Suomessa on alkamassa kovat ajat, ahdistus on jo ovella, kun ette kuulleet minun kutsuani, te niskuroiva Suomen kansa, joka synnissä elät ja sillä korskeilet.
"Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: 'Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä'." - Johanneksen ilmestys 6:6
Armoni on ylitsevuotava, mutta senkin aika tulee loppumaan aikaan. Minä annnan maanne kovien herrojen haltuun, jotka ahdistavat teitä ja teidän lapsianne. Te itkette ja etsitte minun kasvojani, itkien te tulette. Silloin minä kuulen teidän huutonne, mutta rankaisematta minä en teitä jätä, sillä minä en salli iteäsni pilkattavan. Minä olen rakkaus ja rakkaus nauttii kun se saa toimia yhdessä totuuden kanssa.
Teillä ei ole ollut rakkautta eikä totuutta, vaan te olette vaihtaneet rakkauden haureuteen ja totuuden valheeseen. Te kestitsette itseännäe yötä päivää ja elätte hirvittävissä synneissä. Te kivitätte sanoillanne ja pilkaatte minun profeetoitanne, joita olen lähettänyt teidän keskuutenne puhumaan teille. Miksi te ette kuulleet minun rakkauden sanomaa?
Nyt te joudutte kuulemaan minun tuomion sanomani. Minä itken, kun joudun lyömään vitsallani minun niskuroivaa poikaani, joka ei kuullut muuten minun sanojani. Teidän keskuudestanne nousee suuri joukko kalastajia ja profeetoita, joille minä annan yliluonnollisen voitelun, niin kuin minä annoin apostoleilleni jo ensimmäisten kristittyjen aikaan. He ottavat suuren kalasaaliin minun aittaani ja silloin luku tulee täyteen, jolloin puhdistettu morsian otetaan ylös.
Tämä tulee kuitenkin kaikista mullistuksista ja ahdistuksista huolimatta monille yllätyksenä, sillä he nukkuvat eivätkä näe missä ajassa he elävät. He ajattelevat, että se ahdistus on vasta tulossa ja Herrani tuloo viipyy, he istuvat juomareiden pöydässä ja lyöävät kanssapalvelijoitaaan, minä annan heille saman osan kuin ulkokultaisille, mutta minä itken kun joudun sen tekemään. Varoita minun kansaani, että he kuulisivat minun sanomani ja pidä yllä niitä, jotka ovat jäljellä. Pidä se mikä sinulla on, minä tulen pian. Amen.
"Hän, joka näitä todistaa, sanoo: 'Totisesti, minä tulen pian'. Amen, tule, Herra Jeesus!" - Johanneksen ilmestys 22:20
Sanoma Hengessä Suomelle
115
984
Vastaukset
- Kupla puhkeaa.
Kuka istui juomareiden pöydässä. Luuk.7:34. Biblia (1776) Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanien ja syntisten ystävää.
- Ingenjör_81
"Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." - Matteus 24:48-51
- hmmmm
Ingenjör_81 kirjoitti:

epätoivosta ingenjööri, epätoivosta... älä lyö lyötyä
- Mie Karjalasta
Psalmi 70 oli minun saamani sananpaikka pyytäessäni sanaa..
- Ruokolahti
Miulla oli tänään sama!
- -jarmo-
Amen. Sulla on kyl hyvä "ingenjööri" yksi palstan tervein pää ja sanoma. Arvostan ehdottomasti loogista ajatuksenjuoksuasi.
- Ingenjör_81
Kiitos veli Herrassa, mutta jos jotakin hyvää tästä huonosta astiasta pääsee tulee ulos niin siitähän on kiitos Herralle. Itsessäni minä olen ollut huono ja väärä ihminen käyden läpi kaikki mahdolliset kuralätäköt elämässä.
- -jarmo-
Ingenjör_81 kirjoitti:
Kiitos veli Herrassa, mutta jos jotakin hyvää tästä huonosta astiasta pääsee tulee ulos niin siitähän on kiitos Herralle. Itsessäni minä olen ollut huono ja väärä ihminen käyden läpi kaikki mahdolliset kuralätäköt elämässä.
...ja huumori :D
- ____________

mitä hyvää sussakaa ingenjör on, et oo eläissää ajatellu ketää muuta ku ittees...ehkä vielä pahemmi nyt ku oot uskossa ku enne...täällä leveästi kyllä latelet jos mitäki juttua et kaikki näkis sun juttus
- Ingenjör_81
____________ kirjoitti:

Aina kun sielun vihollinen tulee syyttämään, tunnen oloni rohkaistuksi, sillä tiedän että olen silloin oikealla tiellä. Jos tätä ei tapahdu, niin sanoma on hänestä itsestään sielun vihollisesta. Vain sanomaa Jumalasta vastustetaan ja pilkataan.

Amen.
Joh. 15:19
Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.- Ingenjör_81
yurki1000js kirjoitti:
Amen.
Joh. 15:19
Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.Näin on.
Nyt tuli niin paljon pilkkaa ja ilmeisesti jopa ketjuja (en ole lukenut), että todellakin kannattaa ottaa tämä viesti Jumalasta. Epäilin jo aikaisemmin, mutta nyt sielun vihollinen on paljastanut korttinsa pilkalla.
Golgatan ristin sanoma tulee kirkkaasti esille. Muistakaa rukoilla ja tarttukaa tiukasti kiinni ristiin, kun myrsky tuuli alkaa puhaltaamaan ennen näkemättömällä tavalla - kaikki muut tuuli vie. - _____________
Ingenjör_81 kirjoitti:
Näin on.
Nyt tuli niin paljon pilkkaa ja ilmeisesti jopa ketjuja (en ole lukenut), että todellakin kannattaa ottaa tämä viesti Jumalasta. Epäilin jo aikaisemmin, mutta nyt sielun vihollinen on paljastanut korttinsa pilkalla.
Golgatan ristin sanoma tulee kirkkaasti esille. Muistakaa rukoilla ja tarttukaa tiukasti kiinni ristiin, kun myrsky tuuli alkaa puhaltaamaan ennen näkemättömällä tavalla - kaikki muut tuuli vie.Olkoon Jumala tuomarina meidän välillämme... minä sanon vaan niinkuin koen
- ????????
_____________ kirjoitti:
Olkoon Jumala tuomarina meidän välillämme... minä sanon vaan niinkuin koen
Toki Jumala on ainoa tuomari, ja Hän ei tee virheitä.
Mutta tuomaria ei tarvita silloin, kun etsitään Raamatun ja Jumalan tahdon teitä!
Siihen on oikeus, ja velvollisuuskin, eikä Jumala sellaisiin puutu tuomarina!
Mik'ä on ongelman ydin? - ...
____________ kirjoitti:
mitä hyvää sussakaa ingenjör on, et oo eläissää ajatellu ketää muuta ku ittees...ehkä vielä pahemmi nyt ku oot uskossa ku enne...täällä leveästi kyllä latelet jos mitäki juttua et kaikki näkis sun juttus
...
- ...
....
- Äkistikaikkea
-jarmo- kirjoitti:
...ja huumori :D
2 vuotta kulunut ja pakolaisvirta yllätti viime syksyn, entä eteenpäin. Nopeaa on muutos toden totta.
- Entäpä
Entäpä jos tämä onkin "herätyksen alku" joka alkaa "kansankirkosta" lähtijöistä?
- -jarmo-
Tuo voi pitää paikkansa... erittäin looginen huomio. Lähtekää ulos siitä Babyloniasta, ettette jotuisi osalliseksi sen synneistä. Joskin uskon että se Suuri Babylonia on arabien Islam uskonto ja Dubai sen kaupunki meren rannalla kuten Raamattukin sen kuvaa. Tämä luterilaisuus on seurakuntaa mutta Laodikeaa selvästi, johon ei ole kenenkään uskovan hyvä jäädä.
- Inhottava realisti
Ihan näin mieleen vain tuli:
Elämmekö me Suomessa tällä hetkellä teidän mielestänne kovinkin vaikeita aikoja?
Tasa-arvoinen avioliittokohan tässä on nyt se asia, joka Jumalaa eniten sapettaisi?- minäköainoaoikea
tasa-arvoinen on huono sana se on homojen avioliitto joka pitääs saaha vastaamaan heterojen liittoja.
Mutta kun hetoiroistakin suuri osa elää avoliitossa,miksei se kelpaa homoille myös,kuhan kysyn ?
Epänormaalia kyllä mielestäni että kaksi partasuu äijää rakastelee keskenään eiks se oo luonnotonta.... - ihmiset ja oikeudet
minäköainoaoikea kirjoitti:
tasa-arvoinen on huono sana se on homojen avioliitto joka pitääs saaha vastaamaan heterojen liittoja.
Mutta kun hetoiroistakin suuri osa elää avoliitossa,miksei se kelpaa homoille myös,kuhan kysyn ?
Epänormaalia kyllä mielestäni että kaksi partasuu äijää rakastelee keskenään eiks se oo luonnotonta....Vakavissasiko meinaat, että jos tuota lakia ei olisi hyväksytty, niin kaikki homot ja lesbot olisivat kadonneet täysin koko Suomesta? Että ei enää koskaan ketkään partasuiset äijät tai rekkakuskin näköiset naiset olisi rakastelleet keskenään?
Kaikenlaista saa toki heitellä, mutta vähän realismia kehiin myös, please. Eivät kaikki ne homot ja lesbot yhteiskunnastamme mihinkään katoa, oli tuo laki millainen tahansa. Näitä ihmisiä on aina tietty prosentti kansalaisista, eikä sitä asiaa mikään laki muuta.
Sen sijaan yhteiskunnan arvoista kertoo se, miten näitä ihmisiä kohdellaan. Kohdellaanko heitä tasavertaisina ihmisinä, joilla on samat ihmisoikeudet kuin kaikilla muillakin kansalaisilla, vaiko jonain saastaisina rikollisina iljetyksinä.
Eli mennäänkö kohti Ugandan ja Venäjän mallia, jossa kirkko, kristityt ja evankelistat vaativat homoille kuolemanrangaistuksia, tai ainakin elinikäistä vankeutta ja homoja saa vapaasti oikein valtiovallan suojeluksessa sortaa, vainota, jahdata, hakata ja tappaa ja poliisit tulevat siitä vain kiittämään.
Tätäkö te haluatte tännekin?
Ovatko Venäjä ja Uganda mielestänne ihmisoikeuksien mallivaltioita? - Ingenjör_81
ihmiset ja oikeudet kirjoitti:
Vakavissasiko meinaat, että jos tuota lakia ei olisi hyväksytty, niin kaikki homot ja lesbot olisivat kadonneet täysin koko Suomesta? Että ei enää koskaan ketkään partasuiset äijät tai rekkakuskin näköiset naiset olisi rakastelleet keskenään?
Kaikenlaista saa toki heitellä, mutta vähän realismia kehiin myös, please. Eivät kaikki ne homot ja lesbot yhteiskunnastamme mihinkään katoa, oli tuo laki millainen tahansa. Näitä ihmisiä on aina tietty prosentti kansalaisista, eikä sitä asiaa mikään laki muuta.
Sen sijaan yhteiskunnan arvoista kertoo se, miten näitä ihmisiä kohdellaan. Kohdellaanko heitä tasavertaisina ihmisinä, joilla on samat ihmisoikeudet kuin kaikilla muillakin kansalaisilla, vaiko jonain saastaisina rikollisina iljetyksinä.
Eli mennäänkö kohti Ugandan ja Venäjän mallia, jossa kirkko, kristityt ja evankelistat vaativat homoille kuolemanrangaistuksia, tai ainakin elinikäistä vankeutta ja homoja saa vapaasti oikein valtiovallan suojeluksessa sortaa, vainota, jahdata, hakata ja tappaa ja poliisit tulevat siitä vain kiittämään.
Tätäkö te haluatte tännekin?
Ovatko Venäjä ja Uganda mielestänne ihmisoikeuksien mallivaltioita?Oletko toivomassa, että Venäjällä olisi pysytty siinä mallissa, jossa järjestelmällinen ateisti hallitsi ja yli 25 miljoonaa ihmistä kuoli omien kansalaistensa toimesta - tämä sivistyksen ja humanismin nimeen?
Etkö ole lukenut mitä Raamattu kertoo syntielämästä ja mitkä ovat sen seuraukset? Vinkki: seuraa avioerotilastoja, seuraa alkoholinkulutusta, seuraa rikostilastoja ja seuraa tilastoja mielialalääkkeiden käytöstä - kaikki kertovat mikä on synnin seuraus eikä siihen tarvita profetiaa vaan maalaisjärki riittää.
Tiedätkö mikä on Ilmestyskirjan viimeinen seurakunta ja mitä kautta se kuvaa? Se on Laodicea, joka on kreikan kielen yhdyssana sanoista Laos ja Dicea. Tiedätkö, että ne tarkoittavat ihmisiä (Laos) ja oikeutta (dicea)?
- On varoitettu
Malttakaa vähän, niin huomaatte, mikä on huono aika.
- Inhottava realisti
Kuinka kauan tässä pitää odottaa? Viestin on ollut sama jo kauan!
- -jarmo-
Inhottava realisti kirjoitti:
Kuinka kauan tässä pitää odottaa? Viestin on ollut sama jo kauan!
Vanhurskas on kärsivällinen, ei jumalaton.
- Inhottava realisti
-jarmo- kirjoitti:
Vanhurskas on kärsivällinen, ei jumalaton.
Ehei!
Uskovathan (?) tässä ovat jo vuosia ennustelleet (profetoineet?) Suomeen kurjuutta loputtomasti! En minä ainakaan odota kärsimättömästi mitään kurjuutta. Loputtomat pelottelut vain ovat vähän... jääköön sanomatta. - Ingenjör_81
Inhottava realisti kirjoitti:
Ehei!
Uskovathan (?) tässä ovat jo vuosia ennustelleet (profetoineet?) Suomeen kurjuutta loputtomasti! En minä ainakaan odota kärsimättömästi mitään kurjuutta. Loputtomat pelottelut vain ovat vähän... jääköön sanomatta.Etkö seuraa uutisia? Etkö seuraa, mitenkä nuorista jo 5 jää sairaseläkkeelle joka päivä jumalattomuuden vuoksi?
Jo 700,000 käyttää mielialalääkkeitä päivittin, 400,000 juo kossupullon ja melkein jokainen työntekijä on jollakin tavalla YT-neuvottelujen parissa. Onko tämä hyvinvointia?
Entä kuinka valtion velka on kehittynyt viimevuosina sen jälkeen, kun alettiin kääntymään jumalattomuuteen?
Etkö seuraa kuinka perheet hajoavat, avioero tilastot nousevat ja meillä on ennätysmäärä isättömiä ja äidittömiä lapsia?
- Profetia 3000v.sitte
Sinulleko Jumalan pitäisikin ilmoittaa tarkka aika, että kauanko Kaikkivaltias Herramme on suunnitellut menevän aikaa kunnes Ilmestyskirja on toteutunut kokonaan?
- Inhottava realisti
Kysymykseni on kohdistettu nimimerkille On varoitettu, joka lupaili vaikeita aikoja. Lupaus herätti kysymyksen, koska niitä vaikeita aikoja on lupailtu jo kauan. Onko se enää mitään profetiaa, jos niitä sitten joskus tulee? Väkisinkin ongelmia ja onnettomuuksia nimittäin esiintyy, kun tarpeeksi kauan odottaa.
- Ingenjör_81
Inhottava realisti kirjoitti:
Kysymykseni on kohdistettu nimimerkille On varoitettu, joka lupaili vaikeita aikoja. Lupaus herätti kysymyksen, koska niitä vaikeita aikoja on lupailtu jo kauan. Onko se enää mitään profetiaa, jos niitä sitten joskus tulee? Väkisinkin ongelmia ja onnettomuuksia nimittäin esiintyy, kun tarpeeksi kauan odottaa.
Me elämme jo jatkuvasti vaikeammassa ajassa, mutta tämä on pientä siihen mitä on tulossa.
Jos kansakunta nöyrtyy, niin osa tuomioista on aina vältettävissä, sillä Jumalan tahto ei ole jumalattoman kuolema vaan että hän tulee parannukseen. Se vaan vaatii monesti Jumalan pelkoa, että rilluttelu loppuu... - Inhottava realisti
Ingenjör_81 kirjoitti:
Me elämme jo jatkuvasti vaikeammassa ajassa, mutta tämä on pientä siihen mitä on tulossa.
Jos kansakunta nöyrtyy, niin osa tuomioista on aina vältettävissä, sillä Jumalan tahto ei ole jumalattoman kuolema vaan että hän tulee parannukseen. Se vaan vaatii monesti Jumalan pelkoa, että rilluttelu loppuu...Millä perusteella elämme "jatkuvasti vaikeammassa ajassa"?
Mihin aikaan verrattuna? - Kastamaton.
Inhottava realisti kirjoitti:
Kysymykseni on kohdistettu nimimerkille On varoitettu, joka lupaili vaikeita aikoja. Lupaus herätti kysymyksen, koska niitä vaikeita aikoja on lupailtu jo kauan. Onko se enää mitään profetiaa, jos niitä sitten joskus tulee? Väkisinkin ongelmia ja onnettomuuksia nimittäin esiintyy, kun tarpeeksi kauan odottaa.
Mestarimme sanoi ettei sitä,tosivaikeiden aikojen alkamista teidä muut kuin ISÄ YKSIN,joka on kaiken luonut.Hänen pojistaan eräs ,joka tuli maan pääälle kertomaan mahdollisuudesta pelastua viimeisestä rytäkästä,hän on nyt korotettu ISÄN oikealle puolelle,ja hänelle ISÄ on antanut kuninkuuden hallita maata tulemisensa jälkeen.Meidän on vain odotettava kärsivällisesti,vaikka haudan läpi.koska lupaus on henkiin herättäminen niille jotka ovat siihen arvolliset,eivät suinkaan kaikki,onhan maapallo täynnä poliittisia murhaajia,pitäisikö heidätkin lukea pelastuneisiin,en tiedä ?
- Ingenjör_81
Inhottava realisti kirjoitti:
Millä perusteella elämme "jatkuvasti vaikeammassa ajassa"?
Mihin aikaan verrattuna?Etkö seuraa uutisia? Etkö seuraa, mitenkä nuorista jo 5 jää sairaseläkkeelle joka päivä jumalattomuuden vuoksi?
Jo 700,000 käyttää mielialalääkkeitä päivittin, 400,000 juo kossupullon ja melkein jokainen työntekijä on jollakin tavalla YT-neuvottelujen parissa. Onko tämä hyvinvointia?
Entä kuinka valtion velka on kehittynyt viimevuosina sen jälkeen, kun alettiin kääntymään jumalattomuuteen?
- Ingenjöristi
Ingenjöörikö täällä nyt leikkii Jumalaa? Mitä mieltä palstan sääntökirjat ovat siitä?
- Leikitään nyt
Kaikki uskovat leikkii nyt, että palstoilla on omat, määrätyt aihealueensa.
Nyt leikimme, että profetallisuus, kristillisessä Suomessa tarkoittaa vain määritelmiä, joka heittää ateistit ja muut eksyttäjät jihadeineen ja sharia lakeineen veks.
Kaikki uskovat. Ei nimetä nikkejä, vaan ulos heitetyt.- -jarmo-
Kirjoitit kaikki suomeksi mutta en silti ymmärrä... olenko siis tyhmä?
- Onko kanttia?
Aloitttajalle....
-Jos Jumala puhuisi ns. "Suomelle" - miksi hän esittäisi niin vakavaa asiaa jollakin S24-profetiapalstalla, jossa muutama kymmenen lukijaa, suuri osa enemmän tai vähemmän... no...
Jos aloittaja on tosissaan, hänen tulee omalla nimellään julkistaa sanoma, niin, että se tosiaan tulee Suomen kansalle tiedoksi! STT:n kautta, Ylen uutisissa, tms...
Kyseessä on tyhjänpäiväinen retorinen puuha.- Ingenjör_81
Jumala puhuu jatkuvasti sadoille miljoonille uskoville tänäkin päivänä ja maailmassa on satoja tuhansia profeettoja, mutta heitä ei kuulla.
Kaikista selkeiten saat Herran sanoman esille, kun luet Raamattua jonka kautta Jumala puhuu. Sieltäkin voit oppia, että aina kun kansakunnan synnin mitta tulee täyteen, seuraa tuomiot.
Näitä samanlaisia viestejä on tullut useille uskoville ihmisille.
Aika tulee näyttämään oliko tämä retoriikkaa, vaan alkaako Suomi tästä nousemaan - offi10001
Ingenjör_81 kirjoitti:
Jumala puhuu jatkuvasti sadoille miljoonille uskoville tänäkin päivänä ja maailmassa on satoja tuhansia profeettoja, mutta heitä ei kuulla.
