ELOHIM.
1. Moos.
Alustalle (kirjoitusalustalle )Elohim loi suuren Satratan, aikakauden. Aikakausi toistakoon itseään, määräajoin Taivaassa, Kohawath.
Elohim on Luojain joukko Eloh tarkoittaa aurinkoa ja im pääte on monikkomuoto. Aikain auringot loistakoot taivaan vahvuuksilla. Tämä tarkoittaa kirjaltajia, aurinkoina valoina taivaanvahvuuksilla. Taivaan vahvuudet ovat kirjaltajain henget. Luominen tarkoittaa asiainjärjestelmää, toistuvaisuutta.
Luominen on kirjaltajain mielikuvitusta. Kirjaltajia oli 12 miestä, vanhalta ajalta.
Miesten nimet olivat: Sernati, Sirnati, Satrati, Saratri, Singhin, Siltla; Sirmeot, Senghali, Siortta,
Skiortta, Sirniot ja Habartta. Huomatkaa Habartta oli ainoa, jonka nimi ei alkanut S-kirjaimella, siihen oli syynsä. Sirghana oli jättäytynyt pois, kun ei halunnut kirjailijaksi.
Huomatkaa kaikki edellä mainitut nimet olivat ns. taiteilijanimiä.
Tällainen oli kirjan alku, jonka me tunnemme nimeltä, Wanha Testamentti, Pergiot.
Tähän voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, sillä niin paljon olisi kirjoitettavaa.
Huomatkaa Jumala nimitys ei ole alkuperäinen, vain Suomessa, Eestissä ja Vienan Karjalassa.
Taivastiedote.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Krislamissa on se totuus mitä etsimme/etsitte/etsitään / HUOm! Havaittu totuudessa palstan aihe / Krislam-osio tällä palstalla / Tämä on profetiapalstan asia annettu totuudessa narsisti psyk. pot. profetia palstalle!
"Sernati, Sirnati, Satrati, Saratri, Singhin, Siltla; Sirmeot, Senghali, Siortta, "
MIksi valehtelet? Sarathin nimi ei ollut Sarathi, vaan Gordarse
Saanko kysyä, mistä arvelet Serathin aikaisemman nimen olleen Gordarse?
Profetian henki on ennalta järjestetty tulevaisuus. Valtioneuvosto tekee talousarvion eteenpäin, niin jumaluuskin tekee tapahtuma-arvion noudatettavaksi työtavaksi.
Helppohan sillä periaatteella on ennustaa tulevia tapahtumia.