hän kertoi näistä asioista omilla nettisivuillaan nimensä ja kuvansa kanssa.
Kaikki tuntui hyvältä, tuli iloinen toinen raskaus ja lapsen syntymä, muutto Kuopioon ja kiireestä luopuminen (downshiftaus).
Kunnes nainen tappoi kaksi lastaan.
Miksi?
Kun kaikki oli hyvin ja onnellista.
En tiedä syytä, mutta sen tiedän, että naisen harrastuskohteet olivat demonisia ja altistivat hänet pahojen henkien masentavalle vaikutukselle. New Age on väärää henkisyyttä, johon ei tule sotkeutua, ja tarot-kortit johtavat suoraan noituuteen, jonka Jumala on kieltänyt.
Nainen olikin ilmaissut ennen tekoaan, että hänellä on paha olla. Ei mikään ihme. Näiden mainittujen okkultististen asioiden kanssa ei pidä leikkiä. Ne eivät ole viattomia harrastuksia. Ne voivat sekoittaa pään. Ne voivat tappaa. Tai saavat sinut tappamaan.
Opetus: älä pelaa tarot-korteilla, älä ota reikihoitoa, älä harrasta kundaliinijoogaa äläkä ota mitään oppia New Age –opettajilta. Pahat henkivallat ovat todellisuutta.
Kuopion lapsimurhaaja harrasti itämaista noituutta
8
131
Vastaukset
- Totta on...
Suomen homolaki on kanssa pahasta lähtöisin.
- Jeesuksen nimessä...
Mikään kaikille hyväksi Jumalan Sanan, Raamatun UT vastainen ei voi olla sitä kaikille hyväksi, kaikkia kohtaan ja kaikilel Luvallista Lakia. Vain kaikkia kohtaan ja kaikilel Oikeuden mukainen, jota on vain ja ainostaan Raamatun UT Totuuteen perustuvien ja mukaisten / kaikkia kohtaan ja kaikilel Oikeuden mukaisten opetusten ja ohjeiden mukainen ja perustuva.
Nyt eletään tätä Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitsemaa UUDEN liiton / teskamentin Jumalan ARMON aikkauden aikaa jo vuotta 2014 loppua. Ilmenee vuosiluvustammekin. Mutta, jo tämän Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sukupolven LOPUN aikaa!!
Jos ei Jeesus olisi tullut ei olsi tätä UUDEN liiton / testamenti Jumalan ARMON aikauttakaan! Silloin ei olisi enää tätää ihmiskuntaakaan. Koska ilman tätä Jumalan ARMON aikkauden aikakautta, olisi tullut se ihmiskunalle hirmuiseksi LOPUKSI TUOMIO, vastava kuin Nooan aikaisille. Mutta joka nyt on ihmiskunnalla edessä koska tämän Jumalan ARMON aikakausi alkaa olemaan ihna lopussaan jolloin alkaa se hirmuiseksi maailman / ihmikunnan, saata naa tuomiokseen palvelevan touhujen ja poltiikan hirvittäväksi lopulliseksi lopuksi, tuomion täytäntöön laitto.
Se mitä kaikkea on ja tarkoitaa ja miksi tuleman pitää, voi kukin lukea sieltä Raamatun lopussa olevasta Johanneksen ilmestykset osasta.
Muistuttaen ja valistaen
- raiskaajamunkki
Surmaaja naisella oli todistettavasti maanis-depressiivinen mielisairaus ja hän olisi tehnyt hulluja vaikka olisi kuulunut Jeesus-kulttiin.
Miksi myös Jeesus-kulttilaiset surmaavat itseään ja lähimmäisiään?
Raiskaavat ja kiusaavat?- äiti minäkin
Ja ristiinnaulitsevat
- ja jotkut lääräävät ihmisten veriryhmiä sekaisin, aiheuttavat tahallaan
kuolemaankin johtavan rh-immunisaation. - oikea usko
äiti minäkin kirjoitti:
Ja ristiinnaulitsevat
- ja jotkut lääräävät ihmisten veriryhmiä sekaisin, aiheuttavat tahallaan
kuolemaankin johtavan rh-immunisaation.Parasta joogata ja meditoida päivittäin, hiin kunto pysyy hyvänä. Jos lääkitys on määrätty, niin lääkkeet on otettava ohjeen mukaisesti. Ja kirkossakin voi käydä, jos se tuntuu auttavan kaikkeen!
- Niinpä---
Luciferia ei suotta kutsuta valheen isäksi. Hän ensin lupaa jotakin hyvää sopimuksen teosta - terveyttä, rikkauksia ja ihailua (ja sallii väkensä olla ylimielisiä), ja sitten sopimus kuitenkin käy kuolemaksi.
Sopimus Jumalan kanssa on yleensä päinvastainen: ensin voi tuntua pahalta (jos ei osaa olla nöyrä), ja sitten sopimuksesta kuitenkin kumpuaa niin ylitsevuotava elämä,että rikkaat maan päällä eivät osaa edes unelmoida sellaisesta.
Ja kun iäisyydestä tämän elämän jälkeen puhutaan, niin...- Bror-Erik
Ja pikkusuomalaiset näkevät oikeudekseen sitten mässäillä perhe tragagedialla.
Onneksi olette vähemmistö vihassanne.
En mässäile perhetragedialla. Haluan varoittaa noituuden, okkultismin ja New Agen vaaroista. Ne opit eivät ole Jumalasta, vaan pimeyden ruhtinaasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845107Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.243446Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j342785Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581800- 471586
- 941362
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2431347Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731058IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54955