Musiikkiteatteri Palatsi 28.11 Pori

Joopa joo,tuuliajolla.Käytiin porukalla katsomassa paikan päällä,mikä meininki,paikkana Porin Urheilutalo ja pikkujoulut.
Väkeä paikalla runsaasti, ruoka oli hyvää/kohtuullista ja kiitos ruokailusta vastanneelle henkilökunnalla.
Ruokailun jälkeen iski sitten painajainen alkaneen illan esityksen muodossa joka ei ollut edes se mitä esitteessä ja ohjelmassa oli luvattu.
Lukuisia esityksiä vuosien saatossa nähneenä en voi kuin todeta miten äänentoistoltaan ala-arvoisin ryminä yhtyi artistien peitellyn pakonomaisen esittämisen yhtymiseksi yhdeksi kakofoniaksi.
Kuin pisteeksi iin päälle saatiin artistin tivaavalla äänellä huutelu mikkiin"mikä meininki,eikö teitä porilaisia rokki kiinnosta"
Tämän jälkeen väki paikalla vähenekin sitten nopeasti puoleen ja jatkoille lähtö aikastui tuntuvasti.Lähtöä vauhditti myöskin se että lattian suojaksi laitetulla kumimatolla ei todellakaan voinut tanssia,joten parketti kutsui paikalliseen ravintola PK:hon,siellä Tampereella varmaan osaatte tanssia nihkeällä kumimatolla.
Palatsille sanoisin että pysykää vaan siellä Tampereella.
17211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Käytä pöljä heijastinta ja tunge porilainen väljään piljuusi.

Äänestä

Ei kai se tamperelaisten vika ole jos Porissa joku on keksinyt suojata lattiansa jollain matolla. Tuskin sitä mattoa Tampereelta on sinne roudattu.

Äänestä
  • Eikö kaikki gumi tule Nokialta?

    Äänestä

  • nokialaista oli kirjoitti:

    Eikö kaikki gumi tule Nokialta?

    No enpä tiedä. Suuri osa auton renkaista tulee Pietarista.

    Äänestä

  • Back to the USSR kirjoitti:

    No enpä tiedä. Suuri osa auton renkaista tulee Pietarista.

    Ei ole näköjään Palatsiteatterin maine vielä saavuttanut Poria! Tampereella on TEATTEREITA ja surkuhupaisa "musiikki"teatteri Palatsi!Eikös pikkujouluista seuraa aina morkkis? Paskallakin on tekijänsä!

    Äänestä

  • Myötähäpee kirjoitti:

    Ei ole näköjään Palatsiteatterin maine vielä saavuttanut Poria! Tampereella on TEATTEREITA ja surkuhupaisa "musiikki"teatteri Palatsi!Eikös pikkujouluista seuraa aina morkkis? Paskallakin on tekijänsä!

    Joo palatsi teatteri on kyllä ehdottomasti surkein teatteri Tampereella. Esitykset on aivan käsittämättömän huonoja, hinnat todella korkealla, pöydistä huono näkyvyys lavalle. Ja olen kuullut tietoa ettei oo voitu maksaa palkkaa osalle henkilökunnasta moneen kuukauteen.

    Äänestä

  • HepaA kirjoitti:

    Palatsiteatterin alamäki on ollut nähtävissä jo pitkään ja tuskinpa tuo uusi paikkakaan tasoa nostaa, hintoja kenties.

    Äänestä

  • Riistohinnat kirjoitti:

    Palatsiteatterin alamäki on ollut nähtävissä jo pitkään ja tuskinpa tuo uusi paikkakaan tasoa nostaa, hintoja kenties.

    Parjaajat asialla. Levittävät perättömiä huhuja.

    Äänestä

Onko tietoa jatkaako "uusi" musiikkiteatteri samalla yhtiöllä, vai jätetäänkö velkojat nuolemaan näppejään ja perustetaan uusi oy?

Äänestä
  • Velkojat? Musiikkiteatteri on kyllä yrityssaneerauksessa, mutta se kikkailtiin sen vuoksi, että voidaan keskeyttää vuoteen 2018 saakka voimassa oleva vuokrasopimus.

    Lisäksi kannattaa huomata, että on olemassa kaksi eri yhtiötä, Musiikkiteatteri Palatsi, sekä Palatsiteatteri Oy.

    Äänestä

  • pate perkkonen kirjoitti:

    Velkojat? Musiikkiteatteri on kyllä yrityssaneerauksessa, mutta se kikkailtiin sen vuoksi, että voidaan keskeyttää vuoteen 2018 saakka voimassa oleva vuokrasopimus.

    Lisäksi kannattaa huomata, että on olemassa kaksi eri yhtiötä, Musiikkiteatteri Palatsi, sekä Palatsiteatteri Oy.

    No, jäädään mielenkiinnosta sivusta seuraamaan. Aikas kikkailua, jos jätetään laskut maksamatta ja haetaan saneeraukseen, että saadaan vuokrasopimus purettua.

    Äänestä

  • oop karponen kirjoitti:

    No, jäädään mielenkiinnosta sivusta seuraamaan. Aikas kikkailua, jos jätetään laskut maksamatta ja haetaan saneeraukseen, että saadaan vuokrasopimus purettua.

    Sinä kun tiedät niin hyvin, niin kerropas mitkä laskut on maksamatta?

    Äänestä

  • pate perkkonen kirjoitti:

    Sinä kun tiedät niin hyvin, niin kerropas mitkä laskut on maksamatta?

    Eikös saneeraukseen haeta, kun varat eivät riitä laskuihin? Saneerauksen edellytyksenä on, että puolet velkojista suostuu, pois lukien verottaja ja vakuutusyhtiöt. 90% velkasaneeraukseen pääseistä ei selviä. Muuten, pääsitkö saneeraukseen??? Vai jatkuuko kikkailu???

    Äänestä

  • tappioo 400tonnii kirjoitti:

    Saneerausen ehto on, että uutta velkaa ei saa tulla. Eli eiköhän se ollut sitten siinä.
    Veronmaksajille lankeaa aikas kakku.

    Äänestä

  • oop karponen kirjoitti:

    Saneerausen ehto on, että uutta velkaa ei saa tulla. Eli eiköhän se ollut sitten siinä.
    Veronmaksajille lankeaa aikas kakku.

    Sinulla ei kuitenkaan liene saamisia Musiikiteatteri Palatsilta, joten miksi olet niin sairaalloisen hanakasti kiinni tässä asiassa?

    Äänestä

  • ällöällöällöäl kirjoitti:

    Sinulla ei kuitenkaan liene saamisia Musiikiteatteri Palatsilta, joten miksi olet niin sairaalloisen hanakasti kiinni tässä asiassa?

    Ei taida olla. Satun vaan seuraamaan kuinka asiat hoidetaan huonosti ja vielä huonommilla selityksillä niitä yritetään peitellä. Onhan tämä Palatsi ja sen liiketoiminta yleinen naurunaihe Tamperelaisten keskuudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuminen tanssilattia kirjoitti:

Joopa joo,tuuliajolla.Käytiin porukalla katsomassa paikan päällä,mikä meininki,paikkana Porin Urheilutalo ja pikkujoulut.
Väkeä paikalla runsaasti, ruoka oli hyvää/kohtuullista ja kiitos ruokailusta vastanneelle henkilökunnalla.
Ruokailun jälkeen iski sitten painajainen alkaneen illan esityksen muodossa joka ei ollut edes se mitä esitteessä ja ohjelmassa oli luvattu.
Lukuisia esityksiä vuosien saatossa nähneenä en voi kuin todeta miten äänentoistoltaan ala-arvoisin ryminä yhtyi artistien peitellyn pakonomaisen esittämisen yhtymiseksi yhdeksi kakofoniaksi.
Kuin pisteeksi iin päälle saatiin artistin tivaavalla äänellä huutelu mikkiin"mikä meininki,eikö teitä porilaisia rokki kiinnosta"
Tämän jälkeen väki paikalla vähenekin sitten nopeasti puoleen ja jatkoille lähtö aikastui tuntuvasti.Lähtöä vauhditti myöskin se että lattian suojaksi laitetulla kumimatolla ei todellakaan voinut tanssia,joten parketti kutsui paikalliseen ravintola PK:hon,siellä Tampereella varmaan osaatte tanssia nihkeällä kumimatolla.
Palatsille sanoisin että pysykää vaan siellä Tampereella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu