ILMAJOKI- kriisikunta

Pitääkö paikkansa että Ilmajoella ollaan jo suunnittelemassa liitosta Seinäjokeen/Kurikkaan?

Opistolla 08.12 tiedotustilaisuus, kuntaliitoksesta.

Kannattaa mennä paikalle kuuntelemaan miksi?
491090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Miksi opistolla. miksi se ole kunnantalolla. Ilmeisesti siitä kertovat Pirttikoski ja Mäenpää yhteisesti.

Äänestä

Se nyt on aiva sama kumpaan suuntaan NYT liitytään. Ennemmin taikka myöhemmin kaikki kuuluu Seinäjokeen. Koko ep.

Äänestä

UUTISET
KOTIMAA
Kotimaa 3.12.2014 klo 6:58 | päivitetty 3.12.2014 klo 8:16
Sata kuntaa elää Suomessa muiden rahoilla – katso oman kuntasi tilanne
Ranua Lapissa käyttää jopa kaksi kertaa niin paljon valtion taloudellista tukea kuin se kerää itse verotuloja. Enimmäkseen muista riippuvaisia kuntia on Suomessa kolmannes kaikista kunnista.


Mitä vaaleampi kunta, sitä omavaraisempi ja mitä punaisempi kunta, sitä riippuvaisempi muusta Suomesta. Mustalla näkyvät nykyiset rautatieväylät. Parhaiten menestyvät kunnat ovat junareittien varrella.
Mitä vaaleampi kunta, sitä omavaraisempi ja mitä punaisempi kunta, sitä riippuvaisempi muusta Suomesta. Mustalla näkyvät nykyiset rautatieväylät. Parhaiten menestyvät kunnat ovat junareittien varrella. Kuva: Lasse Isokangas/Yle
Mistä on kyse?

Asiantuntijat laskivat Yle Uutisille, mitkä ovat Suomessa elinvoimaisia kuntia.
Laskennassa käytettiin taloudellisia mittareita.
Noin sata kuntaa kerää vähemmän verotuloja kuin ne saavat apua valtiolta.
Ranualalaiset, kinnulalaiset tai kärsämäkeläiset eivät pärjäisi ilman muiden suomalaisten jatkuvaa apua.

Kaksi asiantuntijaa, valtiotieteiden tohtori Timo Aro ja hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä, laskivat Yle Uutisille, mitkä ovat aidosti elinvoimaisia kuntia Suomessa. Lopputulos on, että noin kolmannes saa valtiolta apua enemmän kuin niillä on omia verotuloja.

Kärjistetysti espoolaiset maksavat Pohjois-Savon pikkukuntien laskuja.

Kuntien taloutta voi hahmottaa helpolla numerolla: mikä on kunnan verotulojen ja valtionavun suhde toisiinsa. Ranualla Lapissa luku on kaikkein suurin. Kunta käyttää yli kaksi kertaa niin paljon valtion rahaa kuin se kerää omia verotuloja.

Menestyjät ovat junaradan varrella

Uudellamaalla muutokset veroprosenttiin olisivat vähäisiä, jos valtionapu otettaisiin pois. Esimerkiksi Espoo käyttää vain kaksi prosenttia muiden rahoja suhteessa omiin verotuloihinsa.

Vastaavasti lyhyen junamatkan päässä Helsingistä sijaitseva Kerava käyttää kymmenen prosenttia muiden rahoja suhteessa omiinsa. Tampereella luku on 34 prosenttia ja Turussa 47 prosenttia.

Suomen kaikkien kuntien keskiarvo on 83 prosenttia kuntien omista verotuloista.

– Haihattelu koko maan asuttuna pitämisestä on kaunis tavoite, mutta sillä ei ole mitään käytännön realismia, jos tarkastellaan ihmisten liikkuvuutta, tutkija Timo Aro sanoo.

Kun Suomea katsoo kartalta, varsinkin pääjunaradan varsi Helsingistä Ouluun on menestyvien kuntien ketjua.

Päärata menee myös Tampereen läpi, joka on yksi Suomen suurimmista kasvukeskuksista tällä hetkellä.

Mitkä kunnat elävät toisten rahoilla?


Valtion rahoitus suhteessa omiin verotuloihin: Kuinka paljon kunta käyttää valtion taloudellista apua suhteessa omiin verotuloihin? Jos luku on 100%, tarkoittaa se, että kunta saa valtionapua yhtä paljon kuin sillä on omia verotuloja. Suhdeluku on laskettu käyttäen keskimääräistä kunnallisveroprosenttia. Kokonaisveroaste: Kuinka paljon kunnan tulisi kerätä kunnallisveroa, jos valtionapu, kiinteistövero ja yhteisövero poistettaisiin. Mittari kuvaa, miten kalliita palveluita kunta tuottaa ja miten paljon valtio sitä auttaa. Asukasluvun muutos: Muutos on ajanjaksolta 2009–2013.
Kun­nan nimi Val­tion ra­hoi­tus suh­teessa omiin vero­tuloi­hin Koko­nais­vero­aste Asu­kas­lu­vun muu­tos per vuosi
Ilmajoki 70,09% 36,67% 0,60%

Äänestä

Seinäjoen

SIIVELLÄ.

Äänestä
  • Taitaa ilimajokiset pitää kurakauppalan pystys!

    Äänestä

Asiahan ei tietenkään ole ihan niin yksinkertainen. Seinäjoelle, ja Suomen laajuudessa pääkaupunkiseudulle, on keskittynyt paljon sellaista palvelevaa toimintaa jota koko muu maakunta ( ja maa) ylläpitää. Virastot, koulut, yritysten pääkonttorit jne. Toimintojen tehokkuuden ja mm. logistiikan takia näin on tapahtunut ja tapahtuu myös jatkossa.

Minua ärsyttää molemminpuolinen yksisilmäisyys. Kaupunkien väen ylimielinen asenne meitä maalaisia kohtaan koska he kuulemma maksavat meidänkin palvelut, mutta myöskin järkevän kehityksen jarruttaminen ja yhteistyökyvyttömyys meidän edustajiemme toimesta.

Äänestä
  • Justihin tuon takia olis hyvä, että koko e-p olis yhtä ja samaa kuntaa. Näin voitais tehdä myös läpi Suomen. Poistettais kunnat, ja jäljelle jäis maakunnat. Samalla sapluunalla ne esim jossain päijäthämeessäkin. Maalaisten ja kaupunkilaisten raja häviäisi, ja ei voisi enää väittää kuka elättää ja ketä, kun kaikki olis samojen rajojen sisällä. Jäljelle jäis kaupunkeja, Seinäjoki, Vaasa, Pori, Tampere, Jyväskylä, jne jne. Tämän jälkeen voitais keskittyä siihen kustannustehokkuuteen, ja unohtaa maalais/kaupunkilais asetelma.

    Äänestä

surko mun tuloo Ilmajokia.

Äänestä

Voidaan me leikkiä itsenäistä kuntaa, kunnes rahat on loppu.
Nytkin Ilmajoen kunnan menoista rahoitetaan 70% valtion kassasta.

Ilmajoen veroprosentin tulisi olla 37% mikäli olisimme oikeasti ittellisiä.

Ilmajoki on elätti, muiden siivellä, jalat tukevasti toisten ruokapöydässä.

Tyypillistä keskustalaisuutta.

Äänestä
  • Älä ny puhu P A S K A A !

    Äänestä

Sosilistit haluais vain kommuuneja, sitähän tämä suomi-neuvostolitto seuran veteraani toweri tynjälä ja sdp on aina ajanut. Jo Forssan kokouksesta lähtien.

Äänestä

Humalainen ajoi ojaan Ilmajoella


Poliisi sai sunnuntaiaamuna kello 6 aikaan ilmoituksen Lenninkadulla ojassa olevasta henkilöautosta.

Kun poliisi tuli paikalle, ratin takana istui vuonna 1963 syntynyt mies, joka puhalsi seulontamittariin 1,03 mg/l hengitysilmaa olevan tuloksen.

Ajokortti lähti puhalluslukeman takia kuivumaan.

Äänestä

kyllä persut jaksaa,,,,
jos ei tapella sisäisesti niin sit mietitään mihin homppelit voi mennä uimahallis...
akka ja foorttimies on pahimmat vastatuuleesuotajat,,, Vetäkää ny perkeles yhtäköyttä, älkääkä kaivelko muitten töppejä, koska ei teillä ittelläkään oo puhtaat jauhot pussis...
Vai vielä ahdistunu sähköposteista,,, kaskun ei oo tänne suoli24 seen kirjoitellu,,, vai onko?

Äänestä
  • Nimi lehteen ja yleisen häslingin ylläpito on persujen toiminnan motiivi nro 1.

    Rakentava yhteistyö ja asioitten yhdessa eteenpäin vieminen ei taida Ilmajoen persulaumalta onnistua muilta kuin Niemistön Esalta.

    Populismi on tyhmyyden popularisointia!

    Äänestä

  • 12+10 kirjoitti:

    Nimi lehteen ja yleisen häslingin ylläpito on persujen toiminnan motiivi nro 1.

    Rakentava yhteistyö ja asioitten yhdessa eteenpäin vieminen ei taida Ilmajoen persulaumalta onnistua muilta kuin Niemistön Esalta.

    Populismi on tyhmyyden popularisointia!

    Eikös tuo asia itsessään ollut aika vakava. Kunnanjohtaja lähettää sähköpostilla uhkauksia?
    Itsehän juuri uutisissa kertoi ettei sellaista saa hyväksyä, ja nyt sitten itse asialla.
    Niemistö varmaan tulee esiin ja ilmoittaa että Ilmajoen perussuomalaiset ei hyväksy jäseniinsä kohdistuvaa uhkailua, edes kunnanjohtajalta.

    Äänestä

Eikös Seppo itse sanonut ettei kiusaamista ja uhkailua pidä hyväksyä?

yle 17.11.2014
Kunnanjohtaja: Kiusaamista ei pidä sallia

Kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski pysyy kirjoittamiensa rivien takana, vaikka harmitteleekin asiasta syntynyttä kalapaliikkia. Pirttikoski katsoo, että hänen kahta alaistaan on kiusattu ja puuttui asiaan.

– Kun valtuuston päätöstä on pantu täytäntöön, ovat Juha Mäenpää ja Veli-Matti Anttila sitä kritisoineet. Tässä yhteydessä viranhoitajia on uhattu vähintäänkin epäsuorasti rikostutkinnalla. Siis näitä minun kahta alaistani on heidän toimestaan uhattu rikostutkinnalla. Haluan pitää alaisistani hyvää huolta, eikä tällaista ikään kuin kiusaamista virantoimituksessa meidän kenenkään pidä sallia tai hyväksyä, Seppo Pirttikoski sanoo.

Pitäiskö se uhkailu nyt sitten sallia Sepolta itseltään?

Äänestä

Huomenna on opistolla tilaisuus jossa kuntajakoselvittäjät kertoo ilmajoenkin suunnan.

Liitetäänkö seinäjokeen vai kurikkaan. itsenäisenä jatkaminen vaatisi veroprosentin nostamista 25%iin, joten se juna meni kun sote-tulee.

Äänestä
  • Ei tarvitte nostaa veroprosenttia kuhan karsitaan turhat menot pois.
    Urheilu ja kulttuurihumpuuki on turhia rahanmenoja.

    Äänestä

Heikosti on asiat jos Kurikkaan pitää liittyä, eikö kuitenkin Seinäjoki olisi parempi suunta?

Äänestä

Samaa mieltä iikkoon kans, kulttuurihumppa ja muu tarpeton minimiin, mutta mikäs teet kun kunnan kerma on kaikki oopperan ystäviä.

Äänestä
  • Eikös joku suihkuseurapiiri ilimajoki-leheres parkunu jotta kunnan pitää palakata joku kultturisihteeri tai jotakisinnepäin, on ruokotoonta touhua kertakaikkiansa.

    Äänestä

No se kulttuurihumppahan onkin kaiken pahan alku ja juuri Ilmajoella! Mietitäänpäs vähän taas mitä kirjoitellaan. Eiköhän yrittäjät ja järjestöt ole kovasti tyytyväisiä siihen rahaan mitä kuntaan saadaan jos ja kun tässä Musiikkijuhlia ammutaan. Ja varmasti monta muutakin tyytyväistä löytyy. Kunnan tuki suhteessa budjetin loppusummaan on mitätön.

Äänestä
  • Osuu ja uppos, kultturellit kitisöö.

    Äänestä

culturelli naturelli, musiikkijuhlille koko herrlauma ja kunnan maksamilla lipuilla

Äänestä

LIITOS TULEE JA SEINÄJOKEEN IHAN VARMASTI AINOA OIKEA SUUNTA

Äänestä
  • Ei tuolla kieliopilla kannata Seinäjokeen liittyä... tanan ääliö!!

    Äänestä

tana tana aalio justihin joo liitytään vaan, saaraan isoompi kunta

Äänestä
  • Imo säilyy ja Opisto työllistää
    Ja kun Ideapark yhdistää.

    Äänestä

Imo siirtyy Seinäjoelle. Inex-partners katsoi että Seinäjoki on parempi toimintaympäristö, Paula Sihto muutti Seinäjoelle, Mäenpää luopui politiikasta, kunta taistelee oikeudessa taksikuskia vastaan, tekee aiheettomia tutkintapyyntöjä, eikö Ilmajoella pitäisi nyt olla kaikki hyvin? Varoja vaan ylös, ei haittaa vaikka tiet on kuralla, kunhan jokakesäiset cultturellijuhlat saadaan pitää.
Juoppo johtaja edustaa kuntaa ja kuntalaisia joihin hönellä on lähestymiskielto, johtaja ehdollisessa vankeudessa edustaa kuntaa,mutta vika on aina muissa?

Äänestä
  • Ei tuollaiset virastokiistat kiinnosta tavan tallaajaa. Ilmajoella on hyvä asua, tontit halpoja ja ympäristö viihtyisä sekä koulut kunnossa. Se riittää. Rahalla saa ja autolla pääsee. Mitä sitä ihminen muuta tarvii.

    Liittyy Seinäjokeen tai ei, niin Ilmajoen alue pysyy siitä huolimatta kiinnostavana asua. Ei muuta käytännössä mitään. Se on justihin sama missä kuntaraja menee. Tavan tallaaja on kiinnostunut omasta elinympäristöstä, ei virkamiesten metkut kiinnosta.

    Äänestä

Jos Ilmajoki liittyy Seinäjokeen, niin Ahonkylään tehdään uusi tieyhteys Katajalaaksosta. Kukkulatie jatketaan Ahonkylään Isovuorentiehen. Ja siihen väliselle metsäalueelle kaavoitetaan uusia asuinalueita. Ahonkylästäkään ei tarvi jatkossa ajella 67:aa Seinäjoelle, vaan pääsee ns katuverkkoa pitkin.

Idepark rakennetaan Jouppiin, ja se lisää muutenkin Ilmajoen suunnan asutusvetovoimaa. Sen jälkeen Katajalaakson ja Ahonkylän välinen metsäalue on viimeistään keskeisemmällä paikalla, kuin joku Kärjen perä. Lisäksi Kärjen perä on aika nevapitoista, sen sijaan Ahonkylästä Seinäjoen suuntaan on paljon kuivempaa kangasmetsää. Ainakin Ahonkylässä tulee tämän jälkeen asuntojen hinnat nousemaan, ne jotka ovat aikaisemmin oivaltaneet sinne rakentaa, tulevat saamaan roiman myyntivoiton.

Äänestä
  • Siinä sitten menee hienot ulkoilumaastot ja kämppien hinnat laskee.

    Äänestä

  • Eihyvä kirjoitti:

    Siinä sitten menee hienot ulkoilumaastot ja kämppien hinnat laskee.

    Jäähän sinne ulkoilumaastoa yllin kyllin. Parhaat ulkoilumaastothan ovat tuolla elämysreitin ja Kyrkösjärven välissä. Sen sijaan tuskin kukaan ulkoilee elämysreitin ja Kt67:n välisellä alueella. Eikä siinä mene kuin metsäautotie, ei luontopolkuja ollenkaan. Elämysreitin ja Kyrkösjärven väliin jää monta neliökilometriä ulkoilumaastoa ja virkistysaluetta, niihin ei ole tarkoitus koskea.

    Äänestä

Kantsiis pitää kiitettä, vielä voi saada porkkanarahaa.

Äänestä

Rasinmäellä on homma hanskassa, suunnitelmat on jo olemassa ja Sepolle on luvattu apujohtajan virka kunnes pääsee eläkkeelle.
Ongelma on luottamushenkilöissä, vain parhaille riittää paikkoja. Suvun äänillä ei enää pääse kukaan.

