Johtopäätös

Jumala ei vastannut vanhurskaiden rukouksiin, joten Jumalaa ei ole olemassa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tulet vielä näkemään, että Jumala on ja hän vastaa !

Evankeliumi Johanneksen mukaan 5
Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea,

Äänestä
  • jumalat on mielikuvituksen tuotetta

    Äänestä

  • Ei vastannut Jumala ja nyt uskovat lähtevät kirkostakin. Todistavat ettei koko touhussa ollut mitään järkeä.

    Äänestä

Tai sitten: Jumala on sitä mieltä että tasa-arvoisuus on kannatettavaa! Älkää nyt vähätelkö Jumalanne kantaa ja odottako hänen kostoaan, kun hän selvästi oli myötämielinen tasa-arvoisen avioliiton suhteen.

Äänestä
  • Oikeastaan kun Jeesus muutti kaanan häissä veden viiniksi niin ihmettelee että miksei hän koskaan esim. nälänhädässa muuta pientä ruokamäärää suureksi vaan antaa hatarasti uskovien ja ateistien tehdä sen vähän mihin ihminen pystyy nälänhädän torjunnassa tekemään.

    Äänestä

Luuletko, että Jumala vastaisi aina heti? Hän katsoo ensin, mitä muutkin asian tiimoilta tekevät ja ajattelevat ennen kuin ryhtyy toimiin. Hän odottaa, että kaikki tekevät valintansa Hänen ja paholaisen välillä ennen kuin laittaa tuomionsa täytäntöön.

Ei kai hyvä ihmisjohtajakaan toimi hätäisesti tuomarina, miksi sitten Jumala?

Äänestä
  • Se jumala ei siis etukäteen tiedäkään kaikkea? Ei näe ihmisten ajatuksia ja aikeita?
    Ok.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ateisti kirjoitti:

Jumala ei vastannut vanhurskaiden rukouksiin, joten Jumalaa ei ole olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu