Käännekohtana kirkon häpeälliselle lopunalulle, ja eroamiset senkun kiihtyvät !
Vastaukset 9
- 19 + 13
Toivottavasti lisääntyvät myös liittymiset vakavammin otettaviin kirrkokuntiin.
Vaikka aloittaja ei tarkoitakaan samaa kuin minä, parhaimmillaan tästä kehkeytyy uusi uskonpuhdistus.- utti
Kirkollahan on lopulta aika vähän tekemistä uskon kanssa. 75% väestä kuuluu siihen ja lähinnä vain siksi että heidät on pakkoliitetty ennenkuin osaavat itse sanoa sanaakaan. Osa ei vanhempanakaan edes tiedä kuuluvansa kirkkoon. Merkittävä osa tuon uskonnolliseksi mielletyn yhteisön jäsenistä ei usko oikein mihinkään, eikä kirkkokaan pysty edes määrittelemään kunnolla mihin se uskoo, saati mihin jäsentensä pitäisi uskoa. Päinvastoin se pyrkii välttelemään noita kysymyksiä.
Olisihan se melkoinen edistysaskel ihan kaikille jos tuollainen epämääräinen valtion jatke katoaisi ja uskovat kuuluisivat oikeasti uskonnollisiin yhteisöihin ja he jotka eivät usko eivät kuuluisi. Aika uskomatonta ettei asia ole jo noin.
- pysäytys
Ainakin laittaa ajattelemaan.
Muitakin kuin arkkipiispaa - piispalle piiskaa
Oivallinen ajankohta,minä ainakin jätän väliin joulunajan kirkolliset tapahtumat.
Joissa ennen olen käynnyt.
Varmaan saa pappi puhua tyhjille joulukirkossa,tätä menoa.
Terv.entinen seurakuntalainen jouluna muistetaan.oivallinen ajankohta.
- Itsemurhat vähenevät
Onhan se helppoa ortodoksien ja vapaiden suuntien istua toisten housuilla tulee. Luterilaisten on pakko pysyä kehityksessä mukama, jos ajatellaan että kirkko toimii tässä maailmassa. Espanjassa ynnä muualla jopa katolinen kirkko on kehityksen kyydissä ja meitä edellä.
On aivan sana mitä ortodoksit sanovat, juna menee kuitenkin, että aivan turhaan ortodoksien piispat hurskastelevat. Yksityinen ortodoksi on varmaan yhtä liberaali kuin luterilainenkin, eli yli 50 % sukupuolineutraalin puolella.- Vapauta itsesi
Monet näistä ns. uskovaisista muistuttavat islamilaisia. Yritetään vaikka millä konsteilla saada ihmiset uskomaan niin kuin itse uskotaan. Voitko sinä tosiaan pistää taivasosuutesi pantiksi, että jos joku kumartelee sinun ohjeidesi mukaan, niin hän pääsee taivaaseen.
Mitä enemmän olen kuunnellut näitä tosiuskovaisia sen vähemmän olen uskonut. Taivaskin on kadonnut jo vuosia sitten. Suosittelen sinua elämään nyt, sillä kuoleman jälkeen se ei ole mahdollista. Kiskaise itsesi orjuuttajien kynsistä vapaaksi, liity kirkkoon, jos se sinusta on välttämätöntä. Kirkko tekee sentään jotain hyvääkin saamillaan verorahoilla toisin kuin kaiken maailman lahkosaarnaajat.
- kerro-lisää
Mikä on syynä? Miksi nyt ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537