Kaikista selkeiten saat Herran sanoman esille, kun luet Raamattua jonka kautta Jumala puhuu. Sieltäkin voit oppia, että aina kun kansakunnan synnin mitta tulee täyteen, seuraa tuomiot.
Näitä samanlaisia viestejä on tullut useille uskoville ihmisille.
Aika tulee näyttämään oliko tämä retoriikkaa, vaan alkaako Suomi tästä nousemaanOi Suomi katso sun päiväs koittaa yön uhka kartoitettu on jo pois !
Omia uniaan väärät profeetat paasaa.
Tietenkin osalla menee huonosti ja siitä syystä toisilla on yltäkylläisyys.
Mutta kaikkia katastrofeja vastaan taistellaan , ettei vain uskovien manaamat valheet toteudu, sillä onhan päivän selvää että profeteeratessanne erehdytte pahan päiväisesti. - Ingenjör_81
offi10001 kirjoitti:
Oi Suomi katso sun päiväs koittaa yön uhka kartoitettu on jo pois !
Omia uniaan väärät profeetat paasaa.
Tietenkin osalla menee huonosti ja siitä syystä toisilla on yltäkylläisyys.
Mutta kaikkia katastrofeja vastaan taistellaan , ettei vain uskovien manaamat valheet toteudu, sillä onhan päivän selvää että profeteeratessanne erehdytte pahan päiväisesti."... sillä onhan päivän selvää että profeteeratessanne erehdytte pahan päiväisesti."
Näin Nooallekin varmasti naureskeltiin. Tuli aika, kun hymy hyytyi. - -jarmo-
Ingenjör_81 kirjoitti:
"... sillä onhan päivän selvää että profeteeratessanne erehdytte pahan päiväisesti."
Näin Nooallekin varmasti naureskeltiin. Tuli aika, kun hymy hyytyi.Niinpä :(
- Miksi valhetta?
'S24-profetiapalstalla, jossa muutama kymmenen lukijaa, suuri osa enemmän tai vähemmän... no..'
147 lukijaa tänään. - Hahhati kihi hihi
-jarmo- kirjoitti:
Niinpä :(
Hassu-klovnillekin naureskeltiin!
- Ingenjör_81
Hahhati kihi hihi kirjoitti:
Hassu-klovnillekin naureskeltiin!
Mutta klovni itse itki. Näin käy monelle, jotka nyt nauravat.
"Voi teitä, jotka nyt nauratte, sillä te saatte murehtia ja itkeä! Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille." - Luukas 6:25-26
- offi10001
Onneksemme ei tuo lukija joukko ole suuren suuri, joten toivoa on kansassamme ,
kun tämä pöljä sakki on marginaali ryhmä , jolla ei oikeasti ole mitään merkitystä poliittisten asioitten syntyyn.
Nooalle naureskellaan tänäkin päivänä, kun ahtoi niin paljon eläimiä rakentamaansa arkkiin ja jotka tietävät niin tietävät sen jotta juutalaiset muunsivat kertomuksensa Gilgamis eepoksesta.
Hymy hyytyy tietämättömällä uskovalla Utnapistimistä kertomuksen kuultaan. - Totta vai omaa?
Ingengörille...
Jos olet tosissasi, että Jumalalla asiaa Suomen kansalle, niin on pelleilyä kirjoittaa sitä tänne. Eilen, ollut 147 lukijaa.
Onko koko SUOMEN KANSA?
Ei pidä saattaa Herran nimeä naurunalaiseksi omalla touhuamisellaan..
Jos profetiasi oli Herrasta, velvollisuutesi on tuoda se SUOMEN kansalle, tiedoksi... Ei pidä leikitellä profetoimisasialla, eikä vedota Jumalaan, jos tämä ei ole asialle lähettänyt.
Nyt. Tilinteko. Kiitos Mauno. "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä."
Pilkkaajille. Uskon tempauksen tapahtuvan 3 vuoden sisällä. Ellette tule temmatuiksi ja jäätte vaivanaikaan, älkää suostuko ottamaan "merkkiä" oikeaan käteenne tai otsaanne.- 774
Meinaatko että osa Kristuksen seurakunnasta jätetään tänne ahdistuksen aikaan ja te jotkut temmataan etuajassa pois?
Kyllä minä ainakin uskon että ne kaikki jotka on uskossa ja nimi elämän kirjassa siihen mennessä kun pasuuna soi pelastuu.
Tiedoksi vaan että barack hussein obama on se tuleva antikristus ja toinen peto on paavi franciscus ja pedon merkki on RFID mikrosiru implantti.
Michelle ei ole mikään nainen vaan mies.
Joan Rivers nais-koomikkokin sen paljasti yleisesti tiedettynä asiana, tämä nais koomikko kuoli pian sen tv-lausunnon jälkeen...
Ja Danielin kirjassa antikristuksesta sanotaan että sillä ei ole oleva halua naiseen, no tämä on todistettu.
http://injesuschrististand.blogspot.fi/2013/08/a-revelation-of-lord-about-movies-and.html 774 kirjoitti:
Meinaatko että osa Kristuksen seurakunnasta jätetään tänne ahdistuksen aikaan ja te jotkut temmataan etuajassa pois?
Kyllä minä ainakin uskon että ne kaikki jotka on uskossa ja nimi elämän kirjassa siihen mennessä kun pasuuna soi pelastuu.
Tiedoksi vaan että barack hussein obama on se tuleva antikristus ja toinen peto on paavi franciscus ja pedon merkki on RFID mikrosiru implantti.
Michelle ei ole mikään nainen vaan mies.
Joan Rivers nais-koomikkokin sen paljasti yleisesti tiedettynä asiana, tämä nais koomikko kuoli pian sen tv-lausunnon jälkeen...
Ja Danielin kirjassa antikristuksesta sanotaan että sillä ei ole oleva halua naiseen, no tämä on todistettu.
http://injesuschrististand.blogspot.fi/2013/08/a-revelation-of-lord-about-movies-and.html774. En väitä vastaan. Kerron vain, että uskon monen tempauksesta osattoman pesevän vaatteensa vaivanajassa.
Ilm. 7:14
Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
https://www.youtube.com/watch?v=1ULcID6FYAY
- Joonan mallia?
Eikä Ingengör aio vastata?
Moni kysyy? Ja moni erehtyy siitä, kuka kysyy?
Ingengör kirjoittaa, kuin Jumalan suusta lähtenyttä asiaa näin:
Suomessa on alkamassa kovat ajat, ahdistus on jo ovella, kun ette kuulleet minun kutsuani, te niskuroiva Suomen kansa, joka synnissä elät ja sillä korskeilet.
"Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: 'Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä'." - Johanneksen ilmestys 6:6
Armoni on ylitsevuotava, mutta senkin aika tulee loppumaan aikaan. Minä annnan maanne kovien herrojen haltuun, jotka ahdistavat teitä ja teidän lapsianne. Te itkette ja etsitte minun kasvojani, itkien te tulette. Silloin minä kuulen teidän huutonne, mutta rankaisematta minä en teitä jätä, sillä minä en salli iteäsni pilkattavan. Minä olen rakkaus ja rakkaus nauttii kun se saa toimia yhdessä totuuden kanssa.
Teillä ei ole ollut rakkautta eikä totuutta, vaan te olette vaihtaneet rakkauden haureuteen ja totuuden valheeseen. Te kestitsette itseännäe yötä päivää ja elätte hirvittävissä synneissä. Te kivitätte sanoillanne ja pilkaatte minun profeetoitanne, joita olen lähettänyt teidän keskuutenne puhumaan teille. Miksi te ette kuulleet minun rakkauden sanomaa?
Nyt te joudutte kuulemaan minun tuomion sanomani. Minä itken, kun joudun lyömään vitsallani minun niskuroivaa poikaani, joka ei kuullut muuten minun sanojani.
JOS JUmala todella ilmoitti, Ingengörin on Herran asialla julkistettava JUmalan puhe
SUomen kansalle.
Aikansa Joona ei totellut, ja miten kävi? - Ingenjör_81
Tässä laajempi artikkeli näystä ja sanomasta. Olkaa siunattuja, Jumala rakastaa aina, silloinkin kun joutuu vitsalla kutsumaan parannukseen ja pelastukseen ettei yksikään hukkuisi.
”Minun sieluni ikävöitsee sinua yöllä, minun henkeni sisimmässäni etsii sinua varhain; sillä kun sinun tuomiosi kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta. Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta.” – Jesaja 26:9-10
http://ennustuksia.com/2014/12/02/mustat-pilvet-tuo-myrskyn/- Inhottava realisti
Millä perusteella elämme "jatkuvasti vaikeammassa ajassa"?
Mihin aikaan verrattuna? - Ingenjör_81
Inhottava realisti kirjoitti:
Millä perusteella elämme "jatkuvasti vaikeammassa ajassa"?
Mihin aikaan verrattuna?Etkö seuraa uutisia? Etkö katso, mitenkä nuorista jo 5 jää sairaseläkkeelle joka päivä? Jo 700,000 käyttää mielialalääkkeitä päivittin, 400,000 juo kossupullon ja melkein jokainen työntekijä on jollakin tavalla YT-neuvottelujen parissa.
Aika herätä! - HerraSeuloo
Ingenjör_81 kirjoitti:
Etkö seuraa uutisia? Etkö katso, mitenkä nuorista jo 5 jää sairaseläkkeelle joka päivä? Jo 700,000 käyttää mielialalääkkeitä päivittin, 400,000 juo kossupullon ja melkein jokainen työntekijä on jollakin tavalla YT-neuvottelujen parissa.
Aika herätä!Ingegörin aika on ensin tehdä tiliä, sitten vasta tulee suodatettua sanaa, jos tulee?
- Inhottava realisti
Ingenjör_81 kirjoitti:
Etkö seuraa uutisia? Etkö katso, mitenkä nuorista jo 5 jää sairaseläkkeelle joka päivä? Jo 700,000 käyttää mielialalääkkeitä päivittin, 400,000 juo kossupullon ja melkein jokainen työntekijä on jollakin tavalla YT-neuvottelujen parissa.
Aika herätä!Oliko aika helpompaa keskiajalla?
30-vuotisen sodan aikaan?
Sisällissodan aikoihin?
Eikö täälläkin meillä kaikilla ole jopa ylimääräistä aikaa käytettäväksi tällaiseen sinänsä joutavaan puuhaan?
Mikä meillä on hätänä? - Ingenjör_81
Inhottava realisti kirjoitti:
Oliko aika helpompaa keskiajalla?
30-vuotisen sodan aikaan?
Sisällissodan aikoihin?
Eikö täälläkin meillä kaikilla ole jopa ylimääräistä aikaa käytettäväksi tällaiseen sinänsä joutavaan puuhaan?
Mikä meillä on hätänä?"Eikö täälläkin meillä kaikilla ole jopa ylimääräistä aikaa käytettäväksi tällaiseen sinänsä joutavaan puuhaan?"
Sitä ihmettelen just, että mitä varten olet täällä kun et ole uskossa, et ole kiinnostunut profetioista ja päivät pitkät vaan pilkkaat muita ihmisiä.
Oletko noin sokea omalle tilallesi? Tee parannus siitä mistä olet luopunut jo nuorena. - Nööristi
Ingenjör_81 kirjoitti:
"Eikö täälläkin meillä kaikilla ole jopa ylimääräistä aikaa käytettäväksi tällaiseen sinänsä joutavaan puuhaan?"
Sitä ihmettelen just, että mitä varten olet täällä kun et ole uskossa, et ole kiinnostunut profetioista ja päivät pitkät vaan pilkkaat muita ihmisiä.
Oletko noin sokea omalle tilallesi? Tee parannus siitä mistä olet luopunut jo nuorena.Ingenjör välttelee kysymystä, onpa todella uutta...
- Ylevaikenee, me EMME
Inhottava realisti kirjoitti:
Millä perusteella elämme "jatkuvasti vaikeammassa ajassa"?
Mihin aikaan verrattuna?No jos olet realisti niin katsoppa näitä uutisia. Annan pari kanavaa josta voit aloittaa. Ihan oikeita uutisia joista suomen media ei ole paljon kertonut.
Jason a
Signs of thy coming
fidockave213
https://www.youtube.com/watch?v=XDue6yQBab8&list=UUDATi9UrhqjfVNxIKNizOiQ
Laitat hakusanat youtubeen, jo alkaa näkymään, ja ne on leikattu kansainvälisiltä uutiskanavilta. - Selittää paljo!
Nööristi kirjoitti:
Ingenjör välttelee kysymystä, onpa todella uutta...
Kyllä välttelee, ei vaStaa, tai kirjoittaa asian vierestä..
- Ingenjör_81
Selittää paljo! kirjoitti:
Kyllä välttelee, ei vaStaa, tai kirjoittaa asian vierestä..
Tuossahan tuo on n. 4 viestiä ylempänä. En kai minä samaan kysymykseen monta kertaa vastaa. Mutta kiitos että pidätte ketjua näkyvällä.
- Ei vastausta
Ingenjör_81 kirjoitti:
Tuossahan tuo on n. 4 viestiä ylempänä. En kai minä samaan kysymykseen monta kertaa vastaa. Mutta kiitos että pidätte ketjua näkyvällä.
Ingfenjor ei ole vastannut, mitä kysyttiin...
Mutta SE kertoo jo paljon! - Ingenjör_81
Ei vastausta kirjoitti:
Ingfenjor ei ole vastannut, mitä kysyttiin...
Mutta SE kertoo jo paljon!Toistan jälleen, että jo vastaisin tuossa ylhäällä. Osaatko scrollata vai täytyykö sekn opettaa?
Jos haluat tietää jonkun toisen vastauksen, niin olet vapaa esittämään kysymyksesi - mutta vastaa ensin että etsitkö totuutta vai etsitkö tukea epäuskolle? Ja ennen kaikkea, tunnetko jo Totuuden? - vaaka1
Ylevaikenee, me EMME kirjoitti:
No jos olet realisti niin katsoppa näitä uutisia. Annan pari kanavaa josta voit aloittaa. Ihan oikeita uutisia joista suomen media ei ole paljon kertonut.
Jason a
Signs of thy coming
fidockave213
https://www.youtube.com/watch?v=XDue6yQBab8&list=UUDATi9UrhqjfVNxIKNizOiQ
Laitat hakusanat youtubeen, jo alkaa näkymään, ja ne on leikattu kansainvälisiltä uutiskanavilta.aika mielenkiintoinen tuo musta lentävä hevonen Saudiarabiassa..
- Ingenjör_81
vaaka1 kirjoitti:
aika mielenkiintoinen tuo musta lentävä hevonen Saudiarabiassa..
Näin ylistyksen aikana rukouksessa näyn myös Mustasta Hevosesta. Uskon, että se koskettaa Suomea.
http://ennustuksia.com/2014/12/02/mustat-pilvet-tuo-myrskyn/
- Profettako?
Ingenjörille, Herran sana:
Joona 2:1
Jeremia 23:21-22
Olet toiminut kevytmielisesti, käyttänyt Herran nimeä.
Jumala aloittaa toimenpiteensä aina, mistä?
1Piet 4:17-18
Hes 9. luku
Sitten, kun Jumala käsittelee ns. profeettansa, he eivät puhu tyhjiä ja typeriä ennustuksia.
Ole valmis.- Ingenjör_81
Olet vapaa arvostelemaan Raamatulla. Onko sanoma Raamatun vastainen?
Jos arvostelet vain arvostelemisen ilosta, niin olet itse vikapää. Juoruilu ja kritiikki on syntiä, jos se on väärää todistusta lähimmäisestä. - Taas yrittää
Ingenjör_81 kirjoitti:
Olet vapaa arvostelemaan Raamatulla. Onko sanoma Raamatun vastainen?
Jos arvostelet vain arvostelemisen ilosta, niin olet itse vikapää. Juoruilu ja kritiikki on syntiä, jos se on väärää todistusta lähimmäisestä.Aiemmin deborana esiintynyt, katkera satutäti ei kestä Herran palvelijoita, sillä hänelle on joku tuntematon profetoinut, että hänestä tulee pylväs.
- Herra kysyy?
Ingenjör_81 kirjoitti:
Olet vapaa arvostelemaan Raamatulla. Onko sanoma Raamatun vastainen?
Jos arvostelet vain arvostelemisen ilosta, niin olet itse vikapää. Juoruilu ja kritiikki on syntiä, jos se on väärää todistusta lähimmäisestä.Ingenjör
Toistetaan sama
Profettako?
2.12.2014 16:18
0
Sulje
Ingenjörille, Herran sana:
Joona 2:1
Jeremia 23:21-22
Olet toiminut kevytmielisesti, käyttänyt Herran nimeä.
Jumala aloittaa toimenpiteensä aina, mistä?
1Piet 4:17-18
Hes 9. luku
Sitten, kun Jumala käsittelee ns. profeettansa, he eivät puhu tyhjiä ja typeriä ennustuksia.
Ole valmis. - Valvova silmä
Ingengör sanoineen tässä Matt 12:37, 2 Moos 20:7
- Ingenjör_81
Herra kysyy? kirjoitti:
Ingenjör
Toistetaan sama
Profettako?
2.12.2014 16:18
0
Sulje
Ingenjörille, Herran sana:
Joona 2:1
Jeremia 23:21-22
Olet toiminut kevytmielisesti, käyttänyt Herran nimeä.
Jumala aloittaa toimenpiteensä aina, mistä?
1Piet 4:17-18
Hes 9. luku
Sitten, kun Jumala käsittelee ns. profeettansa, he eivät puhu tyhjiä ja typeriä ennustuksia.
Ole valmis.Niin oliko tässä jotakin Raamatun sananvastaista?
Muista, kun syytät, että luet nämä jakeet ensin. Onko nämä tuttuja paikkoja?
Aamoksen kirja 3:7-8
1. Korinttolaiskirje 14:1-3
1. Tessalonikalaiskirje 5:19-22
Ilmestyskirja 19:10
2. Pietarin kirje 1:19
Ja kuka on Raamatussa se, joka syyttää entä kuka se joka puolustaa?
Ilmestyskirja 12:10
1. Johannes 2:1
- Rehellisyyttä vaan
Ei niihin kukaan puutu kun sinä et kestä omia valheitasi ja laitat poistoon. Sitä mukaa tulee lisää, ellet poista omia keksintöjäsi, että muka Herra antaa kauttasi sanan yksilölle palstalla.
Seuraan toimintaasi. - samaa siellä
Siis täälä tän palstan palstaterrorista asiaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5557- Semmosta vaan
Hyvä idea tuo itsekseen keskustelu eri nikeillä. Jatka rauhassa vaan.
Kopioi ylläpidon palautteisiin, niin kuin ennenkin.
- Ylläpitokin on
Rasistiset vihatahot voivat jatkaa vihamissiotaan jotakuta kohtaan, joka persona non grata, heidän silmissään. http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5557
- ++++++99
Keskustelua tämän aloituksen tiimoilta. Kalat ovat hyviä, mutta kalansyöjä perkaa ruotoja, eikös? http://keskustelu.suomi24.fi/node/13047096
- yksin jouluna
Ei hätää, se on aivan normaalia ja tulee aina kerran vuodessa ja sitä kutsutaan jouluksi.
Se, mitä viime aikoina on tapahtunut (äänestystulos homoavioliittolaista) ja vuosikausia jatkunut jumalattomuus (kuten haureudessa eläminen, abortit yms) aivan takuuvarmasti murehduttaa Jumalaa ja vetää kirouksen suomen kansan päälle.
Hirveää on, että viimeisen 20v:n aikana uskovat ovat olleet hiljaa. Sen sijaan, että uskovat olisivat pyrkineet vaikuttamaan aborttien vähenemiseen, avioliittoon sitoutumisen tärkeyteen (mukaan lukien esiaviollisen seksin hyväksymisen vastustaminen), uskovat ovat itse ryhtyneet elämään ns. avosuhteissa tms.
Monet kristityt äänestivät aikoinaan Tarja Halosta presidentiksi, vaikka hän oli avoimesti setan jäsen!
Aloittajan profetia tuntui kovasti tutulta. Samanlaisia on ollut vuosien varrella vaikka kuinka. Se, että ovatko ne selkeästi Pyhältä Hengeltä vai jotain ihmisen sielullisuutta, sitä en tiedä. Mutta toivon todella, että Jumala armahtaisi Suomen kansaa niin kuin Niiniveä! Mutta se edellyttää parannuksen tekoa koko kansalta, johon pitäisi ensimmäisenä ryhtyä kristittyjen! Jos me kauhistellaan nykyajan syntielämää, mutta sallitaan omassa elämässä vääryyttä, niin mihin se johtaa? Ei ainakaan ihmisten uskoontulemisiin tai ihmeisiin ja merkkeihin.
Uskovien pitäisi tehdä parannusta passiivisuudesta evankelioinnissa, rukouksessa ja hyvän tekemisessä. Tässä maasssa uskovat ovat kovin riitaisia. Näillä palstoilla saa lukea milloin "helluntalaissijoista" tai siitä että Lutheria haukutaan juopoksi ja milloin miksikin. Lähetystyö kärvistelee jatkuvassa rahapulassa. Meillä on potentiaalisia lähetystyöntekijöitä, mutta rahoitusta ei löydy. Ja kristillisissä lastenkodeissa köyhissä maissa lapset menevät nälkäisinä nukkumaan, vaikka heidän pitäisi olla samaa perhettä meidän kanssa. Mammona-epäjumala vaan paisuu ja voi hyvin. On syytä huomata, että Sodoman ja Gomorran synti ei ollut ensisijaisesti homoseksuaalisuus vaan välinpitämättömyys köyhien, orpojen ja leskien hädässä.
Sitä mä vaan, että eikö meidän pitäisi ensin tutkia omaa sydäntämme, ja valvoa omaa tilaamme, sen sijaan että käymme ikuista juupas-eipäs väittelyä profetioista, joissa sinänsä ei ole mitään vikaa. Profetoimisemme on vajavaista, ja kaikki pitää koetella. Epäraamatulliseen pitää puuttua, mutta jos ei ole ristiriitaa sanan kanssa, niin aika näyttää, pitääkö profetia paikkaansa.
Lopuksi pieni mainos; adressit.fi sivustolla on adressi, jossa vaaditaan kansanäänestystä homoliittolain kumoamiseksi. Käykääpä allekirjoittamassa.- Kiitos jos teet sen
Laittaistko ystävällisesti aloituksen ja linkin siihen, niin saadaan enemmän nimiä.
Nimim. kokemuksesta kirjoitan. Mauno. Kiitän Herraa sinusta. Herra varjelkoon sinua ja antakoon sinulle voimaa. Apostoleja ja Jumalan lapsia vainottiin ja vainotaan totuuden tähden.
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=christian persecution&tbm=vid
https://www.youtube.com/watch?v=gRvFRJ96n9U
Matt. 5:10
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Bill Warner valistaa. "Good Muslim, Bad Person"
https://www.youtube.com/watch?v=_KAkdrb4sHI
Kafir/infidel/vääräuskoinen
- A Muslim should not kill another Muslim. However, the penalty for apostasy is death. So if a Muslim considers another Muslim to be an apostate, he can kill him or her. And that's what you see happening around the world: Some Muslims are trying to modernize or have human rights or democracy, and all of that is an abandonment of the faith, which means it is apostasy.
http://www.citizenwarrior.com/2008/09/definition-of-kafir.html
- The reason the West is involved in this civil war is because the old-way Muslims want to fulfill Mohammed's original goal: World domination. That is, the goal of getting all of the world to submit to Islam, by force if necessary.
http://www.citizenwarrior.com/2007/06/short-answer-to-question-why-is-there.html
Islamin sotaisa historia. Bill Warner havainnoi asiaa kartalla. "Jihad vs Crusades"
https://www.youtube.com/watch?v=I_To-cV94Bo
Demokratia on haavoittuvainen. "Muslim Demographics"
https://www.youtube.com/watch?v=6-3X5hIFXYU
Ruotsi on turvaton maa.
https://www.youtube.com/watch?v=EvDUuQLdQ_c
Ruotsin "Finnlandisierung" on vakavaa laatua.
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=islamisation sweden&tbm=vid
Atlas Shrugsia kandee plärätä.
> Islam teaches children to hate non-Muslims so much that robbing, raping, beating them up and killing them becomes acceptable to many Muslims. Together with the widespread use of violence in Muslim families, the Qur’an is a perfect psychological tool to brainwash innocents into becoming monsters. Astrid Lindgren’s Sweden is changing rapidly:
During the past few weeks, children on four occasions have been attacked, chased and beaten by a masked gang of youths in Huddinge in southern Stockholm area (a Muslim-dominated area). Attacks have taken place when the children were on their way to or from school. Now, the head of the local primary school urges parents not to let their children walk alone to and from school. <
http://pamelageller.com/2014/12/sweden-school-leader-urges-parents-to-take-children-to-school-after-muslim-attacks-on-children.html/Nukkujille
Uhratkaa hetki alati hupenevasta ajastanne.
https://www.youtube.com/watch?v=-Hj3LGvWWLU
- lähestyvät ajat
Putinin ystävä varoittaa uudesta pakotteesta: ”Se tarkoittaisi sotaa”
Lue, Iltasanomat, tänään 5.12.2014 - 237ngk00
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1417830323080.html?pos=ok-nln
Putin tässä päivänä muutamana sanoi, jotta jos joku käy venäjää vastaan, muistakoon mites Hitlerille kävi!! Siin on sanomaa suomellekin!! - Putskulle sama kohta
Mitä tuosta. Hitler teki itsarin, joten profetoi, että Putsku itsekin tekee samoin.
Puts... Käsittääkseni Hitlerin kuolema lavastettiin.
http://paavovirtaniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/87965-vaite-aadolf-hitlerin-kuolemasta-1945-oli-kaikkien-aikojen-huijaus-jonka-vain-harvat-tiesivat- Ingenjör_81
yurki1000js kirjoitti:
Puts... Käsittääkseni Hitlerin kuolema lavastettiin.
http://paavovirtaniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/87965-vaite-aadolf-hitlerin-kuolemasta-1945-oli-kaikkien-aikojen-huijaus-jonka-vain-harvat-tiesivatTämä kannattaa katsoa. Henkeni yhtyy siihen, että tuo on totta.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=32787
- Ystäväpiiristä
Olipa kuka hyvänsä, niin asiaa kirjoittaa. Se selviää aika lailla kun lukee casea Deboran saamasta kohtelusta tällä prof.areenalla!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13065633
Mutta luulen, että täällä polemiikki ei tule jatkumaan. Sitä käydään muualla, sysytä että palstalaisista monet ovat kyllästyneet kiistoihin, koska palstan aihe on profetiat, eikä toki jonkun yksittäisen kirjoittajan - olkoon vaikka Debora - jatkuva painostus ja herjaus.
Koska kuulun ystäväpiiriin, tiedän tapauksen, oletukseni on, että se mitä täällä tälle Debora nimimerkkiä käyttäneelle tehtiin, tulee etenemään esille muualla.
Olen jäävi sinänsä sanomaan, mutta luettuani ne järkyttävät solvausviestit, melkoisen paketin, sekä vuodelta 2013, ja nyt nämä uusimmat, voin sanoa, ettei tarvitse olla juristikaan, todetakseen että tällä palstalla on valitettavalla tavalla ylitetty kohtuus. Tietooni on saatettu, että jopa hänen lähipiirinsä on leimattu niillä valheilla, joita täällä on rajoittamatta kirjoiteltu.
Tulee mieleen, vaikka en mikään malliuskova olekaan, että tässä käy varmaan se sana toteen, mitä kylvää sitä niittää.
Kohtalokasta voi joillekin olla, jos he mm. täällä jatkavat deboran solvausta.
Hän on jättänyt tämän foorumin, mutta toki hänen sosiaalinen verkostonsa toimii, ottavat kantaa.
Nyt on viisasta odottaa, mitä ongelmassa seuraavaksi tulee. Ylläpidolle kirjotiettu palaute on raskauttavaa luettavaa, kun itsekin olen lukenut todisteet, järkyttävät solvaukset ja valheet.
Mutta mielestäni Debora on ollut kärsivällinen. Jätti asian sikseen v. 2013, antoi Herransa neuvon mukaan anteeksi näille kiusaajilleen. Mutta tiedän, että kun sama painostus ja ajojahti täällä käynnistettiin tällä viikolla, tilanne on toinen. - pressnalinnaan
Edellinen niin tasokas profetia, että löysi tiensä eteenpäin..http://keskustelu.suomi24.fi/node/13065633
- Westsider-
Kiitokset Ingenjörille Tosi hyvästä ja opettavasta aloituksesta, josta on kehittynyt hyvä ketju.
- Ingenjör_81
Kiitoksia. Uskon, että sana on Herrasta sillä se tuli poikkeuksisella tavalla yöllä kuin vuotava virta hengestä.
Huomaatkaa myös, että siinä on paljon positiivista; Jumala rakastaa Suomea, siinä on lupaus hengen vuodatuksesta ja valtavasta sielujen pelastumisesta. Jos Jumala antaisi vain näin jatkua, niin se olisi paljon vakavampi tuomio.
- Ei kestänyt
Aloituksessa hyvääkin, mutta ei Ingenjör kestänyt vastata koetteluun, kyselyyn.
Jos profetia on Herralta, sen tuoja asiallisesti vastaa...Mielestäni aloitus on raamatullinen. Herra kutsuu ja kurittaa rakkaitaan:)
- Minä siunaan tätä kansaa.
- Minä nöyrytän tämän uppiniskaisen kansan.
http://fkf.net/Kadonneet/Oulu11061961.jpg
> "Suomi on rakkain kansani Israelin jälkeen." Koska "Efraim ja häneen liittyneet Israelin heimot" ovat kadoksissa, niin Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ei liene voinut antaa tällaista rakkauden tunnustusta kuin tuhlaajapoika-"lempilapselleen Efraimille" (Jer. 31:16-20), jonka oli luvannut "tuoda takaisin pohjoisesta maasta (=Finland?) aikojen lopussa" ja pitää "esikoisenaan" (Jer. 31:2-9) ennen vanhempaa Juudaa (nyky-Israelia). <
http://fkf.net/Kadonneet/index.html#profeetallinen
"Kiveenhakattu"
http://jarmo10.org/sakuva.jpg
HESEKIEL 37
15. Ja minulle tuli tämä Herran sana:
16. "Sinä, ihmislapsi, ota puusauva ja kirjoita siihen: 'Juudalle ja häneen liittyneille israelilaisille'. Ota sitten toinen puusauva ja kirjoita siihen: 'Joosefille; Efraimin ja kaiken häneen liittyneen Israelin heimon sauva'.
17. Ja pane ne lähekkäin, pääksytysten, niin että ne tulevat yhdeksi sinun kädessäsi.
18. Kun sitten kansasi lapset sanovat sinulle näin: 'Etkö selitä meille, mitä sinä tällä tarkoitat?'
19. niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni.
20. Ja kun sauvat, joihin olet kirjoittanut, ovat sinun kädessäsi, heidän silmäinsä edessä,
21. niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa.
22. Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana eivätkä enää jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi.
https://evotuhat.files.wordpress.com/2013/02/savior.jpg- Ingenjör_81
Minähän vastasin useaan kertaan jopa samaan kysymykseen, oliko joku erityinen kysymys johon jäi vastaamatta?
Tuo, että "aloituksessa hyvääkin" on itsessään kyseinalainen väite, sillä eihän Jumala vaan siunaa ja siunaa sillä tavalla että tulee pelkästään uusi kerros kermaa entisen kerroksen päälle, vaan jos se kakku härskiintyy niin huono rapataan pois.
Ja täytyy muistaa, että Jumala ei toimi aina sen telekän pöntön mukaan, joka keikkuu meillä itse kullakin kaulan jatkona, vaan Jumala voi olla jopa välillä Jumala ja tehdä ihmeitä, näyttää valtavaa armoa, antaa vanhurskaan tuomion tai tehdä jotakin täysin yllättävää, kuten laittaa ainoakaisen Poikansa puusepäksi 30 vuodeksi, joka kuulostaa täysin absurdilta inhimilliselle ihmiselle katsottuna vain sieltä omasta telekän pöntöstä käsin! :) - Älä kysele suotta
Ingenjör_81 kirjoitti:
Minähän vastasin useaan kertaan jopa samaan kysymykseen, oliko joku erityinen kysymys johon jäi vastaamatta?
Tuo, että "aloituksessa hyvääkin" on itsessään kyseinalainen väite, sillä eihän Jumala vaan siunaa ja siunaa sillä tavalla että tulee pelkästään uusi kerros kermaa entisen kerroksen päälle, vaan jos se kakku härskiintyy niin huono rapataan pois.
Ja täytyy muistaa, että Jumala ei toimi aina sen telekän pöntön mukaan, joka keikkuu meillä itse kullakin kaulan jatkona, vaan Jumala voi olla jopa välillä Jumala ja tehdä ihmeitä, näyttää valtavaa armoa, antaa vanhurskaan tuomion tai tehdä jotakin täysin yllättävää, kuten laittaa ainoakaisen Poikansa puusepäksi 30 vuodeksi, joka kuulostaa täysin absurdilta inhimilliselle ihmiselle katsottuna vain sieltä omasta telekän pöntöstä käsin! :)Ymmärrä nyt, mitä debora tarkoittaa. Sitä samaa, mitä ennenkin.
Ei ole muita protioita kuin hänellä. Hän on ainoa ja Jumala on hänet mielestään valtuuttanut palstalle. Kaikki muut profetiat joko poistuu tai selitetään mitättömiksi.
Etkö ollut kevatsodan 2013 aikana palstalla? - Näin se menee
Ingenjör_81 kirjoitti:
Minähän vastasin useaan kertaan jopa samaan kysymykseen, oliko joku erityinen kysymys johon jäi vastaamatta?
Tuo, että "aloituksessa hyvääkin" on itsessään kyseinalainen väite, sillä eihän Jumala vaan siunaa ja siunaa sillä tavalla että tulee pelkästään uusi kerros kermaa entisen kerroksen päälle, vaan jos se kakku härskiintyy niin huono rapataan pois.
Ja täytyy muistaa, että Jumala ei toimi aina sen telekän pöntön mukaan, joka keikkuu meillä itse kullakin kaulan jatkona, vaan Jumala voi olla jopa välillä Jumala ja tehdä ihmeitä, näyttää valtavaa armoa, antaa vanhurskaan tuomion tai tehdä jotakin täysin yllättävää, kuten laittaa ainoakaisen Poikansa puusepäksi 30 vuodeksi, joka kuulostaa täysin absurdilta inhimilliselle ihmiselle katsottuna vain sieltä omasta telekän pöntöstä käsin! :)Ingenjörille Herran sana: Daniel, 5:27.
Herra on sinut seulonut, testannut, et testiä läpäissyt.
Herr asettaa sinut kyllä armossaan pölyjen siivoajaksi...
Ole siunattu tulevassa tehtävässä. Sinulle annettiin mahdollisuus, olit pelkuri!
Joka tahtoo olla ensimmäinen - mitä siitä? - en ollut silloin
Älä kysele suotta kirjoitti:
Ymmärrä nyt, mitä debora tarkoittaa. Sitä samaa, mitä ennenkin.
Ei ole muita protioita kuin hänellä. Hän on ainoa ja Jumala on hänet mielestään valtuuttanut palstalle. Kaikki muut profetiat joko poistuu tai selitetään mitättömiksi.
Etkö ollut kevatsodan 2013 aikana palstalla?Älä selitä suotta...
Ei kukaa usko.
Ei ole muita priotioita.... (Ei ole muita protioita kuin hänellä)
En ollut keväsodassa 2013, enkä talvisodassa enkä jatkosodassa.Ole autuas harhassasi... - Ingenjör_81
Näin se menee kirjoitti:
Ingenjörille Herran sana: Daniel, 5:27.
Herra on sinut seulonut, testannut, et testiä läpäissyt.
Herr asettaa sinut kyllä armossaan pölyjen siivoajaksi...
Ole siunattu tulevassa tehtävässä. Sinulle annettiin mahdollisuus, olit pelkuri!
Joka tahtoo olla ensimmäinen - mitä siitä?Se herrasi, mistä tuollainen alaspaina ja pelkuriksi haukkuva sana tulee, on tämän maailman ruhtinas. Tekisit viisaasti, jos nöyrtyisit ja tekisit parannuksen ylpeydestäsi.
"Kuin liitävä lintu, kuin lentävä pääskynen on aiheeton kirous: ei se toteen käy... Joka kuopan kaivaa, se itse siihen lankeaa; ja joka kiveä vierittää, sen päälle se takaisin vyörähtää." - 26:2,27 - Ingenjör_81
en ollut silloin kirjoitti:
Älä selitä suotta...
Ei kukaa usko.
Ei ole muita priotioita.... (Ei ole muita protioita kuin hänellä)
En ollut keväsodassa 2013, enkä talvisodassa enkä jatkosodassa.Ole autuas harhassasi...Teillä on täällä aivan omat jutut. Toivottavasti pääsette joku päivä vielä ratkaisuun tuon väittelynne kanssa. :)
- Sinä tunnet kyllä
Ingenjör_81 kirjoitti:
Se herrasi, mistä tuollainen alaspaina ja pelkuriksi haukkuva sana tulee, on tämän maailman ruhtinas. Tekisit viisaasti, jos nöyrtyisit ja tekisit parannuksen ylpeydestäsi.
"Kuin liitävä lintu, kuin lentävä pääskynen on aiheeton kirous: ei se toteen käy... Joka kuopan kaivaa, se itse siihen lankeaa; ja joka kiveä vierittää, sen päälle se takaisin vyörähtää." - 26:2,27Ingenjör_81
Älä suotta, sillä jos sinulla ei ole parantamisen armolahjaa, hän löytää kyllä aina aiheensa. Todennäköisesti ruhtinas ilmoitti sinun olevan totuudessa. - aamuisia sanoja
Ingenjör_81 kirjoitti:
Se herrasi, mistä tuollainen alaspaina ja pelkuriksi haukkuva sana tulee, on tämän maailman ruhtinas. Tekisit viisaasti, jos nöyrtyisit ja tekisit parannuksen ylpeydestäsi.
"Kuin liitävä lintu, kuin lentävä pääskynen on aiheeton kirous: ei se toteen käy... Joka kuopan kaivaa, se itse siihen lankeaa; ja joka kiveä vierittää, sen päälle se takaisin vyörähtää." - 26:2,27Ingenjörin aloitusprofetia ei kestänyt koettelua, sitä pidettiin niin täydellisenä.
Sellainen on vastoin Raamatun opetuksia. 1 Kor 14:29-32, 1 Tess 5:19-21
Jos profeetassa asuu sellainen ylpeys ja ylimielisyys, ettei hän edes vastaa arviointiin, vaan vetäytyy profeetalle tarkoitetusta vastuusta, ei ole ihme että Herra testissään tekee arvion.
"Ei se ole koetuksen kestävä, joka itseään suosittelee." sanoo Sana.
Ja aika tulee näyttämään, että näin on. Ylpeys käy... ?
Kun nuhdetta tulee, sillä ei ole mitään tekemistä minkään kirouksen kanssa?
Tämä Ingenjörin asenne kertoo sokeudesta, pimeydestä?
Jos ja kun julkisella palstalla tuo Herran sanaa, ei anna sitä arvioida, piiloutuu hurskauden taakse - on sanan mukaan pelkuri.
Pietaririn oli pelkuri, ei siinä mitään outoa ole? Kun Jeesuksen valitsema apostolikin vajosi h-hetkellä peluruuden pauloihin, luuleeko joku tämän ajan nettiprofeetta-kokelas olevansa Pietaria parempi? Sellainen harha ei ole Hengen mukaista!
Pietari katui, nöyrtyi, ja lopun me tiedämme.
Juudas sen sijaan? Varokaa hänen esimerkkiään.
Juudaksia on tämänkin palstan kytköksissä, sen Herra tietää tasan tarkasti.
Mitään "kuoppaa ei siis ole kaivettu" Ingenjörille, jos joku kuoppa on, hän on itse siitä vastuussa.
Ylpeys on suistanut kumoon monta, jotka ovat kuvitelleet itsestään suuria.
Kun Herra kouluttaa profeettansa, he eivät kuvittele enää muuta kuin että jos ovat vaikka huutavan ääniä, kynnysmattoja, toisten irvattavia kaatopaikkoja, vihattuja ja vainottuja, kuin kapiset kulkukoirat, mutta kuitenkin potkittuinakin Herransa louskuttavia vahtikoiria! Ja autuaita.
Tämän nöyryyteen tuntuu tämän ketjun aloittajalta I. olevan vielä matkaa?
Mutta parannuksen kautta voi Herra osoittaa tehtäviä., ja niissä Herra opettaa uskollisuutta? Vaikka kivisateessa, kuten Stefanus?
Toivoa Ingenjörilläkin siis on, mutta asenne ratkaisee. Profeetan ei tule haksahtaa lihan mieleen, ja jos niin käy, siitä on hetki kohta mentävä tilinteon paikalle, sillä Herra katsoo sydämeen.
Oppia ikä kaikki! - Ingenjör_81
aamuisia sanoja kirjoitti:
Ingenjörin aloitusprofetia ei kestänyt koettelua, sitä pidettiin niin täydellisenä.

Oppia ikä kaikki!Lueppas Roomalaiskirje 2:1 ja sitten tekstisi uudestaan, niin huomaat että kerroit juuri itse ongelmasi tuossa kirjoituksessasi. Kenenkään ulkopuolisen ei siis tarvitse koskaan kertoa ongelmiasi, vaan siitä mistä syytät toisia, niin olet itse sen tekijä. :)
Olet edelleenkin myös väärässä toistelleen tuota samaa, etteikö se kestäisi arvostelua, sillä jokaiseen kysymykseen on vastattu ja jopa tämä debora kysymys on käsitelty, vaikka en vieläkään ole päässyt kärrylle kuka tämä mainitsemasi debora on? Kenties joku mielikuvituskaveri vai onko eräs Raamatun tuomari herännyt henkiin?
Et ole muuten kyennyt vieläkään tuomaan tuosta profetiasta mitään Raamatun vastaisuutta, vaan ainoastaan olet sortunut Ad Hominem argumentointivirheeseen. Lueppas tästä kuulostaako se tutulta?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem
Eli, otat peili käteen ja lue sen kanssa tuo kirjoituksesi, niin löydät ne ongelmakohtasi, rakas syyttäjäni. - ........
Ingenjör_81 kirjoitti:
Lueppas Roomalaiskirje 2:1 ja sitten tekstisi uudestaan, niin huomaat että kerroit juuri itse ongelmasi tuossa kirjoituksessasi. Kenenkään ulkopuolisen ei siis tarvitse koskaan kertoa ongelmiasi, vaan siitä mistä syytät toisia, niin olet itse sen tekijä. :)
Olet edelleenkin myös väärässä toistelleen tuota samaa, etteikö se kestäisi arvostelua, sillä jokaiseen kysymykseen on vastattu ja jopa tämä debora kysymys on käsitelty, vaikka en vieläkään ole päässyt kärrylle kuka tämä mainitsemasi debora on? Kenties joku mielikuvituskaveri vai onko eräs Raamatun tuomari herännyt henkiin?
Et ole muuten kyennyt vieläkään tuomaan tuosta profetiasta mitään Raamatun vastaisuutta, vaan ainoastaan olet sortunut Ad Hominem argumentointivirheeseen. Lueppas tästä kuulostaako se tutulta?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem
Eli, otat peili käteen ja lue sen kanssa tuo kirjoituksesi, niin löydät ne ongelmakohtasi, rakas syyttäjäni.Eipä ole Ingenjöriä syytetty eikä kirottu niinkuin hän harhaisesti väittää. Profetian arviointi, ja nuhtelu eivät ole sellaista. Lajia. Jos Ingenjörillä on syyllisyyden tunto, hän voi sotkea sen niin, että toinen syyttää?
Wikipedia ei ole samaa kuin Raamattu. Jao on peilin eteen tarve, sinne on asiaa Ing..llä itsellään. - Ingenjör_81
........ kirjoitti:
Eipä ole Ingenjöriä syytetty eikä kirottu niinkuin hän harhaisesti väittää. Profetian arviointi, ja nuhtelu eivät ole sellaista. Lajia. Jos Ingenjörillä on syyllisyyden tunto, hän voi sotkea sen niin, että toinen syyttää?
Wikipedia ei ole samaa kuin Raamattu. Jao on peilin eteen tarve, sinne on asiaa Ing..llä itsellään.Tämäkö on Hengessä tulevaa arvostelua?
"Herr asettaa sinut kyllä armossaan pölyjen siivoajaksi... Ole siunattu tulevassa tehtävässä. Sinulle annettiin mahdollisuus, olit pelkuri!"
Höpö höpö sanon minä, tämä on sielullista riivaajista tulevaa ivaa vailla Hengen inspiraatiota.
- Kastamaton.
Ei kannata yrittää sovitella.Ei SUOMI ole mitenkään paremmin Jumalan suosiossa.Mikään poliittinen hallitus maan päällä ei saa Jumalan suosiota.Tämän maailman johtajan suosiossa ovat kaikki maat,mutta siellä joukossa saattaa olla puhdas-sydämisiä raamatun tutkijoita,jotka eivät missään tapauksessa voi liittyä mihinkään järjestäytyneeseen uskonsuuntaukseen.Sen joukon täytyy olla kovin pienen,koska Jeesus sanoi,"LÖYTÄÄKÖ HÄN uskoa maan päältä tullessaan ? Siis tutki itsenäiseti,ilman kieroilijoita.
Kastamaton. Mihin ajalliseen jaksoon sijoittaisit lauseen "LÖYTÄÄKÖ HÄN uskoa maan päältä tullessaan?"
yurki1000js kirjoitti:
Kastamaton. Mihin ajalliseen jaksoon sijoittaisit lauseen "LÖYTÄÄKÖ HÄN uskoa maan päältä tullessaan?"
Mark. 13:19
Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule.
Ilm:
6:12 Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi,
6:13 ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa,
6:14 ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa.
6:15 Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin
6:16 ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!
6:17 Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"
Mielestäni Paavon ja Taunon sanomat ovat raamatullisia.
Paavo Järvisen näky tulvista ja maanjäristyksistä
https://www.youtube.com/watch?v=ZzdTtEuPPYM
Paavo Järvisen Näky Asteroidista
https://www.youtube.com/watch?v=po2BZoe_L3w
Prophecy - Profetia
https://www.youtube.com/watch?v=daYu4EVN2_c
Ilm:
8:8 Ja toinen enkeli puhalsi pasunaan; niin heitettiin mereen ikäänkuin suuri, tulena palava vuori; ja kolmas osa merta muuttui vereksi,
8:9 ja kolmas osa luoduista, mitä meressä on ja joissa henki on, kuoli, ja kolmas osa laivoista hukkui.
8:10 Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.
8:11 Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
8:12 Ja neljäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kolmas osa auringosta ja kolmas osa kuusta ja kolmas osa tähdistä lyötiin vitsauksella, niin että kolmas osa niistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin myös yö.
Tsernobylissä räjähti ydinvoimala. Tsernobyl tarkoittaa koiruohoa.
http://www.sanakirja.org/search.php?id=5315&l2=22
Fukushima saastuttaa.
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=fukushima&tbm=vid
Infoa
http://www.ydinvoima.fi/ongelmat/onnettomuudet/
- hupisakkia
Kukas se niin kutsua oottaa? Olisko sanoma suomelle...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418437476164.html?pos=ok-nln> Venäjän Suomen suurlähettiläs Alexander Rumyantsev järjesti lähetystössään perinteisen pikkujouluvastaanoton. Lähettiläs kertoi viettävänsä joulun Suomessa Galina-vaimon kanssa ja ruokapöydän herkuista herra pitää eniten kalasta ja kinkusta. Kun IS kysyi, mitä mieltä lähettiläs on Suomessa käydyistä Venäjä-keskusteluista, hän vastasi:
– Olen tyytyväinen, että Suomesta ja Venäjästä puhutaan paljon. Se tarkoittaa, että yhteistyö kehittyy oikealla tavalla. <
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418437476164.html?pos=ok-nln
_______
Tyypillinen iivana. Ei kerro mikä on oikea tapa. Koska Suomi on EU:n periferia, olen sitä mieltä, että EU ja Venäjä ovat sopineet keskenänsä, että Venäjä antaa EU:lle energiaa ja EU antaa Venäjälle Pohjois-Suomen. Toistan vain vanhaa mantraa. Mulla ei ole liiemmin mielikuvitusta. Mielestäni Areva-reaktorin ei alunperinkään ollut tarkoitus valmistua. Sellaista se suurvaltapolitiikka on. Ei mitään uutta auringon alla.
- TVO arvioi viime vuonna, että voimala on valmis aikaisintaan vuonna 2016. Arevan oli määrä toimittaa OL3-aikatauluselvitys vuoden alkuun mennessä, mutta sitä ei ole kuulunut. Tänään Kauppalehden saamien arvioiden mukaan valmistuminen voi venyä vuoteen 2018 tai jopa vuoteen 2020.
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/areva ajaa olkiluodon tyomaata alas/201402652139- Selvät linjat
yurki1000js kirjoitti:
> Venäjän Suomen suurlähettiläs Alexander Rumyantsev järjesti lähetystössään perinteisen pikkujouluvastaanoton. Lähettiläs kertoi viettävänsä joulun Suomessa Galina-vaimon kanssa ja ruokapöydän herkuista herra pitää eniten kalasta ja kinkusta. Kun IS kysyi, mitä mieltä lähettiläs on Suomessa käydyistä Venäjä-keskusteluista, hän vastasi:
– Olen tyytyväinen, että Suomesta ja Venäjästä puhutaan paljon. Se tarkoittaa, että yhteistyö kehittyy oikealla tavalla. <
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418437476164.html?pos=ok-nln
_______
Tyypillinen iivana. Ei kerro mikä on oikea tapa. Koska Suomi on EU:n periferia, olen sitä mieltä, että EU ja Venäjä ovat sopineet keskenänsä, että Venäjä antaa EU:lle energiaa ja EU antaa Venäjälle Pohjois-Suomen. Toistan vain vanhaa mantraa. Mulla ei ole liiemmin mielikuvitusta. Mielestäni Areva-reaktorin ei alunperinkään ollut tarkoitus valmistua. Sellaista se suurvaltapolitiikka on. Ei mitään uutta auringon alla.
- TVO arvioi viime vuonna, että voimala on valmis aikaisintaan vuonna 2016. Arevan oli määrä toimittaa OL3-aikatauluselvitys vuoden alkuun mennessä, mutta sitä ei ole kuulunut. Tänään Kauppalehden saamien arvioiden mukaan valmistuminen voi venyä vuoteen 2018 tai jopa vuoteen 2020.
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/areva ajaa olkiluodon tyomaata alas/201402652139Papit pelkäävät kirkon hajoavan? Eikä ihme. Ei voi pimeys ja valkeus, Raamatun opetus ja sen mitätöiminen asua samassa tuvassa! Seulonta toimii..
http://www.iltasanomat.fi/paakirjoitus/art-1418708279052.html?pos=ok-trm-uutk Selvät linjat kirjoitti:
Papit pelkäävät kirkon hajoavan? Eikä ihme. Ei voi pimeys ja valkeus, Raamatun opetus ja sen mitätöiminen asua samassa tuvassa! Seulonta toimii..
http://www.iltasanomat.fi/paakirjoitus/art-1418708279052.html?pos=ok-trm-uutkHistorian opettaja Osmo Pöysti on ajan tasalla. Eliitti on soluttanut agettinsa vallan kabinetteihin.
- Älkää luulko, että poliittisen eliitin tekemä hävitystyö johtuisi tyhmyydestä. Ne herrat on orjia kuin Stalin aikoinaan. Stalinin kolmas, rekisteröimätön vaimo oli juutalainen ja vaimon isä oli Stalinin henkilökohtainen valvoja eli politrukki. Stalin parka ei päässyt hetkeksikään lipeämään sosialismin kaidalta tieltä ja kun hän sitä 1953 yritti, ei kestänyt kuin viikon, kun hän oli vainaa. Stalin, joka haukkui muita "hyödylliseksi hölmöiksi", oli itse juutalaisen sosialismin orja, poliittinen hölmö pahinta laatua. Suomen "alasajo" on tahallista. Jumala sallii sen, koska Suomen hyvinvointi on Jumalan lahja uskoville ihmisille. Sitä mukaa kun uskovat ihmiset vähenevät, vähenee hyvinvointikin.
http://opsti.japo.fi/nwo.htm
Maailma yhdentyy jälleen. Historia varoittaa, mutta ihminen ei opi historiasta.
1.Moos:
11:1 Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.
11:2 Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.
11:3 Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi." Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina.
11:4 Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan."
11:5 Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.
11:6 Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.
11:7 Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."
11:8 Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
11:9 Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.
https://www.netikka.net/mpeltonen/salaliitot2.htm
https://www.netikka.net/mpeltonen/salaliitot.htm
Kirja: Maailman yhdentyminen
http://files.kotisivukone.com/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/pekka_lahtinen_--_maailman_yhdentyminen.html- Ingenjör_81
yurki1000js kirjoitti:
Historian opettaja Osmo Pöysti on ajan tasalla. Eliitti on soluttanut agettinsa vallan kabinetteihin.
- Älkää luulko, että poliittisen eliitin tekemä hävitystyö johtuisi tyhmyydestä. Ne herrat on orjia kuin Stalin aikoinaan. Stalinin kolmas, rekisteröimätön vaimo oli juutalainen ja vaimon isä oli Stalinin henkilökohtainen valvoja eli politrukki. Stalin parka ei päässyt hetkeksikään lipeämään sosialismin kaidalta tieltä ja kun hän sitä 1953 yritti, ei kestänyt kuin viikon, kun hän oli vainaa. Stalin, joka haukkui muita "hyödylliseksi hölmöiksi", oli itse juutalaisen sosialismin orja, poliittinen hölmö pahinta laatua. Suomen "alasajo" on tahallista. Jumala sallii sen, koska Suomen hyvinvointi on Jumalan lahja uskoville ihmisille. Sitä mukaa kun uskovat ihmiset vähenevät, vähenee hyvinvointikin.
http://opsti.japo.fi/nwo.htm
Maailma yhdentyy jälleen. Historia varoittaa, mutta ihminen ei opi historiasta.
1.Moos:
11:1 Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.
11:2 Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.
11:3 Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi." Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina.
11:4 Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan."
11:5 Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.
11:6 Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.
11:7 Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."
11:8 Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
11:9 Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.
https://www.netikka.net/mpeltonen/salaliitot2.htm
https://www.netikka.net/mpeltonen/salaliitot.htm
Kirja: Maailman yhdentyminen
http://files.kotisivukone.com/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/pekka_lahtinen_--_maailman_yhdentyminen.htmlMaailman yhdentyminen on hyvä kirja, joka säväytti itseäni hereille jo ennen kuin tunsin Jeesuksen. Olen ollutkin Pekka Lahtiseen yhteydessä ja hän on hyvä mies, jonka puolesta kannattaa rukoilla sillä hän on ollut hyökkäysten kohteena.
Salaliittoteorioita tutkiessa on hyvä muistaa, että kaikki on Jumalan kädessä.
Nimittäin, jos meidän yhteiskuntaa ja politiikkaa kontrolloi salaseurat ja eliitti, niin heitä todellisuudessa hallitsee taas tämän maailman ruhtinas eli sielun vihollinen, mutta sielun vihollinenkin toimii taas lopulta Jumalan alaisuudessa ja kaikki on Jumalan käsissä.
"Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: 'Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä'. Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä." - Psalmit 2:1-4
Meille tärkeintä on täyttyä Pyhällä Hengellä, sillä vain hengessä vaeltavat ovat otollisia Hänelle. Tällöin Hän johdattaa meitä tekemään Hänen töitänsä, joiden tekemiseen meidät on kutsuttu. Ingenjör_81 kirjoitti:
Maailman yhdentyminen on hyvä kirja, joka säväytti itseäni hereille jo ennen kuin tunsin Jeesuksen. Olen ollutkin Pekka Lahtiseen yhteydessä ja hän on hyvä mies, jonka puolesta kannattaa rukoilla sillä hän on ollut hyökkäysten kohteena.
Salaliittoteorioita tutkiessa on hyvä muistaa, että kaikki on Jumalan kädessä.
Nimittäin, jos meidän yhteiskuntaa ja politiikkaa kontrolloi salaseurat ja eliitti, niin heitä todellisuudessa hallitsee taas tämän maailman ruhtinas eli sielun vihollinen, mutta sielun vihollinenkin toimii taas lopulta Jumalan alaisuudessa ja kaikki on Jumalan käsissä.
"Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: 'Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä'. Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä." - Psalmit 2:1-4
Meille tärkeintä on täyttyä Pyhällä Hengellä, sillä vain hengessä vaeltavat ovat otollisia Hänelle. Tällöin Hän johdattaa meitä tekemään Hänen töitänsä, joiden tekemiseen meidät on kutsuttu.Amen.
Juud. 1:25
hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.- Ingenjör_81
yurki1000js kirjoitti:
Amen.
Juud. 1:25
hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.Myös edeltävät jakeet kannattaa muistaa viimeisinä päivinä, jotka kertovat aseet pärjätä taistelussa.
"Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi." - Juudas 1:20-21
Ensiksi mainitaan itsensä rakentaminen rukoilemalla Pyhässä Hengessä. Tämä tarkoittaa rukoilua kielillä puhuen (1. Kor. 14:14).
Toiseksi mainitaan Jumalan rakkaudessa pysyminen, joka tarkoittaa Jeesun totuudessa ja armossa pysymistä (Joh. 1:14), jotka ovat synnin ja lain vastakohta.
Kolmanneksi mainitaan Jeesuksen Kristuksen odottaminen ja ikuinen elämä. Kaikkea tulee katsoa ikuisuudesta käsin eikä ajasta käsin kuten jumalattomat. Olosuhteet ovat pistettävä pois silmistä ja katse on kiinnityttävä Jeesukseen, jossa kaikki on mahdollista. Ingenjör_81 kirjoitti:
Myös edeltävät jakeet kannattaa muistaa viimeisinä päivinä, jotka kertovat aseet pärjätä taistelussa.
"Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi." - Juudas 1:20-21
Ensiksi mainitaan itsensä rakentaminen rukoilemalla Pyhässä Hengessä. Tämä tarkoittaa rukoilua kielillä puhuen (1. Kor. 14:14).
Toiseksi mainitaan Jumalan rakkaudessa pysyminen, joka tarkoittaa Jeesun totuudessa ja armossa pysymistä (Joh. 1:14), jotka ovat synnin ja lain vastakohta.
Kolmanneksi mainitaan Jeesuksen Kristuksen odottaminen ja ikuinen elämä. Kaikkea tulee katsoa ikuisuudesta käsin eikä ajasta käsin kuten jumalattomat. Olosuhteet ovat pistettävä pois silmistä ja katse on kiinnityttävä Jeesukseen, jossa kaikki on mahdollista.Shalom Mauno. Ei liha mitään voi. Kaikki lähtee ylhäältä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13196010#comment-76446708
Herran aivoitukset
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&kirjat=kr&hakuehto=aivoituksensa
Näkemykseni. Luoja omistaa kaiken. Luoja vastaa kaikesta. Luoja ei jaa kunniaansa.
Matt. 28:18
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Luoja valmistaa luotujaan moninaisiin tarpeisiin.
Room:
9:20 Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
9:21 Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?
Ilman Luojani armoa olisin puilla paljailla.
Jes:
40:5 Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut."
40:6 Ääni sanoo: "Julista!" Toinen vastaa: "Mitä minun pitää julistaman?" Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen:
40:7 ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa.
40:8 Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.
40:9 Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: "Katso, teidän Jumalanne!"
40:10 Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
40:11 Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita.
40:12 Kuka on kourallaan mitannut vedet ja vaaksalla määrännyt taivaitten mitat? Kuka on kolmannesmittaan mahduttanut maan tomun, puntarilla punninnut vuoret, vaa'alla kukkulat?
40:13 Kuka on Herran Henkeä ohjannut, ollut hänen neuvonantajansa ja opettajansa?
40:14 Kenen kanssa hän on neuvotellut, joka olisi hänelle ymmärrystä antanut ja opettanut oikean polun, opettanut hänelle tiedon ja osoittanut hänelle ymmärryksen tien?
40:15 Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän.
40:16 Ei Libanon riittäisi polttopuiksi eikä sen riista polttouhriksi.
40:17 Kaikki kansakunnat ovat niinkuin ei mitään hänen edessään, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä.
40:18 Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te hänet teette?
40:19 Jumalankuvanko? - Sen valaa valaja, ja kultaseppä kullalla päällystää, sepittää sille hopeaketjut.
40:20 Kenellä ei ole varaa sellaiseen antimeen, se valitsee puun, joka ei lahoa, hakee taitavan tekijän pystyttämään jumalankuvan, joka ei horju.
40:21 Ettekö te tiedä, ettekö kuule, eikö teille ole alusta asti ilmoitettu, ettekö ole maan perustuksista vaaria ottaneet?
40:22 Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.
40:23 Hän tekee ruhtinaat olemattomiksi, saattaa maan tuomarit tyhjän veroisiksi.
40:24 Tuskin he ovat istutetut, tuskin kylvetyt, tuskin on heidän vartensa juurtunut maahan, niin hän puhaltaa heihin, ja he kuivettuvat; myrsky vie heidät kuin oljenkorret.
40:25 "Keneenkä siis te vertaatte minut, jonka kaltainen minä olisin", sanoo Pyhä.
40:26 Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa: kuka on nämä luonut? Hän, joka johdattaa esiin niitten joukot täysilukuisina, joka nimeltä kutsuu ne kaikki; suuri on hänen voimansa ja valtainen hänen väkensä: ei yksikään jää häneltä pois.
- Amen
Amen.
Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5331758Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84863
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2697- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65608- 65533