Äänestä
  • Nurmolla oli kiintiöt lautakuntapaikoissa.
    Ja kovimmat liitosvastustajat Hakolaanen ja Ylliineen ottivat
    hallituksen ja valtuuston varapuheenjohtajuudet helposti.
    Huom. Rengaskunnat muodostavat enemmistön uudessa valtuustossa.

    Äänestä

  • Ilmajoki johtaa liitoskilpailussa.
    Lapua jää nuolemaan näppejään.
    Kiitos Ideaparkin sijoittumisen, uudet tontit meillepäin ja
    ammattikoulun Rengonharjulle.
    Meille liitosavustus ja vähemmän kalliita päällikköjä.

    Äänestä

Sehän tarkoittaa jatkossa investointimahdolisuuksien lisäntymistä, järkevämpää rahankäyttöä ja selviä synergia etuja monessa asiassa.
Verojakaan ei tarvitse jatkuvasti korottaa kun on leveämmät hartiat ja Seinäjoen konsernin vahva talouskunto.

Äänestä

Ilmajoki muutetaan yhdeksi suureksi Natura-alueeksi ja siellä ei saa asua enää kukaan

Äänestä

Höpön pöpö. Yhdessä Seinäjoen kanssa vai yksin umpihangessa?

Äänestä

Mutta eikös sjoella ole tuhatkunta euroa per asukas enemmän velkaa kuin kunnilla keskimäärin, mitä siinä itkette, ottakaa lainaa jos sillä asiat hoituu.

Äänestä
  • Seinäjoella on jotain lainaa vastaankin. Mm oma energialaitos, maaomaisuutta tuhansia hehtaareita ym.
    Ilmajoen ongelma on se että kunta on myynyt omaisuutensa ja siitä huolimatta ilmajoella on enemmän velkaa kuin kunnilla keskimäärin.
    $$$

    Äänestä

  • Ilmajoen velka/ asukas on 3670,00
    Seinäjoella 3817,00
    Toinen luku näistä on suurempi.

    Äänestä

Kuntatalous ILMAJOKI SijoitusNettovelka+(euroa+asukasta+kohti,+2015) 5891.36 242.Taseeseen+kertynyt+ali-+tai+ylijäämä+(euroa+asukasta+kohti,+2015) 594.05 155.Bruttoinvestoinnit+(euroa+asukasta+kohti,+1997+-+2015) 8911.38 141.Verovaraprosentti+(2015) 2.98 111.Verotettava+tulo+(euroa+asukasta+kohti,+2015) 14470.00 116.Valtionosuusriippuvuus+(prosenttia,+2015) 0.35+% 146.Kuntataloudesta+keskusteltaessa+olisi+hyvä+tietää+muutakin+kuin+tilastotietoja.Esim+Kurikka+omistaa+n+200+miljoonan+euron+edestä+osakkeita.Seinäjoella+on+varsin+arvokas+erergiayhtiö,+runsaasti+maaomaisuutta+jne.Ilmajoella+on+10+vuotta+järjestelmällisesti+tilinpäätöstä+paranneltu+myymällä+omaisuutta.

Äänestä
  • Ilmajoki on muuttovoittoinen,myös asukkaat ovat tuottavaa omaisuutta,kuha ei partapoikia oo.

    Äänestä

  • 99h809ij kirjoitti:

    Ilmajoki on muuttovoittoinen,myös asukkaat ovat tuottavaa omaisuutta,kuha ei partapoikia oo.

    Seinäjoelle muuttaa yli 10 x enemmän väkeä kuin ilmajoelle.
    Seinäjoen aktiivinen toiminta yrityspuolella hyödyttää myös Ilmajokea, joka loisena elää asiassa.

    Äänestä

  • Ilmajokiset tuovat Sjoelle aivomyrskyn jota ei kurakauppalas muuten olisi,esim.pullo-Kalle on Ilmajoelta ja epäilen ettei Sjoella oon montaakaa yhtä viisasta,10 keskiarvo koulussa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Liitos tulee, kirjoitti:

Pitääkö paikkansa että Ilmajoella ollaan jo suunnittelemassa liitosta Seinäjokeen/Kurikkaan?

Opistolla 08.12 tiedotustilaisuus, kuntaliitoksesta.

Kannattaa mennä paikalle kuuntelemaan miